tiistai 24. marraskuuta 2015

Talvilenkkejä.

Ekat viitteet talvesta saapui länsirannikolle lauantaina. Lunta satoi selvästi vähemmän kuin ennusteissa oli povattu, muutama sentti valkoista kuitenkin riitti siihen että päästiin sunnuntaina ja eilen maanantaina pulkkamäkeen. Viime talvina on ehtinyt tottua siihen että pitää lähteä heti liikkeelle jos meinaa nauttia lumilystistä. Pari silmänräpäystä ja maa on taas musta.

Juoksin eilen puolitoista kilometriä, tänään kolme. Ekaa kertaa noin kymmeneen kuukauteen laitoin nastat juoksutossuihin kiinni.


Nämä Nordic Gripit ovat olleet mulla käytössä nyt tasan kaksi vuotta. Parin sadan kilometrin jälkeen toimivat edelleen erinomaisesti. Toisesta on irronnut kolme nastaa, toisesta ei ainuttakaan. En osaa sanoa mistä noin iso ero johtuu mutta pito on edelleen loistava. Jos talvet olisivat olleet kunnollisia niin nastatkin olisivat pysyneet paremmin kiinni, todella harvalla lenkillä koko reitti on ollut alusta loppuun lumen tai jään peitossa. Asvalttia, kovaa maata ja kivikkoa on ollut esillä ja ne saavat nastat kärsimään.

Jostain syystä moni juttu joka sopii mulla lenkkeilyyn on monien mielestä ehdottoman huono juttu. Nämä irtonastat ja esimerkiksi juomavyö ovat sellainen asia. Jos joku aloittelija kaipaa noihin vinkkejä niin suurin osa sanoo että mieluummin juoksee vaikka juomapullo kädessä tai ostaa talvijuoksukengät. Makuasioita tottakai mutta kun omat kokemukset on näistä vuosien ajalta pelkästään positiivisia niin vähän erikoiseltahan se tuntuu että yleinen mielipide on niin kovasti niitä vastaan.

Monille oikean juoksukengän valinta on ihan hirveän iso asia. Niin se on mullekin, kun olen sopivan tossun löytänyt niin käytän sitä vuodesta toiseen ja pyrin hankkimaan aina tismalleen saman valmistajan tietyn mallin. En tiedä dropeista, vaimennuksista, kenkien painosta tai lesteistä mitään, mulle riittää että tossut ei aiheuta ongelmia. Ei tule kipuja, rakkoja tai hiertymiä ja saa keskittyä itse asiaan eli juoksemiseen. Talvijuoksukenkiä on markkinoilla koko ajan enemmän mutta edelleen valmistajia ja malleja on hyvin vähän. Onkin aika yllättävää että jos kokee hankaluutta löytää satojen ja taas satojen juoksukenkien joukosta sopivaa niin muutamien talvijuoksukenkien joukosta se oikea pari jotenkin ihmeen kaupalla löytyisi. Näin se kuitenkin vaikuttaa muilla menevän.

Itse tykkään siitä että voin luottaa kenkääni ja tunnen sen. Se istuu tismalleen samalla tavalla niin kesähelteillä kuin pakkasellakin lumihangessa tarpoessa. Ois melkoista arpapeliä ostaa satasen tai parin talvijuoksukengät joiden käyttöaika on lyhyt ja joiden toimivuus tai toimimattomuus tulee todellisuudessa ilmi vasta ekan sadan kilsan jälkeen. Polkujuoksua harrastavat voivat hyödyntää polkutossujen hyvää pitoa myös talvella mutta harva juoksee varsinaisilla nastakengillä poluillakaan vaan kyse on enemmänkin pohjan kuvioinnista joka ei tietenkään auta liukkaimmilla jäillä.

Nastat voi unohtaa taas hetkeksi. Lämpötila nousee jo kovaa vauhtia plussan puolella. Tulevina päivinä sataa vettä kaatamalla, tuuli myrskyää ja lämpötila on +8C. Siinä ei tarvitse nastoja miettiä mutta toivottavasti oikeaa talveakin on edes jossain vaiheessa vielä luvassa.

8 kommenttia:

  1. Hei, kivaa löytää joku samis tässä nasta-asiassa :D itsekin olen tykästynyt irtonastapohjallisiin, juurikin tuosta samasta syystä, että hyvin toimivia kenkiä on vaikea löytää, joten mielummin sit käytän tuttuja tossuja myös läpi talven. Aion kyllä hankkia nastarit viimeistään ensi kesänä, mutta suunnistusta ja märkien kelien kalliopolkuja varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polkuja varten olen itsekin miettinyt toisia tossuja (en välttämättä siltikään nastallisia koska en suunnista) mutta niistäkään en kyllä kelpuuttaisi goretex-malleja joita talvijuoksukengissä paljon on. Ovat pääsääntöisesti niin jäykkiä että niitä voi yhtä hyvin käyttää vaikka vasarana remontissa.

      Poista
  2. Mä hankin viime talveksi sekä nuo samaiset Nordic Gripit että Icebugin nasturit. Sanoisin, että molemmilla on paikkansa ja kelinsä, mutta miellyttävintä on mennä tavallisilla kengillä ilman irtonastoja, kunhan vaan keli sallii. Täällä Turussa saattoi onneksi eilen käydä lenkillä ilman nastoja, lumikelillä, joten mun ei tarvitse vielä ottaa talvivarusteita käyttöön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asian voi ratkaista reittivalinnoillakin, melkein joka kaupungista löytyy hiekoitettuja reittejä mutta iso osa juoksun vapautta ja viehätystä on mulle siinä että voi juosta missä tahansa - myös talvella.

      Poista
  3. Mulla on mietinnässä lenkkareiden nastoitus tai irtonastapohjalliset. Täytyypä käydä tsekkaamassa urheilukaupassa Nordic Gripejä. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita myydään tosi monissa paikoissa, olen nähnyt ainakin Lifessä ja Puuilossa urheilukauppojen lisäksi. Hinta noin 20-30 euroa. Omien kokemusteni perusteella voin suositella!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Terve Jouni, jokin aika sitten jo tuli poistuttua mutta pakko varmaan palata ensi vuonna jos ja kun järjestän joitain tapahtumia, niissä se on kyllä ehdoton työkalu.

      Ollaan kuitenkin yhteyksissä ennen sitä, tulen vaikka hallille joku kerta juoksemaan kunhan ehdin!

      Poista