torstai 2. elokuuta 2012

Mistä puhun kun puhun juoksemisesta.

Olen aiemminkin antanut muutamia kirjavinkkejä joista edelleen nostaisin ylitse muiden Dean Karnazesin Ultramaratoonarin. Se on erinomainen kirja paitsi juoksuharrastajille myös jokaiselle liikkujalle ja kuntoilijalle ja yleensäkin ihmisille jotka haluavat toteuttaa unelmiaan. Aloitin treenaamisen jo ennen kirjan lukemista mutta kun sen viime joulukuussa ostin ja vauhdilla ahmin niin siitä lähtien Karnazesin ajatukset ja tekojen voima ovat kulkeneet mukana jokaisena päivänä kaikessa mitä teen. Todellista innoitusta ja inspiraatiota siis.

Toinen mainio juoksuaiheinen omaelämäkerta on japanilaisen Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta.

Japanilainen kulttikirjailija Haruki Murakami aloitti juoksemisen vuonna 1982. Vuoden kuluttua siitä hän juoksi täyspitkän maratonin Ateenasta Maratoniin. Mikä saa juoksemista harrastavan ihmisen juoksemaan päivä toisensa jälkeen? Haruki Murakami antaa verrattomassa muistelmanomaisessa teoksessaan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta yhden vastauksen. Murakamille juoksemisessa on olennaista säännöllisyys, se että juostaan joka päivä säästä ja omasta kunnosta huolimatta. Kärsimyskin kuuluu juoksemiseen, mutta ennen muuta se tuo Murakamin elämään säännöllisyyttä, kuria ja rakennetta, joita ilman hän ei omien sanojensa mukaan olisi kirjailija. Tässä leikkisässä ja hauskassa teoksessa hän kertoo valmistautumisestaan New Yorkin maratonille mitä moninaisimmissa paikoissa. Ennen muuta Murakamin kirja kertoo siitä miten suuri nautinto juokseminen hänelle on ja se on tarttuvaa.

Murakamin kirja sopii paitsi kaikille meille himojuoksijoille mutta myös niille jotka haluavat oppia ymmärtämään sitä paloa ja intohimoa joka aktiivisessa elämäntavassa on. Murakami kertoo paitsi elämästään yleensä niin ennen kaikkea harjoituslenkeistään ja kilpailuistaan, ensimmäisistä maratoneista ultrajuoksuihin ja triathloneihin.

Kipin kapin kirjakauppaan tai kirjastoon ja rakentamaan entistä vahvempaa motivaatiota itsensä liikuttamiseen!

2 kommenttia: