perjantai 8. maaliskuuta 2013

Jutta ja puolen vuoden superdieetit loppuivat, mitä jäi käteen?

Kevään ilmiö oli Jutan uusi ohjelma, Puolen vuoden superdieetit. Se oli alkuvuoden katsotuin ohjelma Livillä eikä siltä voinut blogeissakaan välttyä, ainakin täällä treeniblogien puolella siitä riitti juttua. Katsoinhan minäkin kaikki kymmenen jaksoa ja ajattelin vähän purkaa ajatuksia mitä se herätti.

Osallistujat oli valittu mielestäni järkevästi, suurimmalla osalla pudotettavaa oli ihan reilusti. Se, että pudotettavaa on paljon kertoo yleensä siitä että taustalla on useita syitä jotka rajuun painonnousuun ovat johtaneet. Tähän keskityttiin liian vähän minkä huomasi parhaiten ensimmäisessä ja viimeisessä jaksossa. Kumpikaan osallistuja ei saanut laihduttua juurikaan ennen kuin saivat henkistä apua, toinen syömishäiriöön ja toinen jaksamiseen eron ja huoltajuuskiistan keskellä. Iso laihdutusurakka vaatii kaiken keskittymisen eikä asiat voi olla sekaisin. Paino on noussut koska asiat eivät ole järjestyksessä eikä se yleensä laske ennen kuin henkinen puoli on saatu tasapainoon. Henkinen valmentaja Varpu Raappana olikin tämän ohjelman tärkein tuki monelle osallistujalle. Ensimmäisen jakson naista salilla valmentanut "pt" oli puolestaan täysin päinvastainen hahmo, totaalisen lannistava ja asiakkaan musertava käskyttäjä jolla ei ollut yhtään psykologista ymmärtämystä tai pelisilmää siitä miten heikon itsetunnon omaavaa ihmistä ohjataan. Ilmeisesti ohjelman takana oleva tiimi huomasi tämän itsekin koska häntä ei enää lopuissa jaksoissa juurikaan näkynyt, viimeisisssä jaksoissa Mayor'silla treenejä vetänyt Annina Kiukkonen vaikutti erinomaiselta, tsemppaavalta ja motivoivalta personal trainerilta.

Bull Mentula herätti aika paljon keskustelua, erityisesti yksi klippi on pyörinyt vinhaan joka paikassa.


Bull on monella tapaa huono ihminen esimerkiksi tai arvostelijaksi tällaisessa ohjelmassa. Hänen mielestään nämä tyypit näyttävät sairaalta. Okei, en minä alennu samalla tasolle ja sano että oletko katsonut peiliin. Mutta Bull näyttää isolta. Käsittääkseni ohjelmaan hakeneet ihmiset EIVÄT halua näyttää isolta, vaan hyväkuntoiselta, terveen näköiseltä ihmiseltä. Bull ei mahdu tähän kategoriaan.

Tottakai tiedän että Mentula on helvetin kova treenaamaan ja vetää hirveitä supersarjoja ja miehen hauis on isompi kuin pääni mutta se nyt vaan ei liity tähän ohjelmaan millään tavalla. Olisin halunnut nähdä laihduttajien lisäksi Bullin Pyynikin rappusissa. Minkälainen aika olisi tullut, mikä pössis yläpäässä?

Jarihan oli mukana ohjelmassa ruokavalioiden suunnittelijana. Ilmeisesti kaikille oli annettu suunnilleen sama ruokavalio? Moni bloggaaja on ollut mukana Fitfarmin ohjelmissa, ei kai ne mitään yksilöityjä ruokavalioita tee vaan kaikki saavat samat ohjeet? Ei ole mitään rakettitiedettä kehittää ruokavaliota jolla laihtuu. Paljon proteiinia, vähän ja hyvälaatuista rasvaa. Lihat maustetaan eikä upoteta kastikkeeseen. Sopivasti hiilaria. Näinhän jokainen ravintoterapeutti ja naisten lehti sanoo muutenkin?

Bullin suurin vika ohjelmassa oli kuitenkin täydellisyyteen pyrkivä asenne. Hän on huippu-urheilija (omasta mielestään ainakin) ja sellainen sopii hänelle mutta ohjelmassa mukana olleet ihmiset eivät ajattele niin. He ovat ihan tavallisia tyyppejä joille liikunta ei ole maistunut mutta ruokaa on tullut syötyä vähän reippaammin. Takana on yleensä vuosia, tai kymmeniä vuosia ylipainoa ja monia dieettejä ja painonpudotuksia jotka ovat aina syystä tai toisesta epäonnistuneet. Sitten kun tällainen ihminen nousee vaa'alle ja on pudottanut kolmessa kuukaudessa 15 kilon sijan 14 kiloa tai puolessa vuodessa 25kg eikä 30kg, Bull pudistelee päätään ja murahtaa ettei tähän voi olla missään nimessä tyytyväinen, tavoitteeseen ei päästy, pälä pälä. Bullilla oli aina kova tarve osoittaa että vika on laihduttajassa, eikä Fitfarmin ohjelmassa. Tottakai oli, ohjelman laihduttajat olivat tavallisia ihmisiä eivätkä mitään kehonrakentajia joille grammalleen mitatut annokset ja sekunnilleen synkronoidut aamulenkit ovat arkipäivää.

 Se että aamuaerobiset oli jäänyt tekemättä oli Bullin mielestä hirveä synti. Minä olisin kehunut siitä että ruokavalio on saatu vihdoin ihan hyvälle mallille, monella ensimmäistä kertaa koko elämässä. Aamuaerobisista on muuten tulossa bloggaus ensi viikolla, vihdoin ja viimein. Se on pitänyt kirjoittaa jo monta kuukautta.

Kaikki saivat ohjelmassa painoa pudotettua ja se on tärkein asia. Aluksi. Lopulta kaikkein tärkeintä on onnistua kuuden kuukauden sijaan seuraavat 60 vuotta ja pitää se ylipaino menneisyydessä. En ole projektien ja pikaohjelmien ystävä, usein ne onnistuvat aluksi mutta romahtavat pitkässä juoksussa. Olen nähnyt ihmisiä jotka ovat laihduttaneet kymmeniä kiloja muutamissa kuukausissa erilaisissa laihdutusryhmissä ja saaneet kaiken takaisin - korkojen kera - kun projekti on loppunut. Kun TV-ryhmä seuraa jokaista askelta, kuntosalilla on oma valmentaja odottamassa ja ruokavalio on tiukasti suunniteltu, jokainen laihtuu puolessa vuodessa. Mutta mitä tapahtuu kun kamerat sammuvat ja on yksin keittiössä, kaupassa, salilla? Tai kun tulee seuraava iso elämänmuutos? Se miten pärjää silloin, on tärkeää.

Uskallan väittää että on parempi laihduttaa 30 kiloa viidessä vuodessa kuin 30 kiloa puolessa vuodessa. Mitä pidempi ajanjakso on kulunut, sitä pidempään on täytynyt elää terveellistä ja hyvää elämää. Mieli on pysynyt mukana ja joutunut koko ajan työstämään sitä mihin suuntaan pitää kulkea jotta onnistuu ja on tyytyväinen itseensä. Jokainen päivä on yhtä tärkeä kokonaisuuden kannalta, ei vain jokin tietty ajanjakso.

15 kommenttia:

  1. Itekin katoin kaikki jaksot ja samoja asioita tuli mieleen. Ensinnäkin olihan ohjelma yks iso Fitfarm-mainos, Hypoxista nyt puhumattakaan. Ja aika armoton kuvahan siinä laihduttamisesta tuli. Totta kai on pidettävä kova roti jos meinaa puolessa vuodessa kadottaa itsestään neljänneksen,mutta veikkaan, että nyt aika moni ajattelee, että muutama ruokavaliosta poikkeaminen monen kuukauden aikana ja aamuaeroobisen väliin jättäminen on hirveitä syntejä, ei se kauheesti kannusta alottaan minkään sortin elämäntapamuutosta. Tai siis, jos on eletty koko elämä kun pellossa, tuntuu aamulenkki kuudelta ja keittiövaaka varmaan aika vierailta asioilta, kevyemminkin vois aloittaa.

    Bulli on bulli, mutta aika kaukanahan se ukko on normaalista, eikä välttämättä anna kivaa kuvaa terveistä elämäntavoista. Se on varmaan hyvä valmentaan kisaajia, mutta ei se tommoseen tavallisen paksukaisen laihdutusskabaan ole oikea mies. "Kyllä läski aina selitykset keksi!"

    Parasta ohjelmassa oli nähdä lopussa niiden laihduttajien aidosti parempi olo ja ylpeys siitä saavutetusta työstä. Toivottavasti elämä on tosiaan pysynyt mallillaan kuvausten jälkeenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Söikö ne tyypit muuten aamupalaksi jonkun jauheesta (hera?) tehdyn pirtelön ja pienen apteekin verran erilaisia pillereitä? Jossain kohdassa olin näin bongaavani... :e

      Poista
  2. Tosi hyvä kirjoitus! Olen kanssasi ihan samoilla linjoilla, tosin tuota Jutan ohjelmaa en ole katsonut kuin ensimmäisen jakson, ja senkin vain, koska aiheesta oli niin paljon puhetta blogeissa. Suhtaudun lähtökohtaisesti tosi varauksellisesti näihin painonpudotusrealityihin, ja joku Biggest Loser on mielestäni nimestä lähtien vain täysin ylipainoisia alentavaa huttua.

    Pari ammattilaisbloggaajasuosikkiani on muuten kirjoittanut samasta aiheesta myöskin ohjelmia kritisoiden. Eli Patrik Borgin bloggaus täällä ja Anette Palssan täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patrikin ajatukset tuntuu menevän usein yksiin omieni kanssa ja näköjään tuo bloggauskin olisi voinut olla omani. En tosin suhtaudu ihan noin jyrkästi näihin ohjelmiin vaikka pahimmat ylilyönnit onkin vastenmielisiä. Mutta ehdottomasti viisas mies lukemieni haastattelujen ja muiden artikkeleiden perusteella.

      Anetesta jäi vähän huono kuva jostain ohjelmasta (Olet mitä syöt?), itse en lähtisi korvaamaan kaikkia ruokia kevytversioilla kuten hän opasti vaan mieluummin pienentäisin annoksia.

      Pieniä muutoksia pitkän ajan kuluessa eikä käännetä yhtäkkiä koko elämää ylösalaisin, uskon vahvasti että se on lopullisen onnistumisen salaisuus.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus. Olen itse nyt juuri kuuden viikon superdieetillä. Sen avulla olen saanut ruokavaliotani parempaa kuntoon, mutta liikunnat olen hoitanut oman mielen mukaan. Mun tuntemuksista voi lukea lisää mun blogista viimeisenkerran.blogspot.fi , jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat tuosta hyviä vinkkejä ja ohjeita pysyvään muutokseen! Tsemppiä Minttu :)

      Poista
  4. Kiitos, hyvin kirjoitettu. Itse en tuota pystynyt katsomaan kuin näytteen verran, olen hieman allerginen super* -asioille. On varmasti ihmisiä, joille tällainen super* -lähestymistapa toimii tosi hyvin, ja kiva niin mutta tämä absoluuttisuus ja täydellisyyden tavoittelu ei varmasti sovi kaikille, ja mielestäni on varsin ikävää syyllistää niitä (luultavasti enemmistö) joille sellainen ei vain sovi. Sitäpaitsi äärettömän kontrolloidussa super* treenaamisessa ja -dieetissa on mielestäni jotain samaa kuin syömishäiriössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syömishäiriöt onkin tärkeä pointti joka melkein aina näissä ohjelmissa unohdetaan. Mitä merkittävämpi ylipaino on niin sitä useammin taustalla on varmaan joku häiriö kuten BED, Binge eating disorder. Tarkat mittailut ja punnitsemiset on silloin yleensä kuin bensaa liekkeihin ja lähestymistapa pitäisi olla ihan toinen.

      Kohtahan Suomessakin alkaa todella överiltä vaikuttava ohjelma: http://www.sub.fi/uutiset/rakas-sinusta-on-tullut-pullukka--kohuohjelma-laittaa-parisuhteet-koville/1656080 Huh hah hei.

      Poista
  5. Niin. Mielestäni ei ole millään tapaa korrektia kommentoida kenenkään ulkonäköä "mätisäkiksi" missään olosuhteissa. Päässään saa jokainen ajatella mitä haluaa, mutta ihan kaikkea ei tarvitse ääneen sanoa.

    Tai se Bullin "Koskaan ei voi olla tyytyväinen, kun tavoitteeseen ei päästy" sillä, että siltä yhdeltä mieheltä jäi joku 3-5 kg painoa putoamatta. Mitä nyt maastavedossa kiskaisi parisen sataa kiloa? Juttahan yritti siinä vähän siihen suuntaan vihjata, että pudotus ei ollut ehkä niin suuri siksi, että lihaksia on tullut tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Tiesi aina että kun punnitus lähestyy niin painoa on lähtenyt todella paljon mutta kuitenkin parisataa grammaa vähemmän kuin tavoite jotta Bull pääsee jyrähtämään.

      Poista
  6. Heissan. Mitenkä tässä ohjelmassa on, asuuko he 6kk ajan talossa vai miten se menee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kotonaan asuvat ja toteuttavat annettuja ravinto-ohjelmia siellä, valmentajia tavataan kuntosalilla.

      Poista
  7. Ajatuksia herättävä kirjoitus. Minullakin on monta tuttua jotka ovat ylipainonsa kanssa painineet. Suurimalla osalla käy nimenomaan niin että tällaisen supertiukan dieetin jälkeen palataan takaisin vanhoihin tapoihin ja kilot tulevat kohinalla takaisin. Näissä dieettiohjelmissa pitäisi aina pitää mielessä myöskin se, että nämä ovat melkein poikkeuksetta äärimmilleen vietyjä keinoja laihdutukseen. Laihduttajalle on tarjolla kourallinen ihmisiä kantamaan sen laihdutusjakson läpi mutta kuten tuossa aikasemminki joku mainitsi on asia erikseen mitä tapahtuu kun kamerat sammuvat. Monelle dieetti on sen 6kk, joillekkin siitä tulee pysyvä terveellinen elämäntapa.

    Ja mitä tulee pahaan Bulliin, niin asiaahan mies puhuu. Mutta voisi vähän miettiä sitä ulosantiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, telkkarissa kun laihduttaa niin onnistumisen kanssa on ihan erilaisen suurennuslasin alla kuin normaalissa arkielämässä. Puoli vuotta on pitkä aika muuttaa kroppaa mutta lyhyt aika muuttaa ajatusmaailmaa ja henkisia asioita.

      Poista
  8. Dieetti on mielestäni aivan helppo pullanmussuttajalle, siis sehän on suunniteltu ihmisen tarpeiden mukaan. Siksi dieetit ovat samanlaisia, sillä ei ihmiskroppa tarvitse muuta! Laihduttaessa yksinkertainen dieetti on paras, niin pää jaksaa keskittyä treeneihin. Eivätkä kokeneet kehonrakentajat yms. tarvitse kuin nuoruusvuosina sitä vaakaa avukseen, sillä voin varmasti sanoa että osaavat arvioida ruoat melko tarkasti. Energiamäärätkin he osaavat varmasti jokaiselta perusaterialta laskea. Voin sanoa että Bull on nähnyt todella TODELLA paljon enemmän vaivaa tuon ulkomuodon saavuttamiseksi kuin vaikkapa, jos 130kg lähtee pudottamaan painoa 60kg lukemiin. Painonpudotus on paljon helpompaa sillä viikossahan pystyy vetämään parhaillaan läskiä pois yli 2 kg! Puhdasta lihasmassaa ei pysty hankkimaan kiloa enempää kuukaudessa ilman mömmöjä ja se 1kg lihasta on jo älytön suoritus! Läskiähän voi hankkia kuukaudessa vaikka 10kg lisää -.- Lopettakaa se p*skan jauhaminen ja liikkumaan + jääkaappiin semmoset safkat joita elimistönne tarvitsee.. Voin sanoa että kaikkien mieli muuttui totaalisesti positiivisempaan suuntaan kun näytettiin mitä heidän tulee syödä ja se upea ulkoinen muutos on nyt positiivisempi kaikkien terveiden ihmisten mielestä =D

    VastaaPoista