maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kevyitä kilometrejä, raskaita rautoja, Mirel, Kylie ja juoksureppu. Aika hyvä otsikko vai mitä?

Viikko sitten kirjoittelin tänne vähän vaisuissa tunnelmissa. Uni oli vähissä, syötyäkin tuli heikosti ja tästä johtuen tietysti railakas pitkän matkan juoksukin muuttui tuskaiseksi lyhyemmän matkan juoksemiseksi.  Kaikesta huolimatta sain kasaan seitsemän päivän treeniputken (edellisen viikon torstaista viime viikon keskiviikkoon) ja olokin muuttui hyväksi kun oli saanut levon ja energian oikeaan balanssiin kuormituksen kanssa.

Vaikka treenejä oli peräkkäin paljon niin varsinainen kalenteriviikko maanantaista sunnuntaihin oli kevyt. Maanantaina juoksin 7 kilometriä, tiistaina kävin salilla, keskiviikkona juoksin 13 kilometriä. Sitten olikin vuorossa pari lepopäivää: torstaina tuli fiilisteltyä erittäin kovia livekeikkoja joissa liikuttiin sfääreistä toiseen. Oli aika erikoinen tunne nähdä ensin mykistävän vaikuttava ja synkkä Mirel Wagner soittamassa yksin kitaraa keskellä tyhjää lavaa ja viisi minuuttia myöhemmin bailata täyttä höyryä Kylie Minoguen eturivissä. Täydellisen toimiva paketti tällaiselle ääripäiden ja vaikuttavien kokemusten ihmiselle :)

Perjantaina kalenteri oli aika täynnä ja päätin viettää senkin vielä levon parissa. Lauantaina menin illalla kahdeksan jälkeen salille ja tein kompaktin 45 minuutin voimatreenin. Tein elämäni kovimman sarjan valakyykyissä, tein ensin kasvavilla kovilla painoilla 4x5 ja sen jälkeen otin vielä kakkosen niillä painoilla joilla sain keväällä tehtyä yhden kerran yhden toiston.

Eilen sunnuntaina kävin juoksemassa 13 kilometriä, olin ekaa kertaa liikkeellä juoksurepun kanssa. Joku täysin tuntematon ihminen lähetti sellaisen minulle ilmaiseksi kun olin pohtinut että tarvitsen varmaan juomavyön lisäksi vähän muutakin kantovälinettä 30 kilometrin polkulenkille. Kiitos siitä! Jälleen yksi osoitus juoksijoiden hienon yhteisön voimasta.

Juoksureppu on pienehkö Salomonin tuotos johon on kai tarkoitus laittaa vesipussi sisälle. Meillä on ollut  rinkkaan kiinnitettävä viiden euron pussi mutta se on kadonnut jonnekin kaappien syövereihin. Tuollaista pussia kutsutaan kai rakoksi mutta se on mun mielestä niin typerä sana että kieltäydyn sitä käyttämästä :D Täydellä rakolla juokseminen ei houkuta.  Laitoin reppuun sisälle 0.95 litran limpparipullon ja sehän toimi loistavasti. Ei painanut yhtään selkään tai tuntunut mitenkään epämukavalta. Repun riisuminen selästä, pullon ottaminen pois repusta, juominen ja takaisin selkään pakkaaminen onnistui helposti vauhdissakin.

Erikoisinta oli että tavalliseen lenkkiin tutuilla maastopätkillä tuli ihan eri fiilis kun oli reppu selässä. Tuntui ihan juoksijalta, polkujuoksijalta. Lepopäivät ja kovat treeniviikot näkyivät myös siten että 12.5 kilometrin jälkeen viimeinen pitkähkö ylämäki tuli paiskottua sellaista vauhtia että yleensä juoksen saman mäen alaspäin vastaavalla lennokkuudella! En ole tiennyt että umpeenkasvaneella nurmipohjalla voi juosta maastossa noin kovaa. Ylämäkeen. Reppu selässä. Vesisateessa. Se tuntui niin helpolta ja vaivattomalta että ihmettelen vieläkin.

Tänään oli taas salitreenin vuoro. Vahva nousukausi jatkuu. Se sama paino millä tein sen yhden valakyykyn kerran keväällä ja kahdesti viime lauantaina klo 20.43.. Kyllä kyllä, tein sillä tänään kolmosen! Hyvä voimatreeni muutenkin, lopussa vielä 3 x 300 metriä soutuvetoja.


Punttia ei ole enää tällä viikolla luvassa. Juoksen pari kertaa noin 7 kilometriä maastossa ja sitten keskityn lauantain polkujuoksulenkkiin. Vaikka 30 kilometriä kevyesti hölköteltynä poluilla ei mikään maraton olekaan niin valmistaudun siihen suunnilleen samanlaisella harjoitusviikolla kuin aina maratonillekin. Aikaa kuluu kuitenkin todennäköisesti enemmän kuin kertaakaan maratonilla joten energiaa olisi syytä olla tankissa jo valmiiksi ja repussa vielä lisää. Enpä malttaisi enää odottaa!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa lenkkiä teille lauantaille :)! Tosi kiva kun järkkäilet! Nauratti tuo, että reppu selässä tuntui ihan oikealta polkujuoksijalta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että kaikki menee hyvin, olen todennut että varmaan joka asia on hoidossa ja mietittynä mutta sittenhän sen vasta näkee kun porukka on järven ympäri kiertänyt että kaikki todella meni hyvin. Onneksi melkein kaikki ilmoittautuneet myös viime hetken viestien perusteella pääsevät mukaan joten mukavan kokoisella ryhmällä ollaan liikkeellä :)

      Poista