tiistai 23. syyskuuta 2014

Elämää suurempi syksy.

Kirjoitin jo muistaakseni elokuun puolella että syksy alkaa. No ei se kyllä alkanut. Kelit jatkuivat kesäisen lämpiminä tosi pitkään. En nyt ihan äkkiä muista koska syyskuun puolessa välissä olisi ollut jatkuvasti +20C astetta.

Nyt se syksy on kyllä ihan oikeasti täällä. Havahduin siihen ekan kerran kunnolla torstaina kun kävin juoksemassa melkein viikon tauon jälkeen. Polut olivat täynnä kuolleita lehtiä, les feuilles mortes. Joka päivä kun kävin sen jälkeen juoksemassa, lehtiä oli enemmän ja enemmän.

Äsken lämpötila oli nollassa ja pakkasetkaan ei taida olla yöllä ja aamulla kaukana. Laitettiin pojan kanssa eilen illalla puita uuniin ensimmäistä kertaa tänä syksynä .


Olen suunnitellut juoksevani shortseilla mahdollisimman pitkään, ainakin johonkin +5C keleihin asti. Juoksen yleensä aamupäivällä joten lämpötila ehtii nousta sen yli vaikka aamupalan aikaan olisi vielä nollakelit kuten tänään.

Eilen en juossut enkä treenannut muutenkaan. Vietin illan vähän toisella tavalla. Aamupäivällä olin kuullut suru-uutisen Peter von Baghin siirtymisestä ajasta ikuisuuteen. Peter suhtautui äärimmäisellä intohimolla ja palolla siihen mitä eniten rakasti eli elokuvaan. Juuri sellaisista ihmisistä pidän, on kyse sitten urheilusta tai mistä tahansa. Peter oli innostava ja inspiroiva hahmo joka omisti koko elämänsä asialleen ja jätti jälkeensä melkoisen henkisen perinnön. En koskaan tavannut häntä mutta suomalaisille elokuvaharrastajille hän oli yhtä tuttu hahmo kuin joku ystävä tai sukulainen. Kirjoissa, lehdissä, televisiossa, radiossa. Aina läsnä siellä missä puhuttiin elokuvan merkityksestä.


Heti aamupäivällä lähdin kirjastolle ja vietin aikaa elokuvakirjojen ja elokuvahyllyjen äärellä. Otin lopulta mukaani ehkä sen von Baghin tunnetuimman työn, Elämää suuremmat elokuvat, ja Truffautin klassikon 400 kepposta. En ollutkaan sitä vielä nähnyt.

Ja kuin sattumalta elokuvan viimeinen kohtaus oli yhdellä otoksella kuvattu kilometrin mittainen juoksu.


Syksyn ei tarvitse olla synkkää ja masentavaa aikaa. Joskus pitää olla hetken hämärää tai jopa pimeää että huomaa valon kun se alkaa taas sarastaa.

6 kommenttia:

  1. Pari yötä sitten ajettiin mahtavan lämpimässä syyskuun säässä, teepparit päällä ja shortsit jalassa. Tänään kävin tekee ekan lumienkelin. Ja ne lehdet, joo, ei niitä oo haravoitu kun ne on edelleen tiukasti puissa kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan, shortseja ja t-paitoja on näkynyt hämmentävän paljon syyskuun puolessa välissä. Koskakohan tänne tulee ensilumi :) Toivottavasti edes joskus ettei käy kuten viime talvena..

      Poista
  2. Kiitokset, upea kirjoitus - yhdistelmä elämää, urheilua ja mielenkiintoisia sattumia.

    VastaaPoista
  3. Oon ihan samaa mieltä. Tämä joukkosuggestio jossa jokainen vuorotellen toitottaa miten kamalaa on voisi olla ihan toisenlainen jos se vaihdettaisiin iloisempiin suggestopedisiin viesteihin. Yritän osallistua talkoisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn ja talven voisi ottaa piristävänä haasteena, ei siis niin että palelee koko ajan vaan yrittää pukeutua niin hyvin että tarkenee ilman valitusta. Sama juttu pimeyden kanssa, kirkasvalokuuri aamuisin antaa suurimmalle osalle melkoisen piristysbuustin. Kamaluuden kehän voi vaihtaa positiivisempiin ympyröihin jos on halua ja jaksamista kokeilla muuta.

      Poista