Viisuista vähäsen, shortsijuoksusta ei päivääkään.

Toka paluuviikko juoksupoluille on menossa. Olen juossut viimeisen kymmenen päivän aikana viisi lenkkiä mutta toki erittäin lyhyitä ja kevyitä sellaisia. Viime viikolla kolmonen, kolmonen ja nelonen. Tällä viikolla tiistaina nelonen ja tänään nelonen.

Tänään aamupäivällä tuolla nelosen lenkillä avasin myös shortsikauden! +13C ja aurinkoakin näkyvissä joten valinta oli helppo. Samalla puin päälleni ekaa kertaa joululahjaksi saamani (Lidlin?) juoksutakin/puseron.

Tämä oli yllättävän lämmin, paljon lämpimämpi kuin ikivanha juoksutakki jolla juoksen kovilla pakkasillakin. Materiaali kun ei ole niin hengittävää ja teknistä kuin siinä, se on erinomainen joka sään kledju. En edes tiedä minkä merkkinen se on, ostin sen vanhan kuntosalini omistajan mainosvaatefirman jäämistöistä kun alkutaipaleella mietin ettei toppatakki ehkä olekaan paras lenkkivaate. Sillä nimittäin ihan oikeasti aloitin!

Tätä uutta takkia ja pitkiä juoksutrikoita en voi käyttää samaan aikaan koska kummassakaan ei ole taskuja. Tämä on siis venannut joulusta asti kaapissa lämpimiä ilmoja ja shortsikelejä koska niistä puolestaan tasku löytyy. Melkoinen tekstiilipalapeli.

Kyllä muuten tuntui hyvältä juosta shortseilla! Tollanen +10 - +13C puolipilvinen keli on mun ehdoton suosikkini, jos voisin valita vaikka johonkin juoksutapahtumaan sään niin se olisi just tuollainen. Jostain syystä tykkään eniten juosta nimenomaan shortsit + takki yhdistelmällä, mukavampi kuin pelkkä ohut paita tai puolestaan pitkät trikoot. Pari tuntia maastossa näillä kamppeilla tällaisessa kelissä olisi suunnilleen parasta mitä juoksu voi tarjota ja toivottavasti kohta sellaisen makuun taas pääseekin.

Poika innostui fillarin mittaristaan ja maanantain lenkistä niin paljon että eilen lähdettiin taas pyörittämään pedaalia. Koska maanantaina ajettiin kuus kilometriä niin eilen oli tietysti pakko saada seiska täyteen. Tulee aika huimia kilometrimääriä vielä kesän aikana jos on pakko saada aina kilometri lisää mittariin joka etapilla. Jotenkin tulee iskän harjoitusohjelmat ja valmennukset mieleen tuosta "yksi kilsa aina lisää"-ajattelusta, taidetaan olla samasta puusta veistettyjä :) Lisäinnoitusta fillaroimiseen on tullut osaltaan Italian ympäriajosta joka on nyt puolessa välissä. Suurimmat vuoret ja rajuimmat taistelut on vielä edessäpäin mutta jo tähän mennessä kyseessä on ollut viime vuosien ehkäpä mielenkiintoisin grand tour.

Ajeltiin eilinen fillarilenkki viidestä puoli kuuteen ja kun kuudelta alkoi mun painonnostotreenit niin se toimi hyvänä alkulämmittelynä. Olen saanut aika paljon palasia kohdalleen painonnostossa ja vaikka vielä onkin hirmuisesti opittavaa niin mm. tempaus on ehdottomasti parasta mitä olen koskaan tehnyt. Aikuisten painonnostokoulun kevätlukukausi jatkuu aina juhannukseen saakka, poika on puolestaan käynyt lasten punttikoulussa joka loppuu jo tällä viikolla. Innokas ja tunnollinen oppilas vaikka onkin porukan nuorin ja pienin. Ymmärrän hyvin että vaatii sisua ja kärsivällisyyttä harjoitella useimpia liikkeitä pelkän kepin kanssa kun 5-10 vuotta vanhemmat treenaa vieressä tangoilla. Minäkin olen avustanut vähän kevään mittaan harjoituksissa ja toiminut apuohjaajana. Mieluusti jätän silti valmentamisen vielä muille, haluaisin nostaa ensin useita vuosia itse ja käydä koulutuksia ennen kuin alan sen enempää kenenkään tekemisiä päsmäröimään. Selkeitä tekniikkavirheitä ja peruasioita voin toki kertoa eteenpäin kuten kuka tahansa muukin lajin parissa toimiva.

Meidän seura järjestää lauantaina alle 17-vuotiaiden painonnoston SM-kilpailut ja niissä järjestelyissä pyrin olemaan mukana sen verran kuin vain suinkin ehdin. Sunnuntaina ois kalenterissa futismatsi. Urheilun parissa siis aika kuluu melko tehokkaasti, niin omissa treeneissä, pojan kanssa liikkuessa, taustajoukoissa ja toimitsijana kuin katsomossakin.

On tällä viikolla toki paljon muutakin - kuten Euroviisut! :D Niitä on tullut innolla seurattua pikkuskidistä asti. Kaikki karsinnat, esikatselut, semifinaalit ja muut. Ihan niin hihhuli en sentään ole että näissä karkeloissa reissaisin mutta oltiin me Helsingin semifinaaleissa 2007. Aina jaksaa naurattaa ja ihmetyttää ne joita ei mukamas yhtään kiinnosta mutta silti pitää joka vuosi olla valittamassa miten hirveetä kuraa kaikki biisit on. Jos ei mahdollisimman tarttuvia koukkuja ja pop-kliseita päräyttävä viihdemusiikki kiinnosta niin miksi vaivautua? Vähän sama kuin lätkäfanit toimisivat muodostelmaluistelukisan tuomaristossa. Mulla on helppoa kun tykkään kaikesta musiikista hardcore punkista Pussycat Dollsiin ja kokeellisesta avantgarde jazzista Juha Tapioon niin näitäkin esityksiä voi avoimin mielin naureskella tai nautiskella, miten milloinkin.

Musta tuntuu että ens vuonna viisut järjestetään Tallinnassa, olen vahvasti Elina Bornin ja Stig Rästan vankkureissa. Tyylitaju on kohdallaan, biisi timanttia, video täyttä film noiria ja lavallakin paketti simppelin tyylikäs.


Pakko kai tälle on parikymppiä laittaa voittajavetoon ;) Yllättävän usein olen veikannut oikein. Kunnon viisuhumpatkin on viihdyttäviä mutta aika paljon skaboissa on oikeasti laadukasta musiikkia. Albania 2012 oli aika kaukana viihdepopista mutta tuli viidenneksi, Hollanti 2013 oli erinomainen.. Vahvoja fiiliksiä, hienoja biisejä.

Mutta miten tän kaiken saisi liitettyä tän blogin kontekstiin? No, Epic Sax Guy 10 tunnin versiona olisi ehdoton soundtrack johonkin vähän pidempään suoritukseen. 

Vaikka mun mielestä taiteessa on hölmöä kilpailla niin ehkä euroviisuissa näkyy monia urheilukilpailuja paremmin se että tärkeintä on oikeasti osanotto eikä voitto. Eihän näistä skaboista kukaan lopulta oikeasti hyödy mitenkään, voittajakin saa vain kalliin spektaakkelin järjestettäväkseen. 

Euroviisut on vähän kuin futiksen arvokisat tai olympialaiset. Paitsi että ne on jättimäisiä tapahtumia jotka ajaa järjestäjänsä vararikkoon niin ne on ihan yhtä mielenkiintoiset on Suomi mukana tai ei. Aika harvasta urheilukilpailusta tai muusta isosta kansainvälisestä tapahtumasta voi sanoa samaa.