maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kovan treeniputken päätteeksi ansaittua lepoa.

Keskiviikkona juoksin 13 kilometriä. Torstaina kävin salilla. Perjantaina juoksin 12 kilometriä. Lauantaina intervalliharjoitus stadionilla. Kroppa alkoi olla jo tosi väsynyt intervallin aikana, se kun on muutenkin erittäin raskas harjoitus ja vie kaiken energian ja voiman vartalosta. Kun viimeinenkin kierros oli juostu ja sai pysähtyä niin tuli kyllä erittäin hyvä fiilis kun tajusi että seuraavat 48 tuntia saa levätä.


Kesäkuussa on ollut vähiten hellepäiviä sitten vuoden 2003 joten säätiedotuksia on tullut silmäiltyä normaalia tarkemmin ja tutkittua koska olisi niitä harvoja aurinkoisia retkeilypäiviä. Eilen lupailtiin aurinkoa joten nokka kohti järvenrantaa.


Klassisissa suomalaisissa maisemissa tosiaan mieli ja ruumis lepää ja tuntee miten keho täyttyy taas kovan rasituksen jälkeen energiasta ja on valmiina uusiin haasteisiin.


Vesi ei todellakaan ollut lämmintä mutta heinäkuun 1. päivä on pakko viimeistään pulahtaa luonnonvesiin.

Tänään kävin jo salilla ja kymmenen vuotta vanhat verkkarini antoivat askelkyykyissä periksi. SKRIIIIK ja KRÄKS. Pitää ostaa uudet byysat. Huomenna perheen kanssa kesälomaretki, keskiviikkona juoksulenkki, torstaina lepopäivä ja loppuviikko paahdetaankin mahdollisimman täysillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti