Tässä se nyt on, blogin 500. kirjoitus. Jätetään kuitenkin kakut leipomatta ja fanfaarit soittamatta, KKRR juhlii taivaltaan vahvasti työn merkeissä. Aika monta erilaista juttua urheilun ja liikunnan eri puolista on tullut reilun kahden vuoden aikana kirjoitettua ja aika monta uutta ja erilaista näkökulmaa on vielä varmasti tulossa. Kun blogi keväällä vietti kaksivuotissynttäreitään lupailin juttuja mm. baletista ja surffauksesta. Ne ovat kyllä tulossa, tarkka aikakin on itse asiassa selvillä molempien kirjoitusten julkaisulle. Joulukuu 2014, stay tuned! ;)
Heinäkuu oli edelleen vahvasti lyhyiden juoksulenkkien kuukausi. Olisin mielelläni nostanut kilometrimäärän esimerkiksi sataan mutta kovien helteiden vuoksi pitkikset eivät maistuneet ollenkaan. Oli paljon kivempi juosta vaikka vitonen täysillä kuin pari tuntia hölkötellen. Lenkkejä kertyi yhteensä 12 kappaletta, kilometrejä 58, eli keskimääräinen lenkki oli vajaa vitonen. Elokuussa on pakko alkaa ottaa joka viikko 10-15 kilometrin lenkkejä, mielellään useampiakin, jotta lokakuun maratoniin mennessä kestävyys ei ottaisi takapakkia. Olen juossut tänä vuonna 857 kilometriä 77 lenkin aikana. 1200 kilometrin vuositavoite täyttyy mukavaa tahtia, vahvasti ilmassa on kyllä merkkejä siitä että jälleen kerran otan osan loppukaudesta niin rennosti että määrä tulee täyteen esimerkiksi vasta tapaninpäivänä :D
Yhteensä treenipäiviä oli heinäkuussa 20 joista voima- ja lihaskuntoharjoituksia oli kahdeksan eli tasan kaksi viikossa.
Heinäkuussa tuli lomailtua ja reissattua perheen kanssa ja sekin näkyi vähän harjoittelussa, en ottanut treenikamoja mukaan mihinkään hotelliin vaan harjoittelin aina niinä päivinä kun oltiin kotona. Yleensä ollaan lomailtu kesä- ja elokuussa mutta nyt oltiin liikenteessä heinäkuussa ja sen tosiaan huomasi että se on ylivoimaisesti suosituin kesälomakuukausi. Taidetaan tulevina vuosina taas reissata kesä- ja elokuussa niin ei tarvitse käyttää loma- ja vapaapäiviä jonoissa odotteluun.
Meillä ei ole koskaan ollut mökkiä itsellä, vanhemmilla tai lähisukulaisilla joten meidän mökkeilyt tapahtuu aina vuokramökeillä parin päivän reissuina. On melkoista arpapeliä varata keväällä mökkiä elokuulle ja usein on ollut aika viileät olosuhteet. Nyt taisi mennä nappiin, ensi viikolla mökkeillään meren rannalla ilmeisesti superhelteissä! ;)
torstai 31. heinäkuuta 2014
lauantai 26. heinäkuuta 2014
Tappaako polkujuoksubuumi ultratapahtumat?
Juoksu ja erilaiset juoksutapahtumat ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina valtavasti. Moni muukin laji triathlonista suunnistukseen on kokenut renessanssin ja uusista lajeista mm. crossfit on ollut melkoisessa nousukiidossa. Oikeastaan kaikenlainen liikunta ja aktiivinen elämäntapa on ollut pinnalla ja se on mielestäni erinomainen asia. Kaikilla buumeilla ja suosituilla asioilla on kääntöpuolensa mutta niitä hyviä asioita on niin paljon että tässäkin tapauksessa ne minusta kumoavat kaikki elitistiset pisteidenkeruut ja aallonharjalla ratsastamiset ja rahastamiset.
Juoksuharrastuksen osa-alueista erityisesti polkujuoksu on nostanut koko ajan suosiotaan ja uusia siihen keskittyneitä tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Toisaalta samaan aikaan muutamia ultrajuoksutapahtumia on peruttu osallistujien vähyyden takia ja harrastajapiireissä näissä on nähty yhteys. Miten tähän on tultu ja miten monien, myös hyvin perinteikkäiden tapahtumien käy?
Yksi sysäys tälle keskustelulle on erittäin mielenkiintoisen Härkätien ultrajuoksun eli Oxroad Ultran peruuntuminen. Ensimmäisen kerran viime elokuussa järjestetty 100 mailin eli 160 kilometrin yksisuuntainen juoksu Turusta Hämeenlinnaan keräsi mukavan määrän osallistujia ja mediahuomiota ja moni odotti että tapahtuma järjestettäisiin myös tänä kesänä. Niin oli tarkoituskin, mutta toukokuussa tuli tieto että ilmoittautuneita oli liian vähän ja näin haastavan tapahtuman järjestäminen ei olisi kannattavaa jos ja kun osallistujamäärä jäisi kovin pieneksi.
Myös vuodesta 1972 alkaen järjestetty Suomi-juoksu oli vaikeuksissa saada riittävästi juoksijoita vaikka legendaarisen 100 kilometrin kisan ohessa oli mahdollista juosta myös lyhyemmät 60 ja 10 kilometrin matkat.
Samaan aikaan polkujuoksutapahtumia on paljon ja esimerkiksi Kolilla järjestettävä Vaarojen maraton myytiin loppuun tänäkin vuonna ennätysnopeasti alle kahdessa tunnissa. Vaaroilla on mahdollista juosta polkuja pitkin 15 ja 43 kilometrin lisäksi 86 kilometrin ultramatkalla. NUTS- eli Northern Ultra Trail Service-porukka puolestaan järjesti Karhunkierroksen Oulangalla toukokuussa ja tänä viikonloppuna juostaan Midnight Sun Trail Ultra Hetassa. Nämä kaikki kolme tapahtumaa ovat osa Trail Tour Finlandia johon kuuluvat myös Espoon Bodom Trail, Pyhän Tunturimaraton sekä Nuuksio Classic Trail Marathon.
Polkujuoksutapahtumissa on usein ultrasarjojen lisäksi myös inhimillisempiä ja tavallisille harrastajille paremmin sopivia matkoja joten osallistujamäärää ja samalla kannattavuutta saadaan nostettua korkeammaksi.
Toisaalta tasaisilla alustoilla järjestettävistä ultrajuoksuista esimerkiksi Espoossa helmikuussa sisähallissa juostava 24 tunnin juoksutapahtuma Endurance 24h myydään myös aina loppuun ja ensimmäistä kertaa toukokuussa järjestetyn Kokkola Ultra Runin järjestäjät olivat erittäin tyytyväisiä uuden tapahtuman saamaan vastaanottoon.
Ultrajuoksupiirit ovat pienet eikä osallistujia tietenkään riitä jatkuvasti moniin tapahtumiin. Moni juoksija voi juosta kauden aikana vain yhden tai kaksi kilpailua ja kisan järjestäminen sopivassa ajankohdassa on avainasemassa, päällekkäisyyksiä ei saa missään nimessä tulla. Jotkut tapahtumat, kuten Kivitippu Ultra, ovat jopa niin salamyhkäisiä ettei nillä ole edes nettisivuja. Silloin on päivänselvää ettei mitään suurta suosiota voi olla eikä sitä varmasti edes haeta.
Itse ymmärrän hyvin polkujuoksun suosion. En ole juossut kertaakaan tavallista urbaania asfalttimaratonia sillä minusta pitkän matkan juokseminen vaihtelevissa olosuhteissa on paljon mielekkäämpää ja mielenkiintoisempaa kuin asfalttikadut ja pyörätiet. Toisaalta henkisen kantin kokeileminen Suomi-juoksun kaltaisessa tapahtumassa lyhyttä rataa kymmeniä kertoja kiertäen houkuttelee myöskin.
Olen ihan varma että polkujuoksunkin suosio tasaantuu ja nyt eletään jonkinlaista kovinta huumaa ja piikkiä. Laji on kuitenkin niin mielenkiintoinen että toivon monen tapahtuman elävän pitkään. Myönnän silti että mua vähän huvitti kun ensimmäisen kerran kuulin Helsingissä järjestettävästä polkujuoksuelokuvafestivaalista! Polkujuoksusta on helpompi saada aikaiseksi vetoavia ja visuaalisesti huikaisevia lyhytelokuvia kuin jostain kaupunkimaratonista, se on tietysti selvä asia.
Olen juossut vajaa neljä vuotta kestäneen juoksuharrastukseni aikana jo lukuisissa hyvin eri tyyppisissä juoksutapahtumissa, varsinaisia polkujuoksuja, ainakaan haastavassa maastossa ei ole ollut, vaan polut ovat olleet erilaisia helppokulkuisia maasto-osuuksia. Hankalakulkuisessa maastossa juokseminen on hyvin haastavaa ja lyhyeenkin matkaan kuluu helposti aikaa. Polkujuoksu ei ole kiireisen ihmisen tai vauhdikkaan juoksijan harrastus.
Itse kävin tänään juoksemassa tähän asti haastavimmassa maastossa jossa olen ollut, noin 4 kilometrin luontopolku oli passeli kuntoilu-urakka kesän toistaiseksi kuumimmassa kelissä, 30 asteessa. Olin kävellyt tuon saman polun keväällä, aikaa taisi mennä rauhassa maisemia katsellen parikin tuntia, mutta nyt juostessa ei maisemia katseltu! Katse täytyi pitää tiukasti kiinni polussa jossa ei juuri tasaista ollut, pelkkää kivikkoa ja juurakkoa. Nilkat vääntyilivät ja napsuivat jatkuvasti vaikka olin mielestäni varovainen. Pitkospuut ovat usein erittäin liukkaita ja haastavia juosta tavallisilla juoksutossuilla mutta nyt pitkään kestänyt kuiva sää oli kuivattanut ne täysin ja pito oli erinomainen, ne olivat melkeinpä vauhdikkaimpia osuuksia. Kädessä oli maasto-gps joka kertoi että kilometriin kului keskimäärin 9 minuuttia!
Polkujuoksu ei useinkaan muistuta tavallista juoksua laisinkaan, se on jatkuvaa tasapainoilua ja loikkimista ja tarkkaavaisuuden harjoittamista. Pienikin herpaantuminen tai vilkaisu ympärilleen voi tarkoittaa kaatumista ja verisiä haavoja ja ruhjeita. Puihin merkittyjä punaisia täpliä ei hirveästi ehtinyt katsomaan mutta onneksi risteäviä polkuja ei juuri ollut. Välillä polku oli tosin niin ummessa että piti oikein katsoa että onko tämä edes mikään polku! :) Gps ja kännykkä on syytä pitää aina mukana, erään tien ylityksessä harhauduin hetkeksi vaikka kyseessä oli tuttu paikka, suuntavaisto katosi kun huomio keskittyi hetkeksi vaeltajaporukkaan joka lähti kulkemaan toista reittiä. Tänä viikonloppuna järjestetyssä Hetan ultrapolkujuoksussa muuten lähes puolet juoksijoista harhautui pois reitiltä ilmeisesti heikkojen opasteiden vuoksi. Harmittava tapaus, mielenkiintoista nähdä miten tuo oikaisu mm. tuloslistoissa hoidetaan.
Metsä tarjosi jatkuvasti varjoa mutta myös aukeilla kohdilla rajua paahdetta, juomavyössä olisi ollut vettä koko ajan tarjolla mutta maasto oli niin teknistä ettei voinut juoda koska olisi kompastunut, piti odottaa niitä harvoja tasaisia kohtia.
Tämän bloggauksen kuvat ovat tuolta tämän päivän maastolenkiltä. Yleensä kun kirjoitan että juoksin metsässä tai maastossa, ne polut ovat hyvin tallattuja ja jatkuvassa lenkkeilykäytössä. Asteikolla 1-5 niiden vaikeus on vahva ykkönen. Tänään vaikeus oli 2-3, minkähänlaisia ovat ne oikeasti raskaat maastot kovine nousuineen ryteiköissä ja kallioilla?
En juurikaan lue Juoksufoorumia mutta sen Ultrajuoksu-osio on erittäin mielenkiintoinen ja asiantunteva. Polku- ja ultrajuoksuun keskittyviä erinomaisia blogeja on paljon, itse seuraan eniten Mikael Heermanin blogia Rogaten ja ultraten sekä Marko Forsellin blogia Matkalla Spartaan. Lukekaa esimerkiksi Mikaelin raportti parin viikon takaa kanadalaisesta 100 mailin Sinister 7 polku-ultrasta tai Markon tarina viime syksyn Spartathlonista , 246 kilometrin rääkistä helteisessä Kreikassa.
Toivottavasti sen enempää ultrajuoksu kuin polkujuoksukaan eivät paina toisiaan alaspäin vaan toisiaan tukien nostavat tätä hienoa harrastusta uuteen kukoistukseen!
Juoksuharrastuksen osa-alueista erityisesti polkujuoksu on nostanut koko ajan suosiotaan ja uusia siihen keskittyneitä tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Toisaalta samaan aikaan muutamia ultrajuoksutapahtumia on peruttu osallistujien vähyyden takia ja harrastajapiireissä näissä on nähty yhteys. Miten tähän on tultu ja miten monien, myös hyvin perinteikkäiden tapahtumien käy?
Yksi sysäys tälle keskustelulle on erittäin mielenkiintoisen Härkätien ultrajuoksun eli Oxroad Ultran peruuntuminen. Ensimmäisen kerran viime elokuussa järjestetty 100 mailin eli 160 kilometrin yksisuuntainen juoksu Turusta Hämeenlinnaan keräsi mukavan määrän osallistujia ja mediahuomiota ja moni odotti että tapahtuma järjestettäisiin myös tänä kesänä. Niin oli tarkoituskin, mutta toukokuussa tuli tieto että ilmoittautuneita oli liian vähän ja näin haastavan tapahtuman järjestäminen ei olisi kannattavaa jos ja kun osallistujamäärä jäisi kovin pieneksi.
Myös vuodesta 1972 alkaen järjestetty Suomi-juoksu oli vaikeuksissa saada riittävästi juoksijoita vaikka legendaarisen 100 kilometrin kisan ohessa oli mahdollista juosta myös lyhyemmät 60 ja 10 kilometrin matkat.
Samaan aikaan polkujuoksutapahtumia on paljon ja esimerkiksi Kolilla järjestettävä Vaarojen maraton myytiin loppuun tänäkin vuonna ennätysnopeasti alle kahdessa tunnissa. Vaaroilla on mahdollista juosta polkuja pitkin 15 ja 43 kilometrin lisäksi 86 kilometrin ultramatkalla. NUTS- eli Northern Ultra Trail Service-porukka puolestaan järjesti Karhunkierroksen Oulangalla toukokuussa ja tänä viikonloppuna juostaan Midnight Sun Trail Ultra Hetassa. Nämä kaikki kolme tapahtumaa ovat osa Trail Tour Finlandia johon kuuluvat myös Espoon Bodom Trail, Pyhän Tunturimaraton sekä Nuuksio Classic Trail Marathon.
Polkujuoksutapahtumissa on usein ultrasarjojen lisäksi myös inhimillisempiä ja tavallisille harrastajille paremmin sopivia matkoja joten osallistujamäärää ja samalla kannattavuutta saadaan nostettua korkeammaksi.
Toisaalta tasaisilla alustoilla järjestettävistä ultrajuoksuista esimerkiksi Espoossa helmikuussa sisähallissa juostava 24 tunnin juoksutapahtuma Endurance 24h myydään myös aina loppuun ja ensimmäistä kertaa toukokuussa järjestetyn Kokkola Ultra Runin järjestäjät olivat erittäin tyytyväisiä uuden tapahtuman saamaan vastaanottoon.
Ultrajuoksupiirit ovat pienet eikä osallistujia tietenkään riitä jatkuvasti moniin tapahtumiin. Moni juoksija voi juosta kauden aikana vain yhden tai kaksi kilpailua ja kisan järjestäminen sopivassa ajankohdassa on avainasemassa, päällekkäisyyksiä ei saa missään nimessä tulla. Jotkut tapahtumat, kuten Kivitippu Ultra, ovat jopa niin salamyhkäisiä ettei nillä ole edes nettisivuja. Silloin on päivänselvää ettei mitään suurta suosiota voi olla eikä sitä varmasti edes haeta.
Olen ihan varma että polkujuoksunkin suosio tasaantuu ja nyt eletään jonkinlaista kovinta huumaa ja piikkiä. Laji on kuitenkin niin mielenkiintoinen että toivon monen tapahtuman elävän pitkään. Myönnän silti että mua vähän huvitti kun ensimmäisen kerran kuulin Helsingissä järjestettävästä polkujuoksuelokuvafestivaalista! Polkujuoksusta on helpompi saada aikaiseksi vetoavia ja visuaalisesti huikaisevia lyhytelokuvia kuin jostain kaupunkimaratonista, se on tietysti selvä asia.
Olen juossut vajaa neljä vuotta kestäneen juoksuharrastukseni aikana jo lukuisissa hyvin eri tyyppisissä juoksutapahtumissa, varsinaisia polkujuoksuja, ainakaan haastavassa maastossa ei ole ollut, vaan polut ovat olleet erilaisia helppokulkuisia maasto-osuuksia. Hankalakulkuisessa maastossa juokseminen on hyvin haastavaa ja lyhyeenkin matkaan kuluu helposti aikaa. Polkujuoksu ei ole kiireisen ihmisen tai vauhdikkaan juoksijan harrastus.
Itse kävin tänään juoksemassa tähän asti haastavimmassa maastossa jossa olen ollut, noin 4 kilometrin luontopolku oli passeli kuntoilu-urakka kesän toistaiseksi kuumimmassa kelissä, 30 asteessa. Olin kävellyt tuon saman polun keväällä, aikaa taisi mennä rauhassa maisemia katsellen parikin tuntia, mutta nyt juostessa ei maisemia katseltu! Katse täytyi pitää tiukasti kiinni polussa jossa ei juuri tasaista ollut, pelkkää kivikkoa ja juurakkoa. Nilkat vääntyilivät ja napsuivat jatkuvasti vaikka olin mielestäni varovainen. Pitkospuut ovat usein erittäin liukkaita ja haastavia juosta tavallisilla juoksutossuilla mutta nyt pitkään kestänyt kuiva sää oli kuivattanut ne täysin ja pito oli erinomainen, ne olivat melkeinpä vauhdikkaimpia osuuksia. Kädessä oli maasto-gps joka kertoi että kilometriin kului keskimäärin 9 minuuttia!
Polkujuoksu ei useinkaan muistuta tavallista juoksua laisinkaan, se on jatkuvaa tasapainoilua ja loikkimista ja tarkkaavaisuuden harjoittamista. Pienikin herpaantuminen tai vilkaisu ympärilleen voi tarkoittaa kaatumista ja verisiä haavoja ja ruhjeita. Puihin merkittyjä punaisia täpliä ei hirveästi ehtinyt katsomaan mutta onneksi risteäviä polkuja ei juuri ollut. Välillä polku oli tosin niin ummessa että piti oikein katsoa että onko tämä edes mikään polku! :) Gps ja kännykkä on syytä pitää aina mukana, erään tien ylityksessä harhauduin hetkeksi vaikka kyseessä oli tuttu paikka, suuntavaisto katosi kun huomio keskittyi hetkeksi vaeltajaporukkaan joka lähti kulkemaan toista reittiä. Tänä viikonloppuna järjestetyssä Hetan ultrapolkujuoksussa muuten lähes puolet juoksijoista harhautui pois reitiltä ilmeisesti heikkojen opasteiden vuoksi. Harmittava tapaus, mielenkiintoista nähdä miten tuo oikaisu mm. tuloslistoissa hoidetaan.
Metsä tarjosi jatkuvasti varjoa mutta myös aukeilla kohdilla rajua paahdetta, juomavyössä olisi ollut vettä koko ajan tarjolla mutta maasto oli niin teknistä ettei voinut juoda koska olisi kompastunut, piti odottaa niitä harvoja tasaisia kohtia.
Tämän bloggauksen kuvat ovat tuolta tämän päivän maastolenkiltä. Yleensä kun kirjoitan että juoksin metsässä tai maastossa, ne polut ovat hyvin tallattuja ja jatkuvassa lenkkeilykäytössä. Asteikolla 1-5 niiden vaikeus on vahva ykkönen. Tänään vaikeus oli 2-3, minkähänlaisia ovat ne oikeasti raskaat maastot kovine nousuineen ryteiköissä ja kallioilla?
En juurikaan lue Juoksufoorumia mutta sen Ultrajuoksu-osio on erittäin mielenkiintoinen ja asiantunteva. Polku- ja ultrajuoksuun keskittyviä erinomaisia blogeja on paljon, itse seuraan eniten Mikael Heermanin blogia Rogaten ja ultraten sekä Marko Forsellin blogia Matkalla Spartaan. Lukekaa esimerkiksi Mikaelin raportti parin viikon takaa kanadalaisesta 100 mailin Sinister 7 polku-ultrasta tai Markon tarina viime syksyn Spartathlonista , 246 kilometrin rääkistä helteisessä Kreikassa.
Toivottavasti sen enempää ultrajuoksu kuin polkujuoksukaan eivät paina toisiaan alaspäin vaan toisiaan tukien nostavat tätä hienoa harrastusta uuteen kukoistukseen!
torstai 24. heinäkuuta 2014
Helvetillinen huviretki Hautacamille.
Hei, olen oppaanne Michel! Tervetuloa Pyreneille, Espanjan ja Ranskan vuoristoiselle rajalle. Tänään tarjoilemme teille valintanne mukaan joko 13.6 kilometriä helvetillistä mutkittelevaa vuoristotietä, penkkiurheilumatkaa kestävyysurheilun kuumottavien kuninkaallisten parissa tai märkää rättiä vasten kasvoja ihkaomalla kuntosalilla tai kotikuntopyörällä. Bienvenue à Hautacam!
Tour de France saapuu tänään 18. etapilleen joka alkaa Pausta, Pyrénées-Atlantiquesin departementin pääkaupungista. 145.5 kilometrin matka ei tottavie tule olemaan rauhallinen turistikierros vaan täynnä maitohappoa ja tuskasta irvisteleviä kasvoja. Ensin pyöräilijät selättävät legendaarisen Col du Tourmaletin mutta se ei suinkaan ole loppu, ehei. Sen joka tahtoo päästää maaliin asti on kiivettävä vielä toiselle rankalle huipulle, Hautacamille. Sen enempää Hautacam kuin Col du Tourmalet eivät mahdu normaaliin pyöräilyn nousuluokitteluun. Kun useimmat nyppylät ovat nelos- tai kolmoskategorian nousuja, kovimmat mäet ykkös- tai kakkoskategorian, nämä nousut ovat HC. Se voisi tarkoittaa vaikkapa hardcorea mutta itse asiassa sen tarkka merkitys on hors catégorie, kaiken järjellisen luokittelun ylä- ja ulkopuolella.
Näillä vuoristoteillä ja solissa on kirjoitettu monta tarinaa kestävyysurheilun historian eeppisiin lukuihin. Harva on pystynyt niillä voittamaan, suurimmalle osalle on riittänyt ylöspääsy, selviytyminen hengissä. Parhaimmatkin ovat törmänneet seinään, pedaalit ovat hyytyneet lähes liikkumattomiksi ja katse on ollut tyhjä. Nämä maisemat ovat lumoavan kauniita katsella mutta todellista kärsimysnäytelmää pyörän selässä.
Itse en maantiepyöräilyä harrasta mutta olen kehittänyt oman pienen keinoni mennä polkimilla punaiselle alueelle. Silloin tällöin salitreenin päätteeksi otan kovan anaerobisen harjoitteen joka voi olla vaikkapa soutua tai sata boksihyppyä. Yksi tällainen rääkkiharjoitus tapahtuu kuntopyörällä ja sen tehtyäni kirjoitan treenivihkooni jonkun kovan nousun nimen.
Koska tänään on torstai 24. heinäkuuta ja päivä jolloin tämän vuoden Ranskan ympäriajo kipuaa Hautacamille, oli selvää minkä nimen raapustan vihkooni. Yleensä harjoitus on mennyt niin että nostan pyörän vastusta kymmenen sekunnin välein yhdellä pykälällä, meidän salin pyörissä 25 on korkein vastus joten harjoitus kestää noin viisi minuuttia. Kolmen-neljän minuutin jälkeen olen ollut taju kankaalla ja hiestä märkä.
Mutta viisi minuuttia on niin kovin lyhyt aika kärsiä tuskaa ja nähdä näkyjä Pyreneillä. Mitäpä jos vastus nousisi kymmenen sekunnin sijaan puolen minuutin välein? Tämä rakastamani ja inhoamani harjoitus kolminkertaistuisi.
Huippupyöräilijöiltä kuluu tällaiseen nousuun ehkä 40 minuuttia mutta ihan sellaista aikaa en voisi kuntopyörän päällä viettää. Pitää huomata että alla on noin tunnin kova voimatreeni, etukyykkyjä, pystypunnerruksia, penkkipunnerrusta. Lihakset on jo vedetty tappiin ennen tätä möyhennystä. No ok, niinhän ne kilpailijoillakin tänään on Col du Tourmaletin jäljiltä. Mutta minä en ehkä olekaan kestävyysurheilijana aivan samaa luokkaa kuin he..
Nousin kuntopyörän selkään hieman ylimielisesti, huomasin heti että satula oli liian alhaalla mutta lähdin silti matkaan. Tajusin kuitenkin nopeasti että pakko sitä on nostaa ja vaihdoin pari pykälää ylemmäs melkein lennosta. Pyöritin pedaalia maltilla, maantiepyöräilijän ihanteellinen kadenssi eli polkimien pyöritystiheys on noin 90 kertaa minuutissa, mulla lukema oli ehkä 70-80. Tarkoitus oli pitää jalat liikkeellä kevyesti, välttää hapot ja sykkeen nousu.
Kun vastus oli kympissä, alkoi jalat kangistua ja ilme muutttua synkemmäksi. En käytä koskaan hikipyyhettä salilla mutta nyt olin tajunnut varata sellaisen mukaan. Hellejakson keskellä Hautacam tulisi avaamaan kaikki hikitiehyet.
12, 13, 14. Usko meinasi loppua kesken. Olin vasta puolivälissä ja jalat olivat kuin maapähkinävoihin takertuneet hyytelötikut. Kadenssi putosi koko ajan. Watit näyttivät yli 200 aina kun nostin vastusta mutta putosivat aina nopeasti alemmalle tasolle. Kun takana oli kymmenen minuuttia ja mittarissa oli vastusta 20, päätin että tästähän selvitään. Aloin runttaamaan niin että kuntopyörä heilui, pyrin löytämään voimaa koko kehosta. Näillä vastuksilla olisi inhimillisempää nousta polkemaan putkelta eli polkimilla seisoen mutta se ei ole tässä harjoituksessa sallittua. Tarkoitus on kokea tuskaa jossa ei ole ulospääsyä muuta kuin keskeyttämällä.
Watit nousivat yli 250, jopa 270-280 tasolle. Horkka vai transsi, raja on häilyvä. Tärkeintä on pitää jalat liikkeessä. Kymmenen minuutin kohdalla pyöritin enää vain 40 kierrosta minuutissa, nyt jyrkimmän osuuden ja terävimmän huipun lähestyessä sain jalat tuuttaamaan 50 kierrosta minuutissa. Allez allez allez, kuka on huipulla ensin?
Kun mittarissa lukee 25 ja tietää ettei tylympää vastusta enää löydy, kaikki on hyvin. Viiden-kymmenen sekunnin välein lasken pykälän kerrallaan harjoituksen raakuutta ja palautan sykkeen ja lihakset takaisin pikkuhiljaa siedettävämmälle tasolle.
Tässä harjoituksessa ei ole häviäjiä, jos jaksaa loppuun asti ja pääsee pyörän päältä pois ilman että putoaa naamalleen salin lattialle on voittanut. Ei ehkä Pyreneiden kauhua Hautacamia mutta pienen arkisen haasteen jonka jälkeen on taas vähän vahvempi ja kestävämpi, niin henkisesti kuin fyysisesti.
Kun kotona katselen päivän etappia ja näen kiristyvät kasvonpiirteet, vuolaana valuvan hien ja lähes epäinhimillisen tuskan, en oikeasti tiedä mitä se on. Mutta voin kuvitella.
Tour de Francen 18. etappi Pau-Hautacam suorana tänään torstaina 24.7. klo 14 - 18.30 Eurosportilla. Uusintakoosteet torstain myöhäisillassa ja perjantaina aamupäivällä.
Hautacamista ja muista huikeista nousuista voi lukea erinomaisesta kirjasta Pyöräilyn klassikkonousut. Suosittelen lämpimästi kaikille.
Tour de France saapuu tänään 18. etapilleen joka alkaa Pausta, Pyrénées-Atlantiquesin departementin pääkaupungista. 145.5 kilometrin matka ei tottavie tule olemaan rauhallinen turistikierros vaan täynnä maitohappoa ja tuskasta irvisteleviä kasvoja. Ensin pyöräilijät selättävät legendaarisen Col du Tourmaletin mutta se ei suinkaan ole loppu, ehei. Sen joka tahtoo päästää maaliin asti on kiivettävä vielä toiselle rankalle huipulle, Hautacamille. Sen enempää Hautacam kuin Col du Tourmalet eivät mahdu normaaliin pyöräilyn nousuluokitteluun. Kun useimmat nyppylät ovat nelos- tai kolmoskategorian nousuja, kovimmat mäet ykkös- tai kakkoskategorian, nämä nousut ovat HC. Se voisi tarkoittaa vaikkapa hardcorea mutta itse asiassa sen tarkka merkitys on hors catégorie, kaiken järjellisen luokittelun ylä- ja ulkopuolella.
 | |||||||
| (c) velopeloton.com |
Itse en maantiepyöräilyä harrasta mutta olen kehittänyt oman pienen keinoni mennä polkimilla punaiselle alueelle. Silloin tällöin salitreenin päätteeksi otan kovan anaerobisen harjoitteen joka voi olla vaikkapa soutua tai sata boksihyppyä. Yksi tällainen rääkkiharjoitus tapahtuu kuntopyörällä ja sen tehtyäni kirjoitan treenivihkooni jonkun kovan nousun nimen.
 |
| Hautacamin profiili, 13.6 kilometriä raatelevan jyrkkää nousua. |
Koska tänään on torstai 24. heinäkuuta ja päivä jolloin tämän vuoden Ranskan ympäriajo kipuaa Hautacamille, oli selvää minkä nimen raapustan vihkooni. Yleensä harjoitus on mennyt niin että nostan pyörän vastusta kymmenen sekunnin välein yhdellä pykälällä, meidän salin pyörissä 25 on korkein vastus joten harjoitus kestää noin viisi minuuttia. Kolmen-neljän minuutin jälkeen olen ollut taju kankaalla ja hiestä märkä.
Mutta viisi minuuttia on niin kovin lyhyt aika kärsiä tuskaa ja nähdä näkyjä Pyreneillä. Mitäpä jos vastus nousisi kymmenen sekunnin sijaan puolen minuutin välein? Tämä rakastamani ja inhoamani harjoitus kolminkertaistuisi.
Huippupyöräilijöiltä kuluu tällaiseen nousuun ehkä 40 minuuttia mutta ihan sellaista aikaa en voisi kuntopyörän päällä viettää. Pitää huomata että alla on noin tunnin kova voimatreeni, etukyykkyjä, pystypunnerruksia, penkkipunnerrusta. Lihakset on jo vedetty tappiin ennen tätä möyhennystä. No ok, niinhän ne kilpailijoillakin tänään on Col du Tourmaletin jäljiltä. Mutta minä en ehkä olekaan kestävyysurheilijana aivan samaa luokkaa kuin he..
Nousin kuntopyörän selkään hieman ylimielisesti, huomasin heti että satula oli liian alhaalla mutta lähdin silti matkaan. Tajusin kuitenkin nopeasti että pakko sitä on nostaa ja vaihdoin pari pykälää ylemmäs melkein lennosta. Pyöritin pedaalia maltilla, maantiepyöräilijän ihanteellinen kadenssi eli polkimien pyöritystiheys on noin 90 kertaa minuutissa, mulla lukema oli ehkä 70-80. Tarkoitus oli pitää jalat liikkeellä kevyesti, välttää hapot ja sykkeen nousu.
Kun vastus oli kympissä, alkoi jalat kangistua ja ilme muutttua synkemmäksi. En käytä koskaan hikipyyhettä salilla mutta nyt olin tajunnut varata sellaisen mukaan. Hellejakson keskellä Hautacam tulisi avaamaan kaikki hikitiehyet.
12, 13, 14. Usko meinasi loppua kesken. Olin vasta puolivälissä ja jalat olivat kuin maapähkinävoihin takertuneet hyytelötikut. Kadenssi putosi koko ajan. Watit näyttivät yli 200 aina kun nostin vastusta mutta putosivat aina nopeasti alemmalle tasolle. Kun takana oli kymmenen minuuttia ja mittarissa oli vastusta 20, päätin että tästähän selvitään. Aloin runttaamaan niin että kuntopyörä heilui, pyrin löytämään voimaa koko kehosta. Näillä vastuksilla olisi inhimillisempää nousta polkemaan putkelta eli polkimilla seisoen mutta se ei ole tässä harjoituksessa sallittua. Tarkoitus on kokea tuskaa jossa ei ole ulospääsyä muuta kuin keskeyttämällä.
Watit nousivat yli 250, jopa 270-280 tasolle. Horkka vai transsi, raja on häilyvä. Tärkeintä on pitää jalat liikkeessä. Kymmenen minuutin kohdalla pyöritin enää vain 40 kierrosta minuutissa, nyt jyrkimmän osuuden ja terävimmän huipun lähestyessä sain jalat tuuttaamaan 50 kierrosta minuutissa. Allez allez allez, kuka on huipulla ensin?
Kun mittarissa lukee 25 ja tietää ettei tylympää vastusta enää löydy, kaikki on hyvin. Viiden-kymmenen sekunnin välein lasken pykälän kerrallaan harjoituksen raakuutta ja palautan sykkeen ja lihakset takaisin pikkuhiljaa siedettävämmälle tasolle.
Tässä harjoituksessa ei ole häviäjiä, jos jaksaa loppuun asti ja pääsee pyörän päältä pois ilman että putoaa naamalleen salin lattialle on voittanut. Ei ehkä Pyreneiden kauhua Hautacamia mutta pienen arkisen haasteen jonka jälkeen on taas vähän vahvempi ja kestävämpi, niin henkisesti kuin fyysisesti.
Kun kotona katselen päivän etappia ja näen kiristyvät kasvonpiirteet, vuolaana valuvan hien ja lähes epäinhimillisen tuskan, en oikeasti tiedä mitä se on. Mutta voin kuvitella.
Tour de Francen 18. etappi Pau-Hautacam suorana tänään torstaina 24.7. klo 14 - 18.30 Eurosportilla. Uusintakoosteet torstain myöhäisillassa ja perjantaina aamupäivällä.
Hautacamista ja muista huikeista nousuista voi lukea erinomaisesta kirjasta Pyöräilyn klassikkonousut. Suosittelen lämpimästi kaikille.
tiistai 22. heinäkuuta 2014
CrossFit Games 2014 alkaa - katseet kohti Kaliforniaa.
Helmi-maaliskuun vaihteessa lähes 200 000 urheilijaa aloitti ensimmäisen, Open-nimellä kulkevan karsintavaiheen. Pari tuhatta openissa loistanutta kilpailijaa matkusti toukokuussa alueellisiin maanosakarsintoihin, Regionalseihin. Nyt jäljellä on enää 43 kovakuntoisinta naista ja miestä jotka ovat valmiina kamppailemaan maailman kovakuntoisimpien titteleistä ja satoihin tuhansiin dollareihin kohoavista palkinnoista. Kalifornian Carsonissa järjestettävät CrossFit Gamesit ovat vihdoin täällä!
CrossFit Gameseissa eli lajin MM-kisoissa kilpaillaan miesten ja naisten sarjojen lisäksi myös ikäluokittain 40-44 vuotiaista viiden vuoden välein aina yli 60-vuotiaisiin sekä joukkuesarjassa. Tässä kirjoituksessa en juurikaan käsittele niitä, ikävä kyllä aikani on rajallinen ja tänäkin vuonna seuraan lähinnä yleisiä sarjoja. Masters-sarjoja sekä joukkuekisaa voi seurata viralliselta Games-sivustolta löytyvien tulospalvelujen sekä suorien nettilähetysten muodossa: http://games.crossfit.com/ Masters-kilpailijat aloittavat urakkansa tiistaina ja viimeinen laji heillä on torstaina 24. heinäkuuta. Joukkuekilpailun aikataulu noudattaa yleisen sarjan lajeja ja järjestystä eli he starttaavat keskiviikkona prologilla ja muuten lajit käydään perjantaista sunnuntaihin.
Suomalaisittain katseet kohdistuvat Euroopan karsinnat voittaneeseen porilaiseen nuoreen mieheen Jonne Koskeen. Jonnen panos sekä Open- että Regionals-vaiheessa oli erittäin kova mutta nyt vastassa on aivan eri kaliiberin kavereita.
Viime vuosina on tullut jo perinteeksi että Gamesit ottavat varaslähdön kaksi päivää ennen varsinaisen kilpailuviikonlopun alkua ja tälläkin kertaa kisat starttaavat keskiviikkona. Keskiviikon laji on usein sijainnut erikoisemmassa paikassa ja sisältänyt uintia, tämän vuoden startin yksityiskohdat ovat vielä julkaisematta mutta lajin nimi - The Beach - tuo mieleen vuodet 2011 ja 2012 ja uimisen valtameressä. Viime vuonna uitiin meren sijaan uima-altaassa ja jokaisen polskitun altaanvälin jälkeen kilpailijat tekivät tangolla muscle-uppeja. Olisiko tänäkin vuonna luvassa uimista? Vai onko avauksen paikkavalinta ja nimi vain hämäystä ja nyt uimisen sijaan esimerkiksi juostaan hiekkarannalla?
Avomeriuinti on ollut monelle kilpailijalle kova paikka, osa urheilijoista ei ole ennen Gameseja edes nähnyt valtamerta saati uinut siinä. Mikko Salon tie kisoissa katkesi vuonna 2011 juuri avauslajin avomeriuintiin kun aalto puhkaisi hänen tärykalvonsa. Viime vuonna heikohko uimari Rich Froning oli kaukana kärjestä uima-altaalla nähdyn kisan jälkeen.
Jonne Kosken taustat ovat nimenomaan uimisessa, hän on ollut mukana nuorten uintimaajoukkueissa ja kilpaillut koko ikänsä uimarina. Varmasti Jonnen toiveissa olisi päästä uimaan ja katsomaan miten amerikkalaisten yliopistojen uintijoukkueissa esiintyneet kilpatoverit pärjäävät hänen vauhdissaan.
The Beachin lisäksi tällä hetkellä on tiedossa seitsemän lajia. Keskiviikkona on luvassa myös Over Head Squat jossa nimensä mukaisesti kilpailijan tulee löytää valakyykkymaksiminsa.
Perjantai alkaa Triple 3:lla jossa soudetaan 3000 metriä, hypätään 300 tuplanaruhyppyä ja juostaan 3 mailia eli lähes 5 kilometriä. Mahtava laji! Ehkäpä suosikkini tähän mennessä julkistetuista. 3000 metriä soutua reiluun 10 minuuttiin, tuplanarut alle viiteen minuuttiin, juoksu alle 25 minuuttiin. Olisiko parhaiden aika noin 40 minuutissa? Jännä nähdänkö paljonko veikkaukseni heittää!
Perjantaina on tiedossa myös kaksi lajia joissa työnnetään kelkkaa 100 jaardia eli reilut 90 metriä.
Lauantaina on vuorossa muscle up-ampumahiihtoa. Siis mitä että? Tämän lajin nimi julkaistiin jo hyvissä ajoin mutta itse sisältö jätettiin kertomatta ja lajin harrastajat ja kilpailijat miettivät päänsä puhki mitä se voisi olla. Kivääri olalle ja muscle-uppien välillä ammutaan tauluihin? Hiihtoergolla tasatyöntöä ammuntarastien välillä? No ei ihan! Lajissa juostaan ensin 400 metriä jonka jälkeen pitää tehdä 18 muscle-uppia putkeen. Jos ei onnistu niin aina kun tulee alas renkailta pitää kiertää sakkokierros eli juosta 200 metriä. Toisella kierroksella 400 metrin jälkeen pitää tehdä 15 mu:ta putkeen ja viimeisellä kolmannella kierroksella 12 muscle-uppia. Sakkorinki tulee varmasti parhaillekin tutuksi. Todella hieno laji ja jälleen nerokas innovaatio Dave Castrolta ja lajeja suunnittelevalta tiimiltä.
Kolmas julkistettu lauantain laji pitää sisällään 100 metrin jaardin juoksuja sekä saman matkan mittaisia reissuja kantaen erilaisia raskaita taakkoja vähän voimamieskisojen tyyliin.
Finaalipäivälle sunnuntaille on tiedossa vasta yksi laji, kolme kierrosta ja kolma liikettä sisältävä Midline March. Siinä tehdään istumaannousuja, kävellään käsillä ja tehdään askelvalakyykkykävelyä.
Jonne Koskesta on tulossa neljäs Gameseissa kisannut suomalaismies Mikko Salon, Tuomas Vainion ja Mikko Aronpään lisäksi. Naisista mukana on ollut vain viime vuonna 55-59-vuotiaiden naisten masters-sarjassa komeasti kolmanneksi sijoittunut CrossFit Lappeenrannan Anita Eskelinen.
Tässä vielä listattuna suomalaisten sijoitukset yleisessä sarjassa:
CrossFit Games 2009
1. Mikko Salo
CrossFit Games 2010
5. Mikko Salo
CrossFit Games 2011
19. Tuomas Vainio
34. Mikko Aronpää
CrossFit Games 2012
32. Mikko Aronpää
CrossFit Games 2013
30. Mikko Aronpää
Kiitos Jonne Kosken tämä on siis kuudes vuosi perättäin kun suomalainen mies on mukana Gameseissa. Tietääkseni mikään muu Euroopan maa ei pysty ylpeilemään yhtä komealla putkella? Aronpään Mikkohan on ainoa eurooppalainen mies joka on kilpaillut kolmesti peräkkäin Gameseissa.
Vaikka Jonne voittikin Euroopan karsinnan niin kyyti tulee olemaan todella kovaa näissä karkeloissa. Veikkaisin Jonnea lopputuloksissa sijoille 20-25. - mikä sekin siis olisi paras meikäläisten tulos sitten edellisten porilaiskilpailijoiden parhaiden vuosien. Jonne saisi hyvän startin jos keskiviikkona olisi uintia, myös tuo muscle-up sakkorinkikisa on mielestäni hänen vahvuutensa sillä niin hyvä muscle-uppien tekijä Jonne on. Tärkeintä on välttää yksittäiset todella heikot suoritukset joihin esimerkiksi Mikko Aronpään matka Aasian karsinnoissa tänä vuonna katkesi.
Miesten sarjassa ennakkosuosikki on tottakai Rich Froning joka ilman yllätyksiä on mestari. Toisaalta juuri tähän lajiin yllätykset kuuluvat joten olisiko tämä se vuosi kun mestarien mestari kaatuu? Kovimmiksi haastajiksi povaan Scott Panchikia ja Matthew Fraseria. Panchik on ollut mukana kahdesti ja molemmilta kerroilta mukaan on lähtenyt neljäs sija. Mies vaikuttaisi olevan tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin koskaan. Vermontilainen Mat Fraser on toinen nimi jonka nostaisin esiin. Hän oli vuosi sitten kovatasoisen Koillis-Amerikan karsinnan viides vaivaisen puolen vuoden lajiharjoittelun jälkeen. Tänä vuonna hän voitti tuon karsinnan ylivoimaisella tavalla. Gamesit ovat kova paikka debytanteille mutta uskaltaisin povata Fraserillekin kärkipään sijoituksia.
Naisten kisassa mestarin asema on viime vuosina ollut päinvastainen miesten sarjaan verrattuna. Kun Froning on voittanut kolme edellistä mestaruutta, naismestareiden tielle on osunut epäonnea ja vaikeuksia. Vuosina 2011 ja 2012 mestaruuden napannut Islannin Annie Thorisdottir kärsi viime keväänä selkäkivuista eikä voinut kilpailla edes Open-vaihetta loppuun. Viime vuoden suvereeni ykkönen Samantha Briggs puolestaan mursi unelmansa tämän vuoden Euroopan karsinnoissa Tanskassa suhrittuaan yhden lajin eli käsilläkävelyn totaalisesti. Thorisdottir on jälleen mukana mutta mielestäni hän ei ole parhaiden vuosiensa kunnossa ja toisaalta lajin taso on noussut huimasti. Veikkaan Annielle sijoitusta kärkikymmenikköön mutta en ihan palkintopallille asti. Samalla sanon myös että Games näkee ensimmäisen Euroopan ulkopuolisen naisvoittajan sitten vuoden 2010 Kristan Cleverin mestaruuden.
No kenet sitten nostaisin kärkeen? Mielestäni kanadalainen Camille Leblanc-Bazinet on mukana olevista naisista ennakkosuosikki, hänellä ei juuri ole heikkouksia jos vain kisahermot kestävät. Pitkäkestoisissa metconeissa hän ei ole omimmillaan, esimerkiksi regionalsien viides laji oli Camillelta heikko. Painonnostossa hän on kehittynyt viime vuosina niin huimasti että hän on puhunut jopa Rion olympialaisista, ainakin hän aikoo olla mukana Kanadan painonnostoliiton MM-karsinnoissa myöhemmin kesällä. Noin 90 kilon tempaus on kova suoritus 60-kiloiselta naiselta. Leblanc-Bazinet oli viime vuonna vasta 16. mutta nämä ovat jo hänen viidennet Gamesinsa. Paras sijoitus on vuoden 2012 kuudes sija.
Palkintopallille kaavailen myös Julie Foucheria ja Emily Bridgersiä. Bridgers on debytantti joka on aiempina kolmena vuonna jämähtäntyt Regionals-vaiheeseen koska raskaimmat liikkeet isoilla painoilla eivät ole onnistuneet. Nyt ne sujuivat, Bridgers voitti koko Kaakkois-Amerikan karsinnan ja on Matthew Fraserin kaltainen kuuma nimi. Julie Foucher oli Gameseissa kakkonen jo kaksi vuotta sitten mutta hän piti viime vuoden taukoa keskittyen opintoihinsa. Regionals-vaihe osoitti että hän on nyt jopa paremmassa kunnossa kuin kaksi vuotta sitten ja tulee varmasti taistelemaan mestaruudesta.
Näiden lisäksi mielenkiintoisia kovia nimiä on paljon - monta kymmentä! Toisaalta mukana on myös useita kilpailijoita joille nämä ovat aivan liian kovat kekkerit. Esimerkiksi Aasian, Afrikan, Etelä-Amerikan sekä joidenkin Kanadan alueiden karsintalohkoista mukaan pääsi urheilijoita joita kovempia kilpailijoita löytyy Amerikasta jopa satoja - niin laaja ja kova taso lajin kotimaassa on. Toisaalta koska kyseessä on maailmanlaajuinen kilpailu, alueellinen edustus on tärkeää. Ainakin itse katselin mieluummin jalkapallon MM-kisoja joissa on maita kaikista maanosista sen sijaan että kyseessä olisi vain Euroopan ja Etelä-Amerikan maiden kamppailu. Sama juttu Gameseissa, on hienoa nähdä crossfit osaamista myös muualta kuin Pohjois-Amerikasta, Euroopasta ja Australiasta. Ehkä joku tekee costa ricat? ;)
CrossFit Gameseja voi seurata tapahtuman erinomaisten kotisivujen kautta erilaisina raportteina, artikkeleina ja tulospäivityksinä sekä tietysti laadukkaina suorina videolähetyksinä. Aikataulut painottuvat suomalaisittain iltaan ja yöhön, esimerkiksi huomenna keskiviikkona The Beach kilpaillaan meidän aikaamme klo 19-23. Aikaero on +10 tuntia, http://games.crossfit.com/schedule sivulta löytyviin aikoihin voi lisätä kymmenen tuntia jotta pääsee meikäläisiin aikamääreisiin.
Toivottavasti nähdään huikeat kisat ja Porin karhu Jonne Koski näyttää mitä on sisu!
CrossFit Gameseissa eli lajin MM-kisoissa kilpaillaan miesten ja naisten sarjojen lisäksi myös ikäluokittain 40-44 vuotiaista viiden vuoden välein aina yli 60-vuotiaisiin sekä joukkuesarjassa. Tässä kirjoituksessa en juurikaan käsittele niitä, ikävä kyllä aikani on rajallinen ja tänäkin vuonna seuraan lähinnä yleisiä sarjoja. Masters-sarjoja sekä joukkuekisaa voi seurata viralliselta Games-sivustolta löytyvien tulospalvelujen sekä suorien nettilähetysten muodossa: http://games.crossfit.com/ Masters-kilpailijat aloittavat urakkansa tiistaina ja viimeinen laji heillä on torstaina 24. heinäkuuta. Joukkuekilpailun aikataulu noudattaa yleisen sarjan lajeja ja järjestystä eli he starttaavat keskiviikkona prologilla ja muuten lajit käydään perjantaista sunnuntaihin.
Suomalaisittain katseet kohdistuvat Euroopan karsinnat voittaneeseen porilaiseen nuoreen mieheen Jonne Koskeen. Jonnen panos sekä Open- että Regionals-vaiheessa oli erittäin kova mutta nyt vastassa on aivan eri kaliiberin kavereita.
Viime vuosina on tullut jo perinteeksi että Gamesit ottavat varaslähdön kaksi päivää ennen varsinaisen kilpailuviikonlopun alkua ja tälläkin kertaa kisat starttaavat keskiviikkona. Keskiviikon laji on usein sijainnut erikoisemmassa paikassa ja sisältänyt uintia, tämän vuoden startin yksityiskohdat ovat vielä julkaisematta mutta lajin nimi - The Beach - tuo mieleen vuodet 2011 ja 2012 ja uimisen valtameressä. Viime vuonna uitiin meren sijaan uima-altaassa ja jokaisen polskitun altaanvälin jälkeen kilpailijat tekivät tangolla muscle-uppeja. Olisiko tänäkin vuonna luvassa uimista? Vai onko avauksen paikkavalinta ja nimi vain hämäystä ja nyt uimisen sijaan esimerkiksi juostaan hiekkarannalla?
Avomeriuinti on ollut monelle kilpailijalle kova paikka, osa urheilijoista ei ole ennen Gameseja edes nähnyt valtamerta saati uinut siinä. Mikko Salon tie kisoissa katkesi vuonna 2011 juuri avauslajin avomeriuintiin kun aalto puhkaisi hänen tärykalvonsa. Viime vuonna heikohko uimari Rich Froning oli kaukana kärjestä uima-altaalla nähdyn kisan jälkeen.
 |
| CrossFit Varaston kunkut, Salo ja Koski. (c) CrossFit inc |
The Beachin lisäksi tällä hetkellä on tiedossa seitsemän lajia. Keskiviikkona on luvassa myös Over Head Squat jossa nimensä mukaisesti kilpailijan tulee löytää valakyykkymaksiminsa.
Perjantai alkaa Triple 3:lla jossa soudetaan 3000 metriä, hypätään 300 tuplanaruhyppyä ja juostaan 3 mailia eli lähes 5 kilometriä. Mahtava laji! Ehkäpä suosikkini tähän mennessä julkistetuista. 3000 metriä soutua reiluun 10 minuuttiin, tuplanarut alle viiteen minuuttiin, juoksu alle 25 minuuttiin. Olisiko parhaiden aika noin 40 minuutissa? Jännä nähdänkö paljonko veikkaukseni heittää!
Perjantaina on tiedossa myös kaksi lajia joissa työnnetään kelkkaa 100 jaardia eli reilut 90 metriä.
Lauantaina on vuorossa muscle up-ampumahiihtoa. Siis mitä että? Tämän lajin nimi julkaistiin jo hyvissä ajoin mutta itse sisältö jätettiin kertomatta ja lajin harrastajat ja kilpailijat miettivät päänsä puhki mitä se voisi olla. Kivääri olalle ja muscle-uppien välillä ammutaan tauluihin? Hiihtoergolla tasatyöntöä ammuntarastien välillä? No ei ihan! Lajissa juostaan ensin 400 metriä jonka jälkeen pitää tehdä 18 muscle-uppia putkeen. Jos ei onnistu niin aina kun tulee alas renkailta pitää kiertää sakkokierros eli juosta 200 metriä. Toisella kierroksella 400 metrin jälkeen pitää tehdä 15 mu:ta putkeen ja viimeisellä kolmannella kierroksella 12 muscle-uppia. Sakkorinki tulee varmasti parhaillekin tutuksi. Todella hieno laji ja jälleen nerokas innovaatio Dave Castrolta ja lajeja suunnittelevalta tiimiltä.
Kolmas julkistettu lauantain laji pitää sisällään 100 metrin jaardin juoksuja sekä saman matkan mittaisia reissuja kantaen erilaisia raskaita taakkoja vähän voimamieskisojen tyyliin.
Finaalipäivälle sunnuntaille on tiedossa vasta yksi laji, kolme kierrosta ja kolma liikettä sisältävä Midline March. Siinä tehdään istumaannousuja, kävellään käsillä ja tehdään askelvalakyykkykävelyä.
Jonne Koskesta on tulossa neljäs Gameseissa kisannut suomalaismies Mikko Salon, Tuomas Vainion ja Mikko Aronpään lisäksi. Naisista mukana on ollut vain viime vuonna 55-59-vuotiaiden naisten masters-sarjassa komeasti kolmanneksi sijoittunut CrossFit Lappeenrannan Anita Eskelinen.
Tässä vielä listattuna suomalaisten sijoitukset yleisessä sarjassa:
CrossFit Games 2009
1. Mikko Salo
CrossFit Games 2010
5. Mikko Salo
CrossFit Games 2011
19. Tuomas Vainio
34. Mikko Aronpää
CrossFit Games 2012
32. Mikko Aronpää
CrossFit Games 2013
30. Mikko Aronpää
Kiitos Jonne Kosken tämä on siis kuudes vuosi perättäin kun suomalainen mies on mukana Gameseissa. Tietääkseni mikään muu Euroopan maa ei pysty ylpeilemään yhtä komealla putkella? Aronpään Mikkohan on ainoa eurooppalainen mies joka on kilpaillut kolmesti peräkkäin Gameseissa.
Vaikka Jonne voittikin Euroopan karsinnan niin kyyti tulee olemaan todella kovaa näissä karkeloissa. Veikkaisin Jonnea lopputuloksissa sijoille 20-25. - mikä sekin siis olisi paras meikäläisten tulos sitten edellisten porilaiskilpailijoiden parhaiden vuosien. Jonne saisi hyvän startin jos keskiviikkona olisi uintia, myös tuo muscle-up sakkorinkikisa on mielestäni hänen vahvuutensa sillä niin hyvä muscle-uppien tekijä Jonne on. Tärkeintä on välttää yksittäiset todella heikot suoritukset joihin esimerkiksi Mikko Aronpään matka Aasian karsinnoissa tänä vuonna katkesi.
 |
| Rich Froning vastaan Scott Panchik oli pelin henki jo Regionalseissa. (c) CrossFit inc |
Miesten sarjassa ennakkosuosikki on tottakai Rich Froning joka ilman yllätyksiä on mestari. Toisaalta juuri tähän lajiin yllätykset kuuluvat joten olisiko tämä se vuosi kun mestarien mestari kaatuu? Kovimmiksi haastajiksi povaan Scott Panchikia ja Matthew Fraseria. Panchik on ollut mukana kahdesti ja molemmilta kerroilta mukaan on lähtenyt neljäs sija. Mies vaikuttaisi olevan tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin koskaan. Vermontilainen Mat Fraser on toinen nimi jonka nostaisin esiin. Hän oli vuosi sitten kovatasoisen Koillis-Amerikan karsinnan viides vaivaisen puolen vuoden lajiharjoittelun jälkeen. Tänä vuonna hän voitti tuon karsinnan ylivoimaisella tavalla. Gamesit ovat kova paikka debytanteille mutta uskaltaisin povata Fraserillekin kärkipään sijoituksia.
Naisten kisassa mestarin asema on viime vuosina ollut päinvastainen miesten sarjaan verrattuna. Kun Froning on voittanut kolme edellistä mestaruutta, naismestareiden tielle on osunut epäonnea ja vaikeuksia. Vuosina 2011 ja 2012 mestaruuden napannut Islannin Annie Thorisdottir kärsi viime keväänä selkäkivuista eikä voinut kilpailla edes Open-vaihetta loppuun. Viime vuoden suvereeni ykkönen Samantha Briggs puolestaan mursi unelmansa tämän vuoden Euroopan karsinnoissa Tanskassa suhrittuaan yhden lajin eli käsilläkävelyn totaalisesti. Thorisdottir on jälleen mukana mutta mielestäni hän ei ole parhaiden vuosiensa kunnossa ja toisaalta lajin taso on noussut huimasti. Veikkaan Annielle sijoitusta kärkikymmenikköön mutta en ihan palkintopallille asti. Samalla sanon myös että Games näkee ensimmäisen Euroopan ulkopuolisen naisvoittajan sitten vuoden 2010 Kristan Cleverin mestaruuden.
 |
| Camille Leblanc-Bazinet ja 86 kilon tempaus Regionals-kilpailussa. Kuva (c) CrossFit Inc. |
No kenet sitten nostaisin kärkeen? Mielestäni kanadalainen Camille Leblanc-Bazinet on mukana olevista naisista ennakkosuosikki, hänellä ei juuri ole heikkouksia jos vain kisahermot kestävät. Pitkäkestoisissa metconeissa hän ei ole omimmillaan, esimerkiksi regionalsien viides laji oli Camillelta heikko. Painonnostossa hän on kehittynyt viime vuosina niin huimasti että hän on puhunut jopa Rion olympialaisista, ainakin hän aikoo olla mukana Kanadan painonnostoliiton MM-karsinnoissa myöhemmin kesällä. Noin 90 kilon tempaus on kova suoritus 60-kiloiselta naiselta. Leblanc-Bazinet oli viime vuonna vasta 16. mutta nämä ovat jo hänen viidennet Gamesinsa. Paras sijoitus on vuoden 2012 kuudes sija.
Palkintopallille kaavailen myös Julie Foucheria ja Emily Bridgersiä. Bridgers on debytantti joka on aiempina kolmena vuonna jämähtäntyt Regionals-vaiheeseen koska raskaimmat liikkeet isoilla painoilla eivät ole onnistuneet. Nyt ne sujuivat, Bridgers voitti koko Kaakkois-Amerikan karsinnan ja on Matthew Fraserin kaltainen kuuma nimi. Julie Foucher oli Gameseissa kakkonen jo kaksi vuotta sitten mutta hän piti viime vuoden taukoa keskittyen opintoihinsa. Regionals-vaihe osoitti että hän on nyt jopa paremmassa kunnossa kuin kaksi vuotta sitten ja tulee varmasti taistelemaan mestaruudesta.
Näiden lisäksi mielenkiintoisia kovia nimiä on paljon - monta kymmentä! Toisaalta mukana on myös useita kilpailijoita joille nämä ovat aivan liian kovat kekkerit. Esimerkiksi Aasian, Afrikan, Etelä-Amerikan sekä joidenkin Kanadan alueiden karsintalohkoista mukaan pääsi urheilijoita joita kovempia kilpailijoita löytyy Amerikasta jopa satoja - niin laaja ja kova taso lajin kotimaassa on. Toisaalta koska kyseessä on maailmanlaajuinen kilpailu, alueellinen edustus on tärkeää. Ainakin itse katselin mieluummin jalkapallon MM-kisoja joissa on maita kaikista maanosista sen sijaan että kyseessä olisi vain Euroopan ja Etelä-Amerikan maiden kamppailu. Sama juttu Gameseissa, on hienoa nähdä crossfit osaamista myös muualta kuin Pohjois-Amerikasta, Euroopasta ja Australiasta. Ehkä joku tekee costa ricat? ;)
CrossFit Gameseja voi seurata tapahtuman erinomaisten kotisivujen kautta erilaisina raportteina, artikkeleina ja tulospäivityksinä sekä tietysti laadukkaina suorina videolähetyksinä. Aikataulut painottuvat suomalaisittain iltaan ja yöhön, esimerkiksi huomenna keskiviikkona The Beach kilpaillaan meidän aikaamme klo 19-23. Aikaero on +10 tuntia, http://games.crossfit.com/schedule sivulta löytyviin aikoihin voi lisätä kymmenen tuntia jotta pääsee meikäläisiin aikamääreisiin.
Toivottavasti nähdään huikeat kisat ja Porin karhu Jonne Koski näyttää mitä on sisu!
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Hikipinkomista.
Eipä näy helteillle loppua eikä sen vuoksi myöskään kiinnosta juosta pitkiksiä. Toisaalta se on myös hyvä tilanne, olen niin paljon juossut matalavauhtisia pitkiä lenkkejä että tällainen lyhyempiin juoksuihin painottuva kausi taitaa olla pikemminkin tehokuuri kunnon kehittymiselle kuin mikään harmituksen aihe. Kestävyyskunto pysyy kuitenkin aika hyvin korkealla tasolla vaikka sitä ei jatkuvasti kehittäisikään, nimenomaan nämä nopeusominaisuudet kuihtuvat nopeammin.
En ole tehnyt etukäteen mitään tarkkoja suunnitelmia lenkeille vauhdin osalta vaan taktiikka on syntynyt vasta lenkkipolulla. Lyhyetkin lenkit, kuten nämä viime aikoina juoksemani noin viiden kilsan siivut voisi tehdä matalalla sykkeellä palauttavina mutta jotenkin sellainen ei nyt huvita.
Eilinen kuuden kilometrin lenkki piti sisällään 4x 500 metrin vetoja ja lopuksi vielä 1x 200 metriä ylämäkeen. Kello oli noin puoli yksitoista aamupäivällä eikä ilma ollut vielä kovin tukala, loppumatkasta vasta alkoi tuntua kuumalta.
Tänään juoksin kilometrin mittaisen pururadan viisi kertaa, sen varrella on kaksi mäkeä joista toinen on todella lyhyt ja jyrkkä. Se on ehkä 10 metriä pitkä ylämäki joka nousee reiluun kolmeen metriin. Mulla on lyhyin mahdollinen matematiikka mutta tarkoittaako tuo että nousun jyrkkyys on yli 30%? Siitä on vaikea mennä ylös tavallisesti juoksemalla vaan se pitää harppoa pitkillä loikilla mahdollisimman kovaa samalla nojaten voimakkaasti eteenpäin. Tasaistä on metri tai kaksi ja alamäki on yhtä jyrkkä. Melkoinen vuoristorata. Kierroksella oleva toinen mäki on sekin lyhyt mutta paljon inhimillisempi, ehkä 15% nousua.
Juoksin kierrokset reipasta vauhtia ja hiki virtasi todella paljon. Keskipäivän aaveet kummittelivat ja kastelivat läpimäräksi - aurinko taitaa olla kuumimmillaan ja armottomillaan kahdeltatoista. Ainakin siihen aikaan on paljon tylympää juosta kuin vaikka kahta tuntia aiemmin tai myöhemmin iltapäivällä.
En tosiaan ole hellejuoksija mutta kyllä tähän alkaa jo tottua ja nukkuminen +28C asteisessa makuuhuoneessa sujuu ihan hyvin. Uskaltaisikohan ottaa kalenteriin jonkun kuuman kesäjuoksun oikein numerolappu rinnassa?
perjantai 18. heinäkuuta 2014
Kesä ja blogit.
Olen viime aikoina törmännyt pariin bloggaukseen jossa päivitellään sitä inflaatiota jonka blogit kokevat kävijämäärissään kesällä. Moni blogi jää pidemmällekin kesälomalle tai ainakaan kirjoituksia ei tule yhtä usein kuin muuten.
Sivujen lukukertojen vähenemisen voi helposti havaita. Normaalisti ympäri vuoden kävijävirta on suht tasainen, lauantaisin on melkein aina selvä notkahdus joka tosin korvautuu heti sunnuntaina kävijäpiikkinä. Itse pidän näitä oman blogini kävijämääriä aina hämmästyttävän korkeina (vaikka sitä eivät oikeasti olekaan) mutta kyllähän sen eron näin kesällä tosiaan huomaa. Kesä on vähän kuin ikuinen lauantai. Ja se on just hyvä juttu!
Nostan hattua meille kaikille jotka romahdutamme blogger.comin palvelinten käyttöasteen kesällä. Kyllähän kesä on ihan jotain muuta kuin jonkun netin pläräämistä varten.
En ole pitänyt itse sen kummempaa taukoa tai lomaa blogin kirjoittamisesta, olen alusta asti kirjoittanut blogia aina kun siltä tuntuu ja mielessä on joku sopiva aihe josta kirjoittaa. Yleensä juttua tulee 3-5 kertaa viikossa mutta tällä hetkellä kirjoittaminen ei tosiaan ole päällimmäisenä mielessä. Nyt on niin paljon siistimpiäkin juttuja menossa.
Jossain vaiheessa huomasin että blogissa taitaa tulla erikoinen tilastoyhteensattuma kun samana päivänä voisi mennä rikki 500 kirjoitusta ja 150 000 sivunlukua. No ei mennyt, sataviiskyttonia kyllä puhkesi alkuviikosta mutta tämä on vasta 495. bloggaus :D Molemmat luvut on ihan älyttömiä, suuri kiitos teille kaikille jotka olette ne mahdollistaneet.
Kirjoituksia alkaa varmasti jatkossa taas tulemaan entiseen tahtiin. Juoksuharjoitteluun tulee lisää tehoa kun helteet helpottaa, kuukauden päästä jatkuu painonnostokoulu ja syksyä kohti mentäessä alan kiristää juoksumääriä kun maraton odottaa lokakuun puolella.
Muutenkin urheilun parissa tapahtuu kaikkea inspiroivaa ja mielenkiintoista. Tour de Francea tulee seurattua päivittäin, ensi viikolla on crossfitin MM-kisat eli CrossFit Gamesit Kaliforniassa ja esimerkiksi futiksessahan tapahtuu aina. Vasta on MM-kisoista toivuttu mutta kohta onkin jo suomalaiset futislupaukset kovan paikan edessä kun alle 20-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on mukana Kanadan MM-kisoissa. Suomalainen jalkapallojoukkue MM-kisoissa on aina erittäin iso asia, on kyseessä mikä ikäluokka tahansa. Painonnostokisojakin on luvassa kourallinen, niin pienempiä paikallisia kisoja kuin myös MM-kisat jotka starttaavat Rion olympiakarsinnat. Vaarojen maraton, Spartathlon.. tuttujen ja tuntemattomien valmistautumista ja lopulta kisaraporttejakin pääsee jälleen seuraamaan.
Urheilun ja liikunnan parissa voi touhuta vaikka 24 tuntia vuorokaudessa, käytännössä oma ajankäyttöni on nyt rajautunut niin että olen kyllä treenannut itse normaalisti ja myös seurannut paljon urheilumaailman tapahtumia mutta niistä bloggaaminen on jäänyt pois. En tiedä oletteko menettäneet niin hirveästi :-) Kyllä se tekstitulva ja romaanit on tulossa, eiköhän tuo CrossFit Gameskin ole aika mehukas aihe?
Riippumattoon tai laiturille kannattaa ottaa tabletin sijaan vaikka kirja. Ehkä sen puhelimenkin voi jättää pois ja kuunnella luonnon ääniä ilman että kukaan soittaa tai kenellekään tarvitsee viestittää. Olla tässä ja nyt ja nauttia elämästä. Nyt kannattaa ihan vaan elää, kesä on täällä!
Sivujen lukukertojen vähenemisen voi helposti havaita. Normaalisti ympäri vuoden kävijävirta on suht tasainen, lauantaisin on melkein aina selvä notkahdus joka tosin korvautuu heti sunnuntaina kävijäpiikkinä. Itse pidän näitä oman blogini kävijämääriä aina hämmästyttävän korkeina (vaikka sitä eivät oikeasti olekaan) mutta kyllähän sen eron näin kesällä tosiaan huomaa. Kesä on vähän kuin ikuinen lauantai. Ja se on just hyvä juttu!
Nostan hattua meille kaikille jotka romahdutamme blogger.comin palvelinten käyttöasteen kesällä. Kyllähän kesä on ihan jotain muuta kuin jonkun netin pläräämistä varten.
En ole pitänyt itse sen kummempaa taukoa tai lomaa blogin kirjoittamisesta, olen alusta asti kirjoittanut blogia aina kun siltä tuntuu ja mielessä on joku sopiva aihe josta kirjoittaa. Yleensä juttua tulee 3-5 kertaa viikossa mutta tällä hetkellä kirjoittaminen ei tosiaan ole päällimmäisenä mielessä. Nyt on niin paljon siistimpiäkin juttuja menossa.
Jossain vaiheessa huomasin että blogissa taitaa tulla erikoinen tilastoyhteensattuma kun samana päivänä voisi mennä rikki 500 kirjoitusta ja 150 000 sivunlukua. No ei mennyt, sataviiskyttonia kyllä puhkesi alkuviikosta mutta tämä on vasta 495. bloggaus :D Molemmat luvut on ihan älyttömiä, suuri kiitos teille kaikille jotka olette ne mahdollistaneet.
Kirjoituksia alkaa varmasti jatkossa taas tulemaan entiseen tahtiin. Juoksuharjoitteluun tulee lisää tehoa kun helteet helpottaa, kuukauden päästä jatkuu painonnostokoulu ja syksyä kohti mentäessä alan kiristää juoksumääriä kun maraton odottaa lokakuun puolella.
Muutenkin urheilun parissa tapahtuu kaikkea inspiroivaa ja mielenkiintoista. Tour de Francea tulee seurattua päivittäin, ensi viikolla on crossfitin MM-kisat eli CrossFit Gamesit Kaliforniassa ja esimerkiksi futiksessahan tapahtuu aina. Vasta on MM-kisoista toivuttu mutta kohta onkin jo suomalaiset futislupaukset kovan paikan edessä kun alle 20-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on mukana Kanadan MM-kisoissa. Suomalainen jalkapallojoukkue MM-kisoissa on aina erittäin iso asia, on kyseessä mikä ikäluokka tahansa. Painonnostokisojakin on luvassa kourallinen, niin pienempiä paikallisia kisoja kuin myös MM-kisat jotka starttaavat Rion olympiakarsinnat. Vaarojen maraton, Spartathlon.. tuttujen ja tuntemattomien valmistautumista ja lopulta kisaraporttejakin pääsee jälleen seuraamaan.
Urheilun ja liikunnan parissa voi touhuta vaikka 24 tuntia vuorokaudessa, käytännössä oma ajankäyttöni on nyt rajautunut niin että olen kyllä treenannut itse normaalisti ja myös seurannut paljon urheilumaailman tapahtumia mutta niistä bloggaaminen on jäänyt pois. En tiedä oletteko menettäneet niin hirveästi :-) Kyllä se tekstitulva ja romaanit on tulossa, eiköhän tuo CrossFit Gameskin ole aika mehukas aihe?
Riippumattoon tai laiturille kannattaa ottaa tabletin sijaan vaikka kirja. Ehkä sen puhelimenkin voi jättää pois ja kuunnella luonnon ääniä ilman että kukaan soittaa tai kenellekään tarvitsee viestittää. Olla tässä ja nyt ja nauttia elämästä. Nyt kannattaa ihan vaan elää, kesä on täällä!
tiistai 15. heinäkuuta 2014
Vaihtelu virkistää ja treeniä piristää.
Meidän painonnostoseuran treenit ovat kesätauolla kun kaupungin ylläpitämä painonnostosali suljettiin ennen juhannusta, se aukeaa vasta elokuun puolivälissä. Viime sunnuntaiksi meille oli kuitenkin varattu vuoro paikalliselle crossfit-salille jotta olisi edes joku yhteinen sovittu treeni kesän aikana.
Helteisen heinäkuun viikonlopun sunnuntaiaamupäivä karsii osallistujia mutta paikalle tuli lopulta noin kymmenen painonnostajaa. Yhdeksän kilpanostajaa ja minä :D Ilmeisesti muut harrastelijat harrastelee mieluummin kesällä omin päin tai viikonloput menee vaikka mökillä tai jossain ihan muualla kuin rautojen kolistelun parissa.
Oli kuitenkin tosi siistiä nostaa vieraassa paikassa, olen kyllä siellä ennenkin käynyt mutta en treenaamassa. Crossfit-tyylisesti paikka on varastohalli joka ei +28C lämpötilasta huolimatta ollut liian tukala, en silti huomannut että siellä olisi muuta ilmastointia kuin auki ollut hallin ovi. Happea riitti mutta hiki virtasi vuolaasti, hyvä niin. Otin lähinnä tempausta ja työntöä, rinnallevetoja, etukyykkyjä. Pystypunnerrusta. Tuli ekaa kertaa kokeiltua kuuluisia crossfit-painojakin. Paunojen muuntaminen on tuttu juttu ja käy lopulta aika helposti, reilut puolet vaan pois niin muuntuvat kiloiksi. Seinällä oli kyllä tarkka painojen muuntotaulukkokin ja käytössä oli myös Eleikon kiekkoja. Mukava ja vähän erilainen startti kuumalle sunnuntaille.
Eilen kävin iltapäivällä juoksemassa puolen tunnin lenkin ja päätinpä piristää sitäkin pienellä vaihtelulla - juoksin reitin toiseen suuntaan kuin aina ennen! Olen juossut saman metsälenkin varmasti parisataa kertaa, pelkästään toukokuussa juoksin sen arviolta 50 kertaa. Juoksen sen aina samaan suuntaan sillä reitin opasteet ja puihin maalatut merkit ovat vain toisella puolella, jos juoksee toiseen suuntaan niin niitä ei näe. Mutta jos on juossut saman lenkin satoja kertoja niin ehkä sen osaa jo ilman mitään merkkejä ja viittojakin? :D Oli yllättävän piristävää ja samaan vanhaan tuttuun lenkkiin tuli pienellä muutoksella ihan erilainen ja uusi fiilis. Samat puut ja maisemat näytti ihan erilaiselta kun kohtasi ne vastakkaisesta suunnasta. Eräs peltomaisema näytti niin erikoiselta että mietin jo että olenko oikealla reitillä. Suunnanmuutos toi yllättävän suuren eron siihen mitä näkyy ja mikä jää katveeseen.
En kyllästy kovin helposti eikä mulle ole ongelma tehdä samalla salilla samoja treenejä kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Lopulta aika pienetkin muutokset tuovat kuitenkin mukavan lisäsäväyksen ja piristeen näihin treeneihin. Ehkä se on yksi syy siihen että niin moni haluaa siirtyä perinteisiltä kuntosaleilta crossfit-boksien betonihalleihin tai katumaratoneilta polkujuoksuun. Sitten joskus kun palaa takaisin, sen vanhan tutun harjoittelun ja liikunnan näkeekin taas ihan uusin silmin.
Helteisen heinäkuun viikonlopun sunnuntaiaamupäivä karsii osallistujia mutta paikalle tuli lopulta noin kymmenen painonnostajaa. Yhdeksän kilpanostajaa ja minä :D Ilmeisesti muut harrastelijat harrastelee mieluummin kesällä omin päin tai viikonloput menee vaikka mökillä tai jossain ihan muualla kuin rautojen kolistelun parissa.
Oli kuitenkin tosi siistiä nostaa vieraassa paikassa, olen kyllä siellä ennenkin käynyt mutta en treenaamassa. Crossfit-tyylisesti paikka on varastohalli joka ei +28C lämpötilasta huolimatta ollut liian tukala, en silti huomannut että siellä olisi muuta ilmastointia kuin auki ollut hallin ovi. Happea riitti mutta hiki virtasi vuolaasti, hyvä niin. Otin lähinnä tempausta ja työntöä, rinnallevetoja, etukyykkyjä. Pystypunnerrusta. Tuli ekaa kertaa kokeiltua kuuluisia crossfit-painojakin. Paunojen muuntaminen on tuttu juttu ja käy lopulta aika helposti, reilut puolet vaan pois niin muuntuvat kiloiksi. Seinällä oli kyllä tarkka painojen muuntotaulukkokin ja käytössä oli myös Eleikon kiekkoja. Mukava ja vähän erilainen startti kuumalle sunnuntaille.
Eilen kävin iltapäivällä juoksemassa puolen tunnin lenkin ja päätinpä piristää sitäkin pienellä vaihtelulla - juoksin reitin toiseen suuntaan kuin aina ennen! Olen juossut saman metsälenkin varmasti parisataa kertaa, pelkästään toukokuussa juoksin sen arviolta 50 kertaa. Juoksen sen aina samaan suuntaan sillä reitin opasteet ja puihin maalatut merkit ovat vain toisella puolella, jos juoksee toiseen suuntaan niin niitä ei näe. Mutta jos on juossut saman lenkin satoja kertoja niin ehkä sen osaa jo ilman mitään merkkejä ja viittojakin? :D Oli yllättävän piristävää ja samaan vanhaan tuttuun lenkkiin tuli pienellä muutoksella ihan erilainen ja uusi fiilis. Samat puut ja maisemat näytti ihan erilaiselta kun kohtasi ne vastakkaisesta suunnasta. Eräs peltomaisema näytti niin erikoiselta että mietin jo että olenko oikealla reitillä. Suunnanmuutos toi yllättävän suuren eron siihen mitä näkyy ja mikä jää katveeseen.
En kyllästy kovin helposti eikä mulle ole ongelma tehdä samalla salilla samoja treenejä kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Lopulta aika pienetkin muutokset tuovat kuitenkin mukavan lisäsäväyksen ja piristeen näihin treeneihin. Ehkä se on yksi syy siihen että niin moni haluaa siirtyä perinteisiltä kuntosaleilta crossfit-boksien betonihalleihin tai katumaratoneilta polkujuoksuun. Sitten joskus kun palaa takaisin, sen vanhan tutun harjoittelun ja liikunnan näkeekin taas ihan uusin silmin.
perjantai 11. heinäkuuta 2014
Oletko rantakunnossa?
Heinäkuu ja helteet. Varpaiden välissä poltteleva hiekka ja rantaviivaa silmän kantamattomiin. Nyt on sopiva aika testata onko tänä kesänä rantakunnossa vai ei.
Rantakuntotestiin tarvitaan yksi hiekkaranta sekä liikuntaan sopivat vaatteet. Päivän on syytä olla helteisen hiostava ja testinä käytettävän harjoituksen riittävän raskas.
Itse otin suunnaksi yhden Pohjoismaiden pisimmistä hiekkarannoista eli Yyterin ja sen korkeat hiekkadyynit. Kaivoin ullakolta matkaan mukaan vanhat Asics Gel-Nimbukset ja käteen otin Garminin maasto-gps:n jolla upottavassa hiekassa tehtävä vaellus olisi jotenkin järjellisesti mitattavissa.
Samassa paikassa on monena kesäpäivänä tarvottu kohti rantaa ja vilvoittavaa vettä. Nyt ei ollut mukana uimapatjaa eikä uikkareita ja vauhtikin oli reippaampi. Juoksua ylös ja alas hiekkadyynejä.
Täällä hiekka on harvinaisen hienojakoista joten se todellakin upottaa ja joka askel painuu syvälle. Juoksuhiekkaa, kirjaimellisesti.
Juoksin monta tuulen muovaa hiekkamäkeä eli dyyniä ylös ja alas. Ylös meneminen oli todella raskasta eikä pilvettömältä taivaalta porottava keskipäivän aurinko helpottanut yhtään urakkaa. Kuvassa näkyvä Keisarinpankki on rannan korkein dyyni ja erittäin tyly kaveri, juoksin sen lenkin aikana pari-kolme kertaa. Kuva ei todellakaan kerro sen jyrkkyydestä tai korkeudesta yhtään mitään. Se on koko matkalta seinäjyrkkää.
Maisemakuva Keisarinpankin huipulta kertookin jo paremmin sen korkeudesta. Näkymä huipulta on tälläkin kertaa paljon komeampi kuin mäen juurelta joten vanha totuus vuorien kiipeämisestä piti tälläkin kertaa paikkansa.
Noin 25 minuutissa juoksin reilut kolme kilometriä hienossa hiekassa ja kovissa mäissä. Yleensä en juo mitään näin lyhyiden harjoitusten aikana mutta nyt vesipullo oli koko ajan huulilla. En oikein ymmärrä miten vaikkapa Saharan Marathon des Sablesissa voi pärjätä. Olisin kyllä itse voinut jatkaa aika paljon pitempäänkin jos olisin kävellyt ylämäet ja juossut tasaiset ja alamäet. Nyt oli tarkoitus mennä äärirajoille, sinne punaiselle alueelle ja syke oli koko ajan tapissa.
Testin aikana selvisi hyvin vastaus otsikon kysymykseen. Kyllä, olen rantakunnossa.
Rantakuntotestiin tarvitaan yksi hiekkaranta sekä liikuntaan sopivat vaatteet. Päivän on syytä olla helteisen hiostava ja testinä käytettävän harjoituksen riittävän raskas.
Itse otin suunnaksi yhden Pohjoismaiden pisimmistä hiekkarannoista eli Yyterin ja sen korkeat hiekkadyynit. Kaivoin ullakolta matkaan mukaan vanhat Asics Gel-Nimbukset ja käteen otin Garminin maasto-gps:n jolla upottavassa hiekassa tehtävä vaellus olisi jotenkin järjellisesti mitattavissa.
Samassa paikassa on monena kesäpäivänä tarvottu kohti rantaa ja vilvoittavaa vettä. Nyt ei ollut mukana uimapatjaa eikä uikkareita ja vauhtikin oli reippaampi. Juoksua ylös ja alas hiekkadyynejä.
Täällä hiekka on harvinaisen hienojakoista joten se todellakin upottaa ja joka askel painuu syvälle. Juoksuhiekkaa, kirjaimellisesti.
Juoksin monta tuulen muovaa hiekkamäkeä eli dyyniä ylös ja alas. Ylös meneminen oli todella raskasta eikä pilvettömältä taivaalta porottava keskipäivän aurinko helpottanut yhtään urakkaa. Kuvassa näkyvä Keisarinpankki on rannan korkein dyyni ja erittäin tyly kaveri, juoksin sen lenkin aikana pari-kolme kertaa. Kuva ei todellakaan kerro sen jyrkkyydestä tai korkeudesta yhtään mitään. Se on koko matkalta seinäjyrkkää.
Maisemakuva Keisarinpankin huipulta kertookin jo paremmin sen korkeudesta. Näkymä huipulta on tälläkin kertaa paljon komeampi kuin mäen juurelta joten vanha totuus vuorien kiipeämisestä piti tälläkin kertaa paikkansa.
Noin 25 minuutissa juoksin reilut kolme kilometriä hienossa hiekassa ja kovissa mäissä. Yleensä en juo mitään näin lyhyiden harjoitusten aikana mutta nyt vesipullo oli koko ajan huulilla. En oikein ymmärrä miten vaikkapa Saharan Marathon des Sablesissa voi pärjätä. Olisin kyllä itse voinut jatkaa aika paljon pitempäänkin jos olisin kävellyt ylämäet ja juossut tasaiset ja alamäet. Nyt oli tarkoitus mennä äärirajoille, sinne punaiselle alueelle ja syke oli koko ajan tapissa.
Testin aikana selvisi hyvin vastaus otsikon kysymykseen. Kyllä, olen rantakunnossa.
torstai 10. heinäkuuta 2014
Keltainen, oranssi ja punainen alue - nautinnosta tuskaan.
Fiiliksen mukaan harjoitellessa sykealueet korvaantuu väreillä. Vihreä alue jakaa mielipiteitä, joidenkin mielestä se ei edes ole harjoittelua. Vihreä tarkoittaa hyväkuntoiselle ihmiselle esimerkiksi kävelylenkkiä jossa syke ei nouse ja vaikutus on enemmänkin kehoa ja mieltä huoltava kuin kuntoa kohottava.
Keltainen alue on vaikkapa hölkkää tai kuntosaliharjoittelua jossa tulee kevyt hiki ja syke on koholla mutta joka ei varsinaisesti piiputa. Hengitys on tihentynyttä mutta tasaista joten puhuminen onnistuu.
Oranssi alue on selvästi reippaampaa harjoittelua jossa tehdään esimerkiksi maltillisia vetoja ja intervalleja, hikoillaan reippaammin ja endorfiineja purkautuu. Oranssilla alueella treeni tuntuu työnteolta, sellaiselta josta jää makea ja itseensä tyytyväinen olo.
Punainen alue on tietysti pahin kaikista. Harjoitus tehdään äärirajoilla verenmaku suussa puristaen kehosta ulos kaikki mikä irti saadaan. Punainen tuntuu pahalta ja niin on tarkoituskin. Ellei punainen tunnu pahalta - et ole punaisella! ;)
Punaisessakin on monia sävyjä, kun ollaan ihan tappipunaisella tuska täyttää kehon ja mielen eikä mikään tunnu hyvältä. Olisi helpottavaa jos pystyisi siirtämään ajatukset muualle mutta et yksinkertaisesti pysty, kaikki huomio on kiinnittynyt siihen pahaan oloon. Linnunlaulu polun varrella tai viereisessä laitteessa ahkeroivan värisevät lihakset eivät tarjoa pakopaikkaa vaan nekin potuttaa. Ainoa posiviitinen mitä äärimmilleen viedystä punaisella olosta voi saada on just se että olet siellä. Jos olen pystynyt tähän tämän verran niin miksen pystyisi vielä vähän aikaa? Voittajafiilis ja itsetuntoboosti on taattu.
Muistan omat ekat punaisella käymiseni. Harjoitteluni oli ollut alusta asti keltaista aluetta mutta päätin ottaa uusia aseita käyttöön. Juoksin radalla vuorotellen 400 metrin kierroksia täysillä ja hitaasti.
Se oli niin karmeaa että sitä on vaikea sanoin kuvailla. Ekat harjoitukset kesti ehkä kymmenen minuuttia ja sen jälkeen olin valmis ryömimään stadionin katsomoon penkkirivien väliin piiloon pahaa maailmaa.
Punaisella, varsinkin jos sen tason harjoituksia on vähän takana tai menee sinne punaisen kohtaan josta viisari ei voi enää pidemmälle mennä, on oksennus lähellä. Jalat menee hyytelöksi, yskittää, tuntuu ettei saa henkeä. Ja sitä voi jatkua vaikka puoli tuntia harjoituksen jälkeen.
Huippu-urheilussa usein sanotaan että se voittaa joka kestää eniten tuskaa ja käytännössä viettää aikaa siellä punaisella alueella. Tuskaa ei voi välttää eikä ehkä voittaakaan mutta sitä voi sietää. Ehkä joku voi sitä jopa rakastaa.
Monissa urheilulajeissa kato käy kovana kun kilpailijat siirtyvät nuorten sarjoista kilpailemaan aikuisten sarjoihin. Ehkä punaisella oleskelu on yksi syy siihen. Lajista riippuen nuoremmat ikäluokat voivat olla kansallisellakin tasolla aika pieniä ja menestystä tulee helpommalla. Kun kaikki ei pelaa, epämukavuusalueen on tultava tutuksi. Mun on vaikea kuvitella että itseäni olisi siellä oleskelu kiinnostanut teini-ikäisenä. Helppous ja mukavuus kun on, noh, helpompaa ja mukavampaa.
Kirjoitin pari päivää sitten siitä etten ole tehnyt nyt juurikaan kovia harjoituksia, helteillä se ei ole tuntunut tarpeelliselta kun tavallisetkin treenit, eli käytännössä keltainen alue, on riittänyt viemään mehut. Tänään päätin kuitenkin ottaa 6 kilometrin juoksulenkille vähän raastoa mukaan. Otin 2x 500 metriä kovaa joista jälkimmäinen ylämäkeen.
En tainnut mennä ihan punaiselle, ehkä paremminkin oranssin pahemmalle puolelle. Mutta voi pojat, kyllä se kovassa helteessä tuntui pahalta. Uin hiessä.
Mutta samalla kun tunsin tuskan, tiesin että pärjään sen kanssa. Olen koko ajan vahvempi ja kestän näitäkin harjoituksia paremmin. Vähän pidempään oranssia, vähän pidempään punaista. Juuri siitä kai tässä on kyse. Vaikka nämä harjoitukset herättää kunnioitusta ja etukäteen jopa kauhua ja pelkoa, haluan ja kaipaan niitä. Vaikka kuinka oksettaisi ja tuntuisi pahalta niin siellä mäen päällä on paljon hienommat näköalat kuin sen juurella. Eikä sitä matkaa pohjalta huipulle jätä koskaan enää väliin kun sen on kerran tehnyt.
tiistai 8. heinäkuuta 2014
Kuuma & kunnossa.
No huh, säätyyppi muuttuikin kertaheitolla ihan äärilaidasta toiseen. Jos kesäkuun loppu oli kylmin koskaan niin nyt onkin jo kunnon +30C helteet. Se asettaa jo kaikenlaisen harjoittelunkin tarkan pohdinnan alle.
Aiemmin kävin kuntosalilla jossa ei ollut ilmastointia. Se oli vanha tiilinen tehdasrakennus jossa ilma vaihtui helteillä niin että ikkuna oli auki ja sen edessä oli tuuletin :-) Alkulämmittelyksi riitti treenikamojen pukeminen pukuhuoneessa ja sieltä salin puolelle käveleminen, vaatteet olivat jo siinä vaiheessa hiessä. Hyvin siellä silti pärjättiin, asenteen piti toki olla kohdillaan ja ottaa trooppiset olosuhteet haasteena ja treenin lisämausteena sen sijaan että asia olisi kiristellyt hermoja. Mun nykyisellä salilla on ilmastointi, joskaan se ei kai ole aina päällä eikä mitenkään erityisen tehokaskaan. Siellä on väkeä riittänyt viime päivinäkin vaikka takana on pitkä kylmä jakso. Kaikki ei siis heti karkaa uimarannoille ja terasseille vaan kuntoa kohotetaan myös tässä vaiheessa kesää - mahtava juttu!
Kuumat kelit ei estä harjoittelua mutta mun mielestä on syytä vähän miettiä että miten kannattaa treenata. Jos makuuhuoneessa on kuuma (meillä on 29C!) eikä nukkuminen onnistu niin ylimääräinen rasitus kovan harjoittelun muodossa tekee enemmän hallaa kuin hyötyä. Jos vointi on muuten hyvä niin voi jatkaa joko oman treeniohjelman mukaan tai keventää sitä hieman. Kovimmat ja rankimmat harjoitukset voi olla järkevämpää siirtää toiseen ajankohtaan koska tavallinen harjoittelukin kuormittaa selvästi enemmän kovemmissa olosuhteissa vaikka sen sisältö muuten olisikin tavanomainen.
Juokseminen ulkona on aika raastavaa ja juotavaa on syytä pitää tarpeeksi mukana. Itse olen ottanut juotavaa kuumilla keleillä yli kympin lenkeille mutta juoksussakin riippuu aika paljon suorituksen tehosta miten paljon nestettä tarvitsee. Itse en ole ikinä tykännyt pitää pulloa kädessä juoksun aikana mutta yllättävän monella se toimii, tykkään pitää juomavyötä joka taas joillekin ei istu millään. Reittivalinnalla saa pelattua aika paljon: höyryävän kuuma musta asvaltti on ihan erilainen paikka juosta kuin puiden varjostama metsäpolku.
Mun piti juosta tänään kuuden kilometrin lenkki josta 6x 500 metriä kovaa ja 6x 500 metriä palautellen. Eli puolikkaita kilsoja vuorotellen kovaa ja rauhallisesti. Tällä kelillä ei kuitenkaan yhtään huvita noin kova harjoitus eikä mun ole mikään pakko tässä vaiheessa vuotta sellaista juosta joten päätin jättää väliin. Kävin vain pitämässä juoksutuntumaa yllä ja juoksin kolme kilometriä pk-vauhdilla, sekin tuntui kuumottavalta porottavan auringon alla.
Yhdessä kohdassa tunsin vastatuulen mutta sepäs ei ollutkaan mikään ihanan raikas ja vilvoittava tuulahdus vaan tuntui kuin olisi törmännyt kuuman ilmamassan muodostamaan seinään.
Kuumaa ilmaa voi oppia sietämään paremmin ja itsekin olen huomannut valtavan muutoksen verrattuna siihen mitä kroppani on aiemmin kestänyt. Treenaamisen myötä siedän paljon paremmin lämpöä eikä auringonpaiste vedä oloa heikoksi niin helposti.
Oltiin eilen perheen kanssa Särkänniemessä ja kuusi tuntia helteisessä auringonpaisteessa oli melkoinen kokemus, varsinkin kun väkeä oli valtavasti ja erilaisissa jonoissa tuli seisoskeltua paljon. Aiemmin saman tyyppisiä tukalia fiiliksiä on ollut mm. konserteissa joissa tuhannet ihmiset ovat ahtautuneina pieneen kuumaan tilaan, happi on loppunut täysin ja ihmisiä on laonnut pyörtyneinä. Ei ne vieläkään miellyttäviä tilanteita ole mutta ei ne myöskään hirveästi enää haittaa.
Hyvä kestävyys- ja peruskunnon tärkeys tulee mun mielestä parhaiten ilmi juuri tämän tyyppisissä tilanteissa. On hienoa kun pystyy pärjäämään ja selviytymään koko ajan paremmin vaihtelevissa ja vaativissakin olosuhteissa joissa kroppa on selkeästi arkitilanteiden äärirajoilla.
Treenit jatkuu siis helteistäkin huolimatta, vaikka ei ehkä ihan niin kovina kuin normaalisti. Tänään ois tarkoitus myös vihdoin mennä mereen uimaan, kesäkuun alussa ehdittiin käydä kerran ennen kuin ilmat viilenivät.
Laitoin aamulla maailman parhaan kesäbändin, The Thrillsin, levyn auton cd-soittimeen.
Hiekkaa varpaiden välissä. Asfalttia ja rullalautoja, hikisiä t-paitoja. Paljaita jalkoja nurmikolla ja vesisotaa. Mac-mehujäitä. Päiviä jotka ei lopu koskaan. Kesä voi ihan oikeasti alkaa.
Aiemmin kävin kuntosalilla jossa ei ollut ilmastointia. Se oli vanha tiilinen tehdasrakennus jossa ilma vaihtui helteillä niin että ikkuna oli auki ja sen edessä oli tuuletin :-) Alkulämmittelyksi riitti treenikamojen pukeminen pukuhuoneessa ja sieltä salin puolelle käveleminen, vaatteet olivat jo siinä vaiheessa hiessä. Hyvin siellä silti pärjättiin, asenteen piti toki olla kohdillaan ja ottaa trooppiset olosuhteet haasteena ja treenin lisämausteena sen sijaan että asia olisi kiristellyt hermoja. Mun nykyisellä salilla on ilmastointi, joskaan se ei kai ole aina päällä eikä mitenkään erityisen tehokaskaan. Siellä on väkeä riittänyt viime päivinäkin vaikka takana on pitkä kylmä jakso. Kaikki ei siis heti karkaa uimarannoille ja terasseille vaan kuntoa kohotetaan myös tässä vaiheessa kesää - mahtava juttu!
Kuumat kelit ei estä harjoittelua mutta mun mielestä on syytä vähän miettiä että miten kannattaa treenata. Jos makuuhuoneessa on kuuma (meillä on 29C!) eikä nukkuminen onnistu niin ylimääräinen rasitus kovan harjoittelun muodossa tekee enemmän hallaa kuin hyötyä. Jos vointi on muuten hyvä niin voi jatkaa joko oman treeniohjelman mukaan tai keventää sitä hieman. Kovimmat ja rankimmat harjoitukset voi olla järkevämpää siirtää toiseen ajankohtaan koska tavallinen harjoittelukin kuormittaa selvästi enemmän kovemmissa olosuhteissa vaikka sen sisältö muuten olisikin tavanomainen.
Juokseminen ulkona on aika raastavaa ja juotavaa on syytä pitää tarpeeksi mukana. Itse olen ottanut juotavaa kuumilla keleillä yli kympin lenkeille mutta juoksussakin riippuu aika paljon suorituksen tehosta miten paljon nestettä tarvitsee. Itse en ole ikinä tykännyt pitää pulloa kädessä juoksun aikana mutta yllättävän monella se toimii, tykkään pitää juomavyötä joka taas joillekin ei istu millään. Reittivalinnalla saa pelattua aika paljon: höyryävän kuuma musta asvaltti on ihan erilainen paikka juosta kuin puiden varjostama metsäpolku.
Mun piti juosta tänään kuuden kilometrin lenkki josta 6x 500 metriä kovaa ja 6x 500 metriä palautellen. Eli puolikkaita kilsoja vuorotellen kovaa ja rauhallisesti. Tällä kelillä ei kuitenkaan yhtään huvita noin kova harjoitus eikä mun ole mikään pakko tässä vaiheessa vuotta sellaista juosta joten päätin jättää väliin. Kävin vain pitämässä juoksutuntumaa yllä ja juoksin kolme kilometriä pk-vauhdilla, sekin tuntui kuumottavalta porottavan auringon alla.
Yhdessä kohdassa tunsin vastatuulen mutta sepäs ei ollutkaan mikään ihanan raikas ja vilvoittava tuulahdus vaan tuntui kuin olisi törmännyt kuuman ilmamassan muodostamaan seinään.
Kuumaa ilmaa voi oppia sietämään paremmin ja itsekin olen huomannut valtavan muutoksen verrattuna siihen mitä kroppani on aiemmin kestänyt. Treenaamisen myötä siedän paljon paremmin lämpöä eikä auringonpaiste vedä oloa heikoksi niin helposti.
Oltiin eilen perheen kanssa Särkänniemessä ja kuusi tuntia helteisessä auringonpaisteessa oli melkoinen kokemus, varsinkin kun väkeä oli valtavasti ja erilaisissa jonoissa tuli seisoskeltua paljon. Aiemmin saman tyyppisiä tukalia fiiliksiä on ollut mm. konserteissa joissa tuhannet ihmiset ovat ahtautuneina pieneen kuumaan tilaan, happi on loppunut täysin ja ihmisiä on laonnut pyörtyneinä. Ei ne vieläkään miellyttäviä tilanteita ole mutta ei ne myöskään hirveästi enää haittaa.
Hyvä kestävyys- ja peruskunnon tärkeys tulee mun mielestä parhaiten ilmi juuri tämän tyyppisissä tilanteissa. On hienoa kun pystyy pärjäämään ja selviytymään koko ajan paremmin vaihtelevissa ja vaativissakin olosuhteissa joissa kroppa on selkeästi arkitilanteiden äärirajoilla.
Treenit jatkuu siis helteistäkin huolimatta, vaikka ei ehkä ihan niin kovina kuin normaalisti. Tänään ois tarkoitus myös vihdoin mennä mereen uimaan, kesäkuun alussa ehdittiin käydä kerran ennen kuin ilmat viilenivät.
Laitoin aamulla maailman parhaan kesäbändin, The Thrillsin, levyn auton cd-soittimeen.
Hiekkaa varpaiden välissä. Asfalttia ja rullalautoja, hikisiä t-paitoja. Paljaita jalkoja nurmikolla ja vesisotaa. Mac-mehujäitä. Päiviä jotka ei lopu koskaan. Kesä voi ihan oikeasti alkaa.
perjantai 4. heinäkuuta 2014
Hayday hayday, heinänuha on saapunut.
Keväällä juoksijoiden keskuudessa liikkuu ikäviä tarinoita. Kun talvi on vihdoin poissa ja lumet sulaneet, siitepöly tukkii hengitystiet ja pakottaa juoksijan takaisin sisäradoille ja mattojuoksun pariin. Se on monelle isku vasten kasvoja, kelit ja olosuhteet ovat parhaimmillaan - teoriassa. Silmät, nenä ja kurkku ovat niin tukossa että pelkkä hengittäminen on vaikeaa mistään treenaamisesta puhumattakaan.
Mulla ei näitä oireita ole oikeastaan koskaan keväällä ja tunnen itseni onnekkaaksi, saan elää ja treenata ilman tuota kärsimystä jonka kanssa moni läheinenkin painii ja pyrkii löytämään aina sopivimman cocktailin allergialääkkeitä.
En ikinä muista että heinäkuun saapuessa itsellänikin alkaa kutkuttaa.. Viime viikolla kurkku tuntui jo vähän karhealta ja koska en muistanut ajankohtaa niin otin vähän reilummin d-vitamiinia jos vaikka joku kesäflunssa olisi aluillaan. Sitten alkoi jatkuva aivastelu ja nyt nenä valuttaa koko ajan. Mutta oikeasti se ei haittaa juuri yhtään!
Mulla nimittäin nenä ei mene oikeastaan lainkaan tukkoon vaan valuttaa vain kirkasta nestettä. Aivasteluakin on todella paljon. Kävin juoksemassa aamupäivällä kympin lenkin metsässä ja sen jälkeen ajaessani autolla töihin taisin aivastaa noin 12 kertaa. Eritteet lensivät kuin Peter Jacksonin splatter-elokuvissa.
Mutta kuten sanoin, haitta on lähinnä ärsytys. Heinänuha on mulle kirjaimellisesti ärsyttävää pientä oireilua joka ei haittaa treenaamista tai nukkumista. Henki kulkee ja keuhkot tekee työtään mainiosti, paperia vain kuluu paljon kun nenä tiputtaa kuin pahasti vuotava vesihana.
En syö juuri koskaan mitään itsehoitolääkkeitä enkä kyllä ajatellut tänäkään kesänä käyttää mitään allergialääkkeitä. Nämä oireet itseasiassa nostavat sisälläni pintaan varmasti aika urpolta kuulostavan taistelureaktion. Antaa tulla vaan, voin piehtaroida vaikka alasti heinäpellossa eikä tällaiset naurettavat heinänuhat haittaa yhtään! Ni! Hit me with your best shot, hay!
Ilmat lämpenivät vihdoin kunnolla ja todelliset helteetkin on ilmeisesti saapumassa, ollaan lähdössä kesälomareissulle perheen kanssa, futiksen ratkaisupelit lähestyvät - mitä sitten jos naamassa on vuotava hana - pikkujuttuja kun nautitaan kesästä!
Mulla ei näitä oireita ole oikeastaan koskaan keväällä ja tunnen itseni onnekkaaksi, saan elää ja treenata ilman tuota kärsimystä jonka kanssa moni läheinenkin painii ja pyrkii löytämään aina sopivimman cocktailin allergialääkkeitä.
En ikinä muista että heinäkuun saapuessa itsellänikin alkaa kutkuttaa.. Viime viikolla kurkku tuntui jo vähän karhealta ja koska en muistanut ajankohtaa niin otin vähän reilummin d-vitamiinia jos vaikka joku kesäflunssa olisi aluillaan. Sitten alkoi jatkuva aivastelu ja nyt nenä valuttaa koko ajan. Mutta oikeasti se ei haittaa juuri yhtään!
Mulla nimittäin nenä ei mene oikeastaan lainkaan tukkoon vaan valuttaa vain kirkasta nestettä. Aivasteluakin on todella paljon. Kävin juoksemassa aamupäivällä kympin lenkin metsässä ja sen jälkeen ajaessani autolla töihin taisin aivastaa noin 12 kertaa. Eritteet lensivät kuin Peter Jacksonin splatter-elokuvissa.
Mutta kuten sanoin, haitta on lähinnä ärsytys. Heinänuha on mulle kirjaimellisesti ärsyttävää pientä oireilua joka ei haittaa treenaamista tai nukkumista. Henki kulkee ja keuhkot tekee työtään mainiosti, paperia vain kuluu paljon kun nenä tiputtaa kuin pahasti vuotava vesihana.
En syö juuri koskaan mitään itsehoitolääkkeitä enkä kyllä ajatellut tänäkään kesänä käyttää mitään allergialääkkeitä. Nämä oireet itseasiassa nostavat sisälläni pintaan varmasti aika urpolta kuulostavan taistelureaktion. Antaa tulla vaan, voin piehtaroida vaikka alasti heinäpellossa eikä tällaiset naurettavat heinänuhat haittaa yhtään! Ni! Hit me with your best shot, hay!
Ilmat lämpenivät vihdoin kunnolla ja todelliset helteetkin on ilmeisesti saapumassa, ollaan lähdössä kesälomareissulle perheen kanssa, futiksen ratkaisupelit lähestyvät - mitä sitten jos naamassa on vuotava hana - pikkujuttuja kun nautitaan kesästä!
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Joskus kulkee, joskus ei, mutta tuntuu se silti.
Eilinen salitreeni oli tutun hapokas. Etukyykkyjä, pystypunnerrusta, penkkipunnerrusta, leuanvetoa. Osa liikkeistä kulki hyvin, osa ei. Erityisesti leuanveto on ollut viime päivinä aika hukassa. Pitänee keskittyä siihen ja ottaa rauhassa vaikka mahdollisimman puhtaita ykkösiä ja unohtaa pidemmät sarjat. Viis sekuntia riipuntaa täysin suoriksi ojennetuilla käsillä ja sen jälkeen mahdollisimman rauhallinen toisto ja rinta tankoon.
Pystypunnerruksessa 5x5 sarjat alkaa olemaan jo lähellä maksimitasoa ja viimeinen sarja piti tehdä muistaakseni 2+3. Tuntui jo aika pahalta mutta vielä rauta nousee.
Koska maanantaina olin juossut 7 kilometriä reippaasti niin salin päälle en ottanut mitään liian hapokasta kuten soutua. Sen sijaan ajattelin tehdä vähän vatsoja ja toes-to-baria. Se on liike jossa päivän kunto vaihtelee aina ihan hirveästi, joskus putkeen voi mennä 5-10, joskus vähemmän. En tiedä miksi mutta eilen ei kulkenut yhtään. Sain tehtyä kakkosia :D Lopulta touhu meni siihen pisteeseen että tein ykkösiä ja murisin itselleni kiukusta.
Mutta tänään, tänään tuntuu kuin vatsalihakset olisivat jääneet tiejyrän alle. Jokainen yskäisy tuntuu syvimmissä vatsalihaksissa asti armottomasti. Melkoista.
Joku tuli treenailun ohessa kehumaan popojani ja kertoi harkinneensa painonnostokenkien ostamista. Ovathan ne hyvä ostos, erityisesti jos tekee paljon kyykkyjä ja/tai painonnostoliikkeitä. Puolivälin Jenni kirjoittikin juuri kattavasti pn-kengistä blogissaan: http://www.fitlandia.fi/blogi/painonnostokengat/ . Ei mulla hirveästi ole tuohon lisättävää. Omat kenkäni ovat Adidaksen Powerlift 2.0, niistä löytyy tarinaa tuolta: http://kevyetkilometrit.blogspot.fi/2014/03/adidas-powerlift-20-ja-11-kertaa.html .
Viime viikolla tein boxihyppysarjatkin painonnostokengillä joten täytyy myöntää että lopulta muovautuivat tosi nopeasti jalkaan eivätkä tunnu enää nykyään yhtään jäykiltä tai oudoilta.
Tuota toes-to-bar-liikettä varten voisi muuten myös ostaa uudet kengät, sellaiset 40 senttiä pitkät pellekengät jostain sirkuskaupasta!
Pystypunnerruksessa 5x5 sarjat alkaa olemaan jo lähellä maksimitasoa ja viimeinen sarja piti tehdä muistaakseni 2+3. Tuntui jo aika pahalta mutta vielä rauta nousee.
Koska maanantaina olin juossut 7 kilometriä reippaasti niin salin päälle en ottanut mitään liian hapokasta kuten soutua. Sen sijaan ajattelin tehdä vähän vatsoja ja toes-to-baria. Se on liike jossa päivän kunto vaihtelee aina ihan hirveästi, joskus putkeen voi mennä 5-10, joskus vähemmän. En tiedä miksi mutta eilen ei kulkenut yhtään. Sain tehtyä kakkosia :D Lopulta touhu meni siihen pisteeseen että tein ykkösiä ja murisin itselleni kiukusta.
Mutta tänään, tänään tuntuu kuin vatsalihakset olisivat jääneet tiejyrän alle. Jokainen yskäisy tuntuu syvimmissä vatsalihaksissa asti armottomasti. Melkoista.
Joku tuli treenailun ohessa kehumaan popojani ja kertoi harkinneensa painonnostokenkien ostamista. Ovathan ne hyvä ostos, erityisesti jos tekee paljon kyykkyjä ja/tai painonnostoliikkeitä. Puolivälin Jenni kirjoittikin juuri kattavasti pn-kengistä blogissaan: http://www.fitlandia.fi/blogi/painonnostokengat/ . Ei mulla hirveästi ole tuohon lisättävää. Omat kenkäni ovat Adidaksen Powerlift 2.0, niistä löytyy tarinaa tuolta: http://kevyetkilometrit.blogspot.fi/2014/03/adidas-powerlift-20-ja-11-kertaa.html .
Viime viikolla tein boxihyppysarjatkin painonnostokengillä joten täytyy myöntää että lopulta muovautuivat tosi nopeasti jalkaan eivätkä tunnu enää nykyään yhtään jäykiltä tai oudoilta.
Tuota toes-to-bar-liikettä varten voisi muuten myös ostaa uudet kengät, sellaiset 40 senttiä pitkät pellekengät jostain sirkuskaupasta!
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Maraton-mietteitä.
Olen juossut kahtena edellisenä syksynä maratonin ja selvä juttu on ollut että perinne jatkuu seuraavanakin syksynä. Vaikka nyt kesällä ei hirveästi tekisi mieli mietiskellä syysmyrskyjä ja räntäkuuroja niin pakkohan se on kuitenkin suunnitella vähän juoksukalenteria eteenpäin.
Alustavasti olisin halunnut juosta jossain Pohjanmaan lakeuksilla, pohjoinen olisi järkevä suunta kun Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla on tuo matka jo taivallettu. Vaasa-Maraton olisi muuten passeli tapahtuma mutta se on jo syyskuun alussa enkä haluaisi kipitellä täysmatkaa ihan vielä silloin. Lokakuu olisi paljon parempi ajankohta, kelit on sopivampia omaan makuuni ja kesän jälkeen ehtisi vetää yhden täyden treenikuukaudenkin ennen sitä. Mieluummin viimeistelen maraton-kuntoa syyskuussa kuin elokuussa, on nimittäin ihan mahdollista että se kunnon hellekesä tuleekin vasta koulujen alkaessa.
Viime viikkoina mielessä on pyörinyt tapahtuma joka alkoi houkuttelemaan jo pari vuotta sitten kun ekan kerran juoksukalenteria selailin. Itämeri Maraton on Suomen eteläisin maraton joka juostaan Hangossa lokakuun ensimmäisenä lauantaina. Reitti on tasainen 2 x 21.1 kilometrin lenkki. Mieluummin juoksisin yhden 42.2 kilometrin lenkin mutta niitä tapahtumia on ikävä kyllä aika vähän. Reitti on ilmeisesti hyvin tasainen mikä olisi melkoista vaihtelua kahteen ekaan maratoniini joissa nousumetrejä on tullut useita satoja.
Hanko tuntuu tällä hetkellä erittäin potentiaaliselta paikalta tehdä hyvä juoksu, kaupungin sijainti on ihan sopiva ja kohtuullisen hintaista majoitusta on kattavasti tarjolla kilpailupaikan lähellä. Melkein uskallankin jo luvata että jos mitään ihmeellistä ei tapahdu niin ilmoittautuminen just tuonne lähtee lähiaikoina :-)
Alustavasti olisin halunnut juosta jossain Pohjanmaan lakeuksilla, pohjoinen olisi järkevä suunta kun Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla on tuo matka jo taivallettu. Vaasa-Maraton olisi muuten passeli tapahtuma mutta se on jo syyskuun alussa enkä haluaisi kipitellä täysmatkaa ihan vielä silloin. Lokakuu olisi paljon parempi ajankohta, kelit on sopivampia omaan makuuni ja kesän jälkeen ehtisi vetää yhden täyden treenikuukaudenkin ennen sitä. Mieluummin viimeistelen maraton-kuntoa syyskuussa kuin elokuussa, on nimittäin ihan mahdollista että se kunnon hellekesä tuleekin vasta koulujen alkaessa.
Viime viikkoina mielessä on pyörinyt tapahtuma joka alkoi houkuttelemaan jo pari vuotta sitten kun ekan kerran juoksukalenteria selailin. Itämeri Maraton on Suomen eteläisin maraton joka juostaan Hangossa lokakuun ensimmäisenä lauantaina. Reitti on tasainen 2 x 21.1 kilometrin lenkki. Mieluummin juoksisin yhden 42.2 kilometrin lenkin mutta niitä tapahtumia on ikävä kyllä aika vähän. Reitti on ilmeisesti hyvin tasainen mikä olisi melkoista vaihtelua kahteen ekaan maratoniini joissa nousumetrejä on tullut useita satoja.
Hanko tuntuu tällä hetkellä erittäin potentiaaliselta paikalta tehdä hyvä juoksu, kaupungin sijainti on ihan sopiva ja kohtuullisen hintaista majoitusta on kattavasti tarjolla kilpailupaikan lähellä. Melkein uskallankin jo luvata että jos mitään ihmeellistä ei tapahdu niin ilmoittautuminen just tuonne lähtee lähiaikoina :-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)