perjantai 28. lokakuuta 2016
torstai 20. lokakuuta 2016
Mistä tietää onko palautunut?
Juoksutapahtumista palautuminen on sekä henkinen että fyysinen prosessi. Moni tuntuu olevan epätietoinen siitä miten pian kisan jälkeen voi palata treeneihin ja mistä tietää onko palautunut vai ei. Sykemittarit antavat omia arvojaan siitä mikä tilanne on.
En luota kelloihin tai mittareihin tässäkään asiassa. Mielestäni hyvin helpoilla ja yksinkertaisilla nikseillä voi tsekata onko palautunut vai ei eikä asiaa tarvitse pähkäillä sen enempää.
Henkinen palautuminen näkyy selvimmin siinä kiinnostaako ylipäätään treenaaminen vai ei. Jos on juossut pitkän kisan eikä huvita laittaa juoksukenkiä jalkaan niin lienee parempi tehdä vielä jonkin aikaa jotain ihan muuta. Fyysisestä palautumisesta kertoo kaksi merkkiä: kivut tai muut epänormaalit tuntemukset sekä syke. Maratonin jälkeen voi jalkoja kolottaa päivän tai jopa parikin viikkoa enkä näe mitään syytä lähteä lenkille ennen kuin nuo tuntemukset ovat ohi. Syke käyttäytyy epänormaalisti myös jonkin aikaa jos kisa on ollut poikkeuksellisen raskas.
Oma maratonini lauantaina oli rento ja matalasykkeinen, kuin pitkä harjoituslenkki. En vaadi siitä kummempaa palautumista. Sunnuntaina ja maanantaina oli hyvin pieniä tuntemuksia esimerkiksi sängystä tai tuolista ylös noustessa mutta enää eilen ei juuri mitään. Pohkeet ovat kyllä edelleen todella kiviset, tekisi hyvää jos joku antaisi niille mahdollisimman kovakouraista runttausta.
Tänään ajattelin kokeilla juoksua ja kuulostella miltä se tuntuu. Reitiksi valitsin sisähallin juoksuradan, siellä on helppo lopettaa juokseminen heti jos tuntuu epänormaalilta. Tunnen itseni niin hyvin että ulkoilureiteillä juoksisin reitin joka tapauksessa loppuun asti vaikka tuntuisi miltä.. Mulla ei ole hajuakaan paljonko juoksen, etenen 2-3 kierroksen setteinä ja jatkan kunnes joko tulee vaivoja tai halli suljetaan. Wiha jätti inspiraation juosta ja tehdä vähän enemmän kuin tänä vuonna muuten olisin tehnyt.
Olin juossut Wihan maratonia edeltävän kuukauden aikana 76 kilometriä. Melko vähän - siis vajaa 20 kilsaa viikossa! Edeltävinä viitenä kuukautena yhteensä 388 kilometriä eli 77.6 kilometriä kuukaudessa. Syyskuun puolivälistä lokakuun puoliväliin menin siis aikalailla tämän vuoden laiskalla tahdillani eteenpäin..
Koko lauantain kisapäivää leimannut sattumanvaraisuus ja jopa kohtalonomaisuus sai vielä yhden lisämausteen kun löysin torstaina tulostamani paperin johon olin kaavaillut mihin aikaan ystäväni olisi päässyt optimisuorituksella.
Katjan tulokseksi tuli siis DNS mutta kohtaamieni supernaisten loppuajat olivat 11:02 ja 11:08. Puolimaratoneilla puhutaan minuuttien marginaaleista, maratoneilla korkeimmillaan parinkymmenen minuutin marginaaleista tavoitteita ja aikatauluja laadittaessa mutta 100 kilometrin juoksussa puhutaan tällä tasolla jo tunneista. Sitä taustaa vasten on aivan ällistyttävää miten tarkasti lauantaina itselleni aiemmin täysin tuntemattomat naiset juoksivat tietämättään laatimani aikataulun mukaisesti..
Mielessä pyörii paljon. Ens vuoden juoksusuunnitelmat alkaa hahmottua ja painonnostopuolella on tapahtumassa isoja asioita. Avainasemassa on hyvän tasapainon löytäminen jatkossakin, ajankäytöllinen haaste on suuri mutta toisaalta myös todella mielenkiintoinen. Asioille joista pitää ja joita rakastaa löytää kyllä myös aikaa. "Ihan ok"-tason kiinnostuksen kohteista ja ei niin välttämättömistä velvollisuuksista pitää olla toki silloin myös valmis luopumaan.
Juoksen tänä vuonna vielä yhden maratonin, joulukuussa. Paikka on selvillä, ajankohdasta neuvottelemme tapahtuman järjestäjän kanssa tarkemmin marraskuun aikana. Tarkastusmitattu, tilastokelpoinen ja virallinen tapahtuma on pääkaupunkiseudulla ja ois aika siistiä jos sinne tulisi blogin lukijoitakin päättämään kautensa ja juhlimaan hienoa urheiluvuotta 2016!
En luota kelloihin tai mittareihin tässäkään asiassa. Mielestäni hyvin helpoilla ja yksinkertaisilla nikseillä voi tsekata onko palautunut vai ei eikä asiaa tarvitse pähkäillä sen enempää.
Henkinen palautuminen näkyy selvimmin siinä kiinnostaako ylipäätään treenaaminen vai ei. Jos on juossut pitkän kisan eikä huvita laittaa juoksukenkiä jalkaan niin lienee parempi tehdä vielä jonkin aikaa jotain ihan muuta. Fyysisestä palautumisesta kertoo kaksi merkkiä: kivut tai muut epänormaalit tuntemukset sekä syke. Maratonin jälkeen voi jalkoja kolottaa päivän tai jopa parikin viikkoa enkä näe mitään syytä lähteä lenkille ennen kuin nuo tuntemukset ovat ohi. Syke käyttäytyy epänormaalisti myös jonkin aikaa jos kisa on ollut poikkeuksellisen raskas.
Oma maratonini lauantaina oli rento ja matalasykkeinen, kuin pitkä harjoituslenkki. En vaadi siitä kummempaa palautumista. Sunnuntaina ja maanantaina oli hyvin pieniä tuntemuksia esimerkiksi sängystä tai tuolista ylös noustessa mutta enää eilen ei juuri mitään. Pohkeet ovat kyllä edelleen todella kiviset, tekisi hyvää jos joku antaisi niille mahdollisimman kovakouraista runttausta.
Tänään ajattelin kokeilla juoksua ja kuulostella miltä se tuntuu. Reitiksi valitsin sisähallin juoksuradan, siellä on helppo lopettaa juokseminen heti jos tuntuu epänormaalilta. Tunnen itseni niin hyvin että ulkoilureiteillä juoksisin reitin joka tapauksessa loppuun asti vaikka tuntuisi miltä.. Mulla ei ole hajuakaan paljonko juoksen, etenen 2-3 kierroksen setteinä ja jatkan kunnes joko tulee vaivoja tai halli suljetaan. Wiha jätti inspiraation juosta ja tehdä vähän enemmän kuin tänä vuonna muuten olisin tehnyt.
Olin juossut Wihan maratonia edeltävän kuukauden aikana 76 kilometriä. Melko vähän - siis vajaa 20 kilsaa viikossa! Edeltävinä viitenä kuukautena yhteensä 388 kilometriä eli 77.6 kilometriä kuukaudessa. Syyskuun puolivälistä lokakuun puoliväliin menin siis aikalailla tämän vuoden laiskalla tahdillani eteenpäin..
Koko lauantain kisapäivää leimannut sattumanvaraisuus ja jopa kohtalonomaisuus sai vielä yhden lisämausteen kun löysin torstaina tulostamani paperin johon olin kaavaillut mihin aikaan ystäväni olisi päässyt optimisuorituksella.
Katjan tulokseksi tuli siis DNS mutta kohtaamieni supernaisten loppuajat olivat 11:02 ja 11:08. Puolimaratoneilla puhutaan minuuttien marginaaleista, maratoneilla korkeimmillaan parinkymmenen minuutin marginaaleista tavoitteita ja aikatauluja laadittaessa mutta 100 kilometrin juoksussa puhutaan tällä tasolla jo tunneista. Sitä taustaa vasten on aivan ällistyttävää miten tarkasti lauantaina itselleni aiemmin täysin tuntemattomat naiset juoksivat tietämättään laatimani aikataulun mukaisesti..
Mielessä pyörii paljon. Ens vuoden juoksusuunnitelmat alkaa hahmottua ja painonnostopuolella on tapahtumassa isoja asioita. Avainasemassa on hyvän tasapainon löytäminen jatkossakin, ajankäytöllinen haaste on suuri mutta toisaalta myös todella mielenkiintoinen. Asioille joista pitää ja joita rakastaa löytää kyllä myös aikaa. "Ihan ok"-tason kiinnostuksen kohteista ja ei niin välttämättömistä velvollisuuksista pitää olla toki silloin myös valmis luopumaan.
Juoksen tänä vuonna vielä yhden maratonin, joulukuussa. Paikka on selvillä, ajankohdasta neuvottelemme tapahtuman järjestäjän kanssa tarkemmin marraskuun aikana. Tarkastusmitattu, tilastokelpoinen ja virallinen tapahtuma on pääkaupunkiseudulla ja ois aika siistiä jos sinne tulisi blogin lukijoitakin päättämään kautensa ja juhlimaan hienoa urheiluvuotta 2016!
maanantai 17. lokakuuta 2016
Wihan kilometrit 2016 - Maraton huoltajan vastuulla.
Kaikelle tekemiselle pitää olla jokin sytyke joka saa motivaation leimahtamaan tuumasta toimeen. Maratonin juoksemiselle sellainen sytyke on yleensä ennätyksen parantaminen tai vaikkapa maraton-juoksujen keräileminen. Oma motivaationi juosta maratoneja on ollut lähinnä siinä että osallistumismaksun maksaminen on ollut laiskalle olemukselleni ainoa keino saada juostua pitkiä matkoja. Aika vähissä ovat yli kymmenen kilsan lenkkini tänä vuonna ellei helmikuussa, huhtikuussa ja elokuussa juostuja maratoneja lasketa!
Wihan kilometreillä sytykkeeni ei ollut kuitenkaan pitkiksen juokseminen eikä mikään muukaan omaan tekemiseen liittyvä motivaattori. Olin menossa koko päiväksi huoltamaan ja kannustamaan ekalle sadan kilometrin matkalle starttaavaa ystävääni. Ilmoittauduin maratonille joka starttaisi kuusi tuntia 100 kilometrin lähdön jälkeen jotta voisin pitää hänet kaikin mahdollisin tavoin liikkeessä kun taivalta on takana 50-60 kilometriä.
Perjantaiaamuna sain kuitenkin viestin joka tuntui maailmanlopulta. Katjalle oli noussut yöllä korkea kuume. Tiesin miten hirveältä hänestä tuntui ja olin aivan maassa. Yhteen päivään oli tähdätty kuukausia, siitä oli puhuttu joka päivä. Majoitukset, matkat, huoltosuunnitelmat, juoksuvauhdit. Koko elämä suunniteltu ja rytmitetty tätä yhtä päivää varten täysin turhaan. Tyrmistyttävä henkinen takaisku. Mulla oli todella huono fiilis kun tiesin miten surkeasti toisella on asiat. Toisaalta mulla ei ollut myöskään enää minkäänlaista motivaatiota lähteä matkaan.. Koko kisareissulta putosi pohja.
Kasasin palikoita pitkin päivää ja päätin lähteä toteuttamaan alkuperäistä suunnitelmaa. Kavereita, tuttuja ja tuntemattomia oli lähdössä juoksemaan eri matkoja maratonista sataseen ja päätin olla käytettävissä. Perjantai-iltana lähdin Tampereelle ja vaikka kortit jaettiin uudestaan niin aloin saamaan pakkaa edes jollain tavalla kasaan.
Olin Pirkkahallilla kahdeksan jälkeen ja mieli alkoi piristyä kun näki kivoja ihmisiä. Todelliset kokoontumisajot olivat nämäkin kekkerit. Ensimmäinen startti oli yhdeksältä ja matkaan lähtivät maratonin, 50 kilometrin, 100 kilometrin ja vapaavalintaisen nonstop-juoksun osallistujat. Huolsin maratonilla Mariaa, tsekkasin kierrosaikoja ja tuuppasin käteen tasaisin väliajoin geeliä ja loppumatkasta vihreitä kuulia. Tarkistin koko ajan myös uusien tuttavuuksien, 50 kilsalle osallistuvan Jussin ja 100 kilometriä juoksevien Sadun ja Pauliinan menoa.
Wihan kilometreillä kierretään 3.333 kilometrin reittiä Pirkkahallin ympäristössä. 50 kilometrin juoksijat etenevät tasan 15 kierrosta, satasen 30 kierrosta ja maratoonarit 12 kierrosta joista ensimmäisellä on ylimääräinen lisälenkki. Pirkkahallin edustalla sijainneella huoltoalueella olikin koko ajan vipinää, parista sadasta osallistujasta joku oli koko ajan ohittamassa sitä. Keskimäärin kierrokseen kului juoksijasta ja matkasta riippuen noin 20 minuuttia joten aika kului todella nopeasti. Olin varannut päälleni toppatakin ja muutenkin lämpimästi vaatetta joten ulkona oli kiva seisoskella nuo kuusi tuntia ennen omaa lähtöäni.
Maria juoksi lopulta uuden komean maraton-ennätyksensä parinkymmenen minuutin marginaalilla ja Jussi pääsi ekan ultramatkansa hienosti maaliin.
Nälkä kurni kovasti jo puoliltapäivin mutta olin käytännössä täysin unohtanut itseni ja oman maratonini ja edennyt koko päivän pelkän banaanin ja veden voimin. Vähän ennen kolmea laitoin numerolapun rintaan ja riisuin toppatakin pois. Nyt olisi aika huoltaa ja tsempata muita vielä konkreettisemmin.
Kilpailun etenemisestä pysyi erinomaisesti selvillä reaaliaikaisen nettiseurannan perusteella joka näkyi myös lähtöalueella kilpailijoille ja huoltajille. Se kertoi kisan keskivauhdin, viimeisimmän kierroksen keston, sijoituksen, jäljellä olevien kierrosten määrän sekä ennusteen loppuajasta. Mulla oli aika hyvä näkemys siitä miten kuusi tuntia juossseet Satu ja Pauliina pärjäsivät. Molemmat olivat todella hyvässä vauhdissa eikä minkäänlaista nuutumista ollut havaittavissa kierrosajoissa, juoksuasennossa tai askelluksessa.
Startin jälkeen yritin kalkuloida koska voisin spotata heidät reitiltä mutta maratoonareilla ohjelmassa oleva lisälenkki ekalla kierroksella teki matematiikasta liian hankalaa. Lisälenkit tehtiin parkkipaikalla josta sain näköyhteyden onnekkaasti molempiin, kiihdytin vauhdin noin 5 min/km tasolle ja otin Pauliinan kiinni. Juteltiin niitä näitä kisan kulusta ja taustoista. Vaikutti käsittämättömältä että hänellä oli takana jo yli kuusi tuntia juoksua, niin helpolta meno näytti.
Muistaakseni etenimme Pauliinan kanssa yhdessä viitisen kilometriä jonka jälkeen hän jäi pidemmälle tauolle ja kehotti juoksemaan edellä olevan Sadun kiinni. Näin teinkin ja tästä alkoi itselleni päivän tärkein duuni. Sadunkin meno oli edelleen helppoa mutta hän toivotti apuni tervetulleeksi ja lupasin pitää vauhtia niin pitkään kuin vain mahdollista. Matkalla ultrajuoksijaksi-blogia kirjoittava Satu oli debytoinut vuotta aiemmin samassa kisassa 13.5 tunnin ajalla ja pudottanut siitä reilusti yli tunnin pari kuukautta sitten Masokistin unelmassa Helsingissä.
Kun lähdimme juoksemaan yhdessä Sadulla oli takana noin 63 kilometriä ja ennuste näytti hieman päälle 11 tuntiin. Kierrokset etenivät hyvin samankaltaisesti, minä otin nopeasti omalta huoltopöydältäni evästä ja jäin odottamaan hänen ymmärrettävästi pidempiä huoltojaan. Ennuste alkoi kohentua, parhaimmillaan screenillä oltiin noin 10:50 loppuajassa! Satu odotti romahdusta alkavaksi minä hetkenä hyvänsä mutta koetin puhua jostain muusta. Paljon oltiin vain hiljaakin. Yritin pysyä sen verran skarppina että sain laskettua montako kierrosta molemmilla olisi jäljellä. Tulisin maaliin kierroksen ennen Satua.
Ilta alkoi hämärtyä ja sitten alkoi näkyä jotain odottamatonta. Edellisen kierroksen aikana pitkälle suoralle oli sytytetty kymmeniä ulkotulia valaisemaan reittiä! Mykistävän hieno näky. Kun pimeys laskeutui täysin, lähes koko reitti oli valaistu katuvalojen lisäksi myös ulkotulilla. En ole koskaan ennen juossut lappu rinnassa pimeässä ja tuo pieni yksityiskohta loi todella hienon tunnelman.
Juostiin yhdessä siihen asti kun Sadulla oli jäljellä vajaa 15 kilometriä ja mulla reilu kymppi. Sitten tapahtui jotain mitä ei olisi pitänyt tapahtua. Satu kysyi miten jaksan ja tajusin samalla hetkellä että huoltosuhde on kääntymässä väärään suuntaan. Käskin hänen jatkaa vakuuttavaa menoaan ja vaihdoin hetkeksi kävelyyn.
Etenin jatkossa vuorotellen kävellen ja juosten. Aika nöyryyttävää kun nämä muut olivat juosseet kymmenen tuntia eivätkä kävelleet! Tajusin kyllä mistä se johtui, olin edeltävän 24 tunnin aikana syönyt banaania ja juonut vettä - jos ei maratonin aikaisia paria geeliä ja vihreää kuulaa lasketa. Aivan liian vähän minun kunnollani. Mutta sillä ei ollut nyt mitään väliä, en harmitellut tilannetta vaan olin oikeasti tosi tyytyväinen. Päivä oli mennyt toistaiseksi erinomaisesti niillä joiden vuoksi täällä ylipäätään olin.
Wihan reitti on todella hieno, suorastaan täydellinen. 3.333 kilometrin kierros on juuri sopivan pitkä, yksi kierros sujuu melko helposti vaikeassakin tilanteessa mutta silti kolme kierrosta muodostaakin jo kympin. Alustasta puolet on asvalttia ja puolet hiekkatietä, korkeuseroja ei ole. Tuntuu vaikealta ajatella satasen juoksua 1 kilometrin tai 10 kilometrin radalla verrattuna tähän reiluun kolmoseen. Utopistisissa ultraunelmissani juoksisin debyyttini täällä. Ehkä ensi vuosikymmenellä.
Kun lähdin vikalle kierrokselle takaani lähestyi otsalampun valo. Numerolapusta bongasin että kyseessä oli satasen juoksija. Aloimme kävelemään yhdessä ja sain kuulla taas melkoisen tarinan! Vierelläni ekaa satastaan taivalsi Markku joka järjestää ensi heinäkuussa Suomi 100-juoksun , Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi järjestettävän ultrapitkän etappiseikkailun Nuorgamista Helsinkiin. Jos olin jo kuoppaamassa ultra-haaveitani todettuani etten pysy muiden vauhdissa vaikka näillä olisi 60 kilometriä pohjillla niin Markun jutut saivat toivon kipinän heräämään. Kun kerroin ajattelevani etten voi edes harkita ultria ennen kuin maraton menee alle neljän tunnin hän vastasi olevansa viiden tunnin maratoonari. Tajusin että esteet ultramatkoille olivat vähäisen harjoittelun tai maraton-aikojen tuijottelun vuoksi mielessäni, eivät kehossani. Tälläkin kohtaamisella kuten kaikella on tarkoituksensa.
Minä olin viimeisellä kierroksellani, Markulla niitä olisi vielä viisi. Hän laskiskeli että maali menee kiinni puoliltaöin ja minä vakuuttelin että tälläkin tahdilla määräaika alittuu reilusti. Kävelimme pitkin kierroksen päättävää hiekkatieosuutta, maaliin olisi noin kilometri. Takaa kuului askelia. Käännyin ja näin Sadun. Hän oli ottanut minut kierroksella kiinni!
Sain jostain aivan uutta virtaa ja lähdin mukaan juoksuun. Ensin ulkotulien valaisema hiekkatie ja lopulta pitkä suora jonka Satu juoksisi nyt viimeisen kerran. Kylmiä väreitä. Satu ampaisi vielä kovaan loppukiriin ja ylitti maaliviivan. Loppuaika 11:02 ja kaulaan sadan kilometrin SM-pronssi!
Mulla oli takana vuoden viides ja samalla ylivoimaisesti hitain maraton mutta se ei kiinnostanut miltään osin. Kun näin niitä iloisia ilmeitä ja pääsin onnittelemaan mahtavia ihmisiä juoksu-uransa upeimmilla hetkillä niin tiesin että tää meni lopulta täysin oikein.
Kaikella on tarkoituksensa.
Wihan kilometreillä sytykkeeni ei ollut kuitenkaan pitkiksen juokseminen eikä mikään muukaan omaan tekemiseen liittyvä motivaattori. Olin menossa koko päiväksi huoltamaan ja kannustamaan ekalle sadan kilometrin matkalle starttaavaa ystävääni. Ilmoittauduin maratonille joka starttaisi kuusi tuntia 100 kilometrin lähdön jälkeen jotta voisin pitää hänet kaikin mahdollisin tavoin liikkeessä kun taivalta on takana 50-60 kilometriä.
Perjantaiaamuna sain kuitenkin viestin joka tuntui maailmanlopulta. Katjalle oli noussut yöllä korkea kuume. Tiesin miten hirveältä hänestä tuntui ja olin aivan maassa. Yhteen päivään oli tähdätty kuukausia, siitä oli puhuttu joka päivä. Majoitukset, matkat, huoltosuunnitelmat, juoksuvauhdit. Koko elämä suunniteltu ja rytmitetty tätä yhtä päivää varten täysin turhaan. Tyrmistyttävä henkinen takaisku. Mulla oli todella huono fiilis kun tiesin miten surkeasti toisella on asiat. Toisaalta mulla ei ollut myöskään enää minkäänlaista motivaatiota lähteä matkaan.. Koko kisareissulta putosi pohja.
Kasasin palikoita pitkin päivää ja päätin lähteä toteuttamaan alkuperäistä suunnitelmaa. Kavereita, tuttuja ja tuntemattomia oli lähdössä juoksemaan eri matkoja maratonista sataseen ja päätin olla käytettävissä. Perjantai-iltana lähdin Tampereelle ja vaikka kortit jaettiin uudestaan niin aloin saamaan pakkaa edes jollain tavalla kasaan.
Olin Pirkkahallilla kahdeksan jälkeen ja mieli alkoi piristyä kun näki kivoja ihmisiä. Todelliset kokoontumisajot olivat nämäkin kekkerit. Ensimmäinen startti oli yhdeksältä ja matkaan lähtivät maratonin, 50 kilometrin, 100 kilometrin ja vapaavalintaisen nonstop-juoksun osallistujat. Huolsin maratonilla Mariaa, tsekkasin kierrosaikoja ja tuuppasin käteen tasaisin väliajoin geeliä ja loppumatkasta vihreitä kuulia. Tarkistin koko ajan myös uusien tuttavuuksien, 50 kilsalle osallistuvan Jussin ja 100 kilometriä juoksevien Sadun ja Pauliinan menoa.
Wihan kilometreillä kierretään 3.333 kilometrin reittiä Pirkkahallin ympäristössä. 50 kilometrin juoksijat etenevät tasan 15 kierrosta, satasen 30 kierrosta ja maratoonarit 12 kierrosta joista ensimmäisellä on ylimääräinen lisälenkki. Pirkkahallin edustalla sijainneella huoltoalueella olikin koko ajan vipinää, parista sadasta osallistujasta joku oli koko ajan ohittamassa sitä. Keskimäärin kierrokseen kului juoksijasta ja matkasta riippuen noin 20 minuuttia joten aika kului todella nopeasti. Olin varannut päälleni toppatakin ja muutenkin lämpimästi vaatetta joten ulkona oli kiva seisoskella nuo kuusi tuntia ennen omaa lähtöäni.
Maria juoksi lopulta uuden komean maraton-ennätyksensä parinkymmenen minuutin marginaalilla ja Jussi pääsi ekan ultramatkansa hienosti maaliin.
 |
| Kierros päättyi upeaan kujaan joka oli täynnä juoksijoiden omia huoltopisteitä ja kannustajia |
Nälkä kurni kovasti jo puoliltapäivin mutta olin käytännössä täysin unohtanut itseni ja oman maratonini ja edennyt koko päivän pelkän banaanin ja veden voimin. Vähän ennen kolmea laitoin numerolapun rintaan ja riisuin toppatakin pois. Nyt olisi aika huoltaa ja tsempata muita vielä konkreettisemmin.
Kilpailun etenemisestä pysyi erinomaisesti selvillä reaaliaikaisen nettiseurannan perusteella joka näkyi myös lähtöalueella kilpailijoille ja huoltajille. Se kertoi kisan keskivauhdin, viimeisimmän kierroksen keston, sijoituksen, jäljellä olevien kierrosten määrän sekä ennusteen loppuajasta. Mulla oli aika hyvä näkemys siitä miten kuusi tuntia juossseet Satu ja Pauliina pärjäsivät. Molemmat olivat todella hyvässä vauhdissa eikä minkäänlaista nuutumista ollut havaittavissa kierrosajoissa, juoksuasennossa tai askelluksessa.
