keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Huikea yhteislenkki takana: 30 kilometriä polkujuoksua.

Pitkään odotettu päivä koitti vihdoin viime lauantaina. Joukko tuttuja ja tuntemattomia kokoontui Kullaalle Joutsijärven retkeilyreitistön ääreen tarkoituksenaan juosta yhdessä läpi järven ympäri kiertävä noin 30 kilometriä pitkä reitti.

Vielä noin viikkoa ennen juoksua ilmoittautuneiden listassa oli kaksitoista nimeä, h-hetken lähestyessä erilaisia esteitä alkoi kuitenkin ilmaantua yllättävän monelle.


Lopulta kuitenkin juuri passeli määrä eli kahdeksan rohkeaa saapui hyvissä ajoin kokoontumispaikalle, mukana menossa oli myös yli 5000 jäsenen Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 facebook-ryhmän lippu ja sen perustajajäsen Jouni. Polkujuoksun päätirehtööri eli minä kuvassa oikealla.

Ennen starttia jaoin kaikille retkeilyreitin kartan ja kerroin suunnitelmani mm. siitä miten edettäisiin. Tarkoituksena oli juosta ekat pari kilsaa hyvin hitaasti lihaksia lämmitellen jonka jälkeen jokainen saisi edetä itselleen sopivaa vauhtia.


Ekat pari kilsaa, eli just ne joiden piti olla lenkin hitaimmat kilsat, oli kohtuullisen juostavaa alustaa. Vaikka edellisinä päivinä olikin satanut niin maasto ei ollut pääsääntöisesti kovinkaan märkää. Mitä pidemmälle juostiin niin sitä selvempää kuitenkin oli ettei vauhti tulisi juurikaan kovenemaan. Oikeastaan päinvastoin.

Polku oli kapea ja erittäin täynnä eri kokoisia kiven murikoita ja juurakoita. Vedin letkaa ja pää kääntyi koko ajan vuorotellen jalkoihin ja vuorotellen puihin joihin oli maalattu oikeaa reittiä osoittavia punaisia täpliä. Välillä keskityin katsomaan pitkäksi aikaa vain sitä mihin laittaisin jalkani ja hetken päästä havahduin paniikissa että kai ollaan vielä reitillä? Onneksi näin koko ajan oli.


Eka tauko oli ehkä jossain reilun tunnin kohdalla, kaunis laavu upealla paikalla aivan järven rannalla. Ei pidetty mitään erityistä kiirettä, ehkä vajaan viiden minuutin ajan porukka söi eväitä ja fiilisteli maisemia. Lähdin jälleen juoksemaan kärjessä.

Noin kymmenen minuutin päästä alkoi tuntua tosi oudolta. Järvi oli oikealle puolella. Se oli tähän asti ollut koko ajan vasemmalla, kiersimmehän sitä vastapäivään. Vaikka olikin outo fiilis niin en sanonut mitään ääneen, jatkoin vain matkaa. Kohta saavuimme samalle taukopaikalle uudestaan!

Sitten alkoikin armoton kartan tutkiminen ja tapahtuneen selvittäminen, olin seurannut takuuvarmasti koko ajan punaisia täpliä. Selvisi että jossain vaiheessa polku oli jakautunut kahtia, vasemman puoleinen haara kääntyi takaisin alas rantaan ja palasi samalle taukopaikalle ja oikean puoleinen reitti olisi vienyt meitä reitillä oikeaan suuntaan. Tämän pummauksen jälkeen olikin jännä fiilis koko porukalla seuraavat hetket. Annoin suosiolla kärkipaikan muille ja kyylättiin koko ajan tarkasti maamerkkejä. Kukaan ei esimerkiksi ollut nähnyt isoon kiveen maalattuja punaisia merkkejä aiemmin vaikka olimme juosseet siitä täysin varmasti vain varttia aikaisemmin! :D Lopulta mystinen risteyskohta löytyi ja pääsimme oikealle polulle. Ylimääräisestä kierrosta ei tullut kai kovinkaan pitkä, ehkä vajaa kilometri mutta varmasti siihen aikaa kului kaikkine ihmettelyineen parikymmentä minuuttia.


Tämän jälkeen ryhmästä irtaantui kolme kaveria juoksemaan kovempaa vauhtia. Eipä mennytkään kauaa kun me huomasimme että soisessa kohdassa polku kääntyy oikealle mutta nämä sankarit tarpovat jo kaukana suoraan edessä päin! :D Ei muuta kuin huutelemaan kaverit takaisin oikealle polulle. Samalla kun pysähdyin ja huutelin reittivalinnasta niin vasen jalkani upposi polvea myöten johonkin kivien väliin jääneeseen mutaonkaloon.

Pummi ei johtunut siitä että reitti olisi ollut huonosti merkitty vaan yksinkertaisesti siitä että oli mahdotonta saman aikaisesti sekä edetä reipasta vauhtia että katsoa punaisia merkkejä puista. Maasto oli oikeasti niin haastavaa että joko katsoit koko ajan vain pelkkiä jalkojasi ja harhauduit reitiltä tai hidastit reilusti tahtia ja katsoit rauhassa vuorotellen niin jalkojen alla olevaa polkua kuin reittimerkintöjäkin.

Eipä tällä kierroksella siis kovin tarkasti maisemia katseltu, moni merkittävä kohta meni jopa tyystin ohi ja tuli ihmeteltyä että mihin joku paikka voikin kadota :D Yhdellä taukopaikalla olin ilmeisesti seisoskellut koko ajan autiotuvan edessä mutta silti en nähnyt siitä vilaustakaan! Polkujuoksu eroaa siis valtavasti tavallisesta retkeilystä ja patikoinnista sen suhteen miten saman maiseman ja tilan voi kokea.

Yksi loikka niin että jalka mahtui sujahtamaan kahden kiven välissä olevaan koloon, toinen loikka niin että jalka osui juuri oikeaan kohtaan niljakkaan kiven päälle, pari metriä "tasaista" alustaa jossa saa juuri ja juuri otettua muutaman juoksuaskeleen, haastava kohta ja pysähtyminen, pari kävelyaskelta ja taas sama alusta. Teimme tätä tunnista toiseen. Suurimman osan ajasta eteneminen oli ihan jotain muuta kuin juoksua, se oli jonkinlaista stop&go-selviytymistä. Jatkuvia pysähdyksiä ja loikkia paikkoihin jotka nanosekunnin päättelyn perusteella tuntuivat turvallisimmilta vaihtoehdoilta.


Pitkospuiden taso vaihteli paljon. Välillä ne olivat ihan uusia ja rutikuivia jolloin juoksu onnistui ja oli jopa nautinnollista, silloin sai päästeltyä melkeinpä koko lenkin nopeimpia kilsoja. Hyvin usein ne olivat ikivanhoja ja imeneet niin paljon kosteutta että niiden pintaan oli muodostunut liukas kalvo joka tuskin koskaan enää kuivuu. Tavallisilla lenkkareilla - joilla itse juoksin - ne oli pakko luistella.


Pitkospuilla sattui myös lenkin kaksi ainoaa selvää läheltä piti-tilannetta. Toisessa takaani kuului kova rysäys ja huuto, takanani juosseen kaverin jalka oli mennyt läpi täysin lahosta pitkospuusta ja sen seurauksena hän kaatui. Onneksi nilkka ei esimerkiksi vääntynyt. Toisessa tapauksessa syypäänä oli keinulautamaiset pitkokset joissa siis toinen pää laudasta nousi ilmaan kun astui sen toiseen päähän. Edellä mennyt juoksija oli juossut pitkospuun loppupäähän ja sen alkupää nousi ilmaan juuri kun takana tullut juoksija oli astumassa siihen, ilmeisesti pieni osuma tuli mutta pahimmalta tärskyltä esimerkiksi sääreen vältyttiin, olisi siinäkin voinut tulla pahaa jälkeä.

Oma ultratyyppinen matala askellukseni ei ole poluilla ihan kotonaan, kun paukut alkoivat hiipumaan niin myös hypyt erilaisten esteiden kuten kaatuneiden puiden tai isojen kivien yli alkoivat heikkenemään. Useamman kerran hyppy jäi vajaaksi ja sääriluu kolahti kovaäänisesti vasten terävää kiven reunaa.


