Lenkki alkoi ihan hyvin, takatalvi oli iskenyt tauon aikana mutta luminen metsä on mukava matkakumppani huhtikuussakin. Vaikka olin käynyt useaan kertaan vessassa ennen juoksemista niin jostain kummasta syystä piti käydä pusikossa jo viiden kilometrin kipittelyn jälkeen. Noh, en antanut sen häiritä, luonnolliset tarpeet ja kengännauhojen sitominen ovat ihan hyväksyttäviä syitä pysähtymiseen. Sen jälkeen alkoi vauhtikin kiristymään ja lenkki eteni reipasta tahtia ilman ongelmia. Kunnes.. Kahdeksan kilometrin kohdalla vasemman polven ulkosyrjä alkoi tuntumaan ikävältä ja kipu vain paheni koko ajan. Lopulta juoksemiseni oli hölmön näköinen sekoitus nilkuttamista ja erittäin hidasta hölkkäämistä. Olin vielä keskellä metsää joten autolle oli jotenkin päästävä enkä ajatellutkaan kävellä, mietin kuitenkin koko ajan että juoksenko koko 15 kilometriä vai jäänkö autolle joka olisi jo selvästi ennen täyttämatkaa.
Päätin kuitenkin että jos ja kun sinne autolle asti pystyn juoksemaan niin siinä on lenkin stoppi ja toivotaan ettei tullut mitään pahempaa vammaa. Kun pääsin autolle ja otin pari kävelyaskelta niin polvessa ei tuntunut yhtään mitään! Kun ajoin töihin ja nousin autosta otin pari juoksuaskelta eikä tuntunut minkäänlaista kipua. Mitä ihmettä?! Olisinkohan pystynyt juoksemaan koko lenkin jos olisin malttanut kävellä pienen pätkän ja jatkanut juoksemista?
Ihan kuin tässä ei olisi ollut jo tarpeeksi niin taskussa ollut gps kertoi että vakiolenkkini EI ole 7 kilometriä kuten olen luullut vaan selvästi vajaa 6km.
Kaikki mitä olen oppinut kuusen juurelle virtsaamisesta, väärin mitatuista reiteistä ja polven kanssa nilkuttamisesta lumisessa metsässä olen oppinut juoksemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti