perjantai 20. syyskuuta 2013

Juoksun ja kävelyn yhdistäminen.

Olen kirjoittanut tähän blogiin paljon ajatuksia ja mietteitä treenaamisesta. Tämä on itse asiassa kirjoitus nr. 314. Allekirjoitan niistä lähes jokaisen edelleen sanasta sanaan. Yksi juttu on kuitenkin jäänyt kummittelemaan mieleeni. Kirjoitan tämän bloggauksen aasinhattu päässä katumusta tuntien.

Joskus blogin alkutaipaleella kirjoitin mietteitäni juoksusta. Yksi juttu oli että mun mielestä juoksulenkeillä ja juoksutapahtumissa juostaan, kävelylenkit ja retkeilytapahtumat on asia erikseen. Se oli ehkä tyhmintä mitä olen koskaan kirjoittanut. Jos joku sisäisti sen ajatuksen niin olen pahoillani. Olen onneksi virheeni kärsinyt omassa nahassani.

Dogmaattisuus ei ole lopulta koskaan hyväksi, ei juoksussa kuin muussakaan elämässä. Katsoin joskus telkkarista jotain HCM-koostetta. Naureskelin miten osa kilpailijoista käveli ja hengaili huoltopisteillä ihan rauhassa. Me aloittelijat ollaan joskus sellaisia - tietämättömiä.

Mun tärkein tavoite ekalle maralle olikin juosta se alusta loppuun, ajalla ei niin ollut väliä. Mukana taskuissa ja juomavyössä oli naurettavan vähän energiaa ja huoltopisteet ohitin juoksemalla, nappasin vain vauhdissa mukaan vesimukin. Vajaa puolet osui ehkä suuhun, loput putosi rinnuksille. Lopputulos oli että kävelin viimeiset 16 kilometriä. Aloittelijat maksaa virheistään kovan hinnan, itsepäiset aloittelijat vieläkin kovemman.

Oikeasti ne jotka ottavat rauhassa huoltopisteillä, kävelevät ja mussuttavat eväitä kaikessa rauhassa, ovat mua pari tuntia nopeampia juoksijoita. Siis vaikka kävelevät osan matkasta. Terminologiaan juuttuminen on typerää, tarkoitus on päästä mahdollisimman nopeasti lähtöviivalta maaliin. Tyyli on vapaa.

Mulla kesti aika kauan ennen kuin suostuin myöntämään itselleni että ajatusmallini oli puutaheinää ja totaalinen vesiperä. Yksi tärkeä etappi ajattelutapani järkeistämisessä oli ultrajuoksija Marko Forssellin  kirjoitus Kävelytauot. Sen lukeminen oli karu mutta erittäin tarpeellinen peiliinkatsomisen paikka. Suosittelen kaikille tuota sekä muita Ultramatkaaja-blogin juttuja. Ne ovat erittäin hyödyllisiä erityisesti meille juoksu-uramme alkutaipaleella oleville.

Tää mun prosessi on kyllä vielä pahasti kesken, en vieläkään koskaan kävele harjoituksissa. Olen myös sitä mieltä että lyhyemmät matka kuten kymppi tai puolimaraton sujuvat mainiosti ilman kävelyä. Sen sijaan marraskuun maratonilla aion kävellä jokaisella huoltopisteellä ja juoda ne mukit rauhassa tyhjiksi.

Jos maratonilla on kahdeksan huoltopistettä ja jokaisella juo yhden mukin vettä, juoksemalla ja vettä ympäriinsä loiskuttamalla saa sisuksiinsa ehkä reilut puoli litraa tai vajaan litran, jokaisen tipan rauhassa nauttimalla 1.5 litraa nestettä. Se on todella iso ero joka voi ratkaista lopulta sen pääseekö maaliin ja millaisessa kondiksessa.

Kun aloittelin juoksua, mulle tuli välillä kylkeen pistos. En kävellyt vaan pyrin kiertämään ylävartaloa kuin työntäen kipua vastaan, juoksin siis koomisesti sivuttain kylki edellä mutta jalkaterät suoraan eteenpäin. Tekisinkö nyt samoin? Haluaisin sanoa että kävelisin ja odottaisin että se menee ohi mutta se olisi epärehellistä. Oikeasti mulla on edelleen todella korkea kynnys lopettaa juoksu ja kävellä ennen kuin lenkki on kasassa.

Fakta on kuitenkin että mitä pidempi matka, sitä tärkeämpää on kävellä. Ultramatkoilla on pakko kävellä. Mun tähtäin joskus tulevaisuudessa on siellä joten asian työstäminen on todella tärkeää.


Kävelyä ei kannata siis välttää mutta pysähtymistä pitää varoa. Silloin matka ei etene ja harvoin olokaan helpottaa. Jos juoksen intervalleja niin kovien vetojen jälkeen palauttelen erittäin hitaalla hölkällä, en pysähtymällä katsomaan kellosta palautumisen kestoa. On hyvä oppia palautumaan liikkeessä, on se sitten kävelyä tai hölkkää.

Tämän tarinan opetus on kuitenkin lopulta se että sen enempää tästä blogista kuin yhtään mistään muualtakaan luettuja asioita ei saa pitää minään totuutena ja ohjenuorana. Niistä voi ottaa jotain ajatuksia ja vinkkejä joita kehittelee mielessä mutta lopulta niiden teho ja järkevyys pitää testata itse. Eikä se aina mene niinkään että konkarit tietää kaiken ja aloittelijat ei mitään. Lopulta jokainen tietää vain sen miten itse asian kokee ja näkee.

Eilen illalla lenkillä oli paljon muitakin juoksijoita. Yhdellä oli shortsit ja t-paita, seuraavalla college-housut, takki ja pipo. Seuraavalla fleece-takki. Joku puhui kännykkään, joku räpläsi ipodia, joku ulkoilutti samalla koiraa. Joku tuoksui hajuvedelle kymmenen metrin päähän, minä haisin hieltä. Kukaan ei lopulta ollut yhtään enemmän tai vähemmän juoksija kuin joku toinen.

Hyvää lenkkeilyviikonloppua kaikille, juoksette tai kävelette niin tyyli on vapaa!

16 kommenttia:

  1. Tyyli todellakin on vapaa. Tein tänään ehkä yhden parhaimmista lenkeistä juoksemalla vieraassa maastossa suunnistuskartta kädessä (en siis ollu suunnistamassa kuiteskaan). Karttaa lukiessa on pakko välillä himmailla ja sen jälkeen juoksu kulkee taas mukavasti ja sykkeet pysyy helpommin pk:n puolella, vaikka muuten maastossa tuppaa liikaa hötkyilemään pulssit korkeella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieraassa paikassa ja maastossa juokseminen tuo molemmat ainakin mulla hienoa draivia juoksuun kun ei ole sitä rutinoitunutta tuttua ja turvallista lenkkipolkua. Sykettä ja pulssia ei edes huomaa maastossa kun kaikki keskittyminen kohdistuu kiviin, kantoihin ja juurakoihin.

      Poista
  2. Tosi hyvä kirjoitus ja hyviä huomioita! Itellekin toi käveleminen on kuin musta vaate... varsinkaan harjottelussa sitä en juuri harrasta, vaikka sinne se nimenomaan sopis! Maratonin loppupuoliskolla kävelen mieluummin minuutin, kuin juoksen vain ohi! Silloin on selviytymistä juosta juomapisteeltä seuraavalle! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, suurimmalle osalle juoksijoista kävely = luovuttaminen ja epäonnistuminen vaikka niin sen ei missään nimessä pitäisi olla! Hyvä harjoitusmetodi ja juoksua täydentävä liikkumisen muoto oikein käytettynä.

      Poista
  3. Osu ja uppos tuo kävely vs. juominen :) Ekalla maralla en "saanut" pysähtyä ollenkaan ja juomat lenteli pitkin rinnuksia. Sen jälkeen olen pyrkinyt siihen, että juoma todellakin löytää oikean kohteensa ja pysähtyminen todellakin edesauttaa tätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, muillakin on siis ollut ihan sama "ei saa pysähtyä tai kävellä"-asenne takaraivossa jyskyttämässä :D

      Ekalla maratonilla todellakin maksetaan ne oppirahat!

      Poista
  4. Olipa mukava huomata, että jotkut omista ajatuksista jäävät elämään. Osittain tämän vuoksihan näitä kokemuksia jaetaan ja toisilta luetaan.

    Dogmaattisuus on aina pahasta ja skeptinen mieli valmis muuttuumaan. Itsekin kuulostelen muiden ajatuksia ja lueskelen kokemusia, jotta voisi ottaa oppia ja parantaa omaa suhtautumistaan lajiin.

    Minä itse kopioin ajatuksen kävelytauoista Jeff Gallowaylta.

    Kevyitä kilometrejä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin tutustua Gallowayn kirjoituksiin!

      Vertaistuki ja ajatustenvaihto on hieno ja tärkeä osa tätä harrastusta, koko ajan oppii uutta mutta silti kannattaa olla vähän kriittinen, niin omaa tekemistä kuin muiden vinkkejä kohtaaan.

      Poista
  5. "Terminologiaan juuttuminen on typerää, tarkoitus on päästä mahdollisimman nopeasti lähtöviivalta maaliin. Tyyli on vapaa."

    Erittäin hyvä lause, jota voi soveltaa moneen elämänalaan ja vähän lausetta muokkaamalla vaikka koko elämään :)

    Mutta sit siihen asiaan. Mä olen myös sortunut tuohon ajatteluun ja sorrun valitettavasti edelleen. Tai, rehellisyyden nimissä, mulla on "lupa" kävellä juoksutapahtumissa tarpeen vaatiessa ja joskus olen sitä yrittänytkin. Mutta se pysähtyminen (juomapisteelle) ja siitä jatkaminen kävellen on tuntunut paljon "kauheammalta" kuin juoksun jatkaminen (vaikka ne jalat onkin pelkät väsyneet pökkelöt). Niinpä sitten oon juossut juomapisteiden läpi "heittämällä huiviin urheilujuomaa sen mitä nyt mukista suuhun osuu"-tyylillä :D

    Mutta ehdottomasti jokainen tyylillään ja kävely varmasti on järkevää, ainakin maratonilla ja sitä pidemmillä matkoilla. Ehkäpä mullekin tulee joku kaunis päivä se tilanne vastaan että on järkevää, tai pahemmassa tapauksessa pakko kävellä. Ja silloin en, juuri tämän postauksen ansiosta, meinaa tuntea häpeää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein muuten nämä treeni- ja juoksuviisaudet pätee laajemminkin koko elämään. "Tärkeintä ei ole maaliviiva vaan se matka sinne".

      Tuttuja tunteita, melkoisen häpeän ja luovuttamisen leiman me juoksijat olemme kävelemiselle antaneet! Eihän sen niin pitäisi olla.

      Poista
  6. Löysin blogisi joskus viime talvena mutta nyt uskaltaudun kommentoimaan ekan kerran. Tuli nimittäin mieleeni oma tarinani, joka on toki aika poikkeuksellinen mutta joka myös kuvaa urheilupiirien tietynlaista ahdasmielisyyttä.

    Aloitin säännöllisen aktiivisen liikuntaharrastuksen kolme vuotta sitten. Sitä ennen en ollut koskaan harrastanut liikuntaa mitenkään erityisemmin.

    Keuhkojani on tutkittu moneen kertaan teini-iästä lähtien ja aina tulos on ollut, että arvot ovat vähän poikkeavat mutta eivät viittaa mihinkään (yleiseen) sairauteen, eli virallisesti olen ollut aina terve.

    Nyt vuosi toisensa jälkeen ihmettelin, miten treenistä huolimatta nopeuteni ei kasva eikä kuntokaan tunnu kehittyvän niin että esim. sykkeet laskisivat. En pysty juoksemaan nopeammin kuin 8 km/h ilman että sykkeet ovat lähellä 200 (siis kirjaimellisesti, välillä menee ylikin) mutta toisaalta jaksoin juosta puolimaratonin tuolla ns. maksimilenkkinopeudellani.

    Liikunnan suhteen kokeneemmat tuttavani totesivat, että en voi odottaakaan kovin nopeaa kehitystä, koska kuntopohjani on niin heikko. Että enemmän treeniä vaan ja pitkiä hitaita pk-lenkkejä! Tunsin itseni laiskaksi kaikki-mulle-heti-nyt-ihmiseksi.

    Muutamasta syystä päädyin kuitenkin jälleen kerran keuhkotutkimuksiin, joissa todettiin samat tulokset kuin aina ennenkin. Tällä kertaa en tyytynyt niihin, vaan pyysin lähetteen eteenpäin. Kasa erikoistutkimuksiakaan ei paljastanut mitään. Aloin olla varma, että liioittelen oireitani ja että hakemalla haen heikkoon kehitykseen muuta syytä kuin oman laiskuuteni.

    Lopulta lääkäri määräsi minut tietokonetomografiaan. (Hän epäröi jonkin aikaa, koska nuorten naisten säteilyrasitusta pyritään ymmärrettävästi rajoittamaan.) Siellä paljastui, että minulla on kuopparinta. Yleensä se näkyy hyvin selvästi ulospäin, mutta minulla on jostain syystä rintakehän pinnalla vain niin olematon painauma, ettei siihen kiinnitä huomiota, ellei tiedä, mitä etsii. Kuitenkin leikekuvissa epämuodostuma painaa sekä sydäntä että keuhkoja ja siten todennäköisesti rajoittaa kummankin elimen maksimikapasiteettia melko paljon.

    Nyt odotan leikkausta ja mietin, miksen vaan uskonut jo aiemmin, ettei nollakehitys ole normaalia, vaikka lähtötaso olisi kuinka huono. Ja jos kuopparinta palautuu (mitä se osalla potilasta tekee), voi hyvin olla, että vaikka treenaisin kuinka paljon, minun ei kannattaisi ikinä osallistua juoksukisoihin, mikäli uskoisin eräiden juoksufoorumin älyniekkojen kommentteja tyyliin "en tajua, miksi puolimaran yli 2 tuntiin juoksevat osallistuvat kisoihin".

    Summa summarum: jokaisen pitää luottaa itseensä ja omiin tuntemuksiinsa, koska vain itse voi todella tietää, mitä kokee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että vihdoin uskaltauduit kommentoimaan, ajatuksia herättävä kommentti. Kiitos paljon siitä.

      Hieman erikoisia neuvoja muilta juoksijoilta, nimenomaan alussa kunto kasvaa kohisten ja ottaa suorastaan jättimäisiä harppauksia. Vasta useamman kuukauden tai vuoden harjoittelun jälkeen kehitysvauhti hidastuu merkittävästi. Juuri sykkeissä tuon huomaa parhaiten.

      Alussa oikeastaan ihan minkälainen harjoittelu tahansa riittää kehittymiseen jos lähtötaso on nolla kuten vaikka mulla oli.

      Yksi tärkeä syy kirjoittaa tätä blogia on olla vastavoima näille ajatuksille jotka minuakin juuri vaikkapa juoksufoorumissa ärsyttävät. Jokaisella on yhtäläinen lupa juosta ja olla juoksija. Juoksu ei ole vain minuutteja ja sekunteja. Yleensä se on ihan kaikkea muuta.

      Toivottavasti leikkaus auttaa! Aina on toivoa ja itseään voi kehittää myös fyysisesti todella monella tavalla. Kirjoitan siitä lisää pian, toivottavasti jo huomenna. Tsemppiä!

      Poista
  7. Niin ei se käveleminen ole mikään häpeä vaikka niin joskus on ajatellutkin.
    Omassa suunnitelmassa on kehittää talvella pk:ta kävely juoksu yhdistelmä lenkeille, aivan kuten neuvoin juoksukouluni aloitteleville juoksijoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaita neuvoja, Mogin juoksukoulu on ollut varmasti hyvä tapa aloittaa tämä harrastus :)

      Käveleminen ei tosiaan ole häpeä vaan joskus juuri kaikista suurinta itsetuntemusta ja taidokasta liikkumisen rytmittämistä.

      Poista
  8. Muistan joskus aloittelijana törmänneeni JUOKSUlenkillä puolituttuun, jonka kanssa oli "kohteliaisuussyistä" vaihdettava muutama sananen (ajatella, PYSÄHDYTTÄVÄ). Olin ihan harmissani koko loppulenkin (ja varmaan seuraavan päivänkin, heh), kun JUOKSUlenkki keskeytyi.

    Voi että miten tuo juttu on jälkeenpäin naurattanut. Sitä oli silloin jotenkin niin pikkutärkeä tuon juoksemisen kanssa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naurattaisia muakin ellen olisi ihan samanlainen - edelleen! Jos näen jonkun tutun niin jään juoksemaan paikoilleni, pysähtyä ei vaan voi. Huh huh.

      Poista