Pääsiäinen on takana ja koittaa paluu töiden ja internetin ihmeellisen maailman ääreen. Levon lisäksi on venytelty ja hoidettu juoksijan polvea jäällä mutta myös treenattu sopivasti.
Torstaina salilla hauista ja jalkoja. Pitkän tauon jälkeen tein askelkyykkyjä ja jalkaprässiä eikä polvet valittaneet yhtään. Hieno fiilis.
Perjantaina kolmen kilometrin juoksulenkki rattailla pojan kanssa leikkipuistoon. Juuri kun kolme kilsaa oli täynnä alkoi polvi oireilla, saman tien vauhti pois ja kävellen loppumatka. Kotona jäätä ja venyttelyä.
Maanantaina viiden kilometrin juoksulenkki. Polvi tuntui juuri sen verran että tiesi sen joskus olleen ongelmissa mutta ei kipuillut suuremmin.
Tänään pari kilometriä juosten töihin ja saman verran hetken päästä takaisin kotiin. Kotona luvassa... kylmähoitoa! Ja venyttelyä..
Tämän lisäksi pääsiäiseen kuului tietysti useampi sata vatsalihasliikettä ja lukemattomia käveltyjä kilometrejä ulkoilureissuilla.
Tuntuisi että tämä nykyinen tahti, viisi päivää kuormittavaa liikuntaa ja kaksi päivää lepoa ja palauttavaa kevyttä liikkumista toimii mulla erinomaisesti. Elimistö saa tarpeeksi lepoa ja esimerkiksi lyhyemmillä yöunilla pärjää mainiosti kun on luonut kehän jossa liikunta ei väsytä tai kuluta loppuun vaan lisää virkeyttä ja energiaa.
Painonnoston EM-kilpailut alkoivat eilen ja Eurosport seuraa kisoja tiiviisti suorien lähetysten ja koosteiden muodossa. Kannattaa katsoa, suomalaisia kisaa kaikissa painoluokissa niin miesten kuin naistenkin sarjoissa. Ikävä kyllä suurin osa kotimaisista raudan kolistelijoista kilpailee B-sarjoissa joita ei televisioida. Inspiraatiota salille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti