maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kolme vuotta Kevyitä kilometrejä, raskaita rautoja.

Blogi täytti pari päivää sitten kolme vuotta. Mietin ensin että laittaisin tänne sen kunniaksi linkkejä joihinkin kirjoituksiin jotka ovat mulle tärkeitä. Olisi kuitenkin tosi hankalaa ja aikaa vievää perata kaikkien joukosta jotkut joilla olisi joku suurempi merkitys. Joitain juttuja on ollut todella kiva kirjoittaa ja ne ovat jääneet omaan mieleen jonkinlaisina kohokohtina, toisaalta jotkut jutut eivät ole tuntuneet niin kummoisilta mutta silti parinkin vuoden jälkeen niitä luetaan edelleen hämmentävän paljon. Mulle tää blogi on ollut kokonaisuus joka koostuu lukuisista paloista eli sadoista ja taas sadoista kirjoituksista eikä joku yksittäinen penkkiohjelman kokeilu vuodelta 2012. Jos jostain yksittäisestä jutusta on ollut jollekin hyötyä niin tottakai se tuntuu hyvältä!

Yksi kirjoitus on tottakai kaikista tärkein. Se eka. Jos ei ota ekaa askelta niin ei tule niitä muitakaan askelia. Tärkeintä on lähteminen.

Kun aloitin blogin olin juossut kerran kympin ja kerran puolimaratonin juoksutapahtumassa. Maraton oli kaukainen, epätodellinen haave. Nyt niitä on takana kolme, yksi jokaisena vuotena kun olen tätä blogia kirjoittanut. En tiedä olisinko jaksanut harjoitella niin säännöllisesti ilman että olisi ollut joku paikka johon kirjoittaa edistymisestä ja päivittäisistä harjoituksista. Sitten kun ne maratonit ovat olleet ohi on ollut aina tosi hienoa jakaa se matka vielä tarkemmin täällä. Kun ylittää maaliviivan mulle tulee heti fiilis että haluan tehdä sen uudestaan, vielä vähän paremmin. Kun lukee tsemppiviestejä ja kommentteja niin se tunne vain vahvistuu.

Tärkeämpää kuin kasvattaa vahvempia lihaksia tai parantaa kestävyyttä ja hapenottokykyä on ollut vahvistua henkisesti. Tajuta syy-seuraussuhteita, nähdä positiivisia kehiä. Uskaltaa elää ja antaa mennä. Tajuta että kun ottaa sen ekan askeleen jälkeen tarpeeksi monta pientäkin askelta niin pääsee aika pitkän matkan.


Haluaisin pystyä jotenkin sanoilla luomaan sellaista tunnetta jota vaikkapa jotkut motivointikuvat parhaimmillaan luovat. Jos voisi edes jollain tasolla inspiroida muita samalla tavalla miten itse inspiroidun kun näen tai kuulen jotain hienoa. Se voi olla jonkun eka maraton tai 80-vuotiaan painonnostokisat. Tai jonkun ensimmäiset juoksuaskeleet aikuisena tai ensimmäinen kosketus johonkin uuteen harrastukseen on se sitten mikä tahansa. Mietin aina heti että jospa jotenkin saisin sen saman fiiliksen välitettyä teille.

Ei kaikki päivät voi olla  ilotulitusta, ylämäkeä ja onnistumisia. Joskus matka jää kesken tai polku menee väärään suuntaan. Yritän tehdä aina parhaani että näen sen pienenkin kipinän joka jää jäljelle. Vuolla pari kuivaa lastua ja katsoa kuinka se alkaa taas roihuta.

Jatketaan taas kevyiden kilometrien, raskaiden rautojen ja monen monituisten tarinoiden parissa!

6 kommenttia:

  1. Onnee kolme veelle. Sehän tarkoittaa pahinta mahdollista uhmaikää, jään odottamaan miten se täällä näkyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että "ei käy, en halua" vaiheen sijaan nähtäisiin "minä itse"-vaihe :D

      Poista
  2. Onnea hienolle blogille ::)! On ilo olla matkassa mukana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun oot Hanna ollut mukana!

      Poista
  3. Onnea blogille, kiva lueskella täältä sun treenejä :)

    VastaaPoista