Tampere Maraton 2016 - Jätätsä pisteitä vai pilkkuja?

En ole aamuihminen mutta silloin kun on jotain merkittävää tapahtumassa pääsen yleensä hyvin liikkeelle. Kello soi kuuden jälkeen, aamupala oli syötynä seitsemältä, ennen kahdeksaa olin linja-autoasemalla. Kävellessäni asemalle huomasin että ennusteet olivat oikeassa. Myrsky oli jo aamulla kova ja sen pitäisi vain kiihtyä päivän mittaan. Minä, myrsky ja maraton. Erikseen erinomaiset, yhdessä ylittämättömät.

Olin Ratinassa ennen kymmentä ja ehdin rauhassa hengaamaan Katjan kanssa. Tämä olisi jo kolmas yhteinen maratonimme neljän kuukauden sisällä. Minimaratonilla pikkujuoksijoiden riemua, numerolappu haltuun, nippu banaaneja ja vettä naamariin, kolme isoa geeliä säilöön stadionin takana olevalle huoltopisteelle.

Hengailua, tuttuja, kavereita, ystäviä. Maraton-yhteisön kokoontumisajot käynnissä mutta fiiliksissä ei ollut maratonista tietoakaan. Ekakertalaiset ottivat lämpöä radalla tuntia ennen eivätkä malttaneet pysyä paikoillaan. Ei mua haittaa yhtään että se on taaksejäänyttä elämää. Raahustin viittä vaille startti etsimään vapaata vessaa. Vasta lähtöviivalla kun pamahti tajusi että tänään muuten juostaan.

Lähdin liikkeelle yhdessä epävirallisen 4:20 jäniksen eli Läskimaija-Jussin kanssa. Jussilla oli selässä 20 kilon rinkka, tämä tulisi olemaan testi Vantaan maratonin maailmanennätys-juoksua varten. Takana kuvassa näkyy myös Petri jonka kanssa juoksimme ison osan matkasta. Muutamia muitakin seurassamme käväisi, osa lyhyemmän, osa pidemmän aikaa. Kivoja tyyppejä ja juttu luisti!

Heti stadionilta ulos juostuamme alkoi tajuamaan miten kova tuuli oikeasti oli. Arboretumin osuudella Pyhäjärven aallot löivät rantapenkereen yli ja kasteli juoksijat. Pää painui alas ja tuulta vasten piti puskea voimalla jotta pääsi yhtään eteenpäin. 4:20 jänisjengin olisi pitänyt juosta tasaisia 6:10 minuutin kilometrejä mutta noilla osuuksilla ei voinut katsoa kelloa tai edetä sen mukaan. Piti vain pyrkiä eteenpäin vauhdista riippumatta.

Eka kierros ei tuntunut edes juoksulta, kuin olisi kävelylenkillä. Reitti oli 4x 10.5 kilometrin kierros joten tavoittena oli tasaisia 1:05 kierroksia. Jäimme ekalla rundilla siitä hieman, kello näytti 1:06 stadionilla.

Pyrimme kiristämään toisella kierroksella hivenen mutta myrskyosuudet olivat edelleen haastavia. Pidin niistä kovasti mutta tiesin että ne vaikuttaisivat loppuaikaa heikentävästi. Mutta mitä sitten! Jälleen olin liikkeellä seikkailumielellä.

Join ekan ison 100 gramman geeliputelon 13-18 kilometrin välillä. Tuntui edelleen helpolta. Arboretumin jälkeen kierroksen puolivälissä oli tiukka ylämäkiosuus mutta nautin siitäkin.

Puita oli kaatunut reitille. Toivottavasti kukaan ei jäänyt alle.

Puoliväli ohitettu ajassa 2:11 ja suuntaamme ulos stadionilta.

Aloin odottaa ongelmia mutta niitä ei näkynyt eikä kuulunut. Katselin arboretumia ja paikkoja joilla on mulle erityinen merkitys. Samalla huomasin että tuuliosuudella Jussilla oli vaikeuksia. Kun tulimme ylämäkiosuudelle, mies oli lysähtänyt reppunsa murskaavan painon alle ja askellus oli ylvään juoksun sijaan reipasta kävelyä. En tulisi miestä jättämään joten yritin olla kuin pyöräilyjoukkueen apuajaja, domestique, joka vetää kapteenin vuoren huipulle. Kaikesta halusta ja tahdonvoimasta riippumatta 29 kilometrin kohdalla Jussi sanoi että olisi riski jatkaa, keskivartalosta voisi hajota jotain. Ymmärsin hyvin, tuollaisen taakan kanssa pitää olla hyvä ryhti ja jos sitä ei pysty pitämään pitää heittää pyyhe kehään. Jussi riisui reppunsa ja jäi reitin varteen. Oli pakko jatkaa yksin.

Join tokan geelin 24-29 kilometrin välillä. Mietin että Forssassa kaksi kuukautta sitten olin romahtanut jo monen monituista kilometriä aikaisemmin.

Tiesin että joku tuttu saattaisi näkyä reitin varrella mutta silti tuntui ihan huikealta nähdä rakas ystävä reilun kolmenkympin kohdalla Laukontorin rannassa. Siinä se juoksi farkuissa mun rinnalla viissataa metriä Ratinaan ja lähetti vikalle kierrokselle. Kylmiä väreitä, erittäin hyvällä tavalla.

Kolme kierrosta ja 31.5 kilometriä täyttyi ajassa 3:18. Vika kierros lähti ja tuntui edelleen tosi helpolta ja hyvältä. Juoksin helposti tikaten ylämäet, vauhdilla rullaten alamäet. Vain tasaisella oli nihkeämpää. Yleensä tässä vaiheeessa porukkaa on lapannut ohi vasemmalta ja oikealta, vaikka jokunen juoksi mun ohikin niin useamman taisin kuitenkin ohittaa. Miten minä voisin nyt kerrankin olla se joka jaksaa eikä taivu ja hiivu?

Matka painoi jaloissa mutta ei se haitannut. Tiesin etten juossut niin kovaa kuin alkumatkasta mutta mieli oli kirkas ja olo hyvä. Raskaan mutta kuitenkin minulle sopivan ylämäkiosuuden jälkeen oli kovavauhtinen alamäki ja u-käännös jossa kaveri oli reitillä talkoolaisena ohjaajana. Tsempit, yläfemmat ja kehut lennokkaasta askelluksesta!

Alamäissä tosiaan tykitin kovaa vauhtia. Jossain vaiheessa rinnalle ilmestyi nainen jonka kanssa oltiin juostu alkumatkasta samassa ryhmässä. Aloitimme koko loppumatkan kestäneen kissa-hiiri-leikin jossa hän ohitti mut aina tasaisella ja minä painelin alamäissä ohi.

35-40 kilometrin välillä vika geeli ja tajuaminen ettei mitään seinää ole eikä tule. Miten hyvältä sen tajuaminen voikaan tuntua?

Hatanpään alue jäi taakse, Ratina siintää näköpiirissä. Katja oli tullut maaliin kaaaaauan sitten ja oli juossut mua vastaan. Parasta. Kohta nähdään maalissa. Kilsa enää.

Ratinanniemen silta Laukontorille, 800 metriä... Ja sitten: Jussi juoksee rinnalle ja moikkaa. Ei hän ollutkaan keskeyttänyt!! Jätti vain repun ja kasasi hetken itseään. Juostiin yhdessä stadionille ja rinnakkain maaliviivan yli. Näin tämän pitikin mennä. Täydellinen päätös täydelliselle päivälle.

Olin maalissa ajassa 4:28. Ihan kohtuullinen aika maraton-historiallani mutta ajan sijaan nyt tärkeintä oli ihan muut asiat.

Te jotka olette olleet seurassani pidempään tiedätte millaisia maratonit ovat minulle olleet. Henkistä ja fyysistä romahdusta, pahaa oloa. Pelkoa, inhoa ja kärsimystä. Ja nyt. Mitään sellaista ei ollut, ei hetkeäkään. Koko 42.2 kilometriä oli helppoa, mukavaa, kevyttä. Vaikka maalissa oli kiva lopettaa niin olisin tarvittaessa juossut vielä yhden kierroksen. Aurinko paistoi - tai ainakin siltä tuntui - just mulle, meille. Kaikille niille joiden kanssa sain tehdä tästä päivästä niin huikean.

Kukaan ei voi juosta sun puolestasi mutta hyvää mieltä ja rakkautta ei ole koskaan liikaa mukana. Se kosketti ja koskettaa edelleen.

Ekaa kertaa kolmeen vuoteen olin maratonilla onnellinen startista maaliin. Forssat ja muut katastrofit on nyt poispyyhitty. Tästä on hyvä jatkaa,

Ylihuomenna paluu Ratinaan: vuoden neljäs maraton.

