maanantai 15. helmikuuta 2016

Hups, juoksin vahingossa maratonin - 400 metrin radalla hallissa.

Lähes päivälleen kolme vuotta sitten kirjoitin jutun otsikolla Hups, juoksin vahingossa puolimaratonin. Porissa järjestettiin ensimmäistä kertaa APK-hallimaraton ja koska kaverini oli tapahtuman pääjärjestäjä päätin käydä heittämässä puolimaratonin ihan vain treenimielessä. Viime lauantaina tapahtuma järjestettiin jo neljännen kerran. Tein paluun halliin.

Olen viimeksi juossut maratonin syksyllä 2014. Viime vuodesta tuli ensimmäinen liikuntaharrastukseni alettua jolloin en juossut missään juoksutapahtumassa. Syksyllä ilmoittauduin yhdelle maratonille mutta olin flunssassa. Sen jälkeen heitin ilmon sisään vielä toiselle mutta juoksu ei yksinkertaisesti houkutellut. Vaikka treenivuosi olikin ihan kohtuullinen niin tapahtumasaldona oli ainoastaan kaksi DNS-merkintää.

Vuoden vaihtuessa mietin mitä haluan tältä harrastukselta ja asiat alkoivat loksahdella kohdalleen. En enää haluaisi että maraton on joku kerran vuodessa tapahtuva kohokohta jonka yksittäinen sairastelu voi pilata. Haluaisin olla sellaisessa kunnossa että maraton onnistuu melkein missä tahansa ja koska tahansa. Sellaiseen kuntoon ei tosin pääse muuten kuin juoksemalla niitä maratoneja. Ilmoittauduin APK-hallimaratonille.

Nyt olisi mahdollista nähdä miten maraton sujuu talviterässä, ilman minkäänlaista valmistautumista tai maratonille tähtäävää harjoittelua. Edelliset pitkikset olivat syys-lokakuun vaihteesta. Koko alkuvuoden olen hölkötellyt pari kertaa viikossa keskimäärin 8 kilometrin lenkkejä noin 7 min/km-vauhdilla. Sellainen ei ole kestävyysjuoksua eikä maraton-harjoittelua. Sellaisella treenillä oppii juoksemaan lyhyitä matkoja hitaalla vauhdilla.

Viime syksyn DNS-merkinnät alkoivat nousta mieleen alkuviikosta. Suussa tuntui tosi oudolta enkä saanut nukuttua, kuin olisi paha ientulehdus. Kävin hammaslääkärillä joka totesi viisaudenhampaan puhjenneen viikonlopun aikana ja avonaiseksi repsahtanut ien oli tosiaan tulehtunut pahasti. Hammas olisi poistettu peruutusajan vuoksi jo torstaina mutta kerroin maratonista. Leikkaus siirrettiin maaliskuulle. Keskiviikkona aloitin antibioottikuurin. Syöminen onnistui vain suun toisella puolella.

Lauantai saapui ja mulla oli aivan uudenlainen fiilis. Kolme ensimmäistä maratoniani olen juossut muualla Suomessa ja asunut koko kisaviikonlopun hotellissa. Aikaisen herätyksen ja muhkean buffet-aamiaisen sijaan nukuin pitkään, söin puoli yhdeltätoista puuroa ja rahkaa ja vetelehdin kotona. Ei jännittänyt eikä tuntunut miltään muulta kuin siltä että olisi lähdössä perushölkkälenkille.

Mukaan viivalle olin houkutellut blogin pitkäaikaisen lukijan poppiksen joka saapui Helsingistä linja-autolla. Käytiin yhdessä kaupassa ostamassa viimeisiä kisaeväitä ja lähdettiin hallille hakemaan numerolappua ja chippiä. Kaikki oli järjestetty erinomaisesti ja tutut paikat ja talkooväki vain lisäsivät helppouden tuntua. Tämä olisi maailman helpoin ja rennoin maraton.


Aika komea numero lapussa! Enteilisikö se kolmosella alkavaa loppuaikaa, sijoittumista kolmanneksi vai keskeyttämistä kolmen kierroksen jälkeen?


Chippiä kiinnittäessäni vielä hymyilytti mutta kyllä se virne siitä vielä ehtisi hyytymään.


Olin varannut evääksi sekalaisen setin geelejä joita en ollut koskaan ennen maistanut tai testannut. Lisäksi poppis oli tehnyt molemmille 105 karkkia sisältävän pussin. Yhden jokaiselle kierrokselle! Erinomainen ajatus, näistä saisi tasaisesti mussutettuna yli 700 kalorin edestä energiaa tankkiin.


Lähdon aika on koittanut. Juoksijoita oli noin 50-60, osa toki puolimaratonilla. Sopiva määrä 400 metrin radalle, ohittelua ei tule liikaa mutta peesejä ja juttuseuraa riittää.

Mulla ei ollut mielessä minkäänlaista taktiikkaa. Halusin vain palata puolentoista vuoden tauon jälkeen maraton-juoksun pariin, sillä miten sen tekisin ei ollut mitään väliä. Ajatuksena oli että poppis juoksee omaa vauhtiaan ja minä pysyn mukana niin pitkään kuin pystyn.


Mullahan ei ole koskaan kelloa kun juoksen mutta tällä kertaa tiesin koko ajan tismalleen missä mentiin. Chip-maton jälkeen oli taulu josta näki viimeisimmän kierroksensa ja jäljellä olevat rundit. Erinomainen juttu!

Puhuttiin poppiksen kanssa kaikesta mahdollisesta, aluksi pääasiassa siitä minkä makuinen jelly bean oli suussa. Oli yllättävän vaikeaa muistaa ottaa jokaisella kierroksella karkki suuhun ja molemmat missasivat aika nopeasti startin jälkeen useammankin kierroskarkin.

Olin suunnitellut sellaisen taktiikan että söisin geelin puolen tunnin välein ja joisin aina samalla mukillisen vettä. Ei pidetty huoltotaukoja samaan aikaan mutta toinen aina hölläsi vauhtia hitusen ja huollon jälkeen spurtattiin takas letkaan. Välillä oltiin kahdestaan, välillä isommassa porukassa.

Hallimaraton helmikuussa ei kerää isoja massoja - eikä mukaan mahtuisikaan, tämäkin tapahtuma myytiin hyvissä ajoin loppuun - mutta mukana on paljon ihmisiä joille maraton on elämäntapa. Mukana oli tietysti lähes 2000 maratonin Kalevi Saukkonen mutta myös naisten tilastoykkönen Ritva Vallivaara-Pasto. APK-hallimaraton taisi olla Ritvan 671. maraton ja oli hienoa päästä juttelemaan kaikkea mahdollista suuren idolini kanssa. Huippu tyyppi! Sanoin hänelle ekan tunnin jälkeen että nyt aion pysyä peesissä ja samalla teen uuden ennätykseni, olin katkerana edellisestä maratonistani Hangossa 2014 jossa Ritva karkasi vääjäämättä horisonttiin kun katkesin.

Ekan tunnin ajan juoksu ei tuntunut miltään. Kierrosajat pysyivät 2.20 - 2.25 välissä joka kuulosti tosi hyvältä, noin kuuden minuutin kilometrejä. Toinenkin tunti oli helppo. Poppis vetäisi yhtäkkiä pari kovempaa rundia, noin 2.10 pintaan (5.25 min/km). Totesin heti etten pysy mukana ja tsemppasin jatkamaan täyttä höyryä.

Tällaisella radalla juostessa on hienoa miten koko ajan tulee sekä ohitettua että ohitetuksi, juttuseuraa ja toisaalta myös eri vauhtista peesiä riittää. Maratonin varrella oli 105 huoltopistettä, 210 vessaa sekä myös 105 kierrosta aikaa keskeyttää. Tavallisella maratonilla keskeyttämiskynnys kasvaa jos maalialue ja huoltopisteet ovat ongelmien kohdatessa kaukana. Hallimaratonilla olet koko ajan lähtö- ja maalialueella.

Puolimaratonin täyttyessä aloin huomaamaan että juoksu ei enää kulje. Nivusissa ja lonkassa oli pieniä tuntemuksia. Maraton-juoksu alkoi tuntua kevyen hölköttelyn sijaan oikealta duunilta. Siltä miltä sen pitääkin tuntua. En nähnyt poppista yli tuntiin. Se oli todella hämmentävää, miten se on edes 400 metrin radalla mahdollista? Erikoista oli että esimerkiksi Ritvan kanssa juoksin yhdessä noin vartin välein ja vaikka toinen aina katosi jonnekin niin aina kun juoksimme yhdessä chippimaton yli niin totesin että olimme samalla kierroksella!

Juostavien kierrosten määrä väheni taululla. 46 kierrosta tuntui kuitenkin hurjalta määrältä kun meno alkoi jäykistymään. Jossain 30-35 kierroksen kohdalla mietin jo pääsenkö edes maaliin. Iskunkestävyys oli kadonnut täysin vähentyneiden treenikilsojen myötä, rata on myös kova alusta verrattuna metsäpolkuihin. Kädet puutuivat ja muuttuivat tunnottomiksi..

Järki ei pysynyt enää mukana. Oli hirveän vaikea laskea mitä 20 kierrosta tarkoittaa kilometreissä. 20 x 0.4 ei ole mitenkään hirveän vaikea laskutoimitus mutta tuossa tilassa se oli sitä. Katsoin hallin katon rajasta paljonko kello on ja pidin tauon jo vartin välein. Sitten kentällä alkoi futismatsi, kellonaika katosi. Onneksi futiksessa ei pelikello pysähdy vaan aloin käymään huollossa kun oli pelattu 15, 30 ja 45 minuuttia. Toisaalta tuo tarkoitti sitä että mulla ei ollut enää mitään käryä ajankulusta. En tiennyt olinko juossut kolme, neljä vai viisi tuntia. Tiesin vain kauanko mun edellinen juoksemani kierros oli kestänyt ja montako kierrosta oli jäljellä.

Kierrosajat alkoivat heikkenemään. Jonkun aikaa taistelin ja pidin väkisin ne alle 2.30 (6.15 min/km). Sitten myönnyin juoksemaan 2.35 (6.27min/km) ja lopulta 2.40 (6.40min/km) kierroksia. Lopulta mitään ei enää ollut tehtävissä. Odotin vain koko ajan koska vartti olisi kulunut ja pääsisin huoltoon ja kävelemään hetkeksi vesimuki kädessä. Tuska oli erittäin kova. Ei ole helppoa tuntea puukoniskuja lonkkaan ja nivusiin joka askeleella noin 20 kilometrin ajan.

Kohtasin joskus poppiksen ja huusin tsemppiä. Sydämeni särkyi kun Ritvakin meni lujaa ohi. Monta kertaa. Suurimman osan ajasta etenin jo yksin. Nopeimmat maratoonarit ja kaikki puolikkaan juoksijat olivat jo poissa. Rata alkoi hiljentyä. Jäljellä oli enää eri tasoisia ihmisraunioita ja muita jotka nauttivat koko rahan edestä pitkän kaavan kautta.

Pitkään poppis oli kierroksen mua edellä, sitten kaksi ja lopulta kolme. Kierrosaikani olivat suunnilleen kolmen minuutin mittaisia. Oikeasti seitsemän ja puolen minuutin kilsoja mutta omassa mielessä ne tuntuivat tolkuttoman hitaalta ja laskin että ne olisivat jotain 9-10 minuutin kilometrejä. Hitaimmatkin huollon sisältävät kierrokset olivat kisan alussa paljon nopeampia kuin nyt kokonaan juoksemalla edetyt kierrokset!

Missään vaiheessa en kuitenkaan pysähtynyt, tiesin että vaikka mitä tapahtuisi niin tämä comeback hoidetaan kunnialla loppuun. 12 kierrosta oli jäljellä enkä tajunnut tarkoittaako se neljää vai seitsemää kilometriä :D Halli oli kuitenkin jo entuudestaan niin tuttu paikka että oli hämmentävää tajuta vasta tuossa vaiheessa että vaikka se kierros tuntuisi miten pitkältä niin oikeasti se on todella lyhyt.

Parhaalta tuntui silloin kun sai aivot laskemaan paljonko matkaa oli jo takana. Jos on 93 kierrosta juostuna niin eihän 12 ole enää mitään! Oikeasti tuntui tosi pahalta ja joka kierros oli taistelua. Helpotti vasta 3-4 kierrosta ennen maalia. Aloin tuulettamaan joka kerta kun ylitin chippimaton. Enää 3! Enää kaksi - 2! Tajuatteko! Yksi enää!

Ja siinä se oli. Teki mieli tanssia maaliviivan yli! 105 kierrosta, 42.195 kilometriä!

Oikea käsi oli olkapäästä alaspäin täysin voimaton, en pystynyt avaamaan ovea tai kantamaan sillä edes mehumukia. Se vaiva loppui onneksi jo tunnin kuluttua. Mitään hiertymiä tai rakkoja ei käytännössä tullut, oikeastaan vain polvissa on tuntunut hankalalta rappusissa eikä tarvitse haaveilla vielä kyykkyyn menemisestä.

Aika oli 4 tuntia 36 minuuttia. Ongelmiin nähden käsittämättömän hyvin, talvikaudella ilman minkäänlaista valmistautumista ja kovissa kivuissa. Ajalla oli ja ei ollut mitään merkitystä. Tärkeintä oli että kaiken sen taistelun ja tuskan keskellä löysin taas palon kestävyysjuoksuun ja maratoneihin. Olen tullut takaisin! Tää oli mun comeback ja se meni just hyvin!

 Kuvat minä, poppis ja Kirsti Koskinen

16 kommenttia:

  1. Onnittelut comebackistä! Hieno työvoitto. :D Hassun kuuloinen tapahtuma, just tuo, että kaikki juoksijat on max 400 m etäisyydellä toisistaan koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kun olin poppiksen kadottanut ja mietin onko se enää edes koko radalla niin kaveri kiikaroi että kyllä se tuolla toisella puolella hallia juoksee. Olin ihan unohtanut sen mahdollisuuden että voi katsella muuallekin kuin eteensä!

      Poista
  2. Sisukasta, onneksi olkoon! Huh, miten kova alusta, mutta ihanat jellybeansit! Menikö kaikki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin puolet meni. Tungin parikymmentä taskuun ennen starttia ja sitten kun ne loppuivat niin söin niitä aina huoltopöydältä kun hain vettä.

      Alusta oli mulle kova, enhän asfaltillakaan juokse kuin noin kerran vuodessa. Se on varmaan yksi syy siihen miksi polvet, lonkka ja nivuset ottivat hieman itseensä.

      Poista
  3. Aivan mahtavaa Mika!!:D Onnittelut paluusta kestävyyskentille. Mä oon kyllä monesti miettinyt, että tuo radalla maratonin juoksu on täysin hullua, mutta onhan siinä tosiaan kiehtoviakin puolia, kun juttukavereita ainakin riittää. Mutta huippua, onnittelut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tällainen maraton on monella tapaa helpompi kuin tavallinen mara. Voisin kirjoitella aiheesta vielä lisääkin! Suosittelen joka tapauksessa kokeilemaan.

      Poista
  4. No johan pomppas, on se rautanen kaveri :D. Iso peukku, jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ei kai nyt niin kovin rautainen. Kiitti Taru!

      Poista
  5. Mahtava kisaraportti! Elin juoksun kanssasi uudestaan. Tällä kertaa en kadonnut minnekään vaan olin vierelläsi loppuun saakka!

    Kellon muuttuminen pelikelloksi sekoitti mut tyystin. Onneksi mulla oli oma kello mukana, mutta aikansa kesti ennen kuin tajusin sen. Taidin olla myös ihan sekaisin.

    Sä teit paluun maratonille rytinällä, onneksi olkoon siitä! Seuraavalle kerralle kuulustellaan toisiltamme neljän kertotaulua. Se oli hävyttömän vaikeaa maratonista mössönä olevilla aivoilla.

    Kiitos vielä kerran kaikesta ennen maratonia, sen aikana ja sen jälkeen. Oli ilo elää tämä kokemus yhdessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sullakin oli vaikeuksia matikan kanssa! Kiva kuulla etten ole vain niin pölhö.

      Kiitos kaikesta poppis, toivottavasti juostaan taas pian yhdessä :) Olet huippu!

      Poista
  6. Jee, hieno paluu maratoniin ja mukaansa tempaava rapsa! Hullun hommaa toi radalla, vielä sisäradalla, juokseminen, nostan hattua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli yllättävän helppoa ja kivaa, tuu joskus mukaan :) Ei varmasti ollut mun viimeinen hallimaraton!

      Poista
  7. Oho! Ja wau mikä teksti. Mies nousi yhtäkkiä kuin fenix lintu tuhkasta - ja suoraan kukoistukseen. Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onni! Oli hienoa palata takaisin.

      Poista
  8. Wau! Katoin omaa blogilistaa, että mitäs se Mika on nyt mennyt tekemään, ja piti tulla heti lukemaan rapsa. Huh, olipa koitos, aika siistiä, että juoksee ex-tempore maratonin. Tsemppiä palautumiseen ja onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeah, joskus pitää repäistä! :) Tiesin pari kuukautta että juoksisin tämän maratonin mutta asenne oli täysin uudenlainen. Tää oli mulle ennakolta kuin mikä tahansa lyhyt ja kevyt harjoituslenkki. Ei suorittamista vaan heittäytymistä!

      Poista