tiistai 30. syyskuuta 2014

Sienimetsän supersankari ja Pão de Queijo.

Meidän keittiössä on vietetty viime päivinä todellisia kulinaristien herkkuhetkiä. Pari vuotta sitten ryhdyttiin ekaa kertaa etsimään sieniä, käytännössä suppilovahveroita, ja niitä poimittiinkin silloin ihan joulukuulle asti kuuran ja heiveröisten ensilumien alta. Viime syksynä kaikki olikin toisin emmekä löytäneet ainuttakaan suppista. Erilaisia vinkkejä hyvistä paikoista kyllä kuului mutta kun suhasimme metsään niin siellä ei ollut yhtään mitään.

Tämä syksy lienee taas parempaa aikaa ja avovaimo onkin kaverinsa kanssa hakenut viime päivinä useita korillisia suppilovahveroita. Lapsena en yhtään tykännyt sienistä, ne kun tarkoittivat silloin lähinnä säilykeherkkusientä. Nyt aikuisena olen tajunnut että kyseessä on sama asia kuin karsastaisi kaikkia hedelmiä coctail-kirsikoiden vuoksi. Suppiskastike onkin nykyään mun ja pojan suurinta herkkua. Pikkujannu valittelikin juuri viikko sitten miten kovasti haluaisi syödä suppilovahveroita ja onneksi nyt niitä on vihdoin tarjolla taas säännöllisesti.

Sunnuntaina illalla kun palasin lenkiltä takaisin kotona odotteli melkoiset palautteluruuat.


Sienipiirakka ja mustikkapiirakka samana päivänä poimituista metsän antimista! Nehän hemmottelee mut piloille.

Ehkä suppikset on mun salainen ase maratonilla? Kasvaahan Super Mariokin isoksi ja vahvaksi kun ottaa sienen matkaansa!

Toinen kulinaristinen löytö juontaa juurensa viime kevääseen kun oltiin laivaristeilyllä ja siellä oli Brasilia-viikot. Seisovasta pöydästä maistelin kaikkea mahdollista mitä kotona ei tule valmistettua: terriinejä, simpukoita.. Lopulta en koskaan päässyt siihen keskellä olevaan pääruokapöytään asti kun olin testaillut niin ahkerasti sivupöytien erikoisuuksia. Yksi niistä erikoisuuksista oli jossain leipien ja jälkiruokien välimaastossa majaillut pikkupallero.

Sen palluran nimi oli Pão de Queijo, joka tarkoittaa juustoleipää tai juustopullaa. Kyseessä on gluteeniton leipä joka on valmistettu maniokkipensaassa kasvavista mukuloista eli tapiokasta ja juustosta. Hands down - se oli parasta leipää, pullaa tai mitä tahansa leivonnaista jota olen koskaan syönyt. Mikään niistä risteilybuffetin huikeista ruokalajeista ja jälkiruuista ei ollut yhtä hyvää. Pienen hetken tajusin erittäin hyvin niitä ihmisiä jotka vuoraavat taskunsa elintarvikepusseilla kun lähtevät seisovaan pöytään mässyttelemään.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja kun laiva lipui kotisatamaan, minun ja pão de queijon tiet erkanivat. Luulin jo ettemme enää koskaan kohtaisi mutta niin vain kesän futiksen MM-kisat toivat joka paikkaan brasilialaisten herkkujen reseptejä. Eräässä lehtijutussa oli pão de queijon resepti! Metsästin aineksia, tapiokatärkkelystä ei ihan joka kaupasta löytynytkään, mutta lopulta koitti suuri päivä ja jumalaisen juustoleivän valmistus alkoi.

Ja sehän meni ihan mönkään. Taikina oli todella löysää, ei siitä mitään palluroita saanut. Syytän huonoa reseptiä mutta voi olla että mokasin sen jotenkin muuten. Siitä tuli kirjaimellisesti pannukakku, kaadettiin taikina leivinpaperilla vuoratun pellin päälle ja kypsyteltiin uunissa. Juustoinen tapiokapannukakku oli ihan ok ja kyllä se syötyä tuli mutta ei se ollut unelmieni pão de queijo, ehei, ei lähellekään.

Katkeran tappion nieltyäni päätin etten enää koskaan leivo mitään. Kunnes leivoin elokuussa uudestaan ja mönkäänhän se taas meni :D Mutta se onkin eri juttu josta kirjoitan todennäköisesti vielä joskus kun aika on kypsä.

Myöhemmin futiskisojen aikana joku linkkasi mulle paljon järkevämmältä kuulostavan reseptin, ainesosien määrät olivat nopeasti silmäiltynä selvästi paremmassa suhteessa kuin siinä lehdestä saksimassani versiossa. Tuo resepti löytyy blogista Ketunhäntä keittiössä . Jonain päivänä kokoan vielä itseni, ostan ainekset ja yritän uudelleen. Mut se päivä ei oo vielä tänään.

Sen sijaan sunnuntaina näin marketin pakastealtaalla näyn. Aivan kuin siellä heijastelisi jotain tuttua.

Pão de Queijo! Pakasteversiona! Hintalappua ei altaan reunassa näkynyt mutta mitä sitten, paketti lähtisi messiin vaikka se maksaisi miten paljon tahansa.


Kyseessä on täysin kotimainen, pienen Marisol-nimisen brasilialaisiin elintarvikkeisiin erikoistuneen yrityksen tuote.


Ohjeet on simppelit, ainesosat juuri sitä mitä pitääkin. Missäköhän kaikki lisäaineet ja muut heprealta kuulostavat mömmöt on? Eikö niitä olekaan pakko olla jotta tuote säilyy ja näyttää värikkäältä ja raikkaalta ja tekee valmistajalle törkeästi hilloa vai miten se olikaan.


Matkalla uuniin...


...ja uunista ulos!

Olivat juuri niin hyviä kuin villeimmmissä toiveissani vain uskalsin ajatella. Paketti maksoi 5.19 euroa Prismassa, sen sijainti oli muuten ainakin siinä kaupassa gluteenittomien pakasteiden keskellä. Yhdessä pakkauksessa on 17 palleroa. Hinta voi kuulostaa korkealta mutta kun ostaa paketillisen tapiokatärkkelystä, mozzarellaa ja parmesaania niin vitonen on aika nopeasti kulutettu. Ja jos on yhtä pätevä leipuri kuin minä niin erinomaisten ainesten haaskaaminen on hinnatonta.

2 kommenttia:

  1. Blogissasi näyttää olevan hyviä reseptejä! Mitä jos liittäisit sen meidän Etsiresepti.fi sivustoon, jotta voisimme linkittää siihen?

    Etsiresepti on suosittu ruokayhteisö, joka kokoaa reseptejä suomalaisilta ruokasivuilta ja blogeilta. Monet ovat jo ilmoittautuneet tänne ja hyötyvät siitä, että annamme heille huomattavasti enemmän liikennettä.

    Liittyäksesi ilmaiseksi Etsireseptiin, klikkaa vain tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen


    Ystävällisin terveisin,
    Etsiresepti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka. En ole liittämässä blogiani minnekään. Blogissa on jo nyt liikennettä niin paljon että kohta tarvitaan liikennevalot tai ainakin liikenneympyrä.

      Poista