Olin sekä perjantaina että eilen sunnuntaina salilla illalla. Perjantaina klo 21-22 tein kyykkyjä ja penkkiä ja eilen tiivis, isoilla painoilla ja lyhyillä sarjoilla tehty setti oli vuorossa klo 21.30-22.00. Meidän sali on aika iso ja sillä on paljon käyttäjiä joten tuohonkaan aikaan, edes viikonloppuiltoina, ei ole autiota vaan kanssatreenaajia on yleensä noin 5-10. Talvella ehkä on matalampi kynnys mennä salille myöhään illalla kuin vaikka hellepäivinä lomakaudella, muistelen että kesälauantaisin taisi olla hiljaisempaa ja lähellä iltakymmentä meitä oli enää pari-kolme. Meidän sali on siis auki jäsenkortilla klo 5-22, ilmeisesti jatkossa klo 23 saakka. Jotkut salit on avoinna peräti 24/7, muistelen Rahkamuijan bloggausta kun olivat palanneet Jenkeistä ja olivat jetlagista kärsivän Rahkaäijän kanssa salilla puoliltaöin. Ovi oli kolahtanut ja joku muukin oli tullut kasuaalisti vetämään maasta yhden-kahden aikaan yöllä. Mahtavaa! Toivottavasti mulla ei lähde homma lapasesta uusien aikojen kanssa vaan lähden kotiin viimeistään kympin maissa syömään iltarahkat ja nukkumaan.
Lauantaina kanssaliikkujia ei näkynyt... Ulkona oli vuosisadan lumimyrsky mutta päätin pitää kiinni suunnitelmistani ja lähdin metsään lenkille kahdeksalta illalla. Lunta oli satanut koko päivän eikä ulkoilupolkua oltu ehditty huoltamaan, lunta oli 5-10cm kohdasta riippuen. Lumessa oli vain parit hennot, jo osittain peittyneet jalanjäljet ja yritin seurata niitä. Polun alussa on välimatkatolppia 200 metrin välein ja jo ekan kohdalla ajattelin että mitenköhän mahtaa käydä.. Onneksi ne tolpat harvenivat, eikä niitä ollut kuin puolen kilometrin välein. Ei olisi ollut kovinkaan tsemppaavaa kun koko lenkin ajan olisi nähnyt kuinka hitaasti ne parin sadan metrin pätkät kuluivat. Heti lenkin alussa näin yhden hiihtäjän ja yhden sauvakävelijän, sen jälkeen metsä oli pimeä ja autio. Polku oli toki valaistu mutta metsä ympärillä oli aavemainen. Jos joku rusakko olisi loikkinut polun läpi niin sydän olisi hypännyt kurkkuun!
Vanhana kauhuelokuvien ystävänä tuollaisessa tilanteessa mielikuvitus lähtee kyllä laukkaamaan aika pahasti. Hiljainen, pimeä metsä, lumimyrsky. Lauantai-ilta ja tietoisuus siitä ettei täällä todellakaan ole ketään lähitienoillakaan. Ei kai täällä päin karhuja liiku? Nehän on talviunillakin. Mutta entäs sudet? Niitähän on nykyään joka kylässä ja kaupungissa. Ois kyllä hienoa kohdata susi, se on vähän kuin voittaisi lotossa. Tai olisi se eka ihminen 300 vuoteen jonka susi popsii kuin punahilkan.. Itse asiassa käänsin asian niin että kun se susi sieltä kuusen takaa jolkottelee esiin niin pyydän sen lenkkikaveriksi kuin naapurin Mustin. Tai jos se on vihaisempi yksilö joka tarttuu sääriluuhun kiinni niin fileroin veijarin vaikka paljain käsin. 6.5 kilometriä umpeen tuiskanneella polulla on pitkä matka ja ajatus ehtii lentää. Mitä jos tulee sähkökatko ja ne valotolpat pimenee? Otsalamppu voisi olla hyvä idea vaikka reitti onkin valaistu. Kännykän valollako olisin kontannut takas autolle? Ja varmasti akku olisi loppunut siitäkin..
Olosuhteet huomioiden lenkki oli hidas ja erittäin mieleenpainuva. Noin kuuteen ja puoleen kilometriin meni varmaan 45 minuuttia. En taida ihan heti olla menossa samaan mestaan. Ainakaan lauantai-iltana lumimyrskyssä kun kaikki muut on kotona.. Mutta tällaisten lenkkien jälkeen on kyllä poikkeuksellisen mukava mennä sohvalle, kääriytyä peittoon, katsoa ohjelmaa Yukonin miehistä ja miettiä että tässä on kyllä ihan hyvä olla. Kisataan se Yukon Arctic Ultra tai Lapland Extreme Challenge Race joku toinen päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti