Jääkenttien kutsu.

Viime viikkoinen lentsu tuli ja meni yhtä lempeästi kuin ounastelinkin. Olo oli koko ajan ihan terve mutta ei huvittanut mennä treenaamaan kun nenästä valui kirkasta nestettä. Maanantaina kävin normaalisti salilla, tiistaista lauantaihin lepäilin ja sunnuntaina kävin ottamassa vähän tuntumaa juoksuun ja hölkkäilin neljä kilsaa. Olo oli niin hyvä että päätin vetää tällä viikolla kovan harjoitusviikon.

Oli vaikea olla liikkumatta ja pientä helpotusta sainkin jo perjantaina kun lähdettiin pojan kanssa hiihtämään. Se oli eka kerta tänä talvena ja kai vasta kolmas koko mun aikuisiällä. Viime talvena sain sukset ja hiihdin pari kertaa.

Enhän mä osaa kunnolla hiihtää enkä tiedä mistään voiteluista yhtään mitään. Se on ihan hyvä juttu, on tärkeää että on myös sellaista liikuntaa jota ei oteta turhan vakavasti. Ei katsella kelloa, lasketa kilometrejä, sykkeitä tai keskivauhteja. Ihan vaan sellaista mukavaa rentoa ulkonaliikkumista maisemia katsellen ja jatkuvasti juttelemaan pysähdellen.

Mentiin latua joka vaikutti aluksi kyllä latukoneella tehdyltä mutta hyvin nopeasti muuttui vain jonkun itse hiihtämäksi suksiuraksi pellolla. Mukavasti siinä pääsi mun tekniikalla eli tasatyönnöllä :D Hiihto on hyvää ojentajatreeniä kun mistään kunnon potkuista ei voi puhua.

Käytiin uudestaan samassa paikassa sunnuntaina mutta parin päivän plussakelit ja pakkaselle laskenut lämpötila teki lumesta tosi jäisen ja haastavan. Yhdellä tasatyönnöllä pääsi aina monta metriä eteenpäin mutta kun kunnon latu-ura loppui niin aika hankalaa oli edetä. Tosi liukkaan ja jäisen ladun vielä katkaisi jatkuvasti kovan myrskytuulen siihen heittämät puiden oksat ja muut roskat joten välillä kova vauhti pysähtyi kuin seinään ja oli hankala pysyä pystyssä.

Mukavaa touhua ja varsinkin perjantai-iltana olin fiiliksissä. En tiedä montako kertaa sanoin pojalle autossa siitä miten kivaa oli ja että kai tullaan pian uudestaan. Roolit tuntui vaihtuneen kun hehkutin etten kaatunut kertaakaan, edes siinä loivassa ja lyhyessä "mäessä" :D Varmaan sekin vaikutti omaan olotilaan ettei ollut liikkunut moneen päivään. Pienikin reippailu sai endorfiinin jylläämään ja tajusi miksi liikunta on niin siistiä.

Eilen olin aamupäivällä samoissa maisemissa mutta pysyttelin latujen ulkopuolella, juoksutossut oli jalassa. Hölköttelin vasta vuoden toisen yli kympin lenkin hyvin jäisillä poluilla.

Ilma oli upea, +7 lämmintä, aurinko paistoi ja kova tuuli. Hienoja elementtejä joihin lisämausteen toi todella jäiset polut. Näki hyvin miten monet olivat pyrkineet ohittamaan jään kävelemällä pientareen lumisohjossa mutta mulla oli nastat alla ja pysyttelin koko ajan jäällä.

Pito oli muuten hyvä mutta kun tien pinta oli muhkurainen niin lipsumista tapahtui. Osa nastoista jäi noissa kohdissa ilmaan ja jäähän osuikin ihan tavallinen kengän pohja. En silti kaatunut mutta varsinkin joissain alamäissä piti mennä todella tarkasti ja katsella kulkureittiä vähän varovaisemmin.

Nyt kun oon keskittynyt enemmän voimaharjoitteluun ja juoksut ovat olleet lyhyitä ja niitä on ollut vähän niin huomaa miten jalat väsyvät tuolla noin tunnin kohdalla. Ei aiheuta minkäänlaista huolta, tiedän että kun lenkit pitenee niin kintut tottuu siihen että liikkeessä ollaan useampikin tunti kerrallaan.

Hinku olisi kova alkaa juoksemaan pidempiä lenkkejä useasti viikossa mutta aion kyllä pitäytyä suunnitelmissani ja mennä vähillä juoksuilla vielä ainakin kuukauden. Tiedän että lyhyistä kovista siivuista on valtavasti hyötyä kun etapit pitenee, ne vain on mielen kannalta täysin erilaista liikuntaa. Muutaman kilometrin raastot maksimivauhdeilla ei ole mitään zeniläistä fiilistelyä :D

Kelit ovat olleet viime päivinä liiankin keväiset. Toivottavasti talvi jatkuisi vielä vähän aikaa, sehän alkoikin niin kovin myöhään. Kuukauden kestävä talvi kuulostaa ihan vinoilulta, eihän siinä ehdi vielä kuin testata uusia pulkkia, suksia ja luistimia. Voisko ees maaliskuulle asti olla lunta ja pieniä pakkasia?