Noin seitsemän kilometrin välein pidettiin huoltoa taukopaikoilla, reilun 20 kilometrin jälkeen oli myös perheeni järjestämä yllätys. Avovaimo, anoppi ja poika olivat soudelleet laavulle ja laittoivat tarjolle juoksutapahtumista tutun huollon, suolakurkkua, banaania ja sipsejä. Se tuli monelle tarpeeseen ja yllärihuoltopistettä kiiteltiin kovasti. Kaikki keskittyivät niin sen antimiin ettei kukaan tainnut ottaa juuri tästä kohdasta ainuttakaan kuvaa :)

Hieman ennen tuota huoltopistettä oli myös kaksi vesistön ylitystä vaijerilosseilla, näistä ensimmäinen oli normaali soutuvene joka oli kiinnitetty lossiksi ja toinen upouusi, aika urbaanin näköinen ilmestys.  Losseilla kulkeminen oli varmasti monelle yksi lenkin kohokohdista, eipä niillä ihan joka päivä tule juoksulenkeillä kuljettua.

Lossien jälkeen jakaannuimme kahdeksi ryhmäksi, edellä menisi reippaampaa vauhtia kolme juoksijaa joista kahden tulisi ehtiä vielä iltapäivän mittaan muihin menoihin. Itse olin mukana viiden hengen ryhmässä joka tuli leppoisaa retkivauhtia eli juuri sellaista höökiä mitä noin 3-4 tunnin taivalluksen jälkeen haastavassa maastossa pystyi pitämään. Kohtasimme kiireisen kolmikon vielä yllärihuoltopisteellä josta he olivat meidän saapuessamme jo lähdössä, kiittelimme puolin ja toisin lenkkiseurasta koska todennäköisesti he olisivat jo kotimatkalla kun me saapuisimme lopulta määränpäähän. Vielä olisi vajaa kymppi jäljellä.


Reitillä ei juuri ollut helppoja osuuksia, monissa polkujuoksutapahtumissa on pitkiä soratiepätkiä tai jopa asfalttiosuuksia mutta tällä reitillä autotietä on yhteensä arviolta alle kilometri. Suurin osa niistä sijaitsi lenkin loppupäässä ja vaikka olo olikin jo väsynyt niin yritettiin pitää niissä kunnon juoksuvauhtia.


En ole koskaan kärsinyt juoksun aikana minkäänlaisista krampeista mutta nyt kärsin. Olin kyllä varautunut asiaan ja pakannut mukaan merisuolaa minigrip-pussiin mutta piskuinen juoksureppuni oli niin täynnä tavaraa etten millään nopeilla tauoilla löytänyt sitä. Jossain vaiheessa purin repun ja sain onneksi vedettyä useamman gramman suolaa kitusiin. Silti edelleen ajoittain takareidet kramppasivat erittäin rajusti, aika kamala tunne kun yrittää loikkia eteenpäin kivikossa kilometri toisensa jälkeen.


Meillä oli mukana hyvin monenlaista liikkujaa. Kaksi oli juossut sadan kilometrin ultrakisan, muutama oli käynyt polkujuoksukisoissa niin Suomessa kuin ulkomailla. Mont Blancin vuorijuoksua, Ruotsin maastokisoja. Sitten oli ihan aloittelijoita jotka eivät ole koskaan olleet missään juoksukisoissa vaan lenkkeilleet ihan vain omaksi huvikseen.

Maasto oli kuitenkin niin haastava että se söi mehuja kaikista tasaisesti, jokainen jaksoi edetä omaa hyvää vauhtiaan mutta ei paukkuja kenelläkään jäänyt hirveästi myöskään yli.


Juttua lensi ja tarinaa iskettiin melkein lenkin ekasta metristä viimeiseen, hiljaisia hetkiä ei juuri ollut. Jossain vaiheessa kukaan ei kuitenkaan enää sanonut mitään. Jokainen keskittyi katsomaan jalkojaan, etsimään silmillään reittimerkintöjä ja varmaan myös vain nauttimaan hetkestä. Hienoimpia hetkiä on joskus sellaiset että ollaan yhdessä muiden kanssa mutta silti ei tarvitse sanoa mitään.

Jäljellä ei ollut enää montaa kilometriä mutta omatkin voimat alkoivat hiipua. Jotenkin jaksoin silti juosta kaikki ylämäet reippaasti, ironisesti ne kun olivat usein niitä harvoja juostavia pätkiä. Monissa polkujuoksukisoissahan osallistujat kävelevät ylämäet, palauttelevat alamäet ja antavat palaa tasaisella. Tällä reitillä oli lähes pelkästään vain sitä hidasta palauttelevaa etenemistä ja mäissä sai vähän paukutella. Tykkään mäkijuoksusta ja se sopii mulle hyvin.

 Maasto alkoi muuttua, loppu läheni.



Tuntui kuin oltaisiin astuttu johonkin toiseen aikaan ja paikkaan, niin totaalisen erilaisessa näkymässä oltiin kuin ne kaikki aiemmat kilometrit. Vielä oli jäljellä pitkähkö pätkä tosi kuivia ja hyvin juostavia pitkospuita joiden vieressä oli paljon lakkaa, ne olivat ikävä kyllä vielä raakoja, muuten olisin varmasti pysähtynyt maistamaan.  Jalat oli jo vähän tönköt. Vielä viimeinen pieni piskuinen järvi ja sen toisella puolella odottaisi lenkin päätepiste, metsätien varteen pysäköidyt automme ja nuotiopaikka.

Otin pari juoksuaskelta, kovia kramppeja takareidessä, pari kävelyaskelta - ei, ei, kyllä tämä pitää juoksemalla lopettaa. Kivulias askel toisensa perään ja saavuin perille.

Hetken hämmennyksen jälkeen alettiin muiden kanssa katsella ympärillemme. Kiireisen kolmikon autot olivat edelleen parkissa. Nuotiopaikalla oli kymmenkunta ihmistä mutta heistä ei näkynyt jälkeäkään. Kyselimme oliko tästä mennyt hetkeä aikaisemmin muita juoksijoita mutta grillailijat eivät oikein tienneet olivatko nähneet vain meidät vai muitakin.

Lenkin järjestäjänä mulle tuli vähän kuumottava fiilis, vaikka olimmekin vapaamuotoisesti liikkeellä niin koin että mulla oli vastuu siitä että kaikki pääsevät ehjänä perille. Kaikilla pitäisi olla kännykkä mukana ja mun puhelinnumero, samoin kartta jonka olin jakanut ennen lähtöä. Katsoin puhelintani mutta kukaan ei ollut soittanut tai lähettänyt viestiä. Hetkeä aikaisemmin jostain läheltä oli kuulunut helikopterin ääntä. Lenkin aikana oli heitetty aika hurttiakin huumoria, oliko nyt oikeasti käynyt jotain pahemminkin?

Suuren epätietoisuuden vallassa vaihdettiin juoksukamoja pois ja moni pulahti järveen uimaan. Mennyttä juoksua ei paljon puitu, ihmeteltiin vain mihin ihmeeseen kolmikko oli kadonnut. Sitten tuli juoksija, toinen ja kolmas. Puoli tuntia meidän hitaan ryhmän saapumisen jälkeen myös nopea kolmikko saapui päätepisteeseen!

Kolmikko oli seurannut kyllä reitin punaisia täpliä mutta ei ollut viitsinyt tarkistaa kartasta kohtia joissa reitti haarautui, he olivatkin sitten valinneet reitin joka teki muutaman kilometrin ylimääräisen umpikujan. Yhdellä heistä oli mennyt myös pötsi sekaisin ja aikaa oli kulunut metsikön puolella. Tämän pummin jälkeen ryhmä olikin kuulemma tavannut karttaa vähän innokkaammin :D

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tämä oli ehkä pieni opetus siitä että kiirehtiminen ja huolimattomuus voi äkkiä viedä enemmän aikaa kuin hitaampi ja varmempi eteneminen. Kahdeksasta lenkkiin osallistuneesta muuten viisi oli patikoinut alueella aiemminkin ja kolme oli ekaa kertaa, sattumalta juuri kärjessä edennyt kolmikko koostui näistä ensikertalaisista. Ainakin tuli seikkailtua koko rahan edestä!


Noin 30 kilometrin lenkkiin kului noin 5½ tuntia aikaa. Se tarkoittaa noin 11 minuutin kilometrejä ja alle 5.5 kilometrin taittamista tunnissa. Siis tavallista kävelyvauhtia.

Reitin haastavuus ja hitaus yllätti varmasti meidät kaikki, myös ne jotka olivat järven kiertäneet aiemmin patikoiden. Alusta on niin hidas ja tekninen että ainakaan minä tavallisilla juoksutossuilla en yksinkertaisesti uskalla edetä kovempaa koska joko tulee paha kaatuminen, nilkan vääntyminen tai sitten vain eksyn reitiltä.

