lauantai 30. toukokuuta 2015

300 km täyteen, kauas haaveet karkaavat?

Kävin eilen perjantaina juoksemassa 3 kilsaa ja nyt lauantaina oli vuorossa seiska. Tälle viikolle kertyi suunnittelemani 20 kilometriä paluuohjelmani kolmannen viikon mukaisesti. Vuoden juoksukilometreiksi rapsahti samalla 301.

Olen siis juossut tasan 60 km kuukaudessa. Tasaisella tahdilla se tekisi 720 kilometriä tänä vuonna. Olen juossut niin vähän vain vuonna 2011 kun otin ensimmäisiä askeliani liikunnan harrastajana. Tämän vuoden määrätavoite, 1300 kilometriä, on todella kaukana. Vuotta on kuitenkin vielä yli puolet jäljellä.

Olen pyöritellyt päässäni loppuvuoden harjoitussuunnitelmaa ja olen päättänyt yrittää juosta kesäkuussa reilut 100 kilometriä ja sen jälkeen vuoden kuusi viimeistä kuukautta tasaisesti 150+ kilometriä. Nyt kun laitoin nämä lukemat exceliin niin se tarkoittaisi tasan 1300 kilometriä!

Muttana on tietysti nämä takapakkikuukaudet joiksi huhtikuu ja toukokuu muodostuivat. Toisaalta jos juoksee vaikkapa yhtenä kuukautena 50 kilsaa vähemmän kuin oli suunnitellut niin jos vuotta on vielä reilusti jäljellä sen voi lisätä viidelle kuukaudelle 10 kilometrin satseina. Ja sehän ei olekaan juuri mitään.

Isoissa tavoitteissa on syytä pitää pää kylmänä. Maratonia ei ratkaista ekoilla sadoilla metreillä. Jokainen minuutti ja kilometri on tosi asiassa yhtä pitkä kisan alussa kuin lopussa.

Viime vuonna kevät meni täysin nappiin ja olin takonut tammikuun alusta toukokuun loppuun 700 kilometriä. Vuonna 2013 kasassa oli tässä kohtaa vain hieman enemmän kuin nyt, 350 kilometriä. Vuonna 2012  mittarissa oli touko-kesäkuun vaihteessa 250 kilsaa. Kaikesta huolimatta joka vuosi olen määrätavoitteisiini päässyt kun joulukuun viimeinen päivä on koittanut.

Syksyn maratonia ajatellen tämän vuoden tahti on tosi hyväkin juttu. Jos olisin juossut paljon jo keväällä, olisin saattanut alkaa löysäilemään syksyllä ja mennyt maratonille heikommalla kestävyyspohjalla. Nyt tavoitteena on tikata jopa reilun 200 kilometrin kuukausi juuri ennen maratonia. Se on kova määrä kun lenkillä käy keskimäärin kolmesti viikossa.


Oon parhaimmillaan juossut kalenterivuoden aikana kuusi 100+ kilometrin kuukautta, se oli vuonna 2013. Viime vuonna niitä oli vain viisi. Voisin siis tänä vuonna vielä lyödä pöytään ennätykseni ja takoa sellaisia peräti seitsemän. Toivottavasti kesäkuu on sen tarinan alku.

2 kommenttia:

  1. Nythän se on jännempää kun on loppuvuodeksi juoksemista. ;) Tsemppiä! Meneehän se jos haluat. :)

    VastaaPoista