tiistai 3. marraskuuta 2015

Nihkeitä kilometrejä.

Tarkoitus oli pistää tuulemaan heti marraskuun alkajaiksi ja alkaa juoksemaan vähän reippaammin kun olo tuntuu jo täysin terveeltä, sainhan mä jo viime viikollakin kasaan viisi harjoituspäivää vaikka melko kevyitä ne olikin.

Suunnitelmana oli juosta tällä viikolla maanantaina 12 kilometriä reipasta, tiistaina 6 kilsaa reipasta ja torstaina 12 kilometriä fiiliksen mukaan ihan millä tahansa vauhdilla. Eilisen lenkin aikana tuntui erikoiselta, syke pysyi reippaassakin vauhdissa melko matalana mutta rinnassa oli painostavaa tunnetta. Vaikka yskä onkin jo ohi niin vieläkin limaa irtoaa välillä ja toi outo tunne varmaan johtui keuhkoista. Juoksin vain 6 kilometriä.

Muuttuneen tilanteen vuoksi ajattelin juosta tänään tuon 12 kilometriä mutta kevyellä ja hitaalla vauhdilla. Jostain syystä oli nihkeä tämäkin päivä, juoksin hitaasti mutta silti tuntui ihan skeidalta koko eteneminen. Juoksin taas lopulta vain tuon 6 kilometriä mutta kiihdytin loppumatkasta niin että reilu puolet tuli juostua reipasta vauhtia. En nähnyt mitään hyötyä siinä että olisin juossut noin lyhyen lenkin hitaasti.

Vastoinkäymisiä on monenlaisia ja eilisen ja tämän päivän heikkojen juoksufiilisten syyt olivat täysin erilaisia ja riippumattomia toisistaan. Kun on ollut pikkuisen kipeänä mutta ei ihan kunnolla niin on todella vaikea päättää miten pitkään täytyy ottaa iisimmin ja millä tavalla pientenkin oireiden tulee näkyä liikkumisissa.

Vuotta on enää vajaa kaksi kuukautta jäljellä mutta silti mulla on kolme isoa tavoitetta odottamassa. Ajan ja harjoitusten määrä hupenee koko ajan, täytyisi vaan pitää pää kylmänä mutta kun koko ajan on pelko mielessä että kuntokin kylmenee jos ei pysty joka päivä parhaimpaansa...

Jos noiden tavoitteiden kanssa kävisi lopulta huonosti niin pitää vain ymmärtää syyt siihen eikä vain tuijottaa lopputulosta.

2 kommenttia:

  1. Noi sun fiilikset kuulostaa tosi tutuilta. Mullakin on ollut maratonin ja flunssan jälkeen vähän vaikeuksia palautua. Ehkä sillä erotuksella, että vaik oon yrittänyt juosta hitaasti, niin sykkeet on silti noussut tosi korkeelle. Niin turhauttavaa kun ei osaa sanoa, onko kyse huonosta palautumisesta vai onko kunto oikeesti tän hölläilyn seurauksena notkahtanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun olisi ainakin paljon helpompi palata liikkumaan kun olisi ollut ihan kunnolla kipeänä, tietäisi että pitää ottaa useamman viikon ajan hyvin maltillisesti jotta välttää jälkitaudit. Nyt ei oikeastaan yhtään tiedä miten tuo pieni köhäisyys vaikutti, onko se ohi vai mistä mikäkin johtuu.

      Toki olisi ollut hirveää maata sängyssä kuumeessa pari viikkoa joten en nyt ihan sitäkään olisi kaivannut mutta tällaiset tilanteet pistää kyllä itsetuntemuksen ja oman kropan signaalien havaitsemisen ja ymmärtämisen koetukselle.

      Poista