tiistai 29. huhtikuuta 2014

Giro-juoksuhaaste: 345 kilometriä juoksua 24 päivässä.

Reilu vuosi sitten eräällä juoksulenkillä päässäni pyöri ajatuksia. Mietin pyöräilyharrastajia joiden olin kuullut seuraavan telkkarista suuria pyöräilyn ympäriajoja ja jotka yhdistivät penkkiurheilun omiin harjoituksiinsa. Joku polki kuntopyörää päivittäin useiden tuntien pituisten suorien tv-lähetysten ajan. Toinen pyöräilyharrastaja ajoi aina puolet päivän etapin pituudesta, jos esimerkiksi kilpailijat ajoivat 250 kilometriä kävi tämä vannoutunut ketjunpyörittäjä polkemassa 125 kilsaa ennen kuin istui telkkarin ääreen. Mutta miten ihmeessä voisin tehdä jotain vastaavaa kun en harrasta maantiepyöräilyä?

Eipä siinä lopulta montaa askelta tarvittu kun päädyin siihen että voisin juosta jonkun sopivan prosenttimäärän pyöräilyetapeiden kilometreistä. Kymmenen prosenttia kuulosti juuri sopivalta, todella haastavalta mutta riittävällä motivaatiolla ja ehjänä pysyvillä lihaksilla ja nivelillä täysin mahdolliselta saavuttaa. Päätin ottaa maalikseni itselleni rakkaimman ja läheisimmän pyöräilykilpailun, Giro d'Italian eli Italian ympäriajon. Mulla oli reilu vuosi aikaa sisäistää ajatus tästä haasteesta ja miettiä mitä se vaatii. Se vuosi on nyt kulunut. Giro alkaa ensi viikolla.

Giro d'Italia 2014 ja minun juoksuhaasteeni näyttää seuraavanlaiselta:

pe 9.5. Etappi 1: 2 kilometriä (21.7 km Belfast - Belfast)
la 10.5. Etappi 2: 22 kilometriä (219 km Belfast - Belfast)
su 11.5. Etappi 3: 19 kilometriä (187 km Armagh - Dublin)

ma 12.5. Lepopäivä
ti 13.5. Etappi 4: 11 kilometriä (112 km Giovinazzo - Bari)
ke 14.5. Etappi 5: 20 kilometriä (203 km Taranto - Viggiano)
to 15.5. Etappi 6:  25 kilometriä (247 km Sassano - Montecassino)
pe 16.5. Etappi 7: 21 kilometriä (211 km Frosinone - Foligno)
la 17.5. Etappi 8: 18 kilometriä (179 km Foligno - Montecopiolo)
su 18.5. Etappi 9: 17 kilometriä (172 km Lugo - Sestola)

ma 19.5. Lepopäivä
ti 20.5. Etappi 10: 17 kilometriä (173 km Modena - Salsomaggiore Terme)
ke 21.5. Etappi 11: 25 kilometriä (249 km Collecchio - Savona)
to 22.5. Etappi 12:  4 kilometriä (41.9km Barbaresco - Barolo)
pe 23.5. Etappi 13: 16 kilometriä (157 km Fossano - Rivarolo Canavese)
la 24.5. Etappi 14:  16 kilometriä (164 km Agliè - Oropa)
su 25.5. Etappi 15: 23 kilometriä (225 km Valdengo - Montecampione)

ma 26.5. Lepopäivä
ti 27.5. Etappi 16: 14 kilometriä (139 km Ponte di Legno - Val Martello Martelltal)
ke 28.5. Etappi 17: 21 kilometriä (208 km Sarnonico - Vittorio Veneto)
to 29.5. Etappi 18: 17 kilometriä (171 km Belluno - Rifugio Panarotta Valsugana)
pe 30.5. Etappi 19: 3 kilometriä (26.8 km Bassano del Grappa - Cima Grappa Crespano del Grappa)
la 31.5. Etappi 20: 17 kilometriä (167 km Maniago - Monte Zoncolan)
su 1.6. Etappi 21: 17 kilometriä (172 km Gemona del Friuli - Trieste)

Yhteensä 345 kilometriä (3445 km)

Giron reitti julkistettiin viime syksynä joten mulla on ollut aika paljon aikaa tutkia ja miettiä tuota etappilistaa. Erityisesti tuo toinen viikko on todella raskas, 112 kilometriä kuudessa päivässä ja peräkkäisinä päivinä 20, 25 ja 21 kilometriä. Ihan kuin tuo nyt muuten olisi jotenkin iisi!

Tällaiset kilometrimäärät on ihan helppo ja tavallinen juttu huippujuoksijoille ja kovan luokan kestävyysharjoittelijoille mutta mua kyllä innostuksen lisäksi myös vähän pelottaa. Normaalisti juoksen tuollaisen määrän kolmessa kuukaudessa - en kolmessa viikossa! Asioita jotka voi mennä pieleen on tuhansia palautumisesta ravinnonsaantiin ja lihastulehduksista rasitusmurtumiin.

Tämä haaste ei vielä ole varsinaista ultrajuoksua mutta ultrajuoksuun tähtäävää harjoittelua kylläkin. Jos tästä selviän, tiedän että mulla on parin vuoden päästä potentiaalia juosta sata kilometriä tai ainakin harjoitella tavalla joka voisi mahdollistaa sen.

Tää on samaan aikaan innostavinta, pelottavinta ja siisteintä mitä olen koskaan tehnyt. Ette arvaakaan miten vaikea tätä on ollut pitää sisälläni viimeisen vuoden ajan! Olen koko ajan tiennyt että mun pitää olla 100%  kunnossa jotta tällaisen onnistuminen on mitenkään mahdollista ja halusin katsoa viimeiseen asti missä mennään ennen kuin kerron tästä kenellekään muulle kuin omalle perheelle.

Seuraavan reilun kuukauden ajan blogissa tulee olemaan lähinnä tähän juoksuhaasteeseen liittyviä kirjoituksia. Tulossa on kuitenkin muutamia mielenkiintoisia urheilutapahtumia kuten CrossFit Regionals joita pyrin seuraamaan ja raportoimaan. 


La paura è ciò che ti blocca... il coraggio quello che ti fa andare avanti. - Pelko on se joka saa sinut pysähtymään - rohkeus on se joka saa sinut jatkamaan.

Lupaan tehdä kaikkeni jotta olen rohkea, toivottavasti se riittää.

19 kommenttia:

  1. Ihan HUIKEE juttu, Mika!! :) Mä arvasin, että sun haasteen taustalla on muutakin, kuin että "juoksen 200km kuukauden" tms. :) Tää on ihan mieletön juttu - vitsit, miten kivasti oot keksinyt idean! Mut onhan toi hullu haaste, mutta jään innolla oottamaan, miten siitä selviät! ;) mäkin salaa haaveilen jostain ultrajutuista, ja mulla se vaarojen maraton on eka etappi siihen suuntaan (pidempikestoinen kuin maraton). Mut onneks tässä on aikaa.. koko loppu elämä! :)

    Mut mielettömän suuret tsempit! :) Sanoinko jo, että huimaa?!?!? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä tosi huima juttu! :) Kiitos tsempeistä, monella on nyt joku iso haaste tulossa ja on siistiä seurata harjoittelua ja valmistautumista ja sitten lopulta sitä isoa urakkaa.

      Poista
  2. Hieno idea ja tervetuloa ultrajuoksun pariin sitten joskus - tuosta on hyvä aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä taitaa tosiaan olla ihan hyvä startti ultrahaaveille.

      Poista
  3. No nyt!!! Tulihan se kauan hillottu salaisuus sieltä! Ei voi muuta sano kun hattua nostaa jos ja KUN tuosta selviät. Ihan super!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, on muuten ollu melkoinen hilloaminen! Niin monta kertaa oon meinannut lipsauttaa. Ois kyllä todella super jos ja KUN tämän hoidan :)

      Poista
  4. Ihan hullua! Mahtavaa! Tsemppiä!!

    VastaaPoista
  5. Hullua, mahtavaa, persoonallista, ja varmaan jossain määrin myös ennenkuulumatonta! Tsemppiä PALJON tulevalle kuukaudelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tää aika hauska, jännittävä ja pelottava juttu näin "tavalliselle" kuntojuoksijalle. Tsemppiä tarvitaan!

      Poista
  6. Jännän haasteen olet itsellesi kehittänyt, tosi luovaa! Olen itse joskus miettinyt, että olisi siistiä lentää halpalennolla jonnekin Etelä-Espanjaan ja ottaa paluulento jostain muusta kaupungista, ja viettää vähän erikoisempi etelänloma juosten etapeittain kaupungista toiseen.

    Noi kilometrimäärät tuntuu ihan huikeilta, en oikein pysty edes käsittämään, mitä vaatii juosta päälle 300 kilometriä kuussa. Mutta sä oot selvästi valmistautunut hyvin, joten uskon, että pystyt siihen kyllä.

    Hurjasti tsemppiä! Tulee olemaan tosi mielenkiintoista lukea projektin etenemisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oiskin muuten mielenkiintoista, pieni juoksureppu vaan mukaan. Ehkä joskus... ;)

      En minäkään välttämättä oikein ole sisäistänyt tota kilometrimäärää.. Eikä varmaan kannata haasteen ekana päivänä alkaa miettimään että "yksi kilsa juostu, enää 344 jäljellä" :D

      Poista
  7. Noni! Asiaa! Nysse mopedi sitten läx karkaamaan. Eivaan, tosi hyvää tuo rykäisy tulee tekemään - kroppa tajuaa kertalaakista, että ei *tti, pitääkö tässä alkaa varautua tällaiseenkin :D kantsii muuten harkita ehken aika runsasta reittien vaihtelua, ittelleni on rasitusjuttuja tullut erityisesti silloin kun olen porannut useina päivinä peräkkäin samaa reittiä - samat kallistukset, kuopat, ja kovuus - sama rasitus. Tsemppiä! :

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot varmaan ihan oikeessa, ihan yhdellä ja samalla kilometrin lenkuralla ei kannata juosta. Se oiskin ollut paukku kun olisin ilmoittanut juoksevani nämä kilometrit 400 metrin radalla! :D

      Mulla on mielessä viisi eri 3-7 kilometrin lenkuraa joita yhdistelemällä rakennan etapit.

      Poista
  8. Hieno idea! Tsemppiä kovasti haasteeseen!

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Huh pääsee välillä iteltäkin kun tätä miettii :) Tsemppi tulee tarpeeseen!

      Poista
  10. Hieno idea ja sopivan hauskakin. Ja varmasti sinulle myös kova, sekä fyysisesti että henkisesti. Koita pysyä lujana. Pysy prosesissa, vaikka tulee vaikeaa, se kannattaa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onni, teidän kokeneiden ultraajien kirjoitukset ja inspirointi kyllä auttaa valtavasti ja luo uskoa siihen että onnistun.

      Poista