Neljän hengen porukalla lähdettiin valloittamaan mielipuolista dyyniä jolla oli korkeutta vaatimattomat 20 metriä. Matka huipulle vei 80 metriä joten korkeusprosentti oli tasan 25! Kirjaimellisesti kyseessä oli seinänousu - seinä joka oli tehty hiekasta. Seinään törmääminenhän juoksussa on se juttu eikä mikään flow, eiks niin?
Vedot olisivat olleet kovia ihan normaalillakin juoksualustalla mutta kun jalkojen alla oli upottava ja pettävä hiekka niin touhu muuttui mielipuoliseksi. +25C ja suora porottava auringonpaiste ei tehnyt leikistä yhtään helpompaa. Maa petti jalkojen alta jokaisella askeleella.
Ekat kaksi vetoa menivät kohtuullisen hyvin. Kolmannella alkoi tuntua jo niin paljon että puolivälissä rinnettä oli vaikea saada reisiä tottelemaan, aivan täynnä happoa. Sen jälkeen juostiin vielä neljä vetoa lisää! Alunperin puhuin että juostaan vaikka 20 kertaa. Sitten muutin sen kymmeneen. Lopulta seitsemän oli ihan sopiva määrä :D
En meinannut palautua millään. Juostiin vielä pari kilsaa todella kevyesti metsäpolkuja mutta syke oli ihan tapissa. Noi mimmit oli ihan käsittämättöämiä menijöitä. Ehdotin että kävellään vielä rantaan ja halukkaat voi käydä uimassa mutta ne juoksi sinnekin. Itku meinasi päästä mutta pakko oli jatkaa perässä vaikka kone oli hirttää kiinni ja sisällä kirjaimellisesti kiehui. Ei kai nyt koutsi voi luovuttaa jos mimmit jaksaa painaa :D
Juoksin suoraan mereen, juoksukamat ja tossut jalassa. Täydellinen hetki. Ero musertavan tylyn rääkkisuorituksen ja mereen kaatumisen välillä on ajallisesti lyhyt mutta fiiliksessä valovuosi.
Täydellinen ilta. Kiitos osallistujille!
Loistava meininki! :)
VastaaPoistaNo niin oli, mahtava ilta!
PoistaSä juoksutat naisia ja he vuorostaan sua. Aivan mahtava treeni, kunpa olisin saanut olla inisevänä hyttysenä vakoilemassa ;)
VastaaPoistaNaisten perässä juokseminen on joskus kivaa ;)
PoistaHaha hyvä Mika!! Loistava treeni ja meno :)!
VastaaPoistaPuolitoista viikkoa maratoniin ja oon ehtinyt vetää vain näitä erikoistreenejä. Toivon totisesti että toimivat!
PoistaMissä juokset maratonin seuraavaksi? :)
PoistaForssan Suvi-ilta ens viikolla!
Poista