Henkistä palautumista.

Forssan Suvi-illasta on reilu viikko. Olen ottamassa ekoja juoksuaskelia maratonin jälkeen heti kun tämä kirjoitus on valmis joten fyysisestä palautumisesta en osaa sanoa vielä juuri mitään. Ehkä voisin avata henkistä palautumista koska moni saattoi epäillä maraton-raportin valossa mielenterveyteni kuntoa.

Olen juossut kuusi maratonia joista ainoastaan yksi on ollut alusta loppuun helppo. Rautaveden maratonilla marraskuussa 2013 lähdin hölköttelemään rennoin mielin ainoana tavoitteena päästä juosten koko matka. Se onnistui todella helposti enkä iskenyt mihinkään seinään missään vaiheessa.

Kaikilla muilla maratoneillani olen ollut jossain kohdassa aivan yössä. Helpoimmillaan vajaan kymmenen kilometrin verran, pahimmillaan koko toisen puolikkaan ajan. Noista heikoista hetkistä huolimatta olen tehnyt omia ennätyksiäni ja onnistunut lähtokohtiin nähden mainiosti ja lopulta ollut aina erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

Forssan pannukakkuun en ole juuri miltään osin tyytyväinen. Oikeastaan vain se että jaksoin vetää kylmiltään ekan kierroksen kahteen tuntiin on positiivinen asia mutta kun matkana oli maraton niin ei se auta. En pysty iloitsemaan siitä että tulin maaliin asti koska keskeyttäminen ei ole keinovalikoimassani. Jos olisin pahasti vammautunut niin voisin keskeyttää mutta väsymys tai huono meininki - tässä tapauksessa lamauttavan katastrofaalinen olotila - ei ole mikään syy siihen.

Kisan aikana ja sen jälkeen en halunnut ajatellakaan maratoneja. Tätä kesti kuitenkin lopulta hyvin vähän aikaa kuten aina :D Mulla oli joka tapauksessa ajatuksenani viedä loppuun tämä projekti jossa juoksen joka toinen kuukausi maratonin eikä tämäkään kokemus sitä muuttanut miksikään. Haluaisin vain saada kunnolla kilometrejä vuoden kolmelle viimeiselle maratonille, päästä juoksemaan edes yksi niistä hyvin treenanneena.

Lopulta maanantaina, kaksi päivää Forssan katastrofin jälkeen, olin jo ajatuksen tasolla valmiina seuraaville maratoneille! Iso kiitos siitä kuuluu juoksuposselleni joka haluaa välttämättä osallistua näille matkoille kanssani. Otin siis Juoksukalenterin esiin, oman kalenterini esiin ja aloin ehdottaa päivämääriä. Viidessä minuutissa olin sopinut juoksevani Katjan kanssa elokuussa Tampereen maratonin ja Katjan ja poppiksen kanssa Hassen lokamaratonin stadissa. Oletettavaa on että posse kasvaa tuosta vielä kun ajankohta lähestyy ;)

Onhan tämä touhu huumetta. Sellaista joka heittää katuojaan ja sylkee vielä päälle mutta silti sitä on vain saatava lisää. Positiivinen pakkomielle. Mutta vaikka kuinka yritän ajatella positiivisesti niin Forssan Suvi-ilta ei todellakaan vahvista lausettani "maraton on matka joka kannattaa aina tehdä". Ei se aina kannata. Mutta jos on hyvää seuraa niin missä voi ilmoittautua..? ;)