lauantai 20. helmikuuta 2016

Paluu kylmään ja lämpimään.

Tänään palasin hienojen asioiden pariin. Päivä alkoi painonnostosalilta josta olin poissa maratonin vuoksi melkein kaksi viikkoa. Olen toki ollut siellä melkein joka toinen päivä mutta ohjannut vain muita. Treenitauko olisi voinut olla lyhyempikin ja todennäköisesti jatkossa se on vain viikon verran, jopa lyhyempi jos palautuminen on yhtä hyvää kuin nyt.

Odotin että voimatasot olisivat heikentyneet edes jonkin verran ja valmistauduin henkisesti siihen että joitain sarjoja pitää jättää kesken. Mutta eipä pitänyt! Raskaimmatkin valakyykky ja takakyykkysarjat tulivat 5 x 5 setteinä! Niin erikoiselta kuin se kuulostaa ja tuntuu niin lihakset olivat pienen punttitauon aikana vain vahvistuneet vaikka maratonin kuvittelisi pistävän ne aivan palasiksi. Vedin toki maratonin matalilla sykkeillä jolloin lihakset eivät pala merkittävästi mutta kimmoisuutta sen pitäisi silti syödä. Ei ollut syönyt! Mahtava fiilis, oli kiva palata kun sali oli muutenkin täynnä tuttuja ja hyvää fiilistä. SM-kisoihin on aikaa enää viikko ja sen voi huomata, kaikki haluavat viimeistellä kuntonsa niin hyvin kuin mahdollista ja tehdä kotikisoissa selvää jälkeä.


Toinen paluu tapahtuikin pidemmän tauon jälkeen. En ole käynyt uimassa ulkona kertaakaan tänä talvena enkä muista kävinkö viime talvenakaan kuin ehkä pari kertaa. Nyt tein paluun piskuiseen järveen ja sen rantasaunaan. Vaikka ilma oli todella lämmin, nollassa, kylmä vesi toi silti hienoja säväreitä. Energiapiikin joka kulkee halki kehon kun veri lähtee kiertämään täysillä. Italialainen treenikaverini oli mukana ja oli tosi mukava saunoa ja käydä avannossa ihan rauhassa monta kertaa.

Uimisen jälkeen tassuteltiin vielä merenrantaan katsomaan jäätyneitä rantoja. Mykistävän upea maisema josta kuva antaa vain kalpean aavistuksen.


I remember running to the sea
Remember falling to my knees
I remember gliding off the shore
Until I touched the ocean floor

And the river flows beneath your skin
The savage horses kept within
And all is wasted in the sand
Like breaking diamonds with your hand

And the river grows inside of me
 
Röyksopp - Running To The Sea 

2 kommenttia:

  1. Muutaman kerran olen käynyt avannossa ja se on joka kerta yhtä huima kokemus. Ensimmäinen kastautuminen on aivan järkyttävän kauheaa, toinen vähän helpompi, kolmas taas helpompi... Ja kotiinlähtiessä kertakaikkisen hyvä olo. Parasta olisi jos pääsisi mökille omaan rauhaan, ainakin Vantaalla ja Tampereella on saunassa ollut melko ruuhkaista.

    Tulipa mieleen että avanto varmaan tekee hyvää palautumiseen. Sinä olit toipunut hyvin maratonista, mutta mitähän keho tykkäisi jos kävisi avannossa pari päivää kisan jälkeen? Omat maratonini olen juossut kesäaikaan, yhden vuodessa niin kokeilu jää tuonnemmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se eka kastautuminen on aina ihan huikea. Neljäs tai viides kerta ei tunnu enää miltään siihen verrattuna.

      Avannon ja kylmän vaikutuksista palautumiseen on ihan päinvastaistakin tutkimusnäyttöä, itse uskon että se auttaa ja vaikka ei auttaisikaan niin ainakin virkistää ja rentouttaa. Se on vaan kivaa!

      Itsekin ajattelin vielä pari kuukautta sitten että juoksen aina vain yhden maratonin vuodessa... nyt en ole enää lainkaan niin varma ;)

      Poista