tiistai 24. syyskuuta 2013

Kaikki on mahdollista ja aina on toivoa.

Melkoisia kliseitä. Samoin nämä blogien motivointikuvat, täyttä huuhaata. Jos on jalka poikki niin ei muuta kuin sängyn pohjalle kiroamaan elämän epäreiluutta, peittoa korviin ja suklaata naamariin. Vai miten sitten?

Rick Hoyt syntyi tammikuussa 1962. Napanuora kiertyi kaulan ympärille, happea ei kulkenut aivoihin. Vakavia aivovammoja. Lääkärit totesivat ettei Rick pystyisi koskaan kommunikoimaan millään tavalla kenenkään kanssa. Vanhemmat olivat toista mieltä ja päättivät pitää poikansa hoitolaitoksen sijaan kotona kehotuksista huolimatta. Rickin silmät liikkuivat, hän seurasi mitä tapahtuu. Äiti alkoi sinnikkäästi opettaa kirjaimia, esineitä ja asioita. 70-luvun tekniikka alkoi olla jo niin kehittynyttä että 11-vuotias poika pystyi kommunikoimaan tietokoneen avulla. Rick oli älykäs kaveri joka myöhemmin valmistui Bostonin yliopistosta ja työskenteli Bostonin collegessa.

Mutta palataan uudestaan 70-luvulle. 15-vuotias Rick näki lehdessä jutun juoksukilpailusta ja halusi osallistua. Isä Dick ei ollut urheilija mutta suostui lähtemään 5 kilometrin kisaan työntäen poikaansa pyörätuolissa. Molemmat vaikuttuivat. Rick sanoi että kun he juoksivat, hän ei tuntenut itseään enää vammaiseksi. Isän kipinä oli yhtä vahva. Kun poika oli koulussa, hän teki treenilenkkejä työntäen sementtisäkeillä lastattua pyörätuolia. Lopulta isä kehittyi niin vahvaksi että hän pystyi juoksemaan 5 kilometrin kisan 17 minuutissa - siis työntäen samalla poikaansa pyörätuolissa.


Tuon jälkeen he ovat läpäisseet 247 triatlonia, 70 maratonia ja useita satoja muita urheilutapahtumia. Triatloneissa on mukana kuusi teräsmiestriathlonia - siis 3.86 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja 42.2 kilometriä juoksua. Kun isä ui, hän vetää perässään kumivenettä. Pyörään on kiinnitetty kuljetusvaunu.


Isä ja poika tunnetaan paremmin nimellä Team Hoyt. He ovat läpäisseet Bostonin maratonin 30 kertaa ja olivat mukana myös huhtikuussa kun pommi räjähti mutta eivät onneksi loukkaantuneet. Viikkoa ennen kilpailua Bostonin maratonin reitin varrella julkistettiin pronssinen patsas heidän kunniakseen.


Alkuvuodesta tässä blogissa seurattiin crossfitin suuria maailmanlaajuisia karsintoja joissa tähdättiin kesän MM-kisoihin Crossfit Gameseihin. Vammautuneille ei ollut omaa sarjaa mutta moni teki silti karsintalajit parhaansa mukaan.

Cleuton Nunes oli liikenneonnettomuudessa 29-vuotiaana, punaisia päin ajanut moottipyörä törmäsi häneen ja hän vaipui koomaan. Nunesin molemmat jalat amputoitiin. Nyt hän tekee crossfit-harjoituksia ja harrastaa melontaa.

Mario Ortizin toinen jalka jouduttiin poistamaan syöpähoitojen yhteydessä 14 vuotta sitten. Crossfit sujuu erinomaisesti häneltäkin.

Ei taida olla tarvetta vastata tuohon kirjoitukseni ekaan kysymykseen. Vastaus löytyy vasemman rinnan kohdalta ja pään sisältä, ei raajojen kunnosta.

12 kommenttia:

  1. Muistui mieleen eräs toinenkin isä-vammainen lapsi-pari joka käy triathlonikisoissa: http://www.dailymail.co.uk/news/article-2188373/Rick-van-Beek-Devoted-dad-runs-triathlon-carrying-teenager-daughter-cerebral-palsy.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'She is my heart and I am her legs' Kylmiä väreitä. Vanhemman rakkaus lasta kohtaan on niin suuri tunne että sitä on vaikea sanoin kuvata mutta tällaiset teot antavat sille oikean mittasuhteen.

      Poista
  2. Tällaiset tarinat auttaa aina muistamaan, ettei se oma tilanne sittenkään niin toivoton ole. Juuri siksi tykkäänkin aina pahimman epätoivon hetkellä lukea hienoja selvitytymistarinoita. Toivoa on, aina.

    Kiitos siis muistutuksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Toivoa ja mahdollisuuksia tosiaan aina on, pää ja sydän pitää vain saada uskomaan siihen.

      Poista
  3. Ihan huikeita äijiä molemmat, hiljaseks vetää, kun kattoo tota esim. tota uintiurakkaa videolla.

    Eilen mää vaikutuin syvästi tästä kaverista:
    http://www.youtube.com/watch?v=BECNAp7Sg-Y

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh huh. Ihan huikeita juttuja. Miten paljon urheilu ja liikunta voikaan tehdä hyvää?

      Poista
  4. Veti kyllä hiljaiseksi! Huhhuh! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella. Kyyneleet silmissä tosta videosta.

      Poista
  5. Näiden ihmisten kohdalla itseä hävettää, kun ajatteleen, että oma elämä on mukamas niin vaikeaa... Kyse on vain asenteesta. Respect!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Eihän se omia ongelmia ja vaikeuksia miksikään muuta että jollain on vielä heikommat lähtökohdat mutta suhtautumistapaan se voisi vaikuttaa. Ehkä ymmärtää myös paremmin että se mitä on siellä sydämen paikalla ja minkälainen tahto ja innostus on ratkaisee aika paljon.

      Poista
  6. Tunnen tuon isän ja pojan tarinan. Pojan jossain rippikoulutilaisuudessa näytettiin. Olin tuolloin juossut vasta puolisen vuotta ja eka puolikas takana. Ja oli kyllä niin henkilökohtaisesti koskettava juttu, oivalsin että oikeasti mäkin pystyn mihin vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella koskettava ja motivoiva video.

      Uskomatonta muuten jos Hollywood-mogulit eivät tästä aiheesta tee elokuvaa, olisi varmasti menestys.

      Poista