Haamuauto ja paluu "pitkiksille".

Puolentoista kuukauden tauon jälkeen olin tänään vihdoin siinä kunnossa että pääsin juoksemaan vähän pidemmän lenkin. Ei 12 kilometriä vielä mikään varsinainen pitkis ole mutta kun viimeisen kuukauden lukemat ovat 6, 6, 6, 4, 3, 3, 6 ja 6 kilometriä niin kaikki mikä menee yli kympin on kultaa. Tuntui tosi hyvältä ja helpolta juosta, matalilla sykkeillä meni helposti tuntiin ja varttiin. Jos kestävyyskuntoni olisi normaali niin en näe mitään ongelmaa pitää tuollaista vauhtia maratonilla, se tarkoittaisi 4:20-4:25 loppuaikaa. Sohvalla kuluneen maaliskuun vuoksi tuohon on varmasti hyvä lisätä vartti tai kaksikin.

Aamulenkki sujui siis hyvin mutta starttasi todella erikoisissa merkeissä. Lähdin parkkipaikalta juoksemaan ja saman tien aloin katsomaan miten valoton auto lähtee parkkiruudusta ja tulee vääjäämättä kohti. Pitääkö mun väistää hiljaa mutta ihan yllättäen liikkeelle lähtenyttä autoa? Kohdalla tajuan että siinä ei ole kuskia ollenkaan! Lähellä ei ole ketään mutta kauempana näen papan köpöttelemässä kohti lenkkipolkuja. Juoksen miehen kiinni ja kysyn että onkohan tuo sun auto joka menee tuolla. Samalla seuraan katseellani autoa joka on valumassa alamäkeen kohti parkkipaikkaa halkovaa keskikoroketta, puita ja mun autoa. Jostain ilmestyy pyöräilijä joka jää myös seuraamaan jännitysnäytelmää. Kukaan ei enää ehtisi pysäyttää autoa. Kuin ihmeen kaupalla auto ei törmää mihinkään muuhun kuin matalaan keskikorokkeeseen ja tilanne on ohi ilman vaurioita.

Jatkan lenkkiä enkä voi kuin todeta miten hyvä tuuri joskus käy. Onneksi pappa oli jättänyt auton eturenkaat vinoon, jos ne olisivat olleet suorassa niin auto olisi törmännyt sen eteen parkkeerattuun autoon. Kun tulin lenkiltä tuntia myöhemmin takaisin, kohta johon auto pysähtyi oli täynnä pysäköityjä autoja. Peltivaurioita olisi tullut ainakin kahteen, huonommalla tuurilla jopa kolmeen autoon.

Toki mietin myös että olisinko saanut estettyä jotenkin uhkaavan suurkatastrofin. Jos olisin ollut kaverin kanssa tai parkkiksella olisi ollut ihmisiä niin toinen olisi voinut yrittää pysäyttää auton ja toinen juosta auton omistajan kiinni. Auton eteen ei kannata mennä, Suomessakin on ihmisiä kuollut jäätyään oman autonsa alle kun se on lähtenyt valumaan yllättäen alamäkeen. Mitään kiiloiksi sopivia ei ollut siinä parissa sekunnissa saatavilla, jos olisin roikkunut takapuskurissa ja hidastanut auton vauhtia niin pappa olisi ehtinyt jo niin kauas ettei olisi enää kuullut huutojani.

Suosittelen kaikkia autoilijoita muistamaan käsijarrun käytön! Jos on oikein huono tsägä niin autosi saattaa tietysti olla kuin Stephen Kingin Christine tai Maximum Overdriven biilit ja silloin ei paljon kässärikään jelppaa.

Let's be careful out there - mitä enemmän lenkkeilee ja ulkoilee niin sitä hämmentävämpiin ja yllättävämpiin juttuihin voi törmätä.