perjantai 18. heinäkuuta 2014

Kesä ja blogit.

Olen viime aikoina törmännyt pariin bloggaukseen jossa päivitellään sitä inflaatiota jonka blogit kokevat kävijämäärissään kesällä. Moni blogi jää pidemmällekin kesälomalle tai ainakaan kirjoituksia ei tule yhtä usein kuin muuten.

Sivujen lukukertojen vähenemisen voi helposti havaita. Normaalisti ympäri vuoden kävijävirta on suht tasainen, lauantaisin on melkein aina selvä notkahdus joka tosin korvautuu heti sunnuntaina kävijäpiikkinä. Itse pidän  näitä oman blogini kävijämääriä aina hämmästyttävän korkeina (vaikka sitä eivät oikeasti olekaan) mutta kyllähän sen eron näin kesällä tosiaan huomaa. Kesä on vähän kuin ikuinen lauantai. Ja se on just hyvä juttu!

Nostan hattua meille kaikille jotka romahdutamme blogger.comin palvelinten käyttöasteen kesällä. Kyllähän kesä on ihan jotain muuta kuin jonkun netin pläräämistä varten.

En ole pitänyt itse sen kummempaa taukoa tai lomaa blogin kirjoittamisesta, olen alusta asti kirjoittanut blogia aina kun siltä tuntuu ja mielessä on joku sopiva aihe josta kirjoittaa. Yleensä juttua tulee 3-5 kertaa viikossa mutta tällä hetkellä kirjoittaminen ei tosiaan ole päällimmäisenä mielessä. Nyt on niin paljon siistimpiäkin juttuja menossa.

Jossain vaiheessa huomasin että blogissa taitaa tulla erikoinen tilastoyhteensattuma kun samana päivänä voisi mennä rikki 500 kirjoitusta ja 150 000 sivunlukua. No ei mennyt, sataviiskyttonia kyllä puhkesi alkuviikosta mutta tämä on vasta 495. bloggaus :D Molemmat luvut on ihan älyttömiä, suuri kiitos teille kaikille jotka olette ne mahdollistaneet.

Kirjoituksia alkaa varmasti jatkossa taas tulemaan entiseen tahtiin. Juoksuharjoitteluun tulee lisää tehoa kun helteet helpottaa, kuukauden päästä jatkuu painonnostokoulu ja syksyä kohti mentäessä alan kiristää juoksumääriä kun maraton odottaa lokakuun puolella.

Muutenkin urheilun parissa tapahtuu kaikkea inspiroivaa ja mielenkiintoista. Tour de Francea tulee seurattua päivittäin, ensi viikolla on crossfitin MM-kisat eli CrossFit Gamesit Kaliforniassa ja esimerkiksi futiksessahan tapahtuu aina. Vasta on MM-kisoista toivuttu mutta kohta onkin jo suomalaiset futislupaukset kovan paikan edessä kun alle 20-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on mukana Kanadan MM-kisoissa. Suomalainen jalkapallojoukkue MM-kisoissa on aina erittäin iso asia, on kyseessä mikä ikäluokka tahansa. Painonnostokisojakin on luvassa kourallinen, niin pienempiä paikallisia kisoja kuin myös MM-kisat jotka starttaavat Rion olympiakarsinnat. Vaarojen maraton, Spartathlon.. tuttujen ja tuntemattomien valmistautumista ja lopulta kisaraporttejakin pääsee jälleen seuraamaan.

Urheilun ja liikunnan parissa voi touhuta vaikka 24 tuntia vuorokaudessa, käytännössä oma ajankäyttöni on nyt rajautunut niin että olen kyllä treenannut itse normaalisti ja myös seurannut paljon urheilumaailman tapahtumia mutta niistä bloggaaminen on jäänyt pois. En tiedä oletteko menettäneet niin hirveästi :-) Kyllä se tekstitulva ja romaanit on tulossa, eiköhän tuo CrossFit Gameskin ole aika mehukas aihe?


Riippumattoon tai laiturille kannattaa ottaa tabletin sijaan vaikka kirja. Ehkä sen puhelimenkin voi jättää pois ja kuunnella luonnon ääniä ilman että kukaan soittaa tai kenellekään tarvitsee viestittää. Olla tässä ja nyt ja nauttia elämästä. Nyt kannattaa ihan vaan elää, kesä on täällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti