Ylämäki, alamäki, urheilulääkäri.

Kahdeksan viikon paluuohjelma juoksupoluille on sujunut hyvin näiden ekojen viikkojen ajan. Toissaviikolla yhteensä kymmenen kilsaa, viime viikolla viisitoista. Hyviä rentoja lenkkejä eikä polviongelmista tietoakaan. Perjantaina oli eka lenkki shortseilla enkä muista koska juokseminen olisi tuntunut niin hyvältä. Siisteintä mitä voi olla.

Tällä viikolla piti juosta kaksikymmentä kilometriä kolmeen lenkkiin jaettuna. Olin niin hyvissä fiiliksissä että tein jo aika isoja päätöksiä ja sanoin avovaimolle eilen ennen lenkille lähtöä että harjoittelen nyt kesän ja syksyn sillälailla että neljä tuntia alittuu syksyllä maratonilla. Tähän asti mulle on riittänyt että maralla parannan aikaa minuutilla tai parilla mutta nyt haluan mennä kunnolla seuraavalle tasolle ja tiedän että se onnistuu jos ja kun sitoudun oikeanlaiseen harjoitteluun.

Lähdin juoksemaan viikonloppuna avattua ihan uutta ulkoilureittiä. Seutu on todella tuttua mutta just tota osuutta en ole juossut aiemmin. Kymmenen kilsan lenkura josta suurin osa todella miellyttävää alustaa eli soratien pohjaa, irtokivet ovat vuosien saatossa kadonneet ja jäljellä on vain tiivis pohja. Vähän kuin elävä asvaltti.

Jossain seitsemän kilsan kohdalla alkoi oikeassa polvessa kiristää, samalla tavalla kuin huhtikuussa kun luovutin puolimaratonjuoksuhaasteen kanssa. Tuntia aiemmin olin sanonut ääneen vuoden ison tavoitteen.. Eipä ollut kovin juhlava fiilis. Toisaalta edelleenkään en tuntenut varsinaista kipua vaan pientä painetta ja kiristystä.

Totesin että hoidetaan homma kuten olin päättänyt ja varasin ajan tutulle urheilulääkärille. Jos siellä polvessa muhii joku aikapommi joka jossain vaiheessa räjähtää niin tutkitaan se nyt sitten kerralla kunnolla. Vaatisin kaikki mahdolliset röntgenit, magneettikuvat, tomografiat, varjoainekuvaukset ja kaupanpäälle kännykkäkamerallakin vähän kuvia.

Ei otettu kuvan kuvaa. Lääkäri tutki polvea ja sanoi että tilanne on selvä. Mielessäni tiesin jo vastauksen. Näillä polvilla ei juosta enää koskaan -  tai jotain yhtä hienoa. Se oli sitten bursitis praepatellaris. Joku pieni kolhu oli tuonut polveen just sen verran nestettä että se ei vaivaa normaalielämässä mutta kun lenkit pitenee niin alkaa kiristää. Lääkäri, joka oli muuten aikoinaan maajoukkuetason painonnostaja ja juossut useita maratoneja, sanoi että treenejä ei vähennetä yhtään. Illalla painonnostokouluun ja lenkkiä normaalisti.

:-) Jos tämä nyt menee viikon tulehduskipulääkekuurilla ja kipugeelillä ohi niin on kyllä todella helpottunut olo. Lääkäri ei innostunut ajatuksestani ottaa kaikki mahdolliset kuvat ja tutkia polven rakenteet läpikotaisin :D Jos ei neste katoa niin tyhjennetään se pois.

Kevyesti puhaltanut vastatuuli taisi just kääntyä sivutuuleksi ja lopulta toivottavasti kunnon myötätuuleksi. Tästä taitaa ehkä tosiaan tulla kaikkien aikojen juoksukesä!