maanantai 30. syyskuuta 2013

22.5 kilometrin maastojuoksu"kisa".

Kilpailu on tapahtuma, jossa useat osanottajat pyrkivät pääsemään sovittuun kohteeseen mahdollisimman nopeasti tai taidokkaasti, taistellen toisiaan vastaan. Näin toteaa wikipedia. Läskimaija kirjoitti taannoin hyvin siitä ettei hän sano osallistuvansa juoksukilpailuihin vaan juoksutapahtumiin. Mulla ei ole erityistä kilpailuviettiä, haluan vain haastaa itseäni ja pystyä aina pikkuisen parempaan kuin aiemmin. Juoksutapahtumat on hienoja yhteisöllisiä kokoontumisia joissa näkee tuttuja ja pääsee nauttimaan mahtavasta kisafiiliksestä ja tunnelmasta. Juoksutapahtumissa on monta muutakin pointtia kuin muiden voittaminen. Ja jos voittaa haluaa niin tärkeintä on haastaa ja voittaa itsensä.

Juoksutapahtumiin voi siis osallistua monella mielellä. Itse osallistuin eilen ensimmäistä kertaa juoksutapahtumaan treenimielessä, puhtaasti valmistavana harjoituksena. Juoksen todella vähän pitkiä lenkkejä ja kun maratoniin on enää kuukausi aikaa niin niitäkin olisi syytä jokunen tehdä. Kotikaupungissa järjestettävä 22.5 kilometrin maastojuoksutapahtuma tulikin oivaan saumaan.

Tapahtumalla on pitkä historia, se on järjestetty jo kymmeniä vuosia ja tälläkin kertaa mukana oli parisataa juoksijaa, keskikokoinen kotimainen juoksukisa siis. Lähtöpaikalla oli tuttuja juoksijoita ja starttihetkeä oli mukava odotella juttua heittäen. Sain mm. tietää että yksi näistä tutuista juoksukollegoista on toiminut 90-luvulla Keski-Euroopassa pyöräilyjoukkueen kokkina!

Pari vessassakäyntiä ja lähtöviivalle, tuttuja rutiineja jo. Menin porukan häntäpäähän, tarkoitus oli lähteä menemään sen ryhmän tahtiin joka oli loppupäässä. Taskut oli täynnä mässyä, juomavyössä vettä. Tarkoitus oli mussuttaa evästä ja juoda reitti alusta loppuun. Asia, jonka mokaan aina kisoissa kun katkaisen itseni vähillä energioilla.

Lähtöviivalla näkyi mukavasti tuttuja, mm. eräs entinen kansanedustaja joka on saanut nauttia elämästä jo kunnioitettavan 70 vuoden ajan. Olemme aina samoissa kisoissa, juoksemme harjoitukset samoilla lenkkipoluilla. Kyseessä on todellinen sparraaja jonka kilometrejä nähnyt olemus saa itseni pistämään höyryä koneeseen! Äijä katosi johonkin lähtöviivalla, mietin jo miten tänään kävisi. Olen tainnut aina voittaa kohtaamisemme. Alkoi vähän arveluttaa kun mun pitää kuitenkin juosta niin hitaasti kuin pystyn. Nyt se hemmetti taitaa viedä pidemmän korren.

Suunnittelin juoksevani noin 6.30-7.00 minuutin kilometrejä, vauhtia jolla aion selvittää maratonin. Mukana ei ollut kelloa niin kuin ei koskaan muulloinkaan mutta uskoin osaavani arvioida matkan etenemistä jo sen verran hyvin että tuohon väliin pystyisin osumaan mutu-tuntumalla.

Pyssy pamahti, letka liikkeelle. Aika isossa porukassa mentiin pitkään ja kun matka eteni alussa kapeaa maastopolkua niin ahdasta tuli, välillä vauhti melkein pysähtyi kokonaan. Aikalailla kävelytahtia mentiin, alusta oli upottavaa hiekkaa ja mäkiäkin oli muutama. Vasta jossain 2-3 kilometrin kohdalla porukka hajosi ja sai vähän enemmän tilaa ympärille. Isohko ryhmä oli silti kasassa, usein kisoissa etenen korkeintaan 5-6 juoksijan kanssa, nyt edessä oli ehkä 10-15 juoksijaa ja takanakin varmaan muutamia. En koskaan katso taakseni joten se on aina vähän hämärän peitossa onko siellä joku vai ei. Asfaltilla kuuluu askelten läiskytystä takaa, maastossa ei juurikaan.

Aion syödä tai juoda maratonin jokaisella kilometritolpalla jotain ja niin tein nytkin. Kohdissa 2, 4, 7, 9, 11, 14, 16 ja 19 km tungin suun täyteen evästä. Muiden kilometrien täyttyessä join reippaan kulauksen vettä.

Konkaripoliitikko ilmestyi taas jostain, se oli nyt samassa porukassa. Välillä edettiin kolmestaan, hän taisi olla jonkun tuttunsa kanssa liikkeellä.

Ojia, peltoja, pieniä siltoja. Paljon metsää. Hienoa maastoa, tällaisessa tykkään juosta. Aika helppokulkuista, kivikkoja ja kantoja oli suht vähän, oksia muutamia. Mäet lähes olemattomia. Yksi metsä jäi erityisesti mieleen, paljon puita jotka kasvoivat kuin pilviin asti mutta kaikista oli oksat karsittu. Aika aavemainen fiilis, sinne olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Vähän sen kohdan jälkeen alkoi kuulua moottorisahan ääntä. Mentiin kai yksityisten tilojen ja metsäteiden poikki joten ei mitenkään yllättävää. Ääni kuului lähempää ja lähempää. Mietin jo onko teksasilainen moottorisahaharrastaja täällä kylvämässä kauhua mutta totuus oli leppoisampi. Pari miestä tosiaan karsi puita vain metrin päässä juoksureitistä! Katsoin vähän että kaatuuko joku puunrunko päälle mutta ei sentään. Muutama sata metriä tuon jälkeen polulla oli kuitenkin oksia ja konkari kaatui niihin. Autoin hänet ylös ja kysyin onko kaikki kunnossa, kaikki oli ok ja pääsimme molemmat jatkamaan matkaa. Jonkin verran ukko taisi tämän episodin jälkeen mun vauhdista jäädä. Hassua miten joidenkin ihmisten kanssa tiet vain aina osuvat yksiin.

Jokusen kilometrin hölkkäilin eteenpäin ja niin vain konkari pyyhälsi kaverinsa kanssa ohitseni ja katosivat horisonttiin. Tää oli erikoinen kohta, noin 10-13 kilometrissä aloin lähestyä edellä juoksevia vaikka tahti pysyi suht samana. Muutaman ohitin, muutama karkasi uudelleen. Osa oli tainnut aloittaa omaan kuntoon nähden liian kovaa ja tahti tippui matkan edetessä. Erittäin tuttu tunne :D Tällä kertaa olin itse kuitenkin täysin toisenlaisella meiningillä liikkeellä. Vaikka mitään sykemittaria ei mukana ollutkaan niin keskisyke oli varmasti noin 120-130 kisan alusta loppuun. Keli oli aika lämmin, noin +10C tyyni syyspäivä, viileämmällä ilmalla kroppa olisi höyrynnyt ja luonut mielikuvan rasvasta joka suorastaan käryää pois kehosta!

En ollut tälläkään kertaa tutkinut reittikarttaa etukäteen, oli kiva nähdä mitä paikkoja kierretään. Monessa metsässä oltiin käyty perheen kanssa retkeilemässä ja teitä oli tullut ajettua autolla mutta missään täällä en ollut koskaan juossut. Jo alussa mulla alkoi tuntua hiertymää jalkapohjien sisäsyrjissä, samanlaista mistä kärsin koko kevään kun vaihdoin tossuja. Moneen kuukauteen tuota vaivaa ei olekaan ollut, jännä että just nyt! Kaikki oli kuitenkin samoin kuin ennenkin, tossut, sukat, alusta. Mitä pidemmälle matka eteni niin sitä enemmän tuntui kuin tossujen sisällä olisi partakoneen terät. Mitä olisi maraton-simulaatio ilman jotain ongelmaa tai kipua?

Anoppi asuu reitin varrella ja tuli moikkaamaan, matkaa maaliin oli 5-6 kilometriä. Oli ilmeisesti soittanut perheelle koska nekin ilmestyivät sitten noin kilometrin ennen maalia. Avovaimo huusi vain että se meni just, sun pitää ottaa se kiinni. Tiedätte varmaan kenet. Konkarien konkari! Olin koko ajan suunnitellut että kun näin pitkään on köpötelty menemään rauhassa niin voisi heittää kunnon loppukirin. En kuitenkaan vielä kiristänyt tahtia vaan jatkoin rauhassa eteenpäin. Tultiin tuttuakin tutumpaan metsään jossa juoksen läpi vuoden 2-3 kertaa viikossa. Joku nainen meni edellä, ohitin hänet rennon letkeästi. Ja kas kas, mikäs siellä 50 metrin päässä meneekään! Hymynkare muodostui suunpieleen, edessä näkyi reitin viimeinen ja kohtuullisen raskas mäki. Lensin mäen ylös, ohitin konkarin. Mission accomplished. Olispa siistiä jos 40 vuoden päästä joku olisi yhtä innokkaasti päihittämässä mua :D

Maaliviiva lähestyi. Ajattelin antaa täyden vastineen maksaneille katsojille perheen jäseniään ja kavereitaan odottaville ihmisille ja lensin viimeiset parisataa metriä täyttä vauhtia. Kuuluttajakin innostui hehkuttamaan että tässä on päivän komein loppukiri. Maaliviivalla sain mitalin ja arvonnastakin olin voittanut Arabian mukin. Palkintoja jakanut mies harmitteli ettei hurjimmasta loppukiristä ole antaa palkintoa :D Totesin vain että mikäs on kiriessä kun on hyvät alkulämmöt alla. Sitä kun tuo juoksuni käytännössä oli.

Kello pysähtyi aikaan 2:32. Olin juossut 6:45 minuutin kilometrejä. Aika hyvin fiilispohjalta ilman mittareita kun piti pyrkiä 6:30 - 7:00 väliin :-D

Kävin hyvillä mielin suihkussa ja saunomassa. Päätin tarjota vielä yhden ohjelmanumeron paikalla olleille ihmisille, tassuttelin ulkona olleelle uima-altaalle ja astuin puolihuolimattomasti sen rappusille jotka olivat yllättävän liukkaat. Onnekseni en kaatunut selälleni halkaisten päätä kaakeliin vaan liuin yhdellä jalalla raput alas täydellisellä laskeutumisella uima-altaaseen. Näytti ehkä yhtä coolilta kuin skeittaamalla tehty liuku jotain kaidetta alas. Tai sitten ei.

Suosittelen kaikille lämpimästi juoksukisojen käyttämistä harjoitteena. Kymppi tai pari on minusta pieni raha siitä että saa juosta inspiroivassa porukassa ja motivoivassa ilmapiirissä huoltopisteillä varustettua uutta ja mielenkiintoista reittiä niiden vanhojen loppuunkoluttujen sijaan.

Mitä tämä mulle sitten antoi?

- Elämäni toiseksi pisin juoksu.
- Kahden ja puolen tunnin harjoitus, yleensä aina juoksen 1-1½ tuntia kerrallaan.
- Söin samat eväät kuin aion syödä maratonilla. Vatsa toimi hyvin, tuplaan vain määrän niin pärjään maralla.
- Osasin arvioida vauhtini fiilispohjalta erinomaisesti, en lähtenyt missään vaiheessa muiden mukaan vaan menin puhtaasti omalla temmolla. Annan itselleni arvosanan 10, olen vaatimaton kaveri!
- Olin kisan aikana ja maaliin tulon jälkeen hyvävoimainen, olo ei eronnut tavallisesta sunnuntailenkistä. Vauhti oli niin hidasta että välillä jopa tajusin pysyväni lähes paikoillaan. Silti tällainen tahti riittää alle viiden tunnin maraan. Itsevarmuutta tuli siis paljon lisää.
- Jalkojen hiertymille alttiit kohdat pitää varmuuden vuoksi teipata maratonille, nytkin iho rullautui irti aivan yllättäen vaikka moneen kuukauteen ei ole ollut mitään tuollaisia ongelmia.
- Mukavia tuttuja, hieno reitti, kaunis ilma.
- Ainutlaatuinen kisakokemus, tämä kun ei ollut omalta osaltani mitään kilpailua nähnytkään vaan pikemminkin retkeilyä syksyisessä metsässä. Vain sienikori ja puolukkaämpäri puuttui. Ehkä ens vuonna?

Lähes päivälleen kaksi vuotta sitten juoksin elämäni ekan puolimaratonin. Vauhtina oli silloinkin 6:45, tismalleen sama kuin nyt. Tosin silloin taistelin viimeisen vitosen lopenuupuneena, nyt olisin voinut kääntyä maaliviivalla ympäri ja palata samaa reittiä takaisin. Miten hienoa onkaan huomata kuinka kehittyy!

8 kommenttia:

  1. Eläväinen kuvaus, reitti kuulostaa todella hyvältä ja erittäin kiinnostavalta - niinkuin bloggaskin. Ens vuonna pitää koittaa varata tähän jo ennakolta kalenterista aikasiivu. Onnittelut, kuulostaa täyrellisesti onnistuneelta hyvän mielen reenijuoksulta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan voisi olla jokasyksyinen juttu, sen verran piristävä reitti.

      Kai me lopulta juostaan eka kisa yhdessä jossain Siperiassa tai Saharassa 2020 :D

      Poista
  2. Hieno juoksu ja mukavaa kerrontaa jälleen.

    VastaaPoista
  3. Hieno juoksu ja raportti taas kerran! Jos ei näitä sun tarinointeja lukiessa juoksu(kisa)kuume nouse, niin ei sitten millään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Amanda, ois kyllä mahtavaa jos joku saisi näistä mun jutuista kipinän osallistua juoksutapahtumiin. Tapahtumista saa valtavasti uutta sisältöä ja innostusta liikuntaan vaikka ei verenmaku suussa olisikaan liikkeellä!

      Poista
  4. Sehän kuulostaa kaikin puolin onnistuneelta lenkiltä! Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se oli, loistava lenkki! Ois kyllä hemmetin hienoa jos jaksaisi vedellä näitä 20+ kilometrin lenkuroita ilman mitään tapahtumaa siinä ympärillä..

      Poista