Viikon treeniputki ja moninkertaisesti urheilun riemua.

Nyt on ollut poikkeuksellisen haastavaa suunnitella harjoitusviikkoja. Kaksi viikkoa sitten lauantaina juoksin maratonin jonka päälle pidin reilusti lepopäiviä, jopa enemmän kuin olisi tarvinnut. Tämä viikko on kulunut vahvasti kisajärjestelyissä enkä voisi kuvitellakaan että ehtisin harjoittelemaan loppuviikon aikana, hyvä jos ehdin syömään tai nukkumaan.

Päädyin rakentamaan seuraavanlaisen harjoitusputken viime ja tälle viikolle:

ma lepo
ti lepo
ke lepo
to lepo
pe 3 km juoksua
la painonnostotreeni, tempauksen pilkkomista osiin, apuliikkeitä ja voimaliikkeitä
su 7 km juoksua
ma painonnostotreeni, työnnön pilkkomista osiin, apuliikkeitä ja voimaliikkeitä
ti 10 km juoksua
ke painonnostotreeni, kokonaisia nostoja, nostoyhdistelmiä
to 3 km juoksua
pe lepo
la lepo
su lepo

Tiukassa paikassa sain kuin sainkin harjoiteltua seitsemänä peräkkäisenä päivänä. Monena päivänä ei yksinkertaisesti ehtinyt vetää pidempiä juoksulenkkejä, esimerkiksi eilen kävin juoksemassa heti heräämisen jälkeen tuon kolme kilometriä tyhjin vatsoin - jotain mitä en koskaan tee - koska tiesin että aamupalan syötyäni koko päivä kuluu ihan muissa merkeissä.

Pojalla on ollut tämä viikko lomaa koulusta ja parhaani mukaan olen yrittää ehtiä hänenkin kanssaan touhuamaan. Eilen oltiin pulkkailemassa kavereiden kanssa kolmen tunnin ajan harvinaisen upeassa säässä.

Olen viettänyt tällä viikolla aikaani painonnostosalilla maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Toki menen sinne tänäänkin ja oikeastaan muutan urheilutalolle asumaan viikonlopuksi. Kahdentoista tunnin kisapäivät odottaa, hip hei :D Seitsemän päivän putki tulee siis tuostakin kasaan. Eilen oli silti omalla tavallaan kaikista merkityksellisin kerta siellä salilla. Poikani debytoi painonnostokisoissa. Kuuden onnistuneen noston lisäksi kaikista parasta oli nähdä miten usein ujo ja arka poika meni reippaasti lavalle paljon muita pienempänä ja nuorempana ilman jännittämistä ja nautti touhusta täysin rinnoin. Ekat ajatukset kisan jälkeen olivatkin että koska seuraavat järjestetään! Urheilun riemu, paras riemu.

Jos ette pääse Poriin lauantaina tai sunnuntaina niin painonnoston SM-kilpailuja voi seurata myös suorassa nettilähetyksessä, päivitän osoitteen tähän heti kun saadaan lähetys kuntoon: videostream http://www.youtube.com/watch?v=LR9HZMTIvZI ja reaaliaikainen kilpailupöytäkirja http://www.painonnostosm2016.fi/  .

Urheilun parissa tapahtuu nyt muutenkin paljon erittäin mielenkiintoisia juttuja. Espoon Esport Areenalla juostaan Endurance24, Ultrajuoksu.fi tarjoaa kisaan mainion ennakon: http://ultrajuoksu.fi/endurance-24h-2016-ennakko/ . E24:n yhteydessä palkitaan ja valitaan myös ekaa kertaa Vuoden ultrajuoksija jonka suomalaiset ultrajuoksijat ovat keskuudestaan äänestäneet. Vaikea nähdä että kyseeseen voisi tulla kukaan muu kuin Pekka Aalto.

Tänään alkoi myös CrossFit Open, ekaksi lajiksi julkistettiin 20 minuutin amrap jossa tehdään vuorotellen askelvalakyykkyjä, burpeita ja rinta-tankoon leuanvetoja. Tuloslistoja ja muuta pöhinää voi seurata osoitteessa http://games.crossfit.com/ . Mielenkiintoista nähdä ja kuulla miten painonnoston SM-kisoihin osallistuvat crossfittaajat yhdistävät viikkoonsa nämä kaksi suoritusta.

Urheilun riemua kaikille!

Tervetuloa painonnoston SM-kisoihin Poriin!

Painonnostovuoden kotimainen päätapahtuma alkaa realisoitumaan päivä päivältä paremmin. Käytännössä jo vuosi sitten aloitettu suunnittelutyö saa huipennuksensa ensi viikonloppuna kun noin 130 Suomen parasta painonnostajaa saapuu Poriin kilvoittelemaan SM-mitaleista.

Tapahtumasta on tullut jo välillä nähtyä uniakin, niin paljon se on työllistänyt ja vienyt ajatukset mennessään. Vielä pitäisi jaksaa tämä viimeinen rypistys ja ennen kaikkea viikonloppu. Näin ison kilpailun järjestäminen vie valtavasti resursseja ja vaikka meillä onkin paljon innokasta ja aktiivista talkooväkeä niin silti yksittäisille ihmisille tulee erittäin pitkiä päiviä. Itse olen todennäköisesti kahden päivän aikana noin 15-20 tuntia kilpailun johtopöydän takana varmistamassa että kaikki menee niin kuin pitää. 130 nostajaa tarkoittaa yhteensä lähes 800 nostoa. Siis tanko pitää kuormata ja purkaa levynvaihtajien toimesta 800 kertaa, tuomarien pitää tuomita 800 nostoa ja kilpailun sihteeristön ja johdon kuuluttaa ja kirjata jokainen noista 800 nostosta.

Kisaorganisaation kesken ollaan jo kauhulla mietitty ja laskettu miten pitkiä kilpailupäivistä tulee. Olisi ehkä ollut parempi ettei mitään laskelmia olisi tehty :D No, näin kestävyysurheilijana osaa ehkä suhtautua tähänkin urakkaan oikein. Olkoon tämä kisaviikonloppu ultrasuorituksen tyyppinen rypistys jollaista ei onneksi tarvitse ihan jatkuvasti järkätä.

Kilpailijoiden lämmittelytilassa on kahdeksan nostopaikkaa ja siellä on myös mahdollisuus seurata kilpailun etenemistä näyttötauluilta. Itse nostolavan ja lämmittelytilan lisäksi pitää varustaa tietysti katsomot, punnituspaikat, saunat, doping-testaushuone, toimihenkilöiden taukotilat, kisainfo, vip-tilat. Viime päivinä olen sopinut kisapaikalle lounastarjoilun, tehnyt lehtijuttuja ja haastatteluja, neuvotellut lehtimainoksista. Tänään on tekninen kokous jossa suunnitellaan kisapaikan audiovisuaalinen ilme ja sen tekninen toteutus käytännössä.

Kisapaidat hain viime viikolla painosta ja ne on mielestäni todella onnistuneita. Uskoisin että nämä myydään nopeasti loppuun kun hintakin on suorastaan halpa.

Mun tuomarikortti on kakkostasoa joten SM-kisoissa en ole tuomarina, sinne vaaditaan ykköstaso enkä ole ehtinyt vielä suorittaa koetta. Mun bravuuriksi on muodostunut tuomarivalojärjestelmän asentaminen ja testaus, laite taitaa olla Suomen ainoa ja ikivanha mutta ainakin tähän asti se on pelittänyt alkuyskähtelyn jälkeen mainiosti.

Torstaina meillä on salikisat joissa todennäköisesti olen dumarina. Mukaan on tulossa ainakin paljon innokkaita junnuja kokeilemaan miltä painonnostossa kilpaileminen tuntuu. Nyt tuntuu vähän älyttömältä että otettiin järjestettäväksemme kansallisen tason kilpailut kaksi päivää ennen SM-kilpailuja mutta eiköhän nekin kovalla rutiinilla hoidu kuin itsestään.

Vähän jo jännittää. Olen koko ajan uhonnut että me järjestämme kaikkien aikojen SM-kisat ja väkeä tulee paikalle paljon. Koen olevani vastuussa siitä että yleisö myös oikeasti löytää paikalle koska olen ominut markkinoinnin, viestinnän ja tiedottamisen itselleni. Jos suunnitelmamme näyttävästä urheiluspektaakkelista toteutuu niin uskon että katsojat saavat ainakin rahoilleen vastinetta.

Päivitän kisan facebook-tapahtumaan uutisia ja tunnelmia pitkin viikkoa: http://www.facebook.com/events/525218880990055/ .

Tervetuloa Porin Urheilutalolle lauantaina ja sunnuntaina 27. - 28. helmikuuta! Kisapäivät alkavat kello 11 ja tanko liikkuu iltaan asti. Kisoihin on koko viikonlopun ajan vapaa pääsy. Tätä ei kannata missata! :-)

Paluu kylmään ja lämpimään.

Tänään palasin hienojen asioiden pariin. Päivä alkoi painonnostosalilta josta olin poissa maratonin vuoksi melkein kaksi viikkoa. Olen toki ollut siellä melkein joka toinen päivä mutta ohjannut vain muita. Treenitauko olisi voinut olla lyhyempikin ja todennäköisesti jatkossa se on vain viikon verran, jopa lyhyempi jos palautuminen on yhtä hyvää kuin nyt.

Odotin että voimatasot olisivat heikentyneet edes jonkin verran ja valmistauduin henkisesti siihen että joitain sarjoja pitää jättää kesken. Mutta eipä pitänyt! Raskaimmatkin valakyykky ja takakyykkysarjat tulivat 5 x 5 setteinä! Niin erikoiselta kuin se kuulostaa ja tuntuu niin lihakset olivat pienen punttitauon aikana vain vahvistuneet vaikka maratonin kuvittelisi pistävän ne aivan palasiksi. Vedin toki maratonin matalilla sykkeillä jolloin lihakset eivät pala merkittävästi mutta kimmoisuutta sen pitäisi silti syödä. Ei ollut syönyt! Mahtava fiilis, oli kiva palata kun sali oli muutenkin täynnä tuttuja ja hyvää fiilistä. SM-kisoihin on aikaa enää viikko ja sen voi huomata, kaikki haluavat viimeistellä kuntonsa niin hyvin kuin mahdollista ja tehdä kotikisoissa selvää jälkeä.

Toinen paluu tapahtuikin pidemmän tauon jälkeen. En ole käynyt uimassa ulkona kertaakaan tänä talvena enkä muista kävinkö viime talvenakaan kuin ehkä pari kertaa. Nyt tein paluun piskuiseen järveen ja sen rantasaunaan. Vaikka ilma oli todella lämmin, nollassa, kylmä vesi toi silti hienoja säväreitä. Energiapiikin joka kulkee halki kehon kun veri lähtee kiertämään täysillä. Italialainen treenikaverini oli mukana ja oli tosi mukava saunoa ja käydä avannossa ihan rauhassa monta kertaa.

Uimisen jälkeen tassuteltiin vielä merenrantaan katsomaan jäätyneitä rantoja. Mykistävän upea maisema josta kuva antaa vain kalpean aavistuksen.

I remember running to the sea
Remember falling to my knees
I remember gliding off the shore
Until I touched the ocean floor

And the river flows beneath your skin
The savage horses kept within
And all is wasted in the sand
Like breaking diamonds with your hand

And the river grows inside of me   Röyksopp - Running To The Sea 

Latautunut mieli palautuneessa kehossa.

Lauantaina illalla oli vaikea kävellä. Sunnuntaina vielä vaikeampi. Erityisesti rappusissa kulkeminen oli haastavaa, loppuun asti jumiutetut reidet saivat polvien liikeradan pieneksi ja kivuliaaksi. Ilman kummempia toimenpiteitä alkuviikosta tuntui jo hyvältä ja eilen keskiviikkona en tuntenut enää missään lihaksessa minkäänlaisia maratonin jättämiä jälkiä.

Eilen olisi ollut illalla painonnostotreenit ja olon puolesta olisin hyvin sinne voinut mennä mutta olin jo aiemmin päättänyt että palailen harjoittelun pariin vasta loppuviikosta enkä tuota ajatusta lähtenyt enää muuttamaan. Olin myös miettinyt että ekat lenkit maratonin jälkeen olisivat tosi lyhyitä mutta nyt ei tunnukaan enää siltä. Voisin juosta vaikka huomenna perjantaina noin vitosen ja sunnuntaina vajaan kympin. Lauantaina painonnostoa. Katsotaan miltä tuntuu!

Mielestäni hallissa juokseminen oli paljon helpompaa kuin ulkona. Ei tarvinnut kantaa mitään mukana, mitä tahansa vaatetta, ruokaa tai juomaa sai parin minuutin välein. Tavallisilla maratoneilla huoltopöytien väli saattaa olla 5-10 kilometriä. Nyt se oli 400 metriä.

Sama koskee vessoja. Ennen maratoneja tulee aina mietittyä miten saisi vatsan toimimaan hyvin koska reitillä on jossain kohden yksittäinen bajamaja jos sitäkään. Nyt vedin koko maratonin ajan erilaisia geelejä joita en ollut käyttänyt koskaan ennen. Jos olisi mennyt pötsi sekaisin niin vessa olisi ollut lähellä - tyhjennys ja takas radalle. Ironista että nyt kun tällainen mahdollisuus oli niin ei mulla ollut mitään tarvetta vessoille missään vaiheessa :D

Voisi kuvitella että hallissa on tylsä juosta, samat seinät koko ajan. Toisaalta aiemmin juoksemillani maratoneilla on juostu asfalttitien reunaa ja ohitettu metsää, peltoa ja muuta aika geneeristä maisemaa. Jos juoksee maratonin Kolilla tai Mont Blancilla niin maisemilla on jo jonkinlainen merkitys. Kkeskityn niin vahvasti itse juoksuun että varsinkin vaikeilla hetkillä on erittäin vaikea havainnoida tai sisäistää sitä mitä ympärillä on. Silloin on täysin kääntynyt itseensä, omiin ajatuksiinsa ja omaan jaksamiseen. Maisemia enemmän saan apua siitä että juoksen muiden kanssa ja voi juttelemalla viedä ajatuksia pois väsymyksestä tai kivuista. Hallissa juoksuseuraa oli usein tarjolla ja kohtaamisia tapahtui paljon. Tavallisella maratonilla kohtaat jonkun juoksijan ehkä kolme kertaa: lähdössä, kerran kisan aikana ja maalissa. Nyt jonkun kanssa saattoi olla yhdessä kymmenen kertaa eri kisan vaiheissa.

Mielelläni juoksen jatkossakin maratoneja hallissa. Sanoin poppikselle kisan ekojen kierrosten aikana että vuoden päästä juostaan Espoossa sisärataa 24 tuntia ympäri. Epäilin myös että ajatus kaikkoaisi päästä pari tuntia myöhemmin. Kaiken kivun ja tuskan keskellä ei se ajatus kadonnut mihinkään. Tottakai vaikeilla hetkillä kiroaa koko touhun manan majoille mutta hetkeä myöhemmin tekeekin jo mieli alkaa bailaamaan. Syvimmistä murheen alhoista korkeimmille huipuille, sellaista kestävyysjuoksu matkan pidentyessä yhä vahvemmin on.

APK-hallimaraton oli mun neljäs maraton. Kolmen ekan maratonini loppuajoista laskettu keskiarvo on 4 tuntia 38 minuuttia. Juoksin hallissa 4 tuntia 36 minuuttia. Se oli siis täysin taustani mukainen suoritus.

Toivottavasti loppuvuodesta mulla olisi kasassa lähemmäs kymmenen maratonia. Voi olla ettei aina huvita harjoitella paljoa mutta nyt tiedän että voin juosta maratoneja lähes ilman treenaamista. Se ei ole välttämättä helppoa mutta täysin mahdollista se on.

Annan tänä vuonna fiiliksen viedä, kilometrejä kertyy sellaista tahtia kuin kertyy. Jos ei treenipoluilla tee mieli juosta pitkiksiä niin teen sen sitten lappu rinnassa kavereiden ja upean juoksuyhteisön keskellä.

Hups, juoksin vahingossa maratonin - 400 metrin radalla hallissa.

Lähes päivälleen kolme vuotta sitten kirjoitin jutun otsikolla Hups, juoksin vahingossa puolimaratonin. Porissa järjestettiin ensimmäistä kertaa APK-hallimaraton ja koska kaverini oli tapahtuman pääjärjestäjä päätin käydä heittämässä puolimaratonin ihan vain treenimielessä. Viime lauantaina tapahtuma järjestettiin jo neljännen kerran. Tein paluun halliin.

Olen viimeksi juossut maratonin syksyllä 2014. Viime vuodesta tuli ensimmäinen liikuntaharrastukseni alettua jolloin en juossut missään juoksutapahtumassa. Syksyllä ilmoittauduin yhdelle maratonille mutta olin flunssassa. Sen jälkeen heitin ilmon sisään vielä toiselle mutta juoksu ei yksinkertaisesti houkutellut. Vaikka treenivuosi olikin ihan kohtuullinen niin tapahtumasaldona oli ainoastaan kaksi DNS-merkintää.

Vuoden vaihtuessa mietin mitä haluan tältä harrastukselta ja asiat alkoivat loksahdella kohdalleen. En enää haluaisi että maraton on joku kerran vuodessa tapahtuva kohokohta jonka yksittäinen sairastelu voi pilata. Haluaisin olla sellaisessa kunnossa että maraton onnistuu melkein missä tahansa ja koska tahansa. Sellaiseen kuntoon ei tosin pääse muuten kuin juoksemalla niitä maratoneja. Ilmoittauduin APK-hallimaratonille.

Nyt olisi mahdollista nähdä miten maraton sujuu talviterässä, ilman minkäänlaista valmistautumista tai maratonille tähtäävää harjoittelua. Edelliset pitkikset olivat syys-lokakuun vaihteesta. Koko alkuvuoden olen hölkötellyt pari kertaa viikossa keskimäärin 8 kilometrin lenkkejä noin 7 min/km-vauhdilla. Sellainen ei ole kestävyysjuoksua eikä maraton-harjoittelua. Sellaisella treenillä oppii juoksemaan lyhyitä matkoja hitaalla vauhdilla.

Viime syksyn DNS-merkinnät alkoivat nousta mieleen alkuviikosta. Suussa tuntui tosi oudolta enkä saanut nukuttua, kuin olisi paha ientulehdus. Kävin hammaslääkärillä joka totesi viisaudenhampaan puhjenneen viikonlopun aikana ja avonaiseksi repsahtanut ien oli tosiaan tulehtunut pahasti. Hammas olisi poistettu peruutusajan vuoksi jo torstaina mutta kerroin maratonista. Leikkaus siirrettiin maaliskuulle. Keskiviikkona aloitin antibioottikuurin. Syöminen onnistui vain suun toisella puolella.

Lauantai saapui ja mulla oli aivan uudenlainen fiilis. Kolme ensimmäistä maratoniani olen juossut muualla Suomessa ja asunut koko kisaviikonlopun hotellissa. Aikaisen herätyksen ja muhkean buffet-aamiaisen sijaan nukuin pitkään, söin puoli yhdeltätoista puuroa ja rahkaa ja vetelehdin kotona. Ei jännittänyt eikä tuntunut miltään muulta kuin siltä että olisi lähdössä perushölkkälenkille.

Mukaan viivalle olin houkutellut blogin pitkäaikaisen lukijan poppiksen joka saapui Helsingistä linja-autolla. Käytiin yhdessä kaupassa ostamassa viimeisiä kisaeväitä ja lähdettiin hallille hakemaan numerolappua ja chippiä. Kaikki oli järjestetty erinomaisesti ja tutut paikat ja talkooväki vain lisäsivät helppouden tuntua. Tämä olisi maailman helpoin ja rennoin maraton.

Aika komea numero lapussa! Enteilisikö se kolmosella alkavaa loppuaikaa, sijoittumista kolmanneksi vai keskeyttämistä kolmen kierroksen jälkeen?

Chippiä kiinnittäessäni vielä hymyilytti mutta kyllä se virne siitä vielä ehtisi hyytymään.

Olin varannut evääksi sekalaisen setin geelejä joita en ollut koskaan ennen maistanut tai testannut. Lisäksi poppis oli tehnyt molemmille 105 karkkia sisältävän pussin. Yhden jokaiselle kierrokselle! Erinomainen ajatus, näistä saisi tasaisesti mussutettuna yli 700 kalorin edestä energiaa tankkiin.

Lähdon aika on koittanut. Juoksijoita oli noin 50-60, osa toki puolimaratonilla. Sopiva määrä 400 metrin radalle, ohittelua ei tule liikaa mutta peesejä ja juttuseuraa riittää.

Mulla ei ollut mielessä minkäänlaista taktiikkaa. Halusin vain palata puolentoista vuoden tauon jälkeen maraton-juoksun pariin, sillä miten sen tekisin ei ollut mitään väliä. Ajatuksena oli että poppis juoksee omaa vauhtiaan ja minä pysyn mukana niin pitkään kuin pystyn.

Mullahan ei ole koskaan kelloa kun juoksen mutta tällä kertaa tiesin koko ajan tismalleen missä mentiin. Chip-maton jälkeen oli taulu josta näki viimeisimmän kierroksensa ja jäljellä olevat rundit. Erinomainen juttu!

Puhuttiin poppiksen kanssa kaikesta mahdollisesta, aluksi pääasiassa siitä minkä makuinen jelly bean oli suussa. Oli yllättävän vaikeaa muistaa ottaa jokaisella kierroksella karkki suuhun ja molemmat missasivat aika nopeasti startin jälkeen useammankin kierroskarkin.

Olin suunnitellut sellaisen taktiikan että söisin geelin puolen tunnin välein ja joisin aina samalla mukillisen vettä. Ei pidetty huoltotaukoja samaan aikaan mutta toinen aina hölläsi vauhtia hitusen ja huollon jälkeen spurtattiin takas letkaan. Välillä oltiin kahdestaan, välillä isommassa porukassa.

Hallimaraton helmikuussa ei kerää isoja massoja - eikä mukaan mahtuisikaan, tämäkin tapahtuma myytiin hyvissä ajoin loppuun - mutta mukana on paljon ihmisiä joille maraton on elämäntapa. Mukana oli tietysti lähes 2000 maratonin Kalevi Saukkonen mutta myös naisten tilastoykkönen Ritva Vallivaara-Pasto. APK-hallimaraton taisi olla Ritvan 671. maraton ja oli hienoa päästä juttelemaan kaikkea mahdollista suuren idolini kanssa. Huippu tyyppi! Sanoin hänelle ekan tunnin jälkeen että nyt aion pysyä peesissä ja samalla teen uuden ennätykseni, olin katkerana edellisestä maratonistani Hangossa 2014 jossa Ritva karkasi vääjäämättä horisonttiin kun katkesin.

Ekan tunnin ajan juoksu ei tuntunut miltään. Kierrosajat pysyivät 2.20 - 2.25 välissä joka kuulosti tosi hyvältä, noin kuuden minuutin kilometrejä. Toinenkin tunti oli helppo. Poppis vetäisi yhtäkkiä pari kovempaa rundia, noin 2.10 pintaan (5.25 min/km). Totesin heti etten pysy mukana ja tsemppasin jatkamaan täyttä höyryä.

Tällaisella radalla juostessa on hienoa miten koko ajan tulee sekä ohitettua että ohitetuksi, juttuseuraa ja toisaalta myös eri vauhtista peesiä riittää. Maratonin varrella oli 105 huoltopistettä, 210 vessaa sekä myös 105 kierrosta aikaa keskeyttää. Tavallisella maratonilla keskeyttämiskynnys kasvaa jos maalialue ja huoltopisteet ovat ongelmien kohdatessa kaukana. Hallimaratonilla olet koko ajan lähtö- ja maalialueella.

Puolimaratonin täyttyessä aloin huomaamaan että juoksu ei enää kulje. Nivusissa ja lonkassa oli pieniä tuntemuksia. Maraton-juoksu alkoi tuntua kevyen hölköttelyn sijaan oikealta duunilta. Siltä miltä sen pitääkin tuntua. En nähnyt poppista yli tuntiin. Se oli todella hämmentävää, miten se on edes 400 metrin radalla mahdollista? Erikoista oli että esimerkiksi Ritvan kanssa juoksin yhdessä noin vartin välein ja vaikka toinen aina katosi jonnekin niin aina kun juoksimme yhdessä chippimaton yli niin totesin että olimme samalla kierroksella!

Juostavien kierrosten määrä väheni taululla. 46 kierrosta tuntui kuitenkin hurjalta määrältä kun meno alkoi jäykistymään. Jossain 30-35 kierroksen kohdalla mietin jo pääsenkö edes maaliin. Iskunkestävyys oli kadonnut täysin vähentyneiden treenikilsojen myötä, rata on myös kova alusta verrattuna metsäpolkuihin. Kädet puutuivat ja muuttuivat tunnottomiksi..

Järki ei pysynyt enää mukana. Oli hirveän vaikea laskea mitä 20 kierrosta tarkoittaa kilometreissä. 20 x 0.4 ei ole mitenkään hirveän vaikea laskutoimitus mutta tuossa tilassa se oli sitä. Katsoin hallin katon rajasta paljonko kello on ja pidin tauon jo vartin välein. Sitten kentällä alkoi futismatsi, kellonaika katosi. Onneksi futiksessa ei pelikello pysähdy vaan aloin käymään huollossa kun oli pelattu 15, 30 ja 45 minuuttia. Toisaalta tuo tarkoitti sitä että mulla ei ollut enää mitään käryä ajankulusta. En tiennyt olinko juossut kolme, neljä vai viisi tuntia. Tiesin vain kauanko mun edellinen juoksemani kierros oli kestänyt ja montako kierrosta oli jäljellä.

Kierrosajat alkoivat heikkenemään. Jonkun aikaa taistelin ja pidin väkisin ne alle 2.30 (6.15 min/km). Sitten myönnyin juoksemaan 2.35 (6.27min/km) ja lopulta 2.40 (6.40min/km) kierroksia. Lopulta mitään ei enää ollut tehtävissä. Odotin vain koko ajan koska vartti olisi kulunut ja pääsisin huoltoon ja kävelemään hetkeksi vesimuki kädessä. Tuska oli erittäin kova. Ei ole helppoa tuntea puukoniskuja lonkkaan ja nivusiin joka askeleella noin 20 kilometrin ajan.

Kohtasin joskus poppiksen ja huusin tsemppiä. Sydämeni särkyi kun Ritvakin meni lujaa ohi. Monta kertaa. Suurimman osan ajasta etenin jo yksin. Nopeimmat maratoonarit ja kaikki puolikkaan juoksijat olivat jo poissa. Rata alkoi hiljentyä. Jäljellä oli enää eri tasoisia ihmisraunioita ja muita jotka nauttivat koko rahan edestä pitkän kaavan kautta.

Pitkään poppis oli kierroksen mua edellä, sitten kaksi ja lopulta kolme. Kierrosaikani olivat suunnilleen kolmen minuutin mittaisia. Oikeasti seitsemän ja puolen minuutin kilsoja mutta omassa mielessä ne tuntuivat tolkuttoman hitaalta ja laskin että ne olisivat jotain 9-10 minuutin kilometrejä. Hitaimmatkin huollon sisältävät kierrokset olivat kisan alussa paljon nopeampia kuin nyt kokonaan juoksemalla edetyt kierrokset!

Missään vaiheessa en kuitenkaan pysähtynyt, tiesin että vaikka mitä tapahtuisi niin tämä comeback hoidetaan kunnialla loppuun. 12 kierrosta oli jäljellä enkä tajunnut tarkoittaako se neljää vai seitsemää kilometriä :D Halli oli kuitenkin jo entuudestaan niin tuttu paikka että oli hämmentävää tajuta vasta tuossa vaiheessa että vaikka se kierros tuntuisi miten pitkältä niin oikeasti se on todella lyhyt.

Parhaalta tuntui silloin kun sai aivot laskemaan paljonko matkaa oli jo takana. Jos on 93 kierrosta juostuna niin eihän 12 ole enää mitään! Oikeasti tuntui tosi pahalta ja joka kierros oli taistelua. Helpotti vasta 3-4 kierrosta ennen maalia. Aloin tuulettamaan joka kerta kun ylitin chippimaton. Enää 3! Enää kaksi - 2! Tajuatteko! Yksi enää!

Ja siinä se oli. Teki mieli tanssia maaliviivan yli! 105 kierrosta, 42.195 kilometriä!

Oikea käsi oli olkapäästä alaspäin täysin voimaton, en pystynyt avaamaan ovea tai kantamaan sillä edes mehumukia. Se vaiva loppui onneksi jo tunnin kuluttua. Mitään hiertymiä tai rakkoja ei käytännössä tullut, oikeastaan vain polvissa on tuntunut hankalalta rappusissa eikä tarvitse haaveilla vielä kyykkyyn menemisestä.

Aika oli 4 tuntia 36 minuuttia. Ongelmiin nähden käsittämättömän hyvin, talvikaudella ilman minkäänlaista valmistautumista ja kovissa kivuissa. Ajalla oli ja ei ollut mitään merkitystä. Tärkeintä oli että kaiken sen taistelun ja tuskan keskellä löysin taas palon kestävyysjuoksuun ja maratoneihin. Olen tullut takaisin! Tää oli mun comeback ja se meni just hyvin!

 Kuvat minä, poppis ja Kirsti Koskinen

Liikkeen taidetta.

Jotkin liikuntamuodot ovat kaiken liikkumisemme ja samalla myös eri urheilulajien perusta. Juokseminen, hyppääminen, voimailu, voimistelu. Ne ovat lähtökohta kaikelle itsensä liikuttamiselle, ne hallitsemalla on valmis lähes mihin tahansa. Erityisesti kehonhallinta on olennainen osa kaikkea, ellei osaa käyttää oikeita lihaksia oikeassa järjestyksessä juuri oikeaan aikaan, mikään ei onnistu. Yksinkertaisemmissa liikkeissä lihasten välinen koordinaatio on tietysti helpompaa mutta haastavammissa ponnistuksissa kaiken pitää onnistua täydellisesti. Esimerkiksi yleisurheilun heittolajeissa tai vaikkapa painonnostossa tulisi vetää täysillä kaikin voimin mutta silti lihakset rentoina sillä jännittynyt lihas on hidas. Mitä räjähtävämmin ponnistaa tai heittää sitä suuremman tehon saa haluttuun suoritukseen ladattua.

Voimistelulliset ja tanssilliset lajit ovat mitä hienoimpia esimerkkejä lihasten ja liikkuvuuden hallitsemisesta. Lajit joita useinkaan ei pidetä urheiluna - kuten baletti, akrobatia tai nykytanssi - ovat äärimmäisen haastavia oppia ja hallita ja ehkä juuri siksi niin kiehtovia. Mikä tahansa urheilu on hienoimmillaan taidetta mutta ne ovat sitä jo lähtökohtaisesti.

Katselin Yle Teemalta viime viikonloppuna ranskalaisen koreografin Mourad Merzoukin huimaa teosta Pixel. Se yhdistää kekseliäällä tavalla rap-henkisen nykytanssin ja videotaiteen. Heijastukset ja tanssijoiden liike sulavat tarkan ajoituksen myötä yhdeksi ja lumoava illuusio on valmis. Merzouki on aiemmin tehnyt yhteistyötä myös muinoin täällä blogissa hehkuttamani nykysirkuksen ykkösryhmän Cirque Eloizen kanssa.

Pixel löytyy Yle Areenasta maaliskuun alkupuolelle asti.

Liukas lenkkipolku, appelsiinit veressä. Katso kuvat!

Pakkaset on hetkeksi ohi, muutama plus-aste ja päivästä toiseen jatkuva vesisade ovat tehneet maisemasta taas kovin keväisen. Nurmikot on vihreinä, ja juoksupolut, no ne on aika jäätäviä.

Mun icegripeistä on irronnut melkein puolet nastoista useamman talven käytön jälkeen mutta hyvin pitivät edelleen tasaisella peilijäällä. Sen sijaan jyrkissä ylä- ja ennen kaikkea alamäissä olin pulassa. Pitää ottaa asia huomioon jatkossa reittisuunnittelussa. Pysyin kuitenkin ehjänä. Eihän näissä vesilammikoiden ja jääkenttien valtaamissa maisemissa hirveästi kuntoa tai kestävyyttä kohoteta mutta ainakin sisu kasvaa. Onhan sekin tärkeä ominaisuus kestävyysurheilussa ja elämässä.