Startin jälkeen yritin kalkuloida koska voisin spotata heidät reitiltä mutta maratoonareilla ohjelmassa oleva lisälenkki ekalla kierroksella teki matematiikasta liian hankalaa. Lisälenkit tehtiin parkkipaikalla josta sain näköyhteyden onnekkaasti molempiin, kiihdytin vauhdin noin 5 min/km tasolle ja otin Pauliinan kiinni. Juteltiin niitä näitä kisan kulusta ja taustoista. Vaikutti käsittämättömältä että hänellä oli takana jo yli kuusi tuntia juoksua, niin helpolta meno näytti.
Muistaakseni etenimme Pauliinan kanssa yhdessä viitisen kilometriä jonka jälkeen hän jäi pidemmälle tauolle ja kehotti juoksemaan edellä olevan Sadun kiinni. Näin teinkin ja tästä alkoi itselleni päivän tärkein duuni. Sadunkin meno oli edelleen helppoa mutta hän toivotti apuni tervetulleeksi ja lupasin pitää vauhtia niin pitkään kuin vain mahdollista. Matkalla ultrajuoksijaksi-blogia kirjoittava Satu oli debytoinut vuotta aiemmin samassa kisassa 13.5 tunnin ajalla ja pudottanut siitä reilusti yli tunnin pari kuukautta sitten Masokistin unelmassa Helsingissä.
Kun lähdimme juoksemaan yhdessä Sadulla oli takana noin 63 kilometriä ja ennuste näytti hieman päälle 11 tuntiin. Kierrokset etenivät hyvin samankaltaisesti, minä otin nopeasti omalta huoltopöydältäni evästä ja jäin odottamaan hänen ymmärrettävästi pidempiä huoltojaan. Ennuste alkoi kohentua, parhaimmillaan screenillä oltiin noin 10:50 loppuajassa! Satu odotti romahdusta alkavaksi minä hetkenä hyvänsä mutta koetin puhua jostain muusta. Paljon oltiin vain hiljaakin. Yritin pysyä sen verran skarppina että sain laskettua montako kierrosta molemmilla olisi jäljellä. Tulisin maaliin kierroksen ennen Satua.
Ilta alkoi hämärtyä ja sitten alkoi näkyä jotain odottamatonta. Edellisen kierroksen aikana pitkälle suoralle oli sytytetty kymmeniä ulkotulia valaisemaan reittiä! Mykistävän hieno näky. Kun pimeys laskeutui täysin, lähes koko reitti oli valaistu katuvalojen lisäksi myös ulkotulilla. En ole koskaan ennen juossut lappu rinnassa pimeässä ja tuo pieni yksityiskohta loi todella hienon tunnelman.
Juostiin yhdessä siihen asti kun Sadulla oli jäljellä vajaa 15 kilometriä ja mulla reilu kymppi. Sitten tapahtui jotain mitä ei olisi pitänyt tapahtua. Satu kysyi miten jaksan ja tajusin samalla hetkellä että huoltosuhde on kääntymässä väärään suuntaan. Käskin hänen jatkaa vakuuttavaa menoaan ja vaihdoin hetkeksi kävelyyn.
Etenin jatkossa vuorotellen kävellen ja juosten. Aika nöyryyttävää kun nämä muut olivat juosseet kymmenen tuntia eivätkä kävelleet! Tajusin kyllä mistä se johtui, olin edeltävän 24 tunnin aikana syönyt banaania ja juonut vettä - jos ei maratonin aikaisia paria geeliä ja vihreää kuulaa lasketa. Aivan liian vähän minun kunnollani. Mutta sillä ei ollut nyt mitään väliä, en harmitellut tilannetta vaan olin oikeasti tosi tyytyväinen. Päivä oli mennyt toistaiseksi erinomaisesti niillä joiden vuoksi täällä ylipäätään olin.
Wihan reitti on todella hieno, suorastaan täydellinen. 3.333 kilometrin kierros on juuri sopivan pitkä, yksi kierros sujuu melko helposti vaikeassakin tilanteessa mutta silti kolme kierrosta muodostaakin jo kympin. Alustasta puolet on asvalttia ja puolet hiekkatietä, korkeuseroja ei ole. Tuntuu vaikealta ajatella satasen juoksua 1 kilometrin tai 10 kilometrin radalla verrattuna tähän reiluun kolmoseen. Utopistisissa ultraunelmissani juoksisin debyyttini täällä. Ehkä ensi vuosikymmenellä.
Kun lähdin vikalle kierrokselle takaani lähestyi otsalampun valo. Numerolapusta bongasin että kyseessä oli satasen juoksija. Aloimme kävelemään yhdessä ja sain kuulla taas melkoisen tarinan! Vierelläni ekaa satastaan taivalsi Markku joka järjestää ensi heinäkuussa Suomi 100-juoksun , Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi järjestettävän ultrapitkän etappiseikkailun Nuorgamista Helsinkiin. Jos olin jo kuoppaamassa ultra-haaveitani todettuani etten pysy muiden vauhdissa vaikka näillä olisi 60 kilometriä pohjillla niin Markun jutut saivat toivon kipinän heräämään. Kun kerroin ajattelevani etten voi edes harkita ultria ennen kuin maraton menee alle neljän tunnin hän vastasi olevansa viiden tunnin maratoonari. Tajusin että esteet ultramatkoille olivat vähäisen harjoittelun tai maraton-aikojen tuijottelun vuoksi mielessäni, eivät kehossani. Tälläkin kohtaamisella kuten kaikella on tarkoituksensa.
Minä olin viimeisellä kierroksellani, Markulla niitä olisi vielä viisi. Hän laskiskeli että maali menee kiinni puoliltaöin ja minä vakuuttelin että tälläkin tahdilla määräaika alittuu reilusti. Kävelimme pitkin kierroksen päättävää hiekkatieosuutta, maaliin olisi noin kilometri. Takaa kuului askelia. Käännyin ja näin Sadun. Hän oli ottanut minut kierroksella kiinni!
Sain jostain aivan uutta virtaa ja lähdin mukaan juoksuun. Ensin ulkotulien valaisema hiekkatie ja lopulta pitkä suora jonka Satu juoksisi nyt viimeisen kerran. Kylmiä väreitä. Satu ampaisi vielä kovaan loppukiriin ja ylitti maaliviivan. Loppuaika 11:02 ja kaulaan sadan kilometrin SM-pronssi!
Mulla oli takana vuoden viides ja samalla ylivoimaisesti hitain maraton mutta se ei kiinnostanut miltään osin. Kun näin niitä iloisia ilmeitä ja pääsin onnittelemaan mahtavia ihmisiä juoksu-uransa upeimmilla hetkillä niin tiesin että tää meni lopulta täysin oikein.
Kaikella on tarkoituksensa.
perjantai 14. lokakuuta 2016
Tarkasta nämä!
Olen viettänyt viime kuukausina kymmeniä tunteja busseissa ja junissa. Lähtökohtaisesti vaikkapa viiden tunnin bussissa istuminen kuulostaa kuolettavan tylsältä ja puuduttavalta mutta ihan rehellisesti sanottuna nuo hetket ovat menneet kuin sormia napsauttamalla. Kiitos siitä nykyaika ja siunattu teknologia.
Olen tsekkaillut läpi urheiluaiheisia leffoja, lyhytelokuvia, dokumentteja ja jopa erästä videoblogia. Tänään jaan näitä linkkivinkkejä teidänkin iloksenne, kisamatkoja tai muita tylsiä hetkiä kuluttamaan ja uusia oivalluksia tuottamaan.
Lähdetään liikkeelle Yle Areenasta. Areenasta kannattaa mahdollisimmin pian tsekata Finnsurf. Rakkautta aaltoihin henkivä audiovisuaalisesti upea dokumentti on nähtävissä vain 18. lokakuuta asti. Suosittelen kännykän sijaan katsottavaksi mahdollisimman isolta näytöltä. Olen katsonut Finnsurfin useita kertoja ja se sykähdyttää aina. Lajirakkauden voi tuntea kylmänväristyksinä ihollaan kun laudalla uhmataan syysmyrskyä hyisellä Porin edustalla.
Docventuresin syyskauden päätti tällä viikolla Pekka Hyysalosta kertova dokkari New Run. Itse en ole vielä ehtinyt sitä katsomaan mutta moni on kehunut. Pyrin luuraamaan sen läpi mahdollisimman pian. Nähtävissä areenasta 10.11. asti sekä uusintana tänään Yle TV2-kanavalla.
Kansainvälisen Painonnostoliiton IWF:n tuottama dokumentti Lift the World oli odotuksissani paljon isompi tapaus kuin mitä se lopulta antoikaan. Se antoi nimittäin yllättävän vähän. Lift the World kertoo kohtuullisen kiinnostavia tarinoita ympäri maailmaa mutta sitä huikeaa visuaalista potkua jota lajilla olisi tarjottavanaan näkyi kuitenkin aivan liian vähän. Olisin tehnyt tästä itse paaaaljon paremman!
Sen sijaan Badwaterin äärimmäisestä ultramaratonista halki Kuolemanlaakson kertova dokumentti tai ehkä pikemminkin kotivideo, Badwater UltraMarathon documentary (doh!), oli messevä ylläri. Törmäsin siihen kuten niin moneen muuhunkin mielenkiintoiseen youtube-helmeen puhtaasti klikkailemalla satunnaisia videoita. Ohjelma kertoo Akos Konyasta joka teki ultramaailman jytkyn osallistuessaan ekalle Badwaterille. Alussa kuvataan rankan kisan vaatimaa erikoista harjoittelua ja lopussa saamme seurata miten pitkälle noin hoopolta näyttävä tekeminen lopulta viekään. Kaksi tuntia sujuu siivillä tämän todellisen tee-se-itse-ultraseikkailun myötä.
Bill Yang Films on youtube-kanava joka on täynnä toinen toistaan kovempia ultra/polkujuoksuvideoita. Katsokaa kaikki! Itse löysin kanavan pariin Western Time-dokumentin kautta. Se kertoo Sally McRaen matkasta sadan mailin Western States-maastokisassa.
Olen ihan rehellinen ja myönnän etten ole kiinnostunut videoblogeista. Mua ei suoraan sanottuna kiinnosta katsella ketään jaarittelemassa. Eikä mua oikeastaan kiinnosta tuntemattomien ihmisten mielipiteet juuri mistään. Voiko noin sanoa? No taisin just sanoa. Voin kuitenkin ilokseni todeta että päädyin tilaamaan Simpasen Juuson youtube-kanavan, sellaisen missä se jaarittelee keittiössään muussatessaan perunoita. Simpasen tarina ja tausta on vain niin vetoava että kaverista on vaikea olla kiinnostumatta. Entinen lupaava veikkausliigafutaaja laittoi kaikkien yllätykseksi parikymppisenä nappikset naulaan, ryhtyi vegaaniksi ja aloitti ultrajuoksuharjoittelun. Jälki on ollut varsinkin sileillä satasilla komeaa mutta toisaalta pitkistä NUTS polku-ultrista on tältä vuodelta takana kolme starttia ja yhtä monta keskeytystä. Eihän noista videoista voi olla diggaamatta kun jätkä juoksee viidakossa ilman paitaa tukka hulmuten! Pidän yksinkertaisista resepteistä mutta Juuso tuntuu niissäkin vetävän melkoisen äärimmäistä linjaa kertomalla miten survoo kattilallisen keitettyjä perunoita ja ripsoo vähän suolaa joukkoon ja herkulllinen ateria onkin valmis. 5/5 menoa. Toivottavasti vuonna 2017 DNF:t vaihtuu urotekoihin.
Olen kuullut huhuja Netflix-nimisestä palvelusta jossa voisi katsella esimerkiksi Fittest on Earth-crossfit-dokumenttia tai filkkaa mielipuolisesta ultrajuoksu-seikkailuraastosta The Barkley Marathonsista. Itselleni vhs-nauhuri on kuitenkin tutumpi juttu kuin videosuoratoistopalveluvaimikäseoli joten jätetään noi niille teknisesti edistyneemmille tyypeille.
Mulla ois huomenna maraton juostavana mutta erinäisten sattumusten johdosta ei nappais yhtään. No ehkä se innostus siitä herää kun katsoo bussissa parit Asicsin Made of Sport-videot ja tsekkailee aiemmin starttaavien 100 kilometrin juoksijoiden menoa!
Olen tsekkaillut läpi urheiluaiheisia leffoja, lyhytelokuvia, dokumentteja ja jopa erästä videoblogia. Tänään jaan näitä linkkivinkkejä teidänkin iloksenne, kisamatkoja tai muita tylsiä hetkiä kuluttamaan ja uusia oivalluksia tuottamaan.
Lähdetään liikkeelle Yle Areenasta. Areenasta kannattaa mahdollisimmin pian tsekata Finnsurf. Rakkautta aaltoihin henkivä audiovisuaalisesti upea dokumentti on nähtävissä vain 18. lokakuuta asti. Suosittelen kännykän sijaan katsottavaksi mahdollisimman isolta näytöltä. Olen katsonut Finnsurfin useita kertoja ja se sykähdyttää aina. Lajirakkauden voi tuntea kylmänväristyksinä ihollaan kun laudalla uhmataan syysmyrskyä hyisellä Porin edustalla.
Docventuresin syyskauden päätti tällä viikolla Pekka Hyysalosta kertova dokkari New Run. Itse en ole vielä ehtinyt sitä katsomaan mutta moni on kehunut. Pyrin luuraamaan sen läpi mahdollisimman pian. Nähtävissä areenasta 10.11. asti sekä uusintana tänään Yle TV2-kanavalla.
Kansainvälisen Painonnostoliiton IWF:n tuottama dokumentti Lift the World oli odotuksissani paljon isompi tapaus kuin mitä se lopulta antoikaan. Se antoi nimittäin yllättävän vähän. Lift the World kertoo kohtuullisen kiinnostavia tarinoita ympäri maailmaa mutta sitä huikeaa visuaalista potkua jota lajilla olisi tarjottavanaan näkyi kuitenkin aivan liian vähän. Olisin tehnyt tästä itse paaaaljon paremman!
Sen sijaan Badwaterin äärimmäisestä ultramaratonista halki Kuolemanlaakson kertova dokumentti tai ehkä pikemminkin kotivideo, Badwater UltraMarathon documentary (doh!), oli messevä ylläri. Törmäsin siihen kuten niin moneen muuhunkin mielenkiintoiseen youtube-helmeen puhtaasti klikkailemalla satunnaisia videoita. Ohjelma kertoo Akos Konyasta joka teki ultramaailman jytkyn osallistuessaan ekalle Badwaterille. Alussa kuvataan rankan kisan vaatimaa erikoista harjoittelua ja lopussa saamme seurata miten pitkälle noin hoopolta näyttävä tekeminen lopulta viekään. Kaksi tuntia sujuu siivillä tämän todellisen tee-se-itse-ultraseikkailun myötä.
Bill Yang Films on youtube-kanava joka on täynnä toinen toistaan kovempia ultra/polkujuoksuvideoita. Katsokaa kaikki! Itse löysin kanavan pariin Western Time-dokumentin kautta. Se kertoo Sally McRaen matkasta sadan mailin Western States-maastokisassa.
Olen ihan rehellinen ja myönnän etten ole kiinnostunut videoblogeista. Mua ei suoraan sanottuna kiinnosta katsella ketään jaarittelemassa. Eikä mua oikeastaan kiinnosta tuntemattomien ihmisten mielipiteet juuri mistään. Voiko noin sanoa? No taisin just sanoa. Voin kuitenkin ilokseni todeta että päädyin tilaamaan Simpasen Juuson youtube-kanavan, sellaisen missä se jaarittelee keittiössään muussatessaan perunoita. Simpasen tarina ja tausta on vain niin vetoava että kaverista on vaikea olla kiinnostumatta. Entinen lupaava veikkausliigafutaaja laittoi kaikkien yllätykseksi parikymppisenä nappikset naulaan, ryhtyi vegaaniksi ja aloitti ultrajuoksuharjoittelun. Jälki on ollut varsinkin sileillä satasilla komeaa mutta toisaalta pitkistä NUTS polku-ultrista on tältä vuodelta takana kolme starttia ja yhtä monta keskeytystä. Eihän noista videoista voi olla diggaamatta kun jätkä juoksee viidakossa ilman paitaa tukka hulmuten! Pidän yksinkertaisista resepteistä mutta Juuso tuntuu niissäkin vetävän melkoisen äärimmäistä linjaa kertomalla miten survoo kattilallisen keitettyjä perunoita ja ripsoo vähän suolaa joukkoon ja herkulllinen ateria onkin valmis. 5/5 menoa. Toivottavasti vuonna 2017 DNF:t vaihtuu urotekoihin.
Olen kuullut huhuja Netflix-nimisestä palvelusta jossa voisi katsella esimerkiksi Fittest on Earth-crossfit-dokumenttia tai filkkaa mielipuolisesta ultrajuoksu-seikkailuraastosta The Barkley Marathonsista. Itselleni vhs-nauhuri on kuitenkin tutumpi juttu kuin videosuoratoistopalveluvaimikäseoli joten jätetään noi niille teknisesti edistyneemmille tyypeille.
Mulla ois huomenna maraton juostavana mutta erinäisten sattumusten johdosta ei nappais yhtään. No ehkä se innostus siitä herää kun katsoo bussissa parit Asicsin Made of Sport-videot ja tsekkailee aiemmin starttaavien 100 kilometrin juoksijoiden menoa!
keskiviikko 12. lokakuuta 2016
Painonnostoseminaari Porissa lauantaina 29. lokakuuta.
Tälle syksylle mahtuu vielä rutkasti kaikenlaista kivaa menoa ja meininkiä ja vihdoin tänään ehdin esittelemään niistä yhden täällä blogissakin.
Ollaan järjestetty meidän seuraväen kanssa pari kertaa vuodessa painonnostoharjoittelun tehopäivä ja tämän vuoden vika seminaarityyppinen harjoituspäivä on luvassa parin viikon päästä, lauantaina 29.10. Seminaarin päävalmentajana on tällä kertaa Anna Tokola (o.s. Everi) joka on äitynyt hurjaan tulosvireeseen ja takoi syyskuussa Saksan Bundesligan avauskisassaan tempauksessa oman ennätyksensä (89 kg) sekä työnnössä (111 kg) ja yhteistuloksessa (200 kg) uudet suomenennätykset 63-kiloisten sarjaan.
Olen ollut näissä seminaareissa mukana vuosien varrella monta kertaa, aluksi osallistujana ja myöhemmin ohjaajana. Saamamme palaute on ollut aina tosi hyvää mistä kertoo sekin että moni osallistujista on ilmoittautunut seminaareihin uudestaankin.
Miksi sitten esimerkiksi crossfit-tunneilla tai jonkin painonnostoseuran punttikoulussa käyvän kannattaisi tulla mukaan? Tavallisen harjoitustunnin kun pilkkoo osiin niin esimerkiksi tempaukselle tai työnnölle jääkin lopulta aikaa vain vartti tai parhaimmillaankin puolisen tuntia. Se on todella vähän maailman vaikeimmille voimailuliikkeille joiden oppiminen on toisaalta vaativaa mutta myös hyvin palkitsevaa.
Palkintona painonnoston opettelemisesta on parantunut ryhti, hyvä liikkuvuus, parempi kehonhallinta ja tasapaino sekä räjähtävyys ja voima. On päälajinasi sitten juoksu tai jokin ihan muu - tai liikut mielestäsi monipuolisesti jo valmiiksi - niin mieti kuitenkin hetki miten kehität edellä mainittuja osa-alueita? Ne ovat lopulta ratkaisevassa asemassa kun halutaan pysyä terveenä ja ehjänä. Heikolla ryhdillä ja kehonhallinnalla toteutettu määräharjoittelu rikkoo aivan varmasti ennen pitkää harjoittajansa eikä heikot lihakset kestä harjoittelua tai lopulta edes tavallista arkielämää.
Tehopakettimme kestää kahdeksan tuntia, klo 9-17, ja se käydään Porin urheilutalon kokoustiloissa sekä painonnostosalissa. Jokaisen osallistujan kanssa määritetään lähtötaso ja tavoitteet ja jokainen saa yksilöllistä ohjausta ja valmennusta jokaisessa nostossa koko päivän ajan. Käytännön treeneinä harjoittelemme kaksi tuntia tempausta ja sen apuliikkeitä sekä kaksi tuntia työntöä ja sen apuliikkeitä. Tutuksi tulevat siis varsinaisten olympianostojen lisäksi niin kyykyt kuin vedotkin. Moni on saanut näistä seminaareista tärkeää apua myös perusvoimaliikkeisiin, kuten etu- tai takakyykkyyn sekä maastavetoon.
Mukaan voi hyvin tulla myös ne jotka eivät tiedä painonnostosta entuudestaan mitään. Osallistujat jaetaan lähtötason perusteella muutaman hengen pienryhmiin ja valmentaja on ohjaamassa ja neuvomassa koko päivän ajan. Anna kiertää päävalmentajan ominaisuudessa ohjaamassa kaikkia mutta mukana on lisäksi joukko muita apuohjaajia ja valmentajia. Päivän päätteeksi annetaan henkilökohtaista palautetta mm. videoiden avulla.
Tervetuloa mukaan! Lisätietoja voi kysellä kommenttiosiossa tai lähettämällä mulle sähköpostia osoitteeseen mika.punttikarhut(a)gmail com .
Ollaan järjestetty meidän seuraväen kanssa pari kertaa vuodessa painonnostoharjoittelun tehopäivä ja tämän vuoden vika seminaarityyppinen harjoituspäivä on luvassa parin viikon päästä, lauantaina 29.10. Seminaarin päävalmentajana on tällä kertaa Anna Tokola (o.s. Everi) joka on äitynyt hurjaan tulosvireeseen ja takoi syyskuussa Saksan Bundesligan avauskisassaan tempauksessa oman ennätyksensä (89 kg) sekä työnnössä (111 kg) ja yhteistuloksessa (200 kg) uudet suomenennätykset 63-kiloisten sarjaan.
Olen ollut näissä seminaareissa mukana vuosien varrella monta kertaa, aluksi osallistujana ja myöhemmin ohjaajana. Saamamme palaute on ollut aina tosi hyvää mistä kertoo sekin että moni osallistujista on ilmoittautunut seminaareihin uudestaankin.
Miksi sitten esimerkiksi crossfit-tunneilla tai jonkin painonnostoseuran punttikoulussa käyvän kannattaisi tulla mukaan? Tavallisen harjoitustunnin kun pilkkoo osiin niin esimerkiksi tempaukselle tai työnnölle jääkin lopulta aikaa vain vartti tai parhaimmillaankin puolisen tuntia. Se on todella vähän maailman vaikeimmille voimailuliikkeille joiden oppiminen on toisaalta vaativaa mutta myös hyvin palkitsevaa.
Palkintona painonnoston opettelemisesta on parantunut ryhti, hyvä liikkuvuus, parempi kehonhallinta ja tasapaino sekä räjähtävyys ja voima. On päälajinasi sitten juoksu tai jokin ihan muu - tai liikut mielestäsi monipuolisesti jo valmiiksi - niin mieti kuitenkin hetki miten kehität edellä mainittuja osa-alueita? Ne ovat lopulta ratkaisevassa asemassa kun halutaan pysyä terveenä ja ehjänä. Heikolla ryhdillä ja kehonhallinnalla toteutettu määräharjoittelu rikkoo aivan varmasti ennen pitkää harjoittajansa eikä heikot lihakset kestä harjoittelua tai lopulta edes tavallista arkielämää.
Tehopakettimme kestää kahdeksan tuntia, klo 9-17, ja se käydään Porin urheilutalon kokoustiloissa sekä painonnostosalissa. Jokaisen osallistujan kanssa määritetään lähtötaso ja tavoitteet ja jokainen saa yksilöllistä ohjausta ja valmennusta jokaisessa nostossa koko päivän ajan. Käytännön treeneinä harjoittelemme kaksi tuntia tempausta ja sen apuliikkeitä sekä kaksi tuntia työntöä ja sen apuliikkeitä. Tutuksi tulevat siis varsinaisten olympianostojen lisäksi niin kyykyt kuin vedotkin. Moni on saanut näistä seminaareista tärkeää apua myös perusvoimaliikkeisiin, kuten etu- tai takakyykkyyn sekä maastavetoon.
Mukaan voi hyvin tulla myös ne jotka eivät tiedä painonnostosta entuudestaan mitään. Osallistujat jaetaan lähtötason perusteella muutaman hengen pienryhmiin ja valmentaja on ohjaamassa ja neuvomassa koko päivän ajan. Anna kiertää päävalmentajan ominaisuudessa ohjaamassa kaikkia mutta mukana on lisäksi joukko muita apuohjaajia ja valmentajia. Päivän päätteeksi annetaan henkilökohtaista palautetta mm. videoiden avulla.
Tervetuloa mukaan! Lisätietoja voi kysellä kommenttiosiossa tai lähettämällä mulle sähköpostia osoitteeseen mika.punttikarhut(a)gmail com .
torstai 6. lokakuuta 2016
Polkujen lumoa.
Polkujuoksu on ollut viime päivinä poikkeuksellisen paljon esillä. Kotimaisen kauden päätöstapahtuma, legendaarinen Vaarojen maraton kerää paljon huomiota erityisesti nyt kun polkujuoksubuumi käy kuumana.
Vaikka pidän todella paljon polkujuoksusta niin rehellisesti sanottuna minun on vaikea pitää itseäni polkujuoksijana. Juoksen lähes pelkästään maastoreiteillä ja metsissä mutta hyvin pieni osa kilometreistä on todellisella polulla. Sellaisella jossa pitää katsoa mihin astuu eikä voi vain rullailla menemään.
Maastojuoksun ja polkujuoksun välinen rajapinta on tietysti häilyvä. Minusta hyvältä määritelmältä kuulostaa jonkun ilmoille heittämä ajatus siitä että oikealla polulla jalan pääsee nopeammin kuin maastopyörällä. Kaikista päräyttävimmille poluille ei minkäänlaisella fillarilla ole edes asiaa!
Olen juossut poluilla lähinnä muutamilla yksittäisillä pitkillä yhteislenkeillä. Yksi tärkeä syy siihen on se että vaikeakulkuisilla poluilla on vain harvoin hyviä opasteita, näin on lähinnä kansallispuistoissa ja muilla retkeilyreiteillä eikä niihin tule lähdettyä kovinkaan usein. Lähimetsän maastopolut ovat hyviä reittejä säännölliseen lenkkeilyyn mutta eivät ne kovin hyvin oikeille poluille valmista.
Vaarojen maratonin reitti oli uusittu täksi vuodeksi ja syystäkin. Moni valitteli aiempina vuosina sitä miten turhauttavaa oli juosta sorateitä kilometri toisensa jälkeen kun oli lähtenyt haastamaan itseään Vaaroille. Uusittu reitti on monien arvioiden mukaan Suomen isojen polkutapahtumien haastavin.
En ole polkujuoksukisoissa käynyt kertaakaan mutta debyytti varmasti on jossain vaiheessa luvassa, ehkä ensi vuonna. En ole hype- tai buumi-ihminen joten kierrän varmaan NUTSit ja muut isot tapahtumat vielä jokusen vuoden kaukaa. Juoksen Vaaroillakin sitten kun osallistujia on vuoden 2006 tapaan kymmenen ;)
Vuosi on lähestymässä loppuaan ja joka tapauksessa pitää hahmotella suuntaviivoja ensi vuoden kalenterille. Joitain ajatuksia on jo olemassa. Yksi vahvasti mielessä oleva tapa startata vuosi 2017 olisi juosta heti tammikuussa joku polkukisa - kunhan sellainen vain löytyy. Muutamia polkujuoksu cup-kisoja järjestettiin viime talvena joten elättelen toiveita että sopiva startti kalenteriin löytyy.
Vaarojen jälkihehkun loistaessa kuumimmillaan avautui tiistaina ilmoittautuminen NUTS-kiertueen vuoden 2017 avaukseen, toukokuun lopussa Oulangalla järjestettävään Karhunkierrokseen. 53, 80 ja 160 kilometrin osallistujapaikat myytiin loppuun muutamassa minuutissa - sen sijaan 31 kilsan matkalle on edelleen auki satoja vapaita paikkoja.
Tavoitteellisen kuntoliikkujan unelma oli aiemmin puolimaraton, sitten maraton, triathlon, ultramatkat, lyhyet polkujuoksut ja nyt ultrapitkät polkujuoksut. Mihin kestävyysharrastuksen evoluutio sitten lopulta johtaa? Ehkä seuraavia isoja trendejä ovat erilaiset luonnossa käytävät seikkailukisat kuten multisportit ja rogainingit.
Tulevia (polku)seikkailuja odotellessa voi fiilistellä menneitä. Itse olen viime päivinä ahminut suurella mielenkiinnolla kavereiden, tuttujen ja puolituttujen raportteja Vaaroilta.
Rogaten ja ultraten-blogia kirjoittava Mikael Heerman on tällä hetkellä Suomen paras polku-ultraaja. Blogi on ollut suosikkejani jo vuosien ajan, on hienoa seurata säännöllisiä päivityksiä siitä miten asioita tehdään huipulla. Mikael voitti ylivoimaisesti sekä Vaarojen 131 kilometrin kilpailun että koko Ultra Trail Tour Finland-sarjan.
Onni Vähä-Aho järjestää erittäin mielenkiintoistava ja haastavaa Pyssymäki Extreme Polkujuoksua Pohjois-Pohjanmaalla Nivalassa ja kirjoittaa juoksuistaan hauskalla tavalla blogissaan. Kisaraportti Vaaroilta kertoo konkreettisesti siitä miten hurjia kilsoja parhaat juoksijat pystyvät reitillä etenemään.
Kantapääopiston Johannan hurjissa raporteissa näen usein samaa mitä omissakin kisoissani. Johanna pisti tänä vuonna itsensä likoon ja osallistui NUTSin isoihin polkukisoihin ja maratonia pidemmille polkumatkoille. Ihan kuten itse sain vihdoin henkisesti tyydyttävän ja onnistuneen kisan Tampereen maratonilla sellaisen sai onneksi Johannakin: raportti Yksin ja yhdessä - Vaarojen maraton 2016 on hienoa luettavaa!
Vetämilläni yhteislenkeillä eksymässä mukana ollut Kirsi kertoo omasta 43+ kilsan kisastaan blogissaan . Elokuun hienolle Kurjenrahkan polku-eksymis-pitkiksellemme miehensä kanssa osallistunut Susanna starttasi 87 kilometrin kisaan ja koki hyvin monelaisia fiiliksiä, sekin raportti on mielenkiintoista settiä.
Tällaisen jutun kirjoittaminen ja muiden tarinoiden lukeminen herättää melkoisen innon pintaan.Takana on peräti neljä lepopäivää mutta onneksi tänään on lenkkipäivä!
Vaikka pidän todella paljon polkujuoksusta niin rehellisesti sanottuna minun on vaikea pitää itseäni polkujuoksijana. Juoksen lähes pelkästään maastoreiteillä ja metsissä mutta hyvin pieni osa kilometreistä on todellisella polulla. Sellaisella jossa pitää katsoa mihin astuu eikä voi vain rullailla menemään.
Maastojuoksun ja polkujuoksun välinen rajapinta on tietysti häilyvä. Minusta hyvältä määritelmältä kuulostaa jonkun ilmoille heittämä ajatus siitä että oikealla polulla jalan pääsee nopeammin kuin maastopyörällä. Kaikista päräyttävimmille poluille ei minkäänlaisella fillarilla ole edes asiaa!
Olen juossut poluilla lähinnä muutamilla yksittäisillä pitkillä yhteislenkeillä. Yksi tärkeä syy siihen on se että vaikeakulkuisilla poluilla on vain harvoin hyviä opasteita, näin on lähinnä kansallispuistoissa ja muilla retkeilyreiteillä eikä niihin tule lähdettyä kovinkaan usein. Lähimetsän maastopolut ovat hyviä reittejä säännölliseen lenkkeilyyn mutta eivät ne kovin hyvin oikeille poluille valmista.
Vaarojen maratonin reitti oli uusittu täksi vuodeksi ja syystäkin. Moni valitteli aiempina vuosina sitä miten turhauttavaa oli juosta sorateitä kilometri toisensa jälkeen kun oli lähtenyt haastamaan itseään Vaaroille. Uusittu reitti on monien arvioiden mukaan Suomen isojen polkutapahtumien haastavin.
En ole polkujuoksukisoissa käynyt kertaakaan mutta debyytti varmasti on jossain vaiheessa luvassa, ehkä ensi vuonna. En ole hype- tai buumi-ihminen joten kierrän varmaan NUTSit ja muut isot tapahtumat vielä jokusen vuoden kaukaa. Juoksen Vaaroillakin sitten kun osallistujia on vuoden 2006 tapaan kymmenen ;)
Vuosi on lähestymässä loppuaan ja joka tapauksessa pitää hahmotella suuntaviivoja ensi vuoden kalenterille. Joitain ajatuksia on jo olemassa. Yksi vahvasti mielessä oleva tapa startata vuosi 2017 olisi juosta heti tammikuussa joku polkukisa - kunhan sellainen vain löytyy. Muutamia polkujuoksu cup-kisoja järjestettiin viime talvena joten elättelen toiveita että sopiva startti kalenteriin löytyy.
Vaarojen jälkihehkun loistaessa kuumimmillaan avautui tiistaina ilmoittautuminen NUTS-kiertueen vuoden 2017 avaukseen, toukokuun lopussa Oulangalla järjestettävään Karhunkierrokseen. 53, 80 ja 160 kilometrin osallistujapaikat myytiin loppuun muutamassa minuutissa - sen sijaan 31 kilsan matkalle on edelleen auki satoja vapaita paikkoja.
Tavoitteellisen kuntoliikkujan unelma oli aiemmin puolimaraton, sitten maraton, triathlon, ultramatkat, lyhyet polkujuoksut ja nyt ultrapitkät polkujuoksut. Mihin kestävyysharrastuksen evoluutio sitten lopulta johtaa? Ehkä seuraavia isoja trendejä ovat erilaiset luonnossa käytävät seikkailukisat kuten multisportit ja rogainingit.
Tulevia (polku)seikkailuja odotellessa voi fiilistellä menneitä. Itse olen viime päivinä ahminut suurella mielenkiinnolla kavereiden, tuttujen ja puolituttujen raportteja Vaaroilta.
Rogaten ja ultraten-blogia kirjoittava Mikael Heerman on tällä hetkellä Suomen paras polku-ultraaja. Blogi on ollut suosikkejani jo vuosien ajan, on hienoa seurata säännöllisiä päivityksiä siitä miten asioita tehdään huipulla. Mikael voitti ylivoimaisesti sekä Vaarojen 131 kilometrin kilpailun että koko Ultra Trail Tour Finland-sarjan.
Onni Vähä-Aho järjestää erittäin mielenkiintoistava ja haastavaa Pyssymäki Extreme Polkujuoksua Pohjois-Pohjanmaalla Nivalassa ja kirjoittaa juoksuistaan hauskalla tavalla blogissaan. Kisaraportti Vaaroilta kertoo konkreettisesti siitä miten hurjia kilsoja parhaat juoksijat pystyvät reitillä etenemään.
Kantapääopiston Johannan hurjissa raporteissa näen usein samaa mitä omissakin kisoissani. Johanna pisti tänä vuonna itsensä likoon ja osallistui NUTSin isoihin polkukisoihin ja maratonia pidemmille polkumatkoille. Ihan kuten itse sain vihdoin henkisesti tyydyttävän ja onnistuneen kisan Tampereen maratonilla sellaisen sai onneksi Johannakin: raportti Yksin ja yhdessä - Vaarojen maraton 2016 on hienoa luettavaa!
Vetämilläni yhteislenkeillä eksymässä mukana ollut Kirsi kertoo omasta 43+ kilsan kisastaan blogissaan . Elokuun hienolle Kurjenrahkan polku-eksymis-pitkiksellemme miehensä kanssa osallistunut Susanna starttasi 87 kilometrin kisaan ja koki hyvin monelaisia fiiliksiä, sekin raportti on mielenkiintoista settiä.
Tällaisen jutun kirjoittaminen ja muiden tarinoiden lukeminen herättää melkoisen innon pintaan.Takana on peräti neljä lepopäivää mutta onneksi tänään on lenkkipäivä!
maanantai 3. lokakuuta 2016
Syyskuun finaaliksi kunnon treeniputki.
Syyskuu oli todella kaksijakoinen harjoituskuukausi, kuun alun nihkeät ekat viikot kuittautuivat lopulta erittäin onnistuneeseen harjoitusputkeen:
pe 23.9. 5 km juoksua
la 24.9. painonnostoharjoitus aamupäivällä + 10 km juoksua iltapäivällä
su 25.9. 5 km juoksua
ma 26.9. painonnostoharjoitus
ti 27.9. 7 km juoksua
ke 28.9. painonnostoharjoitus
to 29.9. 11 km juoksua
Kahdeksan treeniä viikossa! Se on aika älytön setti minulta. Lepoa oli kuitenkin useampi päivä harjoitusputkea ennen ja jälkeen joten ei kuormitus nyt ihan mahdottomiin mittoihin päässyt venymään.
Terävät 1-5 toiston kyykkysarjat painonnostotreeneissä toimivat erinomaisesti tuolla tavoin, joka toinen päivä tehtynä, eivätkä jalat olleet pahemmin tukossa. Juoksukilsat olivat läpi kuukauden todella maltillisia ja lenkkivauhditkin lähinnä palauttavia.
Ainoastaan tuon treeniputken päättänyt juoksulenkki oli poikkeus. Juoksin itselleni täysin vieraalla seudulla, Kouvolasta Kuusankoskelle ja takaisin, ja täysin vieraalla alustalla. 29. syyskuuta voidaan merkitä historiankirjoihin päivänä jolloin juoksin vuonna 2016 ekan harjoituslenkkini asvaltilla. Ja ehkä myös ainoan :D Toki kolme neljästä maratonistani olen tänä vuonna juossut asvaltilla.
Kova ja kimmoisa pyörätie ja vieraat maisemat saivat askeleen laukalle. Ekat 5.5 kilometriä meni noin 5 min/km vauhtia ja paluumatka samaa reittiä takaisin arviolta puoli minuuttia hitaammin. 5.15 min/km keskari on kuitenkin itselleni melkoista haipakkaa noinkin pitkällä matkalla. Numeroita on tällä kertaa hauska pyöritellä kun tämä treenilenkki oli myös vuoden ainoa jolla mulla oli mitään mittaria mukana. Maasto-gps varmisti etten eksyisi :D Se olisikin ollut melkoinen saavutus kun etenin varmuuden vuoksi täysin suoraa pyörätietä..
Syyskuun saldo on lopulta 17 treeniä joista 9 juoksulenkkejä ja 8 painonnostoharjoituksia. Lenkeiltä kertyi askelia yhteensä vain 60 kilometrin verran joten suurin osa lenkeistä on ollut vain reilun puolen tunnin pinkaisuja. Kalenterin selailu osoittaa että myös toukokuussa oli 17 treeniä ja 60 juoksukilsaa! Silloin tosin tein selvästi vähemmän punttia ja juoksin enemmän tosilyhyitä muutaman kilsan tehoharjoituksia.
Lokakuu alkoi lauantaina painonnostotreenillä mutta muuten harjoituskalenteri näyttää tyhjänä. Todennäköisesti tästä tulee selvästi maltillisempi viikko, ehkä kolme harjoitusta. Ens viikolla onkin luvassa vuoden viides maraton mutta sitä en ole vielä ehtinyt miettimään.
pe 23.9. 5 km juoksua
la 24.9. painonnostoharjoitus aamupäivällä + 10 km juoksua iltapäivällä
su 25.9. 5 km juoksua
ma 26.9. painonnostoharjoitus
ti 27.9. 7 km juoksua
ke 28.9. painonnostoharjoitus
to 29.9. 11 km juoksua
Kahdeksan treeniä viikossa! Se on aika älytön setti minulta. Lepoa oli kuitenkin useampi päivä harjoitusputkea ennen ja jälkeen joten ei kuormitus nyt ihan mahdottomiin mittoihin päässyt venymään.
Terävät 1-5 toiston kyykkysarjat painonnostotreeneissä toimivat erinomaisesti tuolla tavoin, joka toinen päivä tehtynä, eivätkä jalat olleet pahemmin tukossa. Juoksukilsat olivat läpi kuukauden todella maltillisia ja lenkkivauhditkin lähinnä palauttavia.
Ainoastaan tuon treeniputken päättänyt juoksulenkki oli poikkeus. Juoksin itselleni täysin vieraalla seudulla, Kouvolasta Kuusankoskelle ja takaisin, ja täysin vieraalla alustalla. 29. syyskuuta voidaan merkitä historiankirjoihin päivänä jolloin juoksin vuonna 2016 ekan harjoituslenkkini asvaltilla. Ja ehkä myös ainoan :D Toki kolme neljästä maratonistani olen tänä vuonna juossut asvaltilla.
Kova ja kimmoisa pyörätie ja vieraat maisemat saivat askeleen laukalle. Ekat 5.5 kilometriä meni noin 5 min/km vauhtia ja paluumatka samaa reittiä takaisin arviolta puoli minuuttia hitaammin. 5.15 min/km keskari on kuitenkin itselleni melkoista haipakkaa noinkin pitkällä matkalla. Numeroita on tällä kertaa hauska pyöritellä kun tämä treenilenkki oli myös vuoden ainoa jolla mulla oli mitään mittaria mukana. Maasto-gps varmisti etten eksyisi :D Se olisikin ollut melkoinen saavutus kun etenin varmuuden vuoksi täysin suoraa pyörätietä..
Syyskuun saldo on lopulta 17 treeniä joista 9 juoksulenkkejä ja 8 painonnostoharjoituksia. Lenkeiltä kertyi askelia yhteensä vain 60 kilometrin verran joten suurin osa lenkeistä on ollut vain reilun puolen tunnin pinkaisuja. Kalenterin selailu osoittaa että myös toukokuussa oli 17 treeniä ja 60 juoksukilsaa! Silloin tosin tein selvästi vähemmän punttia ja juoksin enemmän tosilyhyitä muutaman kilsan tehoharjoituksia.
Lokakuu alkoi lauantaina painonnostotreenillä mutta muuten harjoituskalenteri näyttää tyhjänä. Todennäköisesti tästä tulee selvästi maltillisempi viikko, ehkä kolme harjoitusta. Ens viikolla onkin luvassa vuoden viides maraton mutta sitä en ole vielä ehtinyt miettimään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)