Viime viikko oli paras harjoitusviikkoni todella pitkään aikaan. Ainakin tämän vuoden paras, kenties jopa paras sitten viime syksyn. Talvikauden voima- ja lihaskuntoharjoitteluun keskittyvän treenaamisen ja juoksuun keskittyvän harjoittelun laatua on toki vaikea vertailla mutta kokonaisuutena viime viikko oli oikein mainio.
Maanantaina juoksin 13 kilometriä. Tiistaina juoksin 12 kilsaa josta puolet poikkeuksellisesti asvaltilla. Keskiviikkona illalla oli painonnostotreenit, torstaina juoksin kaverin kanssa 12 kilometrin lenkin.
Perjantaina oli virallisesti lepopäivä mutta illalla oli tarjolla niin mielenkiintoinen mahdollisuus että pakkohan se oli käyttää hyödyksi. Juostiin treenikavereiden kanssa 30 metrin vetoja kennoihin! Lyhyitä kovia vetoja on joskus tullut kokeiltua mutta ei niitä koskaan ole kellotettu.
Jälkikäteen ajateltuna tuo testi oli hirmuinen riski vain viikkoa ennen maratonia. Tai eihän se olisi ollut jos olisi lämmitellyt mutta nyt vain satuin ilmaantumaan paikalle ja otin vedot heti kylmiltään... Typeryyden huippu. Onneksi ei sattunut mitään vahinkoa.
Aika kovaa pistelivät kaverit menemään eikä toki ihmekään kun räjähtävistä painonnostajista on kyse. Kyllähän tällaisen hitaan liikunnan ystävän tulokset tuolta pomppaa esiin :D Hämmentävää oli että melkein kaikilla muilla aika parani jokaisella vedolla kun mulla se taas heikkeni koko ajan. Viimeisen vedon aloitin metrin tai parin päästä ekasta kennosta joten se oli lentävä lähtö, muut ajat olivat seisovilta jaloilta ja kello kävi starttiviivalta. Pitää laittaa tulokset talteen ja ottaa vaikkapa syksyllä uudestaan, muistaakseni näitä testejä on pari kertaa vuodessa.
Lauantaina saavuin viidentenä peräkkäisenä päivänä urheilutalolle - vaikka tiistaina ja torstaina juoksin ulkona niin iltaisin valmensin siellä junnuja - ja tein viikon ainoan omatoimisen painonnostoharjoituksen. Nyt juoksukaudella en ehdi tai edes halua ottaa niitä enempää liian kovan kuormituksen välttämiseksi. Eka työntöön ja sen osa-alueisiin ja apuliikkeisiin keskittynyt treeni viiteen viikkoon. Tämäkin harjoitus siis epäilytti etukäteen mutta tulipahan se hoidettua alusta loppuun kunnialla ilman feilejä. Hyvä minä!
Sunnuntaina otin iisisti ja se oli ihan oikea lepopäivä. Tosin enhän mä perjantainakaan juossut kuin 4 x 5 sekunnin verran :-D
Tänään on maanantai. Uusi viikko, maratonviikko. Treenaan normaalisti vielä tämän alkuviikon ja torstaista eteenpäin keskityn vain syömään ja juomaan hyvin sekä lepäilemään. Nukkumaan hyvin ja pitkään.
Olen juossut viimeiset viikot yhtä ja samaa 3 kilometrin ulkoilutietä. Viime viikolla kahdesti sinne-ja-takaisin eli 12 kilometrin verran ja tänään ja huomenna vain kertaalleen eli kutosia. Tämän päivän lenkki ei tosin ollut se mun normaali tasavauhtinen hidas hölkkäily vaan vauhtileikittely. Juoksin reitin aikana 4x 500 metriä kovaa. Tosi hieno harjoitus! Olen jo monena vuotena lupaillut että alan juoksemaan enemmän teholenkkejä mutta nyt mulla on ekaa kertaa ihan oikeasti sellainen fiilis että niin tulee myös tapahtumaan.
Aikamoinen viikko sulla takana! Nyt kun vaan maltat tosisaan levätä, niin se on siinä.
VastaaPoistaMaltan toki, huomenna vielä kevyet puntit ja sitten vaan safkaa naamariin! Kohta nähdään.
Poista