Kävin hakemassa ankean väriseen keliin vähän piristystä kauppahallista. Veriappelsiineja saa vain vuoden muutaman ensimmäisen kuukauden ajan joten niitä pitää ostaa aina kun jostain bongaa. Greipitkin oli verisiä, ja suklaa, ja jopa luomua kaikki. Tolkuttoman hyvää ja tietysti vitamiineja piisaa.

Helmikuuta on takana yhdeksän päivän verran ja juoksukausi on lähtenyt kohtuullisesti liikkeelle. Lenkkejä on takana neljä eli melkein joka toinen päivä on tullut höntsäiltyä vetisillä poluilla ja liukkailla sorateillä. Kilsoja yhteensä 31, melko vaatimattomasti mutta ehkä kohta voisi täräyttää vähän reilumman satsin mittariin.

Omat treenivarusteeni ovat tolkuttoman kuluneita ja vuosia vanhoja mutta enpä raaski ostaa uusiakaan niin kauan kuin esimerkiksi juoksutakissa on enemmän kangasta kuin reikiä. Tilanne on kyllä jo lähellä fifty-fiftyä.

Jalkinepuoli on kyllä ihan kunnossa, pari vuotta palvelleet painonnostokengät, Adidas Powerlift 2:set ovat edelleen kuin uudet ja joulupukin tuomat New Balancen M880-tossun uudet versiot odottavat laatikossa kuivempia kevätkelejä. Olen kuitenkin jelpannut treenikavereita varustehankinnoissa ja auttanut löytämään sopivan nostokengän.

Tuon Adidas Powerlift 2:n uudet värit ovat päheitä, surkea kännykkäkuva hämärässä huoneessa ei todellakaan tee oikeutta näille. Erityisesti toi vihreä on niin reteän granny smithin näköinen livenä että melkein teki mieli ostaa itsellekin..

Poikakin tahtoi ja sai itselleen vihdoin painonnostokengät, yritin jo viime kesänä hankkia oikeasti pieniä kokoja Yhdysvalloista ja Ruotsista mutta kumpikaan kauppias ei vaikuttanut innostuneelta kaupankäyntiin. Tämän mallin pienin koko on UK4 eli noin 36 ja se on kyllä melko reilu 7-vuotiaalle. Onneksi punttikengillä ei tarvitse kävellä ja muutaman treenin perusteella nostot onnistuu paljon paremmin reilun kokoisella painonnostokengällä kuin sopivan kokoisella lenkkarilla.

Mannaakin tuli hankittua pitkäksi aikaa eteenpäin :) Riittoisaa kamaa, hyvin pidetty pala kestää helposti vuoden - toki treenimääristä riippuen. Suosittelen hankkimaan nimenomaan tätä Black Diamondin White Goldia, yleensä marketeissa ja urheilukaupoissa myytävä magnesium on helposti jauhoksi hajoavaa ja selvästi heikompaa kamaa. Parin käyttökerran jälkeen purkin pohjalla on tällöin vain kasa jauhoa kun hyvä magnesium tulee pyöriteltyä aikojen saatossa ehjänä ja kokonaisena saippuapalan tapaan.

CrossFit Winter War nyt, painonnoston SM ihan kohta!

Mielenkiintoisia urheilutapahtumia on taas vyörymässä kohti ryminällä, crossfitin kuumin kisakausi on alkamassa ja myös painonnoston isoin kotimainen tapahtuma on vain parin viikon päässä.

Lauantaina 6. helmikuuta Tampereella käydään crossfitin epäviralliset SM-kilpailut eli Winter War 2016. Mukana on joulukuussa käydyn karsinnan perusteella valikoituneet 32 miestä ja 32 naista sekä ensimmäistä kertaa myös pieni määrä masters-sarjan kilpailijoita.

Mukana on jotain uutta ja jotain vanhaa. Uutta edustaa se että miesten mestariksi kruunataan ensimmäistä kertaa joku muu kuin Mikko Aronpää. Neljä ensimmäistä vuotta titteliä pitänyt Aronpää ei ole mukana. Moni ehti jo uumoilla että Mikko on uudenkin mestarin nimi kun mukana ovat esimerkiksi Ojala ja Salmela mutta järjestäjät ilmoittivat varsinaisen karsinnan jälkeen että Euroopan ykkös-crossfit-urheilija Jonne Koski lähtee mukaan villillä kortilla. Samalla Jonne nousi täysin ylivoimaiseksi mestarisuosikiksi. Jonnen ekat crossfit-kisathan olivat vuonna 2013 Tampereen Winter Warit mutta sen jälkeen hän on keskittynyt Gameseihin.

Naisten puolella karsintoihin osallistui myös aikoinaan lajin kaksi ensimmäistä mestaruutta vienyt Essi Koskinen - joka sittemmin on kilpaillut enimmäkseen painonnostossa - mutta häntä ei lopullisilta kilpailijalistoilta kuitenkaan löydy. Kaksi edellistä mestaruutta vienyt turkulainen Saara Laaksonen puolustaa kuitenkin asemaansa Suomen ykkös-naiscrossfittaajana. Dubaissa Aronpään tavoin nykyään vaikuttava Emilia Leppänen ei ole tällä kertaa kirittämässä Laaksosta. Saara voitti tänäkin vuonna kisojen karsintavaiheen, miesten ykkönen oli Eppu Vilpponen.

Kilpailun lajeista osa on jo julkistettu. Tänään perjantaina on luvassa ainakin ergotriathlon jossa pitää edetä maksimimatka, kulkuvälineinä on kolmen 20 minuutin erän verran skiergo, wattbike ja soutulaite. Neloslaji on erittäin mielenkiintoinen, siinä pitää tehdä maksimitulos rinnallevedossa, penkkipunnerruksessa ja valakyykyssä. Penkkiä tehdään crossfitissä erittäin vähän, kisoissa ei juuri koskaan, joten tällaista lajia olen itsekin ehdottanut jo pitkään. Tasatilanteessa kilpailijoiden paremmuus ratkaistaan painonnostotyyliin vaa'alla, kevyempi kilpailija päihittää painavamman. Muut lajit julkistetaan vasta kisojen aikana.

Winter War-kisoja voi seurata Fanseat-palvelun kautta netissä ja se näkyy käsittääkseni myös Elisan kaapelitv-paketeissa.

Kansainvälisen crossfit-kauden lähtölaukaus on puolestaan 25. helmikuuta kun CrossFit Open alkaa. Viiden viikon openin jälkeen saadaan selville ketkä matkaavat eri maanosien alueellisiin karsintakisoihin ja lopulta varsinaisiin CrossFit Gameseihin. Osa kilpailijoista jättää Winter Warin väliin ja keskittyy pelkästään Openiin, imerkittävä osa kotimaisista kilpailijoista on toki mukana molemmissa. Crossfit-kilpailut ovat raakoja rypistyksiä joiden sijoittaminen keskelle harjoituskautta on aina jonkinlainen kompromissi.

Jotta tämä yhtälö ei olisi yhtään helpompi ja kevyempi niin moni crossfit-urheilijoista on mukana myös painonnoston SM-kisoissa jotka käydään 27-28. helmikuuta Porissa. Kisat osuvat siis suoraan openin ekaan karsintaviikkoon.

Olen ehtinyt viime aikoina seuraamaan melko vähän crossfit-kilpailuja enkä ole niistä juuri blogiinkaan kirjoittanut. Suurin syy on siinä että juuri painonnosto on vienyt aikaani ja mielenkiintoani todella paljon ja varsinkin SM-kisat ovat olleet iso rypistys koko alkuvuoden ajan. Viime viikkoina olen joka ainoa päivä hoitanut tavalla tai toisella kisojen käytännön järjestelyjä.

Viime sunnuntaina kisojen ilmoittautumisaika umpeutui ja kisaamaan on tulossa lähes 130 nostajaa, 73 naista ja 55 miestä. Naisnostajien suuri määrä kertoo siitä miten paljon naisia on tullut painonnostoon mukaan viime vuosina. Tämän voi todeta ihan kaikilla lajin tasoilla, esimerkiksi eilen vetämissäni junnutreeneissä oli noin 10 tyttöä ja pari-kolme poikaa!

Erityisesti naisten sarjoista voi todeta myös crossfitin vaikutuksen, mukana on lukuisia cf-kisoista tuttuja nimiä. Alina Friman, Laura Pihkala, Maaren Ali-Marttila, Heta Ojanen, Nelli Nurmi, Noora Åberg ja Saara Laaksonen kilpailevat kolmen viikon sisällä sekä crossfitin että painonnoston mestaruuksista. Miesten osallistujalistoilta en nopeasti löytänyt molempiin kisoihin osallistuvia mutta ainakin Vihosen Aleksi on tuttu kaveri crossfittia seuranneille.

Onneksi en itse joutunut tarttumaan Painttiin ja värkkäämään Comic Sansilla raapustettua mainosta vaan kaverini loi kisoille komean visuaalisen ilmeen. Kisajulisteet tulevat ensi viikolla painosta ja tilasin myös teemaan sopivia kisapaitoja, eipä jaksaisi odottaa miten komeita niistä tuleekaan :)

CrossFit Winter War on myymässä Areenansa loppuun mutta meille mahtuu - eikä maksa mitään! Kisapäivistä tulee pitkiä mutta antoisia, rauta liikkuu molempina päivinä ison kilpailijamäärän vuoksi aamupäivästä iltaan saakka.

Jos et vielä tiedä mitä teet helmikuun viimeisenä viikonloppuna niin tule Poriin! Infoan tapahtumasta ehkä myöhemminkin täällä blogissa mutta parhaiten kisoihin pääsee valmistautumaan seuraamalla facebook-tapahtumaa: http://www.facebook.com/events/525218880990055/

Urheilu on parasta paikan päällä!

Tammikuun treenit kasaan ja juoksukausi käyntiin.

Kuu vaihtui ja on aika vuoden ekaan kuukausiyhteenvetoon. Hieman nihkeän alun jälkeen kone lähti mukavasti käyntiin ja tammikuulle tuli 19 treenipäivää. Lähes poikkeuksetta yksittäisten lepopäivien jälkeen tuli aina monta peräkkäistä harjoituspäivää, esimerkiksi tammikuun puolessavälissä yhdeksän harjoitusta yhdentoista päivän aikana. Se on ihan passeli tahti!

Harjoituksista seitsemän oli juoksua ja kaksitoista painonnostoa. Juoksukilometrejä ei tullut kuin 59, kuulostaa kovin vähältä. Selasin kuitenkin vanhoja treenipäiväkirjoja ja sehän on itseasiassa kaikkien aikojen tammikuun ennätykseni! :D Tuo kertoo hyvin siitä miten vähän juoksen aina vuoden alussa.

Yleensä alan keskittyä juoksuun vasta myöhemmin keväällä mutta nyt juoksukausi alkoi jo maanantaina eli helmikuun ekasta päivästä. Seuraan mielenkiinnolla mitä peräti 11 kuukautta kestävä juoksukausi tekee kestävyydelle ja myös juoksuvauhdille. Tuleeko tästä kaikkien aikojen juoksuvuoteni?

Ihan uudenlaisen