keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Mittareilla lisäpotkua liikkumiseen?

En ole koskaan käyttänyt sykemittaria. Rehellisyyden nimissä pitää silti sanoa että lainasin joskus muinoin avovaimon mittaria ja uteliaisuuttani kokeilin sohvalla makoillessani miten joku Polarin perusmalli toimisi. Ei toiminut, kokeilin pariakin eri sykevyötä mutta mikään ei löytänyt pulssia. Ehkä mun leposyke on niin matala ettei mikään verme tajua että ne on sydämenlyöntejä mitkä siinä kumahtelee ;)

Maanantaina pääsin kuitenkin vähän fiilistelemään mitä iloa ja intoa erilaisten mittareiden käyttämisestä voisi ehkä olla. Poika sai viikonloppuna 7-vuotislahjaksi toivomansa mittarin fillariin ja maanantaina lähdettiin testailemaan. Vastatuulesta ja tiukoista ylämäistä huolimatta poljettiin pikkujannun kanssa innolla kuuden kilometrin lenkura puolessa tunnissa mittaria jatkuvasti vilkuillen. Huippunopeudet alamäissä, keskinopeus, poljettu matka ja aika. Näitä pysähdyttiin myös matkan varrella pari kertaa tutkimaan ja lenkin jälkeen piti heti näyttää äidille mittarista faktaa.

Mittareiden viehätys ja tarve liikkujille tulee varmaan juuri tuosta efektistä. On ihan eri asia polkea pyörällä ylämäkeä kovaan vastatuuleen ja harmitella olosuhteita kuin vilkuilla mittarista miten hyvänä tempo pysyy. Juostessa tai missä tahansa muussa harjoittelussa tietysti samalla tavalla.

Mulla ei ole mitään periaatteellista syytä miksen käytä mitään vempaimia tai edes kelloa. Kun aloitin liikunnan ajattelin että on parempi mennä matalalla profiililla. Kävellä ja hölkkäillä ikivanhoilla verkkareilla ja lenkkareilla sen sijaan että olisi ostanut viimeistä huutoa olevat vermeet. Menin niillä mitä oli ja huomasin että niillä pääsee tosi pitkälle. En kaivannut sellaista mistä en oikein tiennytkään.

Olen päättänyt että jos jossain vaiheessa touhu alkaa tökkimään niin sykemittari tai vaikkapa musiikin kuuntelu lenkeillä ovat sellainen ylimääräinen vivahde jolla saa taas uutta potkua tekemiseen. Neljän vuoden ja noin 4000 kilometrin aikana sellaista en ole vielä kaivannut.

Sykemittarin kanssa olisi helpompi tehdä eri vauhtisia ja eri sykealueilla liikkuvia harjoitteita, olen tähän asti liiaksi junnannut pääasiassa liian kevyillä sykkeillä ja sitten harvoin kun olen nostanut tehoja siirtynyt suoraan maksimisykkeille. En tiedä millaisia toimintoja mittareissa on mutta olisi kätevä asettaa ennen lenkkiä vaikka 5:00-5:15min/km tahti laitteeseen ja säätää se piippaamaan aina jos menee liian hitaasti tai kovaa. Se olisi varmaan tosi kehittävää mutta tulisi siitä vähän robottimainen fiilis. Kuin olisi joku ennaltamäärätty tehtävä jota on suorittamassa tietyn tarkan kaavan mukaan. Kuulostaa kaavamaiselta suorittamiselta.


Arki- ja hyötyliikunnassa, kuten vaikkapa pyörällä kuljetussa työmatkassa mittari olisi huippu. Wattimittari olisi kaikista paras mutta ne taitaa olla edelleen melko kalliita ja lähinnä innokkaimpien maantiepyöräilyharrastajien käytössä. Mun oma työmatkani on noin kilometrin ja kulkee läpi keskustan liikenteen joten siinä ei hirveästi mitattavia, vaihtelevia elementtejä ole mahdollista löytää.

Oman annokseni mittarifiilistelystä saan salilla kun teen soutulaitteella kovatehoisia harjoitteita, kirjaan ylös Conceptin performance monitorista soudettuja matkoja ja aikoja ja vertailen niitä aiempien treenien tietoihin.

Ainakin pyörän mittarin myötä meillä varmasti tänä kesänä fillaroidaan innokkaammin pidempiä matkoja kuin ennen. Superjunnun sotkemalla 11km/h keskarillakin kun pääsee aika joutuisasti moneen kivaan paikkaan! :)

4 kommenttia:

  1. Mittareiden käyttö tosiaan jakaa mielipiteitä. Itse oon niin tottunut käyttämään sykemittaria, etten osaisi varmaan juosta ilman sitä. Tuo motivaatiota kun huomaa, että keskivauhdit on nousseet tai keskisykkeet laskeneet. Toisaalta olis varmaan hyvä juosta joskus ilman mittaria, et oppis kuuntelemaan paremmin omaa kroppaa :) Eikä myöskään pitäis väkisin ylläpitää tiettyä vauhtia tai hidastaa, jos menee "liian kovaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, molemmista on hyötyä ja varmaan paras ois käyttää mittaria tietyissä harjoitteissa ja toisissa pyrkiä kuuntelemaan kroppaa. Sykkeetkin kyllä oppii huomaamaan, hengityksen tiheys kertoo myös paljon rasituksen tasosta. Suurin hyöty on juuri niissä harjoituksissa joita ei muuten tuu tehtyä, mulla ehkä just se keskitaso aerobisen ja anaerobisen välissä ja monilla muilla varmaan siinä että hitaat pitkät on liian nopeita ja kovasykkeisiä eikä oikeasti siellä 120-130 lyönnin välillä.

      Poista
  2. Mä olen tilastohullu ja muutenkin tykkään numeroiden pyörittelystä, mm. viimeksi kotipizzassa tilausta odotellessani laskin huvikseni, että 2 kertaa normipizzan hintainen L-koon pizza on kuitenkin pinta-alaltaan vain 1,7 kertainen, mitä ryöstöä! Mun juoksuharrastus pääsikin oikeastaan kunnolla vauhtiin vasta siinä vaiheessa, kun aloin mitata matkoja ja vauhteja ja suunnitella treenejä sen mukaan, millä sykealueella pitää pysyä tai mitä vauhtia mennään. Näistä asioista viehättyminen ja motivaation löytäminen treenaamiseen on tietty tosi yksilöllisiä juttuja, ja hyvä niin :)

    -Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tilastot on tosiaan kivoja. Pyöriteltävää ja vertailtavaa löytyy loputtomasti. Mun mielestä edes jonkinlaisen treenipäiväkirjan tai tilastoinnin ylläpitäminen oh tärkeää, kirjaa ylös sitten pelkän harjoituksen keston, päivämäärän tai tarkemmat datat.

      Kiitos muuten kommentista, pahoittelen että blogger oli jostain syystä kadottanut sen roskapostikansioon. En ymmärrä miksi. Onneksi löytyi ja on tallessa! :)

      Poista