maanantai 22. syyskuuta 2014

Maratoniin valmistavat kaksi viikkoa ja tavoitteista.

Tuntuu vähän hassulta kirjoittaa maratonille valmistavista viikoista koska käytännössä treenaan samoilla periaatteilla ja tavoilla ympäri vuoden. Tänään alkanut kahden viikon jakso mennään kuta kuinkin seuraavan kaavan mukaan:


Aika isolla haarukalla olen asettanut nuo lenkkien kilometrimäärät mutta se sopii mulle. En noudata mitään tarkkoja suunnitelmia vaan menen fiilispohjalta. Ihan kuten sitten maratonillakin. Avovaimo kyseli eilen että mikä mulla on tavoite maratonille. Ei sellaista oikeastaan ole.

Miten voisin asettaa vaikkapa jonkun neljän tunnin tavoitteen kun olen aina juossut ilman kelloa ja sykemittaria? Kun juoksee yli 42 kilometriä ilman käsitystä ajan kulumisesta niin lopputulos on aina suuri arvoitus. Jos juoksen minuutin kovempaa kuin viime syksynä niin se on ihan jees. Jos juoksen 10 minuuttia kovempaa niin se on kymmenen kertaa jees. Kehittyminen ja eteenpäin meneminen on mulle tärkeää, sillä miten suuria ne askeleet eteenpäin ovat ei ole hirveästi merkitystä kunhan niitä tulee jatkuvasti. Matkaan kuluu sen verran aikaa kuin kuluu, ei siitä kannata stressata tai miettiä tarkemmin. Jos aika on heikompi kuin viimeksi niin sitten rukataan harjoittelua ensi kertaa varten.

Maratonin aikaiset eväät on jo tiedossa mutta edeltävät päivät on vielä mietinnässä. En ole mitään tankkauksia koskaan kummemmin tehnyt, reilusti vaan normaalia ruokaa herkkuja unohtamatta. Ihan hulluna ei kannata mässytellä koska ei ole järkevää vetää pötsiä sekaisin päivää ennen noin isoa urakkaa.

Viikonloppu meni mukavasti liikunnan ja perheen parissa. Perjantaina punttia, lauantaina 6 kilometriä juoksua niin että sen aikana otin 3x 500 metriä sekä viimeisen 200 metrin ylämäen todella kovaa, eilen sunnuntaina 7 kilsaa palautellen mutta silti aika reippaasti. Lyhyt ja hidas ei oikein onnistu multa enää, väkisinkin menee laukalle kun kilometrit vähenee eikä malta ottaa yhtä rauhassa kuin pidemmillä.

Aijai kun kutkuttaa jo. Kymmenen päivää pitäisi vielä malttaa odotella. Kohta sitä herkkua saa koko rahan edestä :)

6 kommenttia:

  1. Hei, siis missä sä juokset maratonin pian? Juoksetko säkin 4.10 vai minä päivänä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, uskomaton sattuma! En aiemmin tajunnutkaan että samana päivänä juostaan. Juoksen Hangossa.

      Jos tulee vaikea hetki niin voin sitten ajatella että Hanna on varmaan just Ryläyksessä, hymyillä ja jatkaa matkaa :D

      Poista
  2. Hanko on varmasti hieno paikka syysmaratoniin. Se tulee menemään hienosti. Nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon syysmyrsky toiveissa kun meren rannalla ollaan ;) Nautiskelua nimen omaan!

      Poista
  3. Hei Tsemppiä viimeistelyviikoille! Näitä lukiessa voi itsekin palata viime kevään tunnelmiin:)

    Muista myös juoda hyvin maratonviikolla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Yritän muutenkin kiinnittää päivittäin arjessa huomiota juomiseen jotta ainakin pari litraa vettä tulisi juotua.

      Liikaakaan ei tietysti kannata juoda ettei poistu suoloja :)

      Poista