torstai 4. syyskuuta 2014

Näkökulmia painonnostoon ja kehonpainotreeniin, harjoitteluun ja valmennukseen.

Sportmagasinet on ylivoimaisesti Suomen paras urheilu- ja liikunta-aiheinen tv-ohjelma. Vuodesta ja viikosta toiseen se luotaa mielenkiintoisella ja analyyttisellä tavalla niin kuntourheilua kuin huippu-urheiluakin ja saa ainakin minut kiinnostumaan myös sellaisista lajeista jotka eivät muuten tunnu kiinnostavilta. Tämän viikon Sportmagasinet oli tosin täynnä asiaa juuri niistä lajeista jotka ovat minusta niitä kaikkein kiinnostavimpia.

Yle Areenassa syyskuun loppuun asti nähtävillä olevassa jaksossa keskitytään painonnoston nykytasoon ja valmennukseen sekä kehonpainoharjoitteluun. Painonnostosta puheenvuoron saavat legendaarinen bulgarialainen valmentaja Ivan Abadjiev, Karoliina Lundahl sekä Miika Antti-Roiko. Abadjievin opeilla on nostettu 12 olympiavoittoa, 57 maailmanmestaruutta ja 64 euroopanmestaruutta. Karoliina Lundahl on Suomen kaikkien aikojen naispainonnostaja joka saavutti maailmanmestaruuden kahdesti 1990-luvulla ja saavutti arvokisoissa yhteensä kymmeniä mitaleja. Miika Antti-Roiko on tämän hetken Suomen ykkönostaja joka oli mukana Lontoon olympialaisissa ja viimeksi keväällä Tel Avivissa taisteli EM-mitaleista jääden lopulta työnnössä niukasti neljänneksi.

Abadjievin opit olivat aikoinaan hurjia. Maksiminostoja otettiin kolme kertaa päivässä, kuutena päivänä viikossa. Nostajat asetettiin viikoittain toisiaan vastaan harjoituskilpailuissa ja omasta treenikaverista tuli pahin vihollinen. Kiellettyjä aineitakaan ei kaihdettu.


Sportmagasinetissa näytetyt arkistokuvat ovat reilun tunnin mittaisesta School of Champions-dokumentista jonka voi katsoa Youtubesta.

Mitä noista ajoista sitten voidaan ammentaa nykypäivänä? Abadjiev puhuu tulostason rajusta laskusta mutta se on suoraa seurausta dopingin käytön vähentymisestä. Sama ilmiö muuten näkyi yleisurheilun EM-kisoissa pari viikkoa sitten ja moni urheilupiireissä toimiva otti ilolla vastaan "luomukisat" joiden tulostaso oli inhimillinen.

Abadjievin ajatus maksiminostojen ottamisesta useammin ja päivittäisten harjoitusmäärien nostaminen on varmasti validi. Se on myös riskinottoa, joko urheilijan kroppa hajoaa tai tulostaso lähtee nousukiitoon. Juuri tällä veitsenterällä, usein kirjaimellisesti ortopedin ja urheilulääkärin veitsenterällä, huippu-urheiluvalmennuksen suunnittelussa liikutaan.

Sportmagasinetin toinen juttu kertoo Jukka Rajalasta, kehonpainoharjoittelun gurusta, jonka näkökulma on täysin vastakkainen Abadjieviin. Kun bulgarialainen valmennusguru puhuu yhden lajin äärimmäisestä harjoittelusta, Rajala katsoo urheilua tavallisen kuntoilijan ja omaa kroppaansa monipuolisesti paremmaksi ja toimintakykyisemmäksi haluavan silmin. Kehonpainoharjoittelu vaatii ja kehittää liikkuvuutta ja motorisia taitoja joka mahdollistaa koko ajan laajemman skaalan erilaisia harjoitteita. Spesifisyyteen, eli yhden osa-alueen erinomaisuuteen, ei pyritä vaan kehon toimintakykyä katsotaan laajemmin.

Reilun tunnin kovan painonnostoharjoituksen jälkeen katsottuna ohjelma oli parasta mahdollista iltapalaa tuhdin pihvin ja rahka-annoksen kera. Painonnostohan on äärimmäistä liikkuvuusharjoittelua kovilla painoilla kun lattiaa hipovasta syväkyykystä täytyy tulla aina ylös - joko painot suorille käsille pään yläpuolelle ojennettuna tai rinnalla. Jokainen noston osa-alueista vaatii liikkuvuutta ja kehon hyvää hallintaa. Painonnoston ja Rajalan oppien valitseminen samaan jaksoon oli siis lopulta aika täydellinen haku Ylen ruotsinkieliseltä urheilutoimitukselta.

Meidän painonnostoharjoitukseen kuului eilen kolme liikettä jotka ovat itselleni ehkäpä kaikkein hankalimpia. Tempaus maasta niin että tanko pysähtyy polven alla kolmeksi sekunniksi ennen kuin vetoa jatketaan. Kahden tempauksen päälle aina kaksi valakyykkyä. Työnnöissä tehtiin identtinen rinnalleveto, tanko lähti jälleen maasta mutta pysäytettiin polven alle ennen vedon jatkamista, lopuksi kaksi työntöä saksauksella. Voimaliikkeenä maastavetoa tempausotteella. Todella haastava setti ja jatkuvaa taistelua tekniikan kanssa.

Loppuun vielä perinteinen 1+2+3+4+3+2+1 leuanvetoharjoitus ja varpaita tankoon. Oman elämäni School of Champions oli keskiviikolta valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti