Kuormittunutta mieltä + nopea ja helppo mäkitreeni.

Työkiireet eivät juuri helpota eikä sen enempää treeneille kuin blogillekaan ole löytynyt aikaa. Olen juossut marraskuussa naurettavat 28 kilometriä! Tuntuu täysin utopistiselta että juoksisin maratonin kolmen viikon päästä. Kai se tulee hoidettua - ei välttämättä kunnialla mutta kuitenkin.

Kun työelämän kuormitus on näin kovaa niin se näkyy heti palautumisessa. Tein painonnostotreenin keskiviikkona ja olin aivan puhki koko ajan. Olin nukkunut edellisen yön hieman huonosti ja se näkyi heti, sykkeet olivat koko ajan korkealla vaikka olisi vain seisoskellut. Normaalisti minuun ei vaikuta useampikaan huonosti nukuttu yö mutta nyt tässä tilanteessa jo yksikin oli liikaa. Korjasin heti tilanteen ja olen mennyt aikaisin nukkumaan ja saanutkin nukuttua hyvin.

Eilen oli vieläkin vähän heikko olo ja juoksin töiden jälkeen lyhyen ja kevyen hölkkälenkin, neljä kilometriä. Tänään yritän saada töiden jälkeen muutaman kilometrin pidemmän lenkin kasaan, ehkä kutosen. Ei näillä kuuhun mennä mutta pysyypähän jonkinlainen juoksutuntuma edes yllä.

Huomenna olisin saanut nukkua pitkään mutta päätin lähteä Tampereelle katsomaan kuinka meidän jengi taistelee Suomen parhaan painonnostoseuran tittelistä seurajoukkuefinaalissa. Jos joku on Tampereen seudulla ilman tekemistä niin ei muuta kuin Nääshallille klo 11! Olen tehnyt laskelmia eri seurojen voimasuhteista ja näyttäisi siltä että mikä tahansa viidestä kisaan kutsutusta joukkueesta voi ottaa mestaruuden. Jännää!

Nyt kun fiilis on ollut kuormittunut niin ei ole tehnyt mieli takoa kovia treenejä, mieluummin kevyesti ja lempeästi kun on muutenkin jyrätty olo koko ajan. Tasan kolme viikkoa sitten paiskoin kuitenkin menemään todella kompaktin ja hyvän harjoituksen joka ei ole kestolla pilattu.

 Harjoitukseen tarvitset yhden kappaleen mäkiä (kuvassa se on luminen koska napsaistu kolme viikkoa sitten, nyt on vain musta maa). Niin, et oikeastaan tarvitsekaan mitään muuta.

Omassa harjoituksessani mäen molemmilla puolilla sattui olemaan 100 metriä pyörätietä, muutoin jos tietä riittää pidemmälti niin kantsii mitata ja tsekata sopivat maamerkit kääntymiselle.

Juoksin aina sata metriä ylämäkeen kovaa, sitten palauttelin ja hölkkäsin kevyesti alamäkeä sata metriä, käännyin ja juoksin täysillä sata metriä ylämäkeen ja taas palauttelin alamäen. Yksi ylämäki + alamäki-setti oli pituudeltaan noin 200 metriä ja juoksin sen kymmenen kertaa, viisi sinne & takaisin-lenkkiä. Aikaa kului muistaakseni 13-14 minuuttia ja matkaa kertyi 2 kilometriä josta kilometri kovaa vauhtia juostua ylämäkeä ja tietysti kilsa kevyttä alamäkipalauttelua. Ekat kymmenen minuuttia meni hyvin ja ehdin palautumaan uutta vetoa varten mutta pari vikaa pätkää olivat jo tosi kovia.

Tällaiseen treeniin ei kulu paljoa aikaa ja sen voi toteuttaa melkein missä vaan,  mäen ei tarvitse olla erityisen pitkä tai kova vaan tähän tarkoitukseen sopii mikä tahansa piskuinenkin nyppylä jonka molemmin puolin on alamäki.

Hengissä vielä silti.

En ole koskaan kirjoittanut tänne puhelimella mutta ehkä nyt voisi pikaisen päivityksen tehdä.

Hengissä olen vaikka blogia en ole ehtinytkään päivittää. En tosin ole ehtinyt juuri treenaamaankaan, marraskuussa olen juossut kolme kertaa ja kilsoja on kertynyt 18. Painonnostotreenejä olen tehnyt myös kolme.

Aika paljon asioita on kertynyt kalenteriin just samaan aikaan. Näitä juttuja pidempään lukeneet muistanevat että olen tehnyt tähän asti puolikasta työviikkoa ja vieläpä liukuvilla työajoilla. Nyt olen kuitenkin siirtynyt normaaliin kahdeksasta neljään-työaikaan. Siihen päälle valmennukset, koulutukset ja 8-vuotias superjunnu. 

Elämäntilanteet vaihtelee ja nyt tilanteeni on tällainen. En harmittele omien treenieni vähäisyyttä. Se kuuluu tähän hetkeen ja on ihan ok.

Koen niin että urheilu on tukipilari joka ei elämästäni ole katoamassa mihinkään. Minun ei tarvitse pitää siitä väkisin kiinni. Tiedän että niin kauan kuin minussa henki pihisee, se kulkee kanssani.

Työt tai ihmissuhteet ovat eri asia. Niiden pysyvyys on aina arvoitus. Jotkut ymmärtävät kaiken katoavaisuuden vasta kun on jo liian myöhäistä. Tällä hetkellä minusta tuntuu paremmalta tehdä näin. En tule koskaan jossittelemaan että "olisinpa juossut marraskuussa 2016 viisi lenkkiä enemmän". En toki ole jossittelija muutenkaan mutta silti haluan nyt tarttua hetkeen vähän eri tavalla.

Kaiken arkisen aktiviteetin lisäksi minut valittiin tiistaina puheenjohtajaksi yhteen maamme johtavista painonnostoseuroista. Meillä on paras juniorityö, lähes sataa ihmistä vuodessa liikuttava punttikoulu ja muutenkin laajin ja aktiivisin toiminta. Kun edellinen puheenjohtaja hyppäsi sivuun, katseet kääntyivät minuun. En ollut erityisen innoissani mutta olisi tuntunut hölmöltä kieltäytyäkään. On iso ja mielenkiintoinen haaste organisoida mm. nuorten pohjoismaiden mestaruuskilpailut ensi syksynä järjestävän seuran puheenjohtajan paikalta käsin.

Just nyt istun bussissa ja vaikka mulla on kaksi työpuhelinta matkassa tämän oman luurin lisäksi niin tuntuu hyvältä. Kalenteri on viikonlopun osalta täysin tyhjä. Voin maata pimeässä peiton alla tai hengata sohvalla leffoja katsellen vaikka 20 tuntia. Tai käydä treenaamasaa tai tehdä jotain muuta. Ihan sama. Kunhan tuntuu hyvältä. 

Tää menee oikein just näin.

Matkalla paremmaksi valmentajaksi.

Painonnostoliiton koulutusputki on viisiportainen. Sen tasoja ovat 1-tason ohjaaja, 2-tason ohjaaja, 1-tason valmentaja, 2-tason valmentaja sekä painonnostovalmentajan ammattitutkinto. Ohjaajakoulutukset ovat ensisijaisesti tarkoitettu muiden lajien valmentajille jotka teettävät valmennettavillaan painonnostoharjoitteita, tyypillisesti monet koulutukseen osallistuvista ovat nykyään crossfit-salien vetäjiä. Itse hyppäsin suoraan ohjaajakoulutuksien yli 1-tason valmentajakoulutukseen.

Ykköstason valmentajakoulutus sisältää kotona tehtäviä ennakko- ja välitehtäviä sekä kaksi lähijaksoa. Ensimmäinen lähijaksoni oli viime viikonloppuna Vierumäellä Suomen urheiluopistolla. Koulutus oli järjestetty yhteistyössä Suomen Voimanostoliiton kanssa ja lopulta paikalla olikin kahdeksan painonnosto- ja kahdeksan voimanostovalmentajaa. Yleistä valmennusosaamista koskevat osuudet olivat koko porukalle yhteisiä, spesifit lajivalmennukseen liittyvät teoriatunnit ja käytännönharjoitteet olivat tietysti erikseen.

Mietin jo parin vuoden ajan koska olisi oikea hetki mennä koulutuksiin, seurasta siihen kannustettiin jo aiemmin mutta joko aikatauluni eivät sopineet tai suoraan sanottuna en kokenut olevani valmis. Jo ykköstason koulutus on erittäin laaja paketti. Perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään kestänyt koulutus sisälsi 18 tuntia teoriaosuuksia ja käytännön harjoituksia salilla, pelkästään lauantaina ahersimme aamukahdeksasta iltaseitsemään vain kahden ruokailutauon paussittamina. Ainakin itse pysyin hyvin skarppina alusta loppuun ja suunnilleen 99% asiasta osui ja upposi tajuntaan.

Nyt on helppo sanoa että tulin koulutukseen juuri oikeaan aikaan. Kokemattomalle painonnostovalmentajalle olisi mielestäni parempi käydä ensin ohjaajakoulutuksia tai toimia apuvalmentajana/ohjaajana jossain seurassa kokeneempien valmentajien siipien suojassa. Itselleni on nyt parissa vuodessa kertynyt muutamia satoja ohjattuja tunteja ja se kaiken muun lajin parissa vietetyn ajan ohella antoi erinomaiset lähtökohdat koulutukselle.

Valmentaminen on älyttömän iso paketti hallittavaksi. Siihen kuuluu niin yksittäisten harrastajien valmentamista kuin parinkymmenen hengen ryhmien ohjaamista. Aloittelijoita, junioreita, aikuisia kuntoilijoita, kilpatason harrastajia ja huippu-urheilijoita. Valmentajan tulee osata esiintyä, perustella, analysoida. Hallita vuorovaikutustilanteet, lajin biomekaniikka, oheisharjoitteet, tiedollinen ja taidollinen osaaminen ravinnosta, palautumisesta, kokonaiskuormituksesta. Rakentaa harjoitusjaksoja ja valmennusohjelmia, hallita omaa mieltä, sanatonta ja sanallista viestintää ja tukea urheilijaa parhaalla mahdollisella osaamisellaan ihan kaikessa. Koko paketti on niin suuri hallittavaksi että sitä ei edes uskalla välillä ajatella.

Toisaalta kaiken analysoinnin taustalla on äärimmäisen simppeli laji jossa on samaan aikaan kaikki. Yleinen valmennusoppi - joka on siis sama on lajina sitten salibandy, mäkihyppy tai painonnosto - on haastava näin yksinkertaisen mutta samalla monipuolisen lajin osalta. Miten ja miksi suunnitella erillisiä taidollisia harjoitteita kun painonnostosuorituksessa jo itsessään käydään läpi iso skaala eri harjoitettavia taidon osa-alueita? On täysin eri asia valmentajalle suunnitella liikkuvuus- ja kehonhallintaharjoitteita futisjuniorille kuin painonnostajalle. Me harjoitamme käytännössä kaikkia taidon osa-alueita samalla kertaa jokaisessa lajisuorituksessa.

Teimme jo lokakuussa ennakkotehtäviä joissa piti kuvailla itseään valmentajana, tuoda esille vahvuuksia ja heikkouksia, toimintaympäristöämme ja ajatuksiamme valmentajuudesta. Viikonlopun päätteeksi saimme kotiin viemisiksi ison nipun välitehtäviä jotka tulisi hoitaa ennen tammikuun toista lähijaksoa. Ne ovatkin jo kattavuudeltaan aivan eri luokkaa kuin ennakkotehtävät. Lähiviikkoina tulen esimerkiksi videoimaan valmennuksiani ja kuvatun materiaalin pohjalta analysoimaan käytöstäni valmennustilanteessa. Jo viikonlopun aikana ohjasimme eri harjoitteita muille osallistujille ja itselleni se tuntui tutulta ja helpolta. Vielä vuosi tai pari sitten vieraiden ihmisten edessä esiintyminen ja harjoitusten ohjaaminen oli haastava ja jännittävä tilanne, nyt se on hyvinkin kotoisaa. Toisaalta juuri tiedollisessa osaamisessani on edelleen isoja aukkoja ja sopivan vastakysymyksen esittämällä olen helposti kovin hukassa.

Jos joku valmentaja luulee olevansa valmis valmentajana, hän on kaikkea muuta kuin sitä. Valmentaminen on elämänmittainen oppimisprosessi jossa ei yksinkertaisesti voi tulla valmiiksi. Uusia näkökulmia ja tapoja oppimiseen ja opettamiseen löytyy koko ajan eikä lajianalyysikään ole koskaan lopullinen. Jos jokin urheilulaji ei kehity ja mene eteenpäin kaikilla tasoilla, se on kuoleva laji.

Olin Vierumäellä vasta toista kertaa, eka kertani oli kesäkuussa leirillä jossa olin valmentamassa painonnostojunnuja. Puitteet ovat komeat ja innostavat, vaikka silloin lauantainakin oli todella pitkä päivä ja oltiin aherrettu aamukahdeksasta iltaseitsemään niin siirryimme vielä porukalla salille vetämään omia treenejämme. Lopettelin vasta puoli yhdeksältä, mehut alkoi olemaan loppu mutta kun en ollut ehtinyt pariin viikkoon tekemään tempausharjoitteita niin olihan se taas niiiin siistiä ja vielä itselle vieraissa puitteissa. Vierumäen punttis on toimiva paikka, joskin painonnostoharjoituksia varten se vaatii jonkin leirin tai muun tilaisuuden jossa käytössä on liiton välineet. Meillä oli koulutuksessa kasassa todella hieno porukka lajiväkeä ympäri Suomea joiden kanssa siirryttiin vielä salilta illanviettoon Scandicin baareihin. Tähän liittyen pitääkin kehaista että alueella on ilmainen taksi :-D Onhan se nyt selvää että kilometrin mittainen matka on uhka painonnostoharrastajalle katabolian muodossa! Ja hermotukset menee helposti piloille ja sitten onkin nosto seuraavana päivänä sekaisin. Thou shalt not walk.

Parin tunnin päästä ohjaan ensimmäisen tuntini ekan koulutusjakson jälkeen. Mielenkiintoista nähdä miten paljon käsitellyt asiat vaikuttavat valmennustilanteisiini, uskon että melko paljon.

Läpi repaleisen lokakuun kaipuun.

Vesisadetta, pimeyttä, hyistä viimaa ja lopulta loskaa. Sellainen kai syksyn pitäisi olla mutta ainakin täällä syksy on ollut todella kuiva. Parin viime kuukauden sadepäivät voi laskea yhden käden sormilla. Syysmyrskyjäkään ei ole näkynyt. Mutta pimeys tietysti on valloillaan, sunnuntain jälkeen vielä tuntia totuttua aiemmin. Kun hämärä laskeutuu neljältä, valaistut kuntoradat tai otsalamput ja heijastimet ovat lenkkeilijän ystävä. Ilmeisesti juuri näillä hetkillä osa Suomesta on lumimyräkän kourissa mutta tänne ei ole ennustettu hiutaleen hiutaletta. Harmi toisaalta, toisihan se edes vähän valoa.

Lokakuu oli treenien suhteen aika erilainen kuin syyskuu. Painonnostotreenien määrä väheni kahdeksasta kolmeen ja se varmasti näkyy olympianostojen tuntumassa. Juoksukilsoja tuli tosin lopulta lähes satkun verran, 98. Treenipäiviä kuitenkin kesäkuun jälkeen vähiten: 11.

Tämän vuoden juoksukuukaudet kilometrien mukaan järjestettynä:

huhtikuu 118
elokuu 114
helmikuu 100
lokakuu 98
heinäkuu 84
kesäkuu 70
toukokuu 60
syyskuu 60
tammikuu 59

Lokakuu tuntui välillä todella katastrofaaliselta mutta ne harvat lenkit kun tuli juostua olivat maratonin ohessa noin kympin lenkkejä. Syyskuussahan juoksin yhden lenkin enemmän kuin lokakuussa mutta ne olivat vain reilun viiden kilsan mittaisia joten kilometrit jäivät vähiin. Varmasti sekin vaikutti siihen että kestävyyskunto oli Tampereella niin heikko.

Aika paljon on nyt kulunut aikaa valmentamiseen. Olen tehnyt harjoitusohjelmia niin tavoitteellisesti treenaaville painonnostojunioreille kuin kuntomielessä liikkuville aikuisillekin. Keskimäärin kolmena iltana viikossa olen ollut ohjaamassa punttikoululaisia ja viime lauantai kului kokonaisuudessaan salilla kun vedimme Anna Tokolan ja parin muun valmentajan kanssa painonnostoseminaarin innokkaille.

Ensi viikonlopun vietän Vierumäellä, osallistun painonnostoliiton valmentajakoulutukseen. Valmistautumistehtäviä täyttäessäni on joutunut miettimään sitä millainen valmentaja olen ja millainen haluan olla. Miten itse opin ja miten voin auttaa muita oppimaan paremmin. Tulevaisuus on kaikin tavoin avoin, en olisi koskaan nähnyt itseäni edes tässä pisteessä joten on vaikea hahmottaa millaiseksi voisin kehittyä. Omat vahvuuteni ja mielenkiinnon kohteeni valmentamisessa kokisin olevan enemmänkin mentaalipuolella, tsemppaajana ja urheilijan voimavarojen löytäjänä ja vahvistajana kuin millimetrin tarkoissa teknisissä havainnoissa. Toki perusteet pitää olla hallussa myös siltä puolelta.

Juoksujen parissakin aivot raksuttaa ja koitan löytää uusia innostavia keinoja saada itseni ja muut liikkeelle. Toisaalta haluaisin juosta yksin ja saada kaiken tapahtuneen ja tapahtumatta jääneen jäsenneltyä päässäni mutta toisaalta olisi myös mahtavaa juosta paljon yhteislenkkejä eri teemoilla. Olen tällä hetkellä yksilö- ja joukkueurheilijan hybridi koska koen lähes kaikessa tekemisessäni tärkeäksi yhteisöllisyyden.

Moni liikkuu syksyllä enemmän tai vähemmän tummissa vesissä. Pinnan alla tai jopa aivan pohjalla, hapettomassa tilassa jonne valoa ei näy. Mutta jos ei olisi pimeyttä niin miltä valo näyttäisi? Kynttilä ei loista eikä nuotio hehku kesäillassa. Vaikka marraskuu olisi kuukausista julmin ja lähestyvä syvin ydintalvi houkuttelisi karhunpesään talviunille, kuluu lopulta vain ohikiitävä hetki ja valo alkaa lisääntyä, linnut laulaa ja luonto herää.

Mutta elämä ei ole ensi keväässä tai kesässä. Se on tässä ja nyt. Valoa pimeyteen, ystävät.