torstai 9. heinäkuuta 2015

Kesälomalystiä ja paluu arkeen.

Viimeisen vajaan viikon aikana on tapahtunut taas paljon kaikenlaista kivaa niin urheilun kuin muunkin parissa. Olin suunnitellut viime viikolle 50 juoksukilometriä, juoksin lopulta kolme lenkkiä: 18, 17 ja 14 km. Eli yhteensä 49 kilsaa ja just olin kirjoittanut miten pidän aina tiukasti suunnitelmista kiinni ja teen kaikki harjoitukset mitä olen päättänytkin :D Tosi asiassa juoksin varmaan vähän ylikin viiskymppiä, jokainen lenkki on todelliselta pituudeltaan ehkä noin kilsan pidempiä kuin mitä merkitsen ylös. En jaksa mitään satoja metrejä laskea yhteen joten esimerkiksi jos juoksen lenkin aikana 7.5 kilsan kierroksen kolmesti niin se on mun mielessä 7 + 7 + 7 = 21 km. Tämän tavan hyvä puoli on siinä että olen aina paremmassa kunnossa kuin luulen ;)

Lauantaina olin tsekkaamassa paikallisen crossfit-salin omaa painonnostokisaa, näin kesällä kun kalenteri on painonnoston osalta todella tyhjä niin pyrin aina paikalle jos vain jotain sillä rintamalla tapahtuu. Päädyin lopulta tuomariksi ja sehän passasi, mikäs kauniina ja lämpimänä heinäkuun lauantaina olisi parempaa kuin painonnosto? Ilmeisesti kaikkien muiden mielestä ihan muut asiat, sekä katsojia että nostajia oli kovin vähän. Tunnelma oli kuitenkin tosi mukava ja rento, kiva tapahtuma kaikin puolin. Kisan innostamana ainakin muutama nostaja teki myös reiluja parannuksia omiin ennätyksiinsä joten mikäs sen hienompi juttu!

Viime viikolla sain itse tosiaan kasaan hyvän määrän treeniä, ne 49 juoksukilometriä ja kaksi kovaa voimaharjoitusta soutuvetoineen. Sen jälkeen olikin hyvä ottaa vähän rennommin. Lähdettiin kolmeksi päiväksi lomareissulle perheen kanssa, ohjelmassa oli huvipuistoa, kylpylää ja vesipuistoa. Ilmat oli pääasiassa tosi hyvät mutta kun oltiin kylpylä/vesipuistokompleksissa niin sai hyvin todeta millainen Suomen kesä on. Kostea ja kylmä! :)

Ilma oli 14 asteinen, sää sateinen ja pilvinen joten eipä ollut ulkoaltailla ruuhkaa. En ole kuitenkaan koskaan ennen ollut vesipuistossa joten otettiin pojan kanssa kaikki ilo irti liukumäistä, onneksi niiden välissä oli poreallas lämpimine vesineen. Tuli naureskeltua että avantouintiharrastuksesta on ainakin se hyöty että pystyy olemaan suomalaisessa vesipuistossa heinäkuussa. Monessa vesiliukumäessä ei tosiaankaan ollut hurjinta vauhti vaan se että alastulossa naamaan iskeytyi voimalla iso määrä jääkylmää vettä! Fiilis oli hyvin saman tyyppinen kuin talviuinnissa, saunan virkaa toimitti toi lämmin poreallas ja avantona oli liukumäet.


Eilen kotimatkalla ajeltiin kaikessa rauhassa Pohjanmaan rannikkoa kulkevaa Rantatietä ja päädyttiin tauolle täysin sattumalta ihan huikeaan paikkaan. Rangsbyn kylässä Närpiössä sijaitsee Fagerö Folkpark, jossa on mm. kesäravintola, venesatama, erittäin siistissä kunnossa oleva hiekkaranta ja mykistävät näkymät merelle. Vaikka oli edellisenä päivänä uitu neljä tuntia niin pakko oli kaivaa uikkarit takalaatikosta ja kirmata autiolle uimarannalle.

Tänään palailin takaisin arkeen ja kävin aamupäivällä juoksemassa. Olen viimeiset kuukaudet keskittynyt kestävyyskunnon palauttamiseen kohtuulliselle tasolle ja vauhti on ollut kokonaan poissa mutta nyt otin vähän tehoja irti. Juoksin viisi kilometriä josta eka kilsa kevyttä hölköttelyä ja loput neljä tasavauhtista kovaa. Reitti oli puoliksi ikivanhaa purtsia ja puoliksi soratietä, varsinkin puruosuudet oli rankkaa ja upottavaa koko edellisen illan ja yön jatkuneen kaatosateen vuoksi. Noin kilometrin lenkillä on kaksi erittäin kovaa mutta lyhyttä mäkeä, nousujyrkkyys varmaankin 20 prossaa, kunnon pystysuoraa seinää muutaman metrin verran. Tuntui vähän oudolta juosta reippaampaa vauhtia niin pitkän tauon jälkeen mutta hyvin se sujui enkä hiipunut ihan tolkuttomasti. Kai tämä suht tasavauhtinen oli.

Kun alkuviikko meni lomailun merkeissä niin tästä saattoi nyt startata vähän tiukempi rypistys. Yhdeksän treenipäivää putkeen? Katsotaan miten käy.

4 kommenttia:

  1. Hmm, mä arvaan missä olette olleet lomamatkalla. Ehkä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annoin vähän liikaa vihjeitä, te lokaalit olitte heti käryllä ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti Satu, kyllä lenkki maistuu taas hyvältä :)

      Poista