Työkiireet eivät juuri helpota eikä sen enempää treeneille kuin blogillekaan ole löytynyt aikaa. Olen juossut marraskuussa naurettavat 28 kilometriä! Tuntuu täysin utopistiselta että juoksisin maratonin kolmen viikon päästä. Kai se tulee hoidettua - ei välttämättä kunnialla mutta kuitenkin.
Kun työelämän kuormitus on näin kovaa niin se näkyy heti palautumisessa. Tein painonnostotreenin keskiviikkona ja olin aivan puhki koko ajan. Olin nukkunut edellisen yön hieman huonosti ja se näkyi heti, sykkeet olivat koko ajan korkealla vaikka olisi vain seisoskellut. Normaalisti minuun ei vaikuta useampikaan huonosti nukuttu yö mutta nyt tässä tilanteessa jo yksikin oli liikaa. Korjasin heti tilanteen ja olen mennyt aikaisin nukkumaan ja saanutkin nukuttua hyvin.
Eilen oli vieläkin vähän heikko olo ja juoksin töiden jälkeen lyhyen ja kevyen hölkkälenkin, neljä kilometriä. Tänään yritän saada töiden jälkeen muutaman kilometrin pidemmän lenkin kasaan, ehkä kutosen. Ei näillä kuuhun mennä mutta pysyypähän jonkinlainen juoksutuntuma edes yllä.
Huomenna olisin saanut nukkua pitkään mutta päätin lähteä Tampereelle katsomaan kuinka meidän jengi taistelee Suomen parhaan painonnostoseuran tittelistä seurajoukkuefinaalissa. Jos joku on Tampereen seudulla ilman tekemistä niin ei muuta kuin Nääshallille klo 11! Olen tehnyt laskelmia eri seurojen voimasuhteista ja näyttäisi siltä että mikä tahansa viidestä kisaan kutsutusta joukkueesta voi ottaa mestaruuden. Jännää!
Nyt kun fiilis on ollut kuormittunut niin ei ole tehnyt mieli takoa kovia treenejä, mieluummin kevyesti ja lempeästi kun on muutenkin jyrätty olo koko ajan. Tasan kolme viikkoa sitten paiskoin kuitenkin menemään todella kompaktin ja hyvän harjoituksen joka ei ole kestolla pilattu.
Harjoitukseen tarvitset yhden kappaleen mäkiä (kuvassa se on luminen koska napsaistu kolme viikkoa sitten, nyt on vain musta maa). Niin, et oikeastaan tarvitsekaan mitään muuta.
Omassa harjoituksessani mäen molemmilla puolilla sattui olemaan 100 metriä pyörätietä, muutoin jos tietä riittää pidemmälti niin kantsii mitata ja tsekata sopivat maamerkit kääntymiselle.
Juoksin aina sata metriä ylämäkeen kovaa, sitten palauttelin ja hölkkäsin kevyesti alamäkeä sata metriä, käännyin ja juoksin täysillä sata metriä ylämäkeen ja taas palauttelin alamäen. Yksi ylämäki + alamäki-setti oli pituudeltaan noin 200 metriä ja juoksin sen kymmenen kertaa, viisi sinne & takaisin-lenkkiä. Aikaa kului muistaakseni 13-14 minuuttia ja matkaa kertyi 2 kilometriä josta kilometri kovaa vauhtia juostua ylämäkeä ja tietysti kilsa kevyttä alamäkipalauttelua. Ekat kymmenen minuuttia meni hyvin ja ehdin palautumaan uutta vetoa varten mutta pari vikaa pätkää olivat jo tosi kovia.
Tällaiseen treeniin ei kulu paljoa aikaa ja sen voi toteuttaa melkein missä vaan, mäen ei tarvitse olla erityisen pitkä tai kova vaan tähän tarkoitukseen sopii mikä tahansa piskuinenkin nyppylä jonka molemmin puolin on alamäki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti