Tänään oli ohjelmassa viimeinen juoksuharjoitus ennen lauantain juoksutapahtumaa. Kuusi kilometriä omalla perusvauhdillani riittää pitämään juoksutuntumaa yllä ja vaikuttaa positiivisesti hieman myös kuntoon. Usein sanotaan ettei tällainen lenkki enää vaikuta juoksukuntoon mutta kaltaseilleni kolme kertaa viikossa juoksevalle peruskuntoilijalle vaikutusta on. Olen juossut tänä vuonna 36 lenkkiä, yhteensä 228 kilometriä. Eli tämä kevytkin sipaisu edustaa noin 2-3% tämän vuotisesta juoksukuntoni rakentamisesta.
On kuitenkin selvää että tässä vaiheessa ei tehdä enää paljoa. Lenkin tärkein tehtävä oli varmistaa ettei tuntuma juoksemiseen heikkene. Edellinen lenkkini oli viime viikon torstaina ja reilun viikon tauko olisi ollut melko pitkä aika. Muita tärkeitä asioita on nyt lihashuolto, siis ennen kaikkea venyttely ja mahdollisten kipukohtien hoitaminen kylmällä ja tulehduskipugeeleillä. Lepo, ravinto ja nesteytys ovat asioita joihin panostan erityisesti torstaina, perjantaina ja lauantaina. Tietysti niihin pitäisi panostaa aina mutta on selvää että tällaiset asiat korostuvat silloin kun niihin kiinnittää erityistä huomiota ja niillä on suuri vaikutus yksittäiseen suoritukseen.
Huomenna käyn vielä salilla ja teen normaalin ylävartalotreenin. Sitten palautellaan arkiliikunnalla ja odotellaan miten kenkä syö asfalttia kun lähtölaukaus kajahtaa.
Oliko niin, ettei tää oo sun ensimmäinen puolimaraton? Mikä sun aika oli aiemmin ja paljonko meinaat juosta nyt?
VastaaPoistaTsemppiä lauantaille joka tapauksessa! :)
Jep, juoksin viime syksynä ensimmäisen. Mukava kokemus kun lähdin rennosti liikkeelle enkä tavoitellut mitään aikaa. Ensimmäiset 15 kilometriä meni hyvin, sitten alkoi lonkka sattua niin paljon että askel lyheni hölmöksi töpöttämiseksi. Aika painui aika pitkälle, 2.22. Olin kuitenkin tyytyväinen kun ei tarvinnut pysähtyä tai kävellä yhtään.
PoistaNyt mulle riittää että aika paranee, muulla ei ole väliä. Tiedän että se onnistuu jos vain paikat pysyy kunnossa. Kiitos tsempistä :)
Kahteen tuntiin menee kepeesti ihan varmasti!!!!!!
VastaaPoista