Terveiset täältä maltojen, riisin ja karkkien iloisesta maailmasta! Ylihuomenna olisi tarkoitus kipitellä vuoden neljäs maraton, kalenterissa nimittäin lukee Tampere Marathon. Lähtö- ja maalialue sijaitsevat Ratinassa jossa olen ollut katsomassa lukuisia futismatseja sekä itseasiassa myös juossut kerran. Olin mukana keväällä 2013 Pyynikkijuoksussa puolimaratonilla ja silloinkin startti ja maali olivat mansen komealla betonicolosseumilla.

Sunnuntaina juoksemani vajaan viiden tunnin ja reilun 33 kilometrin polkulenkki oli itselleni täysin uudenlainen tapa lähestyä maratonia. En juuri koskaan juokse pitkiksiä mutta kun juoksen, ainakaan se ei ole kuusi päivää ennen maraton-starttia! Nyt onkin mielenkiintoista nähdä tuntuuko tuo kimppalenkura kropassa väsymyksenä vai superkompensaationa. Joko olen vanha tuttu hiipuva ja tummien pilvien alla synkeän hitaasti liikkuva Mika tai Super-Mika joka takoo vuoden kovimman noteerauksensa pöytään. Aika jännää, kahden vuorokauden päästä olemme tämän suhteen viisaampia.

Reitti juostaan neljänä 10.5 kilometrin kierroksena. Suunnitelmana on vetää jokainen rundi tasaista vauhtia, noin tuntiin ja viiteen minuuttiin.

Olen ennakoinut aiemmin tämän vuoden maratonieni sujumista laskiskelemalla ja vertailemalla aiempia kilsamääriä ja sitä miten hyvin ne korreloi maratonin kanssa. Lisäsin Forssan Suvi-illan ja viimeisten kuukausieni touhut ja tämän reissun ennakointi näyttää nyt tältä:

1. maraton
15.9.2012
5:14

85 juoksukilometriä viimeisen kuukauden aikana ennen maratonia
483 juoksukilometriä viimeisen viiden kuukauden aikana ennen maratonia


2. maraton
2.11.2013
4:28

123 juoksukilometriä viimeisen kuukauden aikana ennen maratonia
527 juoksukilometriä viimeisen viiden kuukauden aikana ennen maratonia


3. maraton
4.10.2014
4:14

124 juoksukilometriä viimeisen kuukauden aikana ennen maratonia
689 juoksukilometriä viimeisen viiden kuukauden aikana ennen maratonia


4. maraton
13.2.2016
4:36

80 juoksukilometriä viimeisen kuukauden aikana ennen maratonia
494 juoksukilometriä viimeisen viiden kuukauden aikana ennen maratonia


5. maraton
24.4.2016
4:26

86 juoksukilometriä viimeisen kuukauden aikana ennen maratonia
331 juoksukilometriä viimeisen viiden kuukauden aikana ennen maratonia


6. maraton

18.6.2016
4:42

28 juoksukilometriä viimeisen kuukauden aikana ennen maratonia
365 juoksukilometriä viimeisen viiden kuukauden aikana ennen maratonia


7. maraton

27.8.2016
aika ?:??

90 juoksukilometriä viimeisen kuukauden aikana ennen maratonia
360 juoksukilometriä viimeisen viiden kuukauden aikana ennen maratonia


Eli alla on ehjin ja paras harjoituskuukausi toistaiseksi tänä vuonna, viiden edellisen kuukauden kilsat on hyvin linjassa aiempien maratonien kanssa. Tältä pohjalta uskon kyllä että 4:20 loppuaika on ihan hyvin haarukassa ellei tule jotain odottamattomia ongelmia. Kuntoni on tällä hetkellä ihan mainio ja itseluottamus ihan eri luokkaa kuin Forssan fiaskossa.

Yleensä pari päivää ennen maratonia pidetään jalat tiukasti maassa ja keskitytään siihen tulevaan urakkaan mutta minulla kävi nyt vähän sillä tavalla että..

..taisin eilen ilmoittautua maratonille.. joka järjestetään tietysti Tampereella. Paras tehdä tuollainen ratkaisu nyt jotta voin sitten lauantaina noin kello kolme iltapäivällä kirota itseni manan alimmille majoille ;)

Yhteislenkki Kurjenrahkan kansallispuistossa.

Eilen koitti päivä jota olin ainakin itse odottanut pitkään. Tämän vuoden eka pitkä polkulenkki ja vieläpä itselleni ihan uusissa maisemissa, Turun lähellä sijaitsevassa Kurjenrahkan kansallispuistossa.

Saatiin kasaan mainio yhdeksän polkuseikkailijan ja yhden polkukoiran porukka ja tavoitteena oli kiertää noin 30 kilometrin verran alueen polkuja.

Reittisuunnittelulle toi oman haasteensa se että osa virallisisista reiteistä oli suljettu vaarallisen huonokuntoisten pitkospuiden vuoksi. Tämän vuoksi ajatuksena oli yhdistää eri polkureitistöjä siirtymällä reitiltä toiselle autoteitä pitkin. Kuten kuvastakin voi päätellä niin tämä ei ihan onnistunut :D

Harhauduimme juoksemaan liian pitkään erästä soratietä ja jouduimme lopulta palaamaan sitä vielä takaisinkin että pääsimme takaisin metsäpoluille. 30 kilometrin polkujuoksun sijaan päivän saldoksi kertyi lopulta 33 kilometriä josta noin puolet polkuja ja puolet sorateitä.

Seura ja maisemat oli huikeita joten ketään ei tainnut tilanne suuremmin harmittaa. Kyllä niitä polkujakin kertyi melkoisen mukavasti tälläkin reitillä.

Pitkospuut olivat pääasiassa hyväkuntoisia ja ilmeisesti melko uusia, vain muutamilla pätkillä ne olivat iäkkäämpiä, osittain lahoja ja läpi vettyneitä.

Alueella ei hirveästi ollut korkeuseroja, vain muutamia lyhyitä, jyrkkiä nousuja ja laskuja. Tässä allekirjoittaneen tyylinäytettä ylämäkipolkujuoksusta :D

Päästiin myös huiputtamaan Takaniitunvuori, paikallinen K2.

Loppumatkasta etenimme todella kauniin järven ympäri upeassa auringonpaisteessa. Lenkille sattui elokuun kuumin päivä mutta metsässä tallustellessa sitä ei juuri huomannut.

Ihailtiin maisemia ja tarinoitiin monenlaista juttua Sporttaillaan!-blogin Hannan kanssa. On se vaan huikea mimmi!

4 tunnin ja 45 minuutin annos juoksentelua, 16-17 kilometriä polkuja ja saman verran sorateitä oli todella kiva tapa viettää kaunista sunnuntaipäivää. Meillä oli kasassa jälleen kerran tosi hieno porukka, suunnilleen puolet oli vanhoja tuttuja aiemmilta yhteislenkeiltä ja puolet uusia tuttavuuksia. Kiitos kovasti seurasta Heikki, Jouni, Juha, Susanna, Annika, Armi, Hanna ja Hanna!

Maratonille valmistava viikko IV.

Kuluva viikko on ollut tämän vuoden neljäs maratonia edeltävä viikkoni. Aiemmat ovat menneet vähän niin ja näin mutta ajatuksena oli että tämä olisi The Valmistava Viikko. Sellainen joka saa hiottua mut tämän vuoden parhaaseen maraton-kuntoon.

Maanantaina illalla aloitin punttitreenin joka sujui ihan käsittämättömän hyvin. Onnistuin jokaisessa toistossa ja sarjassa, jotain mitä en ollut kokenut piiiitkiin aikoihin. Olen parhaassa mahdollisessa kunnossani tällä hetkellä voimapuolella. Siihen ei lopulta vaadittu kuin kuukauden verran säännöllisesti kaksi treeniä viikossa ja tietysti erinomaiseksi rakentamani harjoitusohjelmani ;)

Tiistaina aamupäivällä kävin juoksemassa kevyen polkulenkin kaverin kanssa, tarkoituksena oli juosta noin kymppi jälleen meille molemmille uudella reitillä. Reitin pituus olisi ollut virallisesti noin seiska mutta kun harhailtiin ja eksyttiin yksi pätkä ja kierrettiin eräs rengasosuus kahdesti niin ihan itsestään lenkistä tuli oikean mittainen. Liukkaita pitkoksia, mutaa ja jopa kokonaisia maahan upotettuja tiiliskiviä(!) mahtui reitille upeiden lehtomaisemien lisäksi. Hyvä lenkki myös sunnuntain polkupitkistä ajatellen.

Eilen oli haastava päivä. Olin suunnitellut vetäväni toisen kovan punttitreenin mutta edeltävä yö meni valvoessa ja olo oli ihan hirveä.. Pidin lepopäivän, tavoitteena oli vain selvitä hengissä päivän läpi ja saada nukuttua seuraava yö hyvin.

Olin sopinulle tälle aamulle taas kaverin kanssa yhteisen lenkin. Meidän oli määrä juosta 5 kilometrin erittäin raskas, kovia mäkiä sisältävä kuntorata reippaasti mutta laitoin jo eilen viestin että olo on sellainen että ehkä pystyisin juoksemaan sen hitaalla hölkällä läpi mutta kovasta vauhdista ei olisi tietoakaan.

Kohtuullinen yö ja uni teki kuitenkin ihmeitä ja olin aamulla jo osittain oma itseni. Vedin reitin 5 min/km tahtia läpi mikä tuntui vielä 12 tuntia aiemmin täysin utopistiselta. Huh. Teki varmasti hyvää niin kropalle kuin mielellekin.

Nyt pidän kaksi päivää rauhallista lepoa ja sunnuntaina aamulla kerään autoni täyteen kivoja tyyppejä ja suuntaamme Kurjenrahkan kansallispuistoon. Tarkoituksena on nauttia maisemista ja hyvästä seurasta letkeän kevyellä vauhdilla ja siinä sivussa kuin vahingossa tehdä maratonille valmistava pitkis. 30 kilometrin seikkailu odottaa.

Lupailevat ennusteissa aurinkoa sunnuntaiksi. Kun uskaltaa juosta mäen yli ja mutkan taa, näkee minkälaisia pilviä siellä odottaa.

Viileämpää virtausta ja onnistunut epäonnistunut yhteislenkki.

Koulut alkoivat tällä viikolla ja ainakin täällä ilma viileni saman tien ja muuttui sateiseksi ja tuuliseksi. Juoksun kannalta ihan hyvä juttu mutta mielelläänhän kesää vielä jatkaisi kun se on muutenkin aina niin kovin lyhyt. Lämmin jakso ei lopulta koskaan kovinkaan montaa viikkoa kestä..

Tiistain kova tuuli sai purjelautailijat merelle

Tähän mennessä elokuussa on kertynyt kuus treeniä ja tänään on luvassa seitsemäs kun illalla vedän painonnostosalilla harjoituksen läpi. Juoksulenkkejä on maltillisesti vasta neljä ja kilometrejäkin 24.

Kehityksen ja kunnon kannalta tärkeitä viiden harjoituspäivän viikkoja en ole saanut mahdutettua kalenteriin touko-kesäkuun vaihteen jälkeen ainuttakaan. Teoriassa sellainen voisi ensi viikolla onnistua. Teen parhaani! Sitä kroppa ja mieli kyllä kaipaisi jotta voisi lähteä luottavaisesti Tampereen Maratonille.

Aalto iskee rantakallioihin ja kastelee. Siistiä!

Ens viikolla on ohjelmassa myös kauan odotettu 30 kilometrin yhteispolkulenkki ja jos sitä ennen ehtisin vetämään muutaman hölkän niin 40+ kilsaa olisi kasassa yhdelle viikolle.

Tiistain synkeää taivasta rantaniityillä

Epävakainen keli jatkui eilen kun vedin läpi kesäkauden kahdeksannen yhteislenkkini. Koko päivän oli satanut ja vähän jo mietitytti uskaltautuuko vieraille poluille kukaan mukaan mutta lopulta saatiin mainio neljä hengen pioneerijoukko tutkimaan käymättömiä korpimaita. Tai tarkemmin ottaen polkureitistöä josta olin kyllä kuullut ja jonka olemassaolon tiesin mutta joka oli aina aiemmin jäänyt kulkematta. Yhteislenkit on hyvä tapa saada itsensä liikkeelle uusiin maisemiin.

Tarkoitus oli juosta seitsemän kilometrin reitti molempiin suuntiin mutta jo heti startin jälkeen harhailimme pari kertaa ja lopullisesti eksyimme pois reitiltä kahden kilometrin kohdalla. Opasteet ja viitoitukset olivat periaatteessa olemassa mutta niitä ei meinannut helposti havaita.

Juostiin sitten peltoteitä ristiin rastiin sen verran että saatiin 11 kilometriä mittareihin. Kun palailtiin reitin alkupäätä niin löydettiin myös se kohta jossa menimme harhaan. Polulle opastavat viitat olivat puolitoistametriseksi kasvaneen pöheikön takana eikä niitä näkynyt. Niittasin heinikon matalaksi jotta seuraavilla uskalikoilla olisi parempi onni.

Polkujuoksussa harhautumisen riski kasvaa. Kun vauhtia on enemmän kuin kävellessä, ympärilleen ei näe eikä näkemäänsä ainakaan keskity samalla tavalla. Kavereiden kanssa jutellessa havainnointikyky vain heikkenee. Jos maasto on hankalaa, tulee katsottua enemmän jalkoihinsa kuin siihen mihin on kulkemassa. Jos vauhti on vielä reipas, korkea syke saa ällin leikkaamaan entistäkin verkkaisemmin.

Kaikesta huolimatta jokainen oli lenkistä innoissaan, nähtiin hienoja maisemia ja tuli juostua hienolla porukalla ihan uusissa maisemissa. Palaamme vielä reitille niin monta kertaa uudestaan että löydämme oikeaa reittiä pitkin sinne ja takaisin!

Heinäkuun hiet ja riippusilta galaksien välissä.

Heinäkuu oli erikoinen kuukausi treenien osalta. Harjoituspäiviä kertyi vain 14 mutta silti kun selailen kuukauden liikuntoja niin ei siellä mitään isompia taukojakaan ole. Ennen ja jälkeen resiinaseikkailun otin useamman päivän vähän iisimmin, aivan kuten maratonien yhteydessä.

Erikoisinta oli että otin punttia peräti 7 kertaa! Se on eniten tammikuun jälkeen - tammikuuhan oli mun ainoa varsinainen voimajakso pitkään aikaan. Seitsemän kertaa kuussa on aika paljon tämän vuoden mittapuulla ja "juoksukaudella". Ei ihmekään että siinä sivussa syntyi uusia enkkoja useammassakin voimaliikkeessä ja harjoituksessa, vähän kuin vahingossa.

Juoksutreenit ja puntit menivät siis täysin tasan, seitsemän molempia. Noin ei ole käynyt pariin vuoteen, ei tietoisesti eikä vahingossakaan. Yleensä pyrin ajattelemaan niin että jompaa kumpaa treenataan kolmesti viikossa ja toista sitten kaksi kertaa mutta heinäkuussa kävi nyt ihan sattumalta näin. Puntti maistui, pakko se on myöntää.

Kilometrejä poluilla kertyi 84 joten siltäkin osin heinäkuu menee vuoden paremmalle puoliskolle. Kahden reilun satkun kuukauden, helmikuun ja huhtikuun, jälkeen mennyt kuukausi oli tän vuoden paras. Alan olemaan kuntoni kanssa ihan hyvällä mallilla. Kilometrimäärät eivät toki vieläkään ole mitään älyttömiä mutta laatu on ollut hyvää. Useita erilaisia mäkiharjoituksia ja kimppatreenejä kavereiden kanssa eri sykealueilla.

Yksi loistava juttu tämän kaiken takana on messenger-ryhmä jonka kehittelin pari viikkoa siihen. Lisäsin siihen ihmisiä jotka ovat osallistuneet yhteislenkeilleni. Ryhmän luomisen jälkeen ei ole juurikaan tarvinnut juosta yksin. On käyty uusilla reiteillä ja puhuttu paljon skeidaa asiaa. Lauantai-iltana laitoin viestin lähtiskö joku lenkille sunnuntaina aamupäivällä ja porukka oli kasassa sunnuntaina klo 11. Eilen tulin reissusta kotiin kymmenen jälkeen illalla, laitoin yhdeltätoista viestin ryhmään ja aamulla ysiltä olin ekaa kertaa juoksukaverini kotipihassa ja lähdimme kiertämään itselleni täysin uusia alueita. Juostiin 7 kilometriä 39 minuuttiin, loistava päivän avaus jota tuskin olisi yksin tullut tehtyä ainakaan ihan tuolla tavalla.

Alkuviikon reissulle mahtui vähän liikuntaakin. Käytiin kaverin kanssa kävelemässä Repoveden kansallispuistossa Kouvolassa. Huikea paikka!

Mentiin viiden kilometrin Ketunlenkki jossa pääsi kokemaan paitsi komeaa järvimaisemaa, metsiä ja kallioita niin myös lossin ja riippusillan.

Lomakausi näkyi alueen suosiossa ja maanantaipäivänäkin vastaantulijoita oli jatkuvasti. Yllättäen polkujuoksijoita ei tullut vastaan eikä ohi mutta paikka vaikutti erinomaiselta myös siihen. Huikea paikka, suosittelen lämpimästi Kymenlaakson seudulla liikkuville!