Kaikkia oddseja vastaan.

Viikonloppuna tuli istuttua aika paljon. Reissattiin pari tuntia junalla ja lauantaina ja sunnuntaina istuin painonnoston SM-kisojen katsomossa yhteensä noin 11 tuntia. Istuminenhan tappaa joten viime päivinä on sitten tullutkin oltua liikkeessä.

Viime viikolla oli hiihtoloma mutta se oli pikemminkin vesihiihtoloma, kaikki lumet ovat sulaneet ja talviliikuntapaikat pysyy kunnossa vain liikuntapaikkojen hoitajien kovalla duunilla. Käytännössä luistelu onnistuu vain tekojääradalla. Poika on kehittynyt huimasti luistelussa, onneksi eskarin pihassa oli tammikuussa kohtuullinen jää ja pystyivät treenaamaan melkein päivittäin. Sama efekti oli syksyllä kun kävivät esikoulun kanssa monta kertaa uimassa, sen jälkeen on sukelleltu pohjia myöten ja uitu kovaa. Pikkuskidi voittaa mut jo mennen tullen sekä uinnissa että luistelussa :D

Käytiin maanantaina päivällä luistelemassa ja illalla menin puoli kymmeneltä vielä salille. En olekaan meidän uudella kuntosalilla ollut kertaakaan lepakkovuorolla, yllättävän paljon oli porukkaa. Treeni oli varttia yli kymmenen kasassa ja kun lähdin kävelemään kotiin sinne jäi vielä tyypit heiluttelemaan painoja.

Eilen tiistaina kävin aamupäivällä juoksemassa 14 kilometriä. Alustana oli vettä, loskaa, lumisohjoa ja jääsohjoa. Normaalisti jos juoksutossut kastuu lenkillä ne ehtivät linkoutua askelluksella kuiviksi mutta nyt ne oli kyllä märät alusta loppuun kun vesiesteelle ei näkynyt loppua. Illan myöhäinen salitreeni ja erittäin raskas alusta alkoivat näkyä ja vikat viis kilsaa oli todella hidasta ja väsynyttä menoa. Lenkkiin kului noin 1 tunti 40 minuuttia ja lopussa sai taistella että jalat nousivat yhtään loskasta. On muuten todella raskasta taivaltaa kun alusta pettää jokaisella askeleella alta.

Tänään käytiin eskarin jälkeen hiihtämässä, oli kiva hiihtää kunnon ladulla jäisten tai sulaneiden peltolatujen sijaan. Latuja saadaan tuolla metsässä pidettyä jatkuvista plussakeleistä huolimatta kunnossa kun viereisistä jäähalleista ajetaan lumia sinne latupohjaksi. Viime aikoina on näkynyt uutisia raivopäistä jotka tönivät lapsia pois tieltään laduilla mutta pakko kehua että aina kun ollaan pojan kanssa tuolla oltu niin muut hiihtäjät ovat poikkeuksetta tervehtineet ja jutelleet niitä näitä. Sellaista ei esimerkiksi lenkkipoluilla näe käytännössä koskaan. Ehkä näin keskellä arkipäivää liikkeellä on himolaahaajien sijaan meitä fiilistelijöitä.

Mulla on hyvä tilanne kun voin pätkiä ja jaksottaa työpäiviä, ei tarvitse istuskella näyttöpäätteellä montaa tuntia putkeen. Ei pääse se paha istuminenkaan jäytämään niin vahingoittavasti. Se helpottaa ja mahdollistaa paljon myös pojan kanssa touhuamista, tämän päivän uutinen kertoo että vanhemmat ovat yhä vähemmän lastensa kanssa. Aika surulliseksi on mennyt jos yhdessäolokin tarkoittaa sitä että molemmat räpläävät älypuhelimiaan, niin lapsi kuin aikuinen.

Elintaso ois varmaan korkeampi jos tekisin pitkää työpäivää puolikkaan sijaan. Tuottaisko se sitten enemmän hyvinvointia, itselle tai läheisille, niin epäilen vahvasti. Pienemmälläkin pärjää jos miettii mitä oikeasti tarvitsee ja mitkä asiat tekee onnelliseksi. Eikös aika ole rahaa - joten vapaa-ajan on oltava todellista rikkautta :)

Vierivä kivi ei sammaloidu, illalla ois vielä painonnostotreenit. Tasatyönnöllä lykkiminen ylämäkeen avasi varmaan lihaksistoa sen verran että tänään paukkuu tanko hyvin kohdalleen!