torstai 18. joulukuuta 2014

Yrit ny edes!

Vuodenvaihde lähestyy ja monilla on varmasti mielessä uusia harrastuksia joita voisi aloittaa. Mun mielestä oikea aika tehdä jotain uutta on ihan koska tahansa mutta täytyy myöntää että tammikuu on aika houkutteleva. Monissa urheilulajeissa seurat ja muut liikuntaryhmät mainostavat miten mukaan voi tulla koska tahansa mutta silti aina kun uusi kausi tai vuosi alkaa tulijoita on paljon enemmän kuin muuten.

Olisin itsekin voinut aloittaa painonnostoharjoittelun koska tahansa mutta päätin odottaa viime vuoden vaihteeseen ja uuden "lukukauden" alkuun. Se oli ihan hyvä ratkaisu, oli helppo mennä mukaan kun iso osa muistakin oli ekaa kertaa treeneissä. Silti on ollut tosi hienoa huomata että uusia harrastajia on tullut pitkin vuotta mukaan, varsinkin ilman kunnollista liikuntataustaa se vaatii uskallusta ja heittäytymiskykyä.

Mulla on mielessä aika paljonkin urheilulajeja joita olisi hauska kokeilla mutta ei ole vain tullut lähdettyä liikkeelle. Toisaalta kynnys on koko ajan madaltunut, säännöllinen liikunnan harrastaminen paitsi kohentaa kuntoa ja mielialaa niin nostaa myös itseluottamusta. Uuteen on valtavan paljon helpompi lähteä mukaan kuin ennen. Toivottavasti se näkyy jatkossa myös täällä blogissa ja ens vuoden aikana voin kirjoitella vaikka surffaus- tai boulderointikokeiluista.

Viitseliäisyyden ja rohkeuden puute ja toisaalta pelko epäonnistumisesta taitaa olla ne suurimmat haasteet. Mun mielestä on ihan selvä asia että uutta ja aiemmin tuntematonta asiaa ei voikaan heti hallita vaan siinä menee aikaa.

En ollut lapsena kovinkaan liikunnallinen, vaikka moni asia kiinnosti niin ne jäivät käytännössä kokeilematta. Vasta oman lapsen myötä olen päässyt kunnolla kokeilemaan luistelua, uimista tai hiihtämistä. Aluksi minä olin opettaja mutta nyt roolit ovat alkaneet kääntyä toisin päin. Poika sukeltelee jo altaan pohjaan ja tsemppaa iskää uskaltamaan laittamaan pään veden alle jotta voidaan moikata toisiamme pinnan alla.

Viimeiset pari vuotta poika on yrittänyt saada mua tekemään kuperkeikkaa ja kädestä pitäen opastanut miten pitää toimia. En ole uskaltanut. Lapsena vanhemmat pelottelivat miten niskat murtuvat jos ei tee sitä oikein - tämän tyyppisistä "ohjeista" olen oppinut toimimaan oman pojan kanssa päinvastoin. Kaikista vaarallisimpia älyttömyyksiä lukuunottamatta kaikkea saa kokeilla vaikka riski pienelle pipille olisikin olemassa. Arkuus ja epävarmuus kantaa helposti pitkälle läpi elämän, uskon että sama koskee myös kannustamista ja tsemppaamista.

Satu kirjoitti blogissaan viime viikolla pelon voittamisesta. Kuinka ollakaan meitä yhdisti sama epävarmuus kuperkeikkojen tekemisen suhteen. Kun olin lukenut tuon kirjoituksen, menin kokeilemaan. Tein ensin yhden, sitten toisen ja kolmannen. Siinä ei ollut mitään pelättävää tai vaikeaa. Kiitos Satu! En tiedä kohentaako kuperkeikkojen osaaminen elämänlaatuani mutta se että tein jotain mitä en ollut koskaan kunnolla uskaltanut tehdä on taas yksi pieni askel eteenpäin. Kun uskaltaa kiivetä pienelle kukkulalle voi alkaa haaveilemaan vähän isommasta mäestä, tunturista ja lopulta vuoresta.

Kaikki pelot ei ole mitään isoja mörköjä, monella on joku pieni asia jota kohtaan on syntynyt ylitsepääsemätön henkinen este.  Yllättävän monella se on esimerkiksi tasajalkahyppy. Hyppy onnistuu pelkällä lattialla mutta jos pitäisi hypätä jonkin matalankin korokkeen päälle tai esteen yli niin homma hajoaa. Jos vain haluaa, tuostakin esteestä pääsee kirjaimellisesti yli. Ensin voi hypätä maton reunan yli, sen jälkeen kynnyksen. Sentti kerrallaan. Pelon takana on varmasti monilla tässäkin tapauksessa ajatus epäonnistumisesta joka johtaisi kolahdukseen tai kaatumiseen. Kannattaa hypätä vaikka tahallaan päin matalaa estettä niin huomaa että luita ei murru eikä käy mitään pahaa. Ihan niin kuin kuperkeikassakaan ei murru niska.


Yrit ny edes, niinku tääl päi sanotaa.

8 kommenttia:

  1. Eikä miten kiva postaus. Kuperkeikka kohentaa kaikkien elämänlaatua, sil on niin kiva nimikin, ettei se voi olla muuta kun hauskaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just näin! Pakko heittää tänäänkin vähän kuperkeikkaa viikonlopun alkamisen kunniaksi :)

      Poista
  2. Haha just näin! Yrittää pittää! Mitään pelkoja ei voita, jos ei edes yritä. Tosin kyllähän sitä miettii, miksi ihmeessä jotkut asiat pelottaa vain niin paljon. Esim. tuo kuperkeikka tai myös juuri mainitsemasi tasahypyt. Mulla on vieläkin vähän boxihyppy-kammo, enkä uskalla korkeimmalle hypätä, vaikka uskoisin, että jopa pystyisin siihen. Toinen juttu, joka olikin jo astetta haastavampi, käsilläseisonta. Sellaista temppua harjoiteltiin yhdellä ohjatulla tunnilla, joka olikin sitten meikäläiselle jo liian kova pala. No mutta, pittää yrittää - kuten meillä päin sanotaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu mulla käsinseisonnan suhteen. Siinäkin olisi helppo lähteä liikkeelle niin että kaveri pitää alussa jaloista kiinni ja sitten irrottaa kun asento on vakaa. Toinen hyvä tapa on lähteä liikkelle etunojapunnerruksen tyyppisestä asennosta ja lähteä "kiipeämään" seinää takaperin. Parasta ois jos vois harjoitella tatamin tyyppisellä alustalla kovan lattian sijaan.

      Yritetään sitäkin, ens vuonna menee molemmilla eiks niin :)

      Poista
    2. Joissain jutuissa on myös niin, että pitää pari kertaa kämmätä ennen kun uskaltaa onnistua.. Tuossa viikolla oltiin boulderoimassa ja jollain haastavalla radalla ei vaan uskaltanut punnata seuraavalle levelille. Tuli mieleen, että joutais täältä kerran pari lentää selälleen, niin jo alkais uskaltaa :D. Tietty terveen järjen ja itsesuojeluvaiston rajoissa :).

      Poista
  3. Ihanan positiivinen kirjoitus! Niin monella elämän osa-alueella pelko estää pääsemästä eteenpäin. Olen juuri viime aikoina itse paljon joutunut pohtimaan ja käsittelemään tätä. Ei uskalla hakea jotakin työtä, kun ei kumminkaan osaa sitä (eiköhän ne valitsijat sen päätä). Ei uskalla kysyä neuvoa viisaammalta, koska kysymys on varmasti tyhmä ja lähtökohtaisesti jo ajattelee epäonnistuneensa (neuvoa varmasti saisi ja näin pääsisi taas askelen eteenpäin). Treenipuolella juuri tänään yritin sitä käsilläseisontaa. En ole kehdannut aikaisemmin. Ei se nytkään sujunut, mutta melkein kuitenkin ja huomasin, että kädet kestävät kyllä enkä putoa siitä holtittomasti mihinkään päälleni. Vauhdilla en uskaltanut, koska jokin mörkö vielä esti sen, mutta ehkä ensi kerralla :)
    - Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Monessa asiassa onnistuminen lähtee nimenomaan henkisen puolen ahaa-elämyksistä.

      Kannattaa uskaltaa, erehtyä ja epäonnistuakin, muuten ei varmasti myöskään onnistu. Ihan joka paikkaan ei ole järkevää hypätä pää edellä mutta kun riskit käy läpi ilman sitä pelkoa niin moni kynnys pienenee ja toivottavasti lopulta katoaa.

      Kyllä se käsilläseisonta alkaa sujua, niin sulla kuin mulla :)

      Poista