Rataseikkailu - resiinalla ja juosten halki Satakunnan.

Lähes tarkalleen vuosi sitten kokeilin ekaa kertaa elämässäni resiinaa. Parin tunnin verran rennosti maita ja mantuja pitkin pumppaillessani aloin miettimään miten sen saisi jotenkin liitettyä juoksuun.

Aivoriihi muokkasi ajatusta pitkin talvea ja lopulta kesän kynnyksellä idea oli valmis jaettavaksi juoksukavereiden kanssa. Alettiin miettiä sopivaa päivää ja kerätä osallistujia. Viimein koitti sunnuntai 17. heinäkuuta, päivä jolloin rataseikkailu muuttuisi todeksi.

Alunperin ajatuksena oli että matkaan lähtisi kuuden hengen retkikunta. Kaksi olisi aina pumppaamassa resiinaa, kaksi olisi sen kyydissä huoltotauolla ja kaksi juoksemassa. Ikävä kyllä yksi osallistuja sairastui edeltävänä päivänä kovaan flussaan ja toinen oli vetänyt kovan särkylääkekuurin viikon aikana eikä olisi juoksukunnossa. Hän lähti kuitenkin alkumatkaksi mukaan ja pumppasi ekat 45 kilometriä resiinaa vaivoista huolimatta!

Ja eikun matkaan! Alunperin ideana oli edetä tunnin pätkissä jonka jälkeen olisi juoksijat siirtyneet resiinaan ja resiinasta porukka juoksemaan. Heti alussa joku kuitenkin ehdotti että lähdettäisiin liikkeelle lyhyemmillä, puolen tunnin eli noin viiden kilometrin pätkillä. Se olikin erinomainen ajatus, tiheämpi vaihtoväli toimi todella hyvin ja viiden kilometrin etapit olivat melko helppoja ja sujuivat nopeasti.

Etenimme Satakuntaa halkovalla Pori-Kankaanpää-rataosuudella joka on suljettu varsinaiselta raideliikenteeltä jo 1980-luvun puolivälissä. Lähdimme liikkeelle Pomarkun resiinavarikolta joka on suunnilleen puolivälissä rataa. Etenimme ensin Porin Ruosniemeen noin 22.5 kilometrin verran jonka jälkeen kiskot loppuivat. Käänsimme resiinan, palasimme samaa reittiä takaisin Pomarkkuun, täydensimme eväsvarastoja autojen takalaatikoista ja lähdimme kohti Kankaanpäätä.

Päivän alussa etenimme 5.30 min/km vauhtia juosten. Resiinalla pääsi etenemään piirun verran nopeampaa joten käytännössä teimme niin että resiina meni edeltä ja pysähtyi kun viisi kilometriä oli täynnä. Kun juoksijat olivat muutaman sadan metrin päässä resiinasta, seuraavat juoksijat lähtivät liikkeelle eikä täten vaihtoihin kulunut aikaa laisinkaan. Nonstoppia! Etenimme siis kuin viestijuoksussa. Noiden sairastumisten takia meitä juoksuun kykeneviä oli lopulta vain neljä joten aina toinen parivaljakko oli resiinassa ja toinen juoksi ja sitten taas vaihdettiin.

Resiina kangisti jonkin verran jalkoja, mitä pidemmälle matka venyi niin sitä pahemmin. Resiinan pumppaaminen oli ylämäkiä lukuunottamatta hyvin kevyttä, se muistuttaa paljon soutamista mutta on kuitenkin helpompaa ja kevyempää.

Ilma oli lähes täydellinen, aavistuksen jopa liian aurinkoinen ja lämmin. Kuitenkin resiinassa istuessa tuli ainakin minulla kylmä ja tuntuikin hullulta vetää mustaa takkia päälle kun juuri hetkeä aiemmin oli juostessa meinannut sulaa.

Evästä oli riittävästi mukana ja vettäkin parikymmentä litraa. Oli ihan ehdoton juttu että huolto kulkee tällä tavalla koko ajan reitillä mukana, ainakin mulle kokemus oli ainutlaatuinen ja pelkästään positiivinen. Tuli juotua ja syötyä tarpeeksi kun puolen tunnin välein oli aikaa keskittyä pelkkään huoltoon.

Alusta oli melko helppoa juostavaa. Jommalla kummalla puolella raiteita oli hyvä tasainen polku. Jos polku oli kasvanut umpeen niin silloin myös ratapölkyt olivat jo korroosion seurauksena kadonneet maan sisälle ja juostiin raiteiden välissä. Osa reitistä oli pehmeää hiekkaa mutta pääosin juuri passelia maapohjaa.

Pomarkun ohitettuamme 45 kilometrin jälkeen kävi selväksi ettemme pystyisi pitämään alkuperäisestä suunnitelmasta kiinni ja edetä noin 100 kilometrin matkaa. Jokainen meistä oli kesäterässä ja yli 50 kilometrin juoksu näin kuumana päivänä olisi yksinkertaisesti liikaa. Hyvässä kunnossa ja sopivalla kelillä olisin uskonut juoksevani ekan ultramatkani mutta nyt se ei ikävä kyllä onnistunut.

Osalla alkoi vaivata polvet tai tulla muita ongelmia. Olin itse hämmentävän hyvävoimainen. Ei minkäänlaisia kipuja tai vaivoja, vain hieman väsähtänyt olo. 5.30 min/km vauhdista oltiin pudottu sovitusti ensin noin kuuden minuutin ja ja lopulta 6.30 min/km vauhteihin. Päätettiin jatkaa niin pitkälle kuin kaksi porukasta jaksaisi olla juoksemassa ja sen jälkeen kääntää resiina ja palata lähtöpaikkaan.

Jatkoimme vielä sen verran eteenpäin että jokainen juoksi yli 30 kilometriä. Oma juoksumääräni oli lopulta 35 kilometriä. Resiinalla kuljimme yhteensä 80 kilometriä. Jäimme Kankaanpäästä noin 10-15 kilometrin päähän eli matkaa olisi ollut kokonaisuudessaan vielä 20-30 kilometriä lisää koska sieltä olisi pitänyt tulla takaisinkin päin.

Kaikki olivat yhtä mieltä että kuuden hengen porukalla olisimme sinne asti päässeet. Uskon että jos kaikki olisivat olleet hyvässä kunnossa niin olisimme sinne päässeet myös neljällä. Eka ultramatkani ei siis toteutunut näin "vahingossa" ja ehkä hyvä niin. Kukaan ei ollut tämän takia valmis ottamaan riskejä esimerkiksi polvituntemuksiensa kanssa.

8.5 tunnin rataseikkailu oli lopulta todella onnistunut ja kaikki olivat tyytyväisiä. Voisin lähtea radalle uudestaankin ja tavoitella koko reilun 100 kilometrin matkaa. En tiedä lähdenkö yritykseen enää uudestaan tänä vuonna mutta ehkä ensi kesänä?

Suuri kiitos Jussille, Heikille, Villelle ja Tainalle paitsi näistä kuvista niin myös koko reissun toteutumisesta. Jälleen tuli yksi lenkeillä päässä pyörinyt unelma toteutettua. Seuraavakin on jo mielessä, loppukesästä lähdetään porukalla Kurjenrahkan kansallispuistoon polkujuoksemaan! Siitä sitten lisää kun ajankohta saada sopimaan kalentereihimme.