Rantakuntoon yhteislenkillä.

Viime viikko meni täysin ohi treenien suhteen. Edeltävä viikonloppu ja alkuviikko meni noroviruksessa (ei, en ole käynyt laivalla sen jälkeen!) ja loppuviikko seminaarissa. Sunnuntaina ehdin juoksemaan neljä kilsaa ja maanantaina seiskan. Tiistaina oli luvassa kevään neljäs yhteisrääkki. Paikka ja sää sopivat täydellisesti yhteen, ohjelmassa oli nimittäin kuumottava mäkitreeni hiekkarannalla.

Neljän hengen porukalla lähdettiin valloittamaan mielipuolista dyyniä jolla oli korkeutta vaatimattomat 20 metriä. Matka huipulle vei 80 metriä joten korkeusprosentti oli tasan 25! Kirjaimellisesti kyseessä oli seinänousu - seinä joka oli tehty hiekasta. Seinään törmääminenhän juoksussa on se juttu eikä mikään flow, eiks niin?

Vedot olisivat olleet kovia ihan normaalillakin juoksualustalla mutta kun jalkojen alla oli upottava ja pettävä hiekka niin touhu muuttui mielipuoliseksi. +25C ja suora porottava auringonpaiste ei tehnyt leikistä yhtään helpompaa. Maa petti jalkojen alta jokaisella askeleella.

Ekat kaksi vetoa menivät kohtuullisen hyvin. Kolmannella alkoi tuntua jo niin paljon että puolivälissä rinnettä oli vaikea saada reisiä tottelemaan, aivan täynnä happoa. Sen jälkeen juostiin vielä neljä vetoa lisää! Alunperin puhuin että juostaan vaikka 20 kertaa. Sitten muutin sen kymmeneen. Lopulta seitsemän oli ihan sopiva määrä :D

En meinannut palautua millään. Juostiin vielä pari kilsaa todella kevyesti metsäpolkuja mutta syke oli ihan tapissa. Noi mimmit oli ihan käsittämättöämiä menijöitä. Ehdotin että kävellään vielä rantaan ja halukkaat voi käydä uimassa mutta ne juoksi sinnekin. Itku meinasi päästä mutta pakko oli jatkaa perässä vaikka kone oli hirttää kiinni ja sisällä kirjaimellisesti kiehui.  Ei kai nyt koutsi voi luovuttaa jos mimmit jaksaa painaa :D

Juoksin suoraan mereen, juoksukamat ja tossut jalassa. Täydellinen hetki. Ero musertavan tylyn rääkkisuorituksen ja mereen kaatumisen välillä on ajallisesti lyhyt mutta fiiliksessä valovuosi.

Täydellinen ilta. Kiitos osallistujille!