Kokeneemmat polkujuoksijat sanoivat että reitti on teknisempi ja alustaltaan haastavampi kuin vaikkapa Vaarojen maraton tai Nuuksion polkumaraton, niissä tosin on sitten vastapainoksi reilusti enemmän nousua. Myös autoteitä juostaan näissä isoissa polkutapahtumissa selvästi enemmän. Nämä kaverit myös kehuivat tätä reittiä erinomaiseksi harjoitteluksi juuri vaikkapa Vaaroja silmällä pitäen.

Tämä oli mulle ensimmäinen kunnon polkujuoksukokemus ja pidin kovasti. Oli hienoa edetä yhdessä muiden kanssa ja kokea polkujuoksuseikkailua parhaimmillaan. Virheitäkin tuli tehtyä. Söin ja erityisesti join aivan liian vähän, 5.5 tunnin aikana söin kaksi ja puoli isoa geeliä mutta nestettä kului vain reilu litra. Se on naurettavan vähän noin pitkäkestoisessa suorituksessa. Nestehukasta kertoi paitsi krampit ja viimeisten tuntien lievä väsähtäminen mutta myös se että kävin vessassa vasta yhdeksältä illalla, siis 11 tuntia edellistä kertaa myöhemmin..

Mulla ei ollut mitään omia mittareita tälläkään kertaa mukana mutta mielenkiinnolla kyselin mitä muiden aparaatit näyttivät. Yhden keskisyke oli ollut 119(!), toisella kului reilut 4000 kaloria. Juuri tällainen erittäin pitkäkestoinen ja matalasykkeinen harjoitus on sitä mitä itse tältä metsäseikkailulta lähdin hakemaan, hienojen maisemien, uusien tuttavuuksien ja hauskojen kokemusten lisäksi.

Tämä oli myös eka kerta kun järjestän yhtään minkäänlaista liikuntatapahtumaa. Palaute oli sen verran positiivista että jatkoa on luvassa. Oli jo puhetta että muualta tulleet järjestävät polkulenkkejä omilla kotikonnuillaan esimerkiksi kansallispuistoissa ja minä aion varmasti käyttää jatkossa myös tätä Joutsijärveä kiinnostuneiden polkujuoksijoiden liikuttamiseen. Sopiva tahti voisi olla vaikka parin kuukauden välein. Kommentoikaahan muutkin jos kiinnostusta löytyy!


Tässä vielä yhden juoksijan kuvaama video lenkiltä. Siinä näkyy mm. pummi ja sen ihmettely ekan taukopaikan jälkeen, juoksijan alta lahoava pitkospuu sekä lossit. Maaston vaikeudelle ja hitaudelle video ei ikävä kyllä tee kunniaa, se pitää itse kokea :)

Kiitos Jouni, Jari, Jaana, Teemu, Antti, Heikki ja Juha! Tämä oli sataprosenttista seikkailua ja loistava tapa viettää lauantaita. Ensi kertaan!

11 kommenttia:

  1. No huh, olipas hurja polkujuoksutapahtuma teillä, mutta ehdottomasti positiivisessa mielessä siis! Ja tuo on kyllä totta että tosi vaihtelevassa kunnossa pitkokset yms. ovat monilla ulkoilureiteillä. Varovainen saa olla jopa kävellessä. Ja mielenkiintoista lukea mitä tuo oikea polkujuoksu (vaikeahkossa maastossa) on, voin hyvin kuvitella että joka ikistä askelta täytyy katsoa ja sitten suunnistaminen jää kokonaan. Maisemien katselusta puhumattakaan. Mutta ihan varmasti on myös sellainen mahtava fiilis mitä ei pyöräteitä juoksemalla löydy! Ja perheen järjestämä huolto kuulostaa tosi huipulta!

    Joutsijärvi näyttää tosi mielenkiintoiselta paikalta veneylityksineen kaikkineen, varmasti mekin mennään sinne joskus vaeltamaan. Ja edelleen olen kiinnostunut polkujuoksuun osallistumaan, mutta nyt mulla niin paljon uusia juttuja syksyksi että luulen ettei aikataulu anna myöten. Mutta katsellaan, erittäin mielenkiintoiselta ja erittäin haastavalta vaikuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullahan on mielenkiintoinen syksy tulossa, itselleni nämä pitkät polkujuoksut tulevat toivottavasti näyttelemään isoa roolia kestävyyden rakentamisessa maratonille ja vielä sitä pidemmillekin matkoille.

      Tervetuloa vaan Joutsijärvelle, juoksemaan tai vaeltamaan. Apuja ja vinkkejä löytyy sitten kun matkaan lähdette :)

      Poista
  2. Hyvä reportaasi ja hienosti järjestetty reissu. Huoltopiste oli tosiaan mukava yllätys. Voisin kyllä jatkossakin ajella tällaisiin pitempiin tapahtumiin vähän pidemmällekin, sen verran lystiä oli.

    Sellainen pieni korjaus että emme juosseet "umpikujaan" vaan menimme metsäopiston läpi Tammentielle ja sitä pitkin "suunnitellulle reitille". Emme siis palanneet missään välissä takaisin päin.

    Enkä siitä kovempikuntoisuudestakaan mene niin takuuseen. Lopussa painoi jaloissa aika paljon ja takareisi itselläkin uhkasi alkaa kramppaamaan.

    Vaikka nousuja ei juuri ollut oli reitti tosiaan yllättävän vaativa koska helposti juostavat kohdat olivat harvassa.

    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea juosta tuota kautta, matka ei varmaan juuri lyhene mutta alusta on helpompi. Sinne metsäopistolle menevä reittihän on kartankin mukaan tarkoitettu liikuntarajoitteisille, pyörätuoleille ja lastenvaunuille kuten varmaan huomasitte.. Melkoista huumoria se merkintä, ainakin silloin kun minä sitä pätkää alkukesästä juoksin niin se oli todella upottavaa ja mäkistä pururataa.

      Otetaanhan uudestaan!

      Poista
  3. Komppaan jäsen A:ta ! Hyvä raportti mielenkiintoisesta lauantaipäivästä. Ja tuo yllätyshuolto oli tosiaan huippujuttu, kiitokset vielä tukijoukoille. Tuntui että siitä sai energiaa kummasti. Tosin muuta energiaa ei paljon tullut nautittuakaan, kun ensimmäisen geelin jälkeen alkoi vatsassa outoja tuntemuksia hetäämään..

    Jatkoa varmaan keksitään tälle tapahtumalle. Uskon että moni on mukana toistekin, ja lisäksi kun sana kiirii niin myös lisää osallistujia!

    -H



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, kyllä näin hienoihin tapahtumiin varmasti osallistujia riittää kunhan vain aikataulut kohtaavat. Ei muuta kuin uusia polkuseikkailuja suunnittelemaan, toivotaan että vatsa kestää niin on nautinnollisempaa edetä!

      Poista
  4. Olipa tosi kiva lukea tämmöisestä tapahtumasta :) Olisi hauskaa joskus itekin ottaa osaa moiseen! Polkujuoksu on tosi haastavaa ja rankkaa mut niin paljon elämyksellisempää kun tavallinen juoksu. Itse en kyllä läheskään noin pitkiä matkoja oo poluilla juossut - voin vaan kuvitella kuinka paljon toi otti voimille!

    Pistää hymyilyttämään taas tää juoksuyhteisö. Ihan huippua et joku jaksaa tämmösiä järkätä, näitä lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan tuleville yhteispolkulenkeille :) Haastavaa ja rankkaa tuo touhu kyllä on ja rasittaa kroppaa ihan eri tavalla kuin tasaisella juokseminen. Toisaalta se on henkisesti niin paljon antoisampaa että väsymyskin on erilaista ja kanssajuoksijatkin helpottaa vaikeampia hetkiä.

      Tähän juoksuyhteisöön on tosi hienoa kuulua, toivottavasti saan annettua edes osan siitä takaisin mitä muilta olen saanut!

      Poista
  5. Hienoa, Mika! Kuulostaa ihan, että olette olleet kunnon polulla ;) Pitääpäs googlettaa tuo Joutsjärvi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä Onni oli ihan sinun kriteerien mukaista oikeaa polkua! ;) Guuglailin sen verran että joku on kyllä ajanut tämän läpi maastopyörällä mutta totesi ettei oikein sovellu siihen, liian kivikkoista.

      Katsotaan kumpi tulee ensin toisen polkuvieraaksi, olen varmasti ihan yhtä innokas opas sulle Joutsijärvelle kuin sinä Pyssymäelle! 56 kilometriä kuulostaa kovin rapsakkaalta..

      Poista
    2. Siinäpä hyvä kisa ;) Muiden samanhenkisten tapaaminen esim. polkujuoksutapahtumissa tai yhteislenkeillä on hienoa.

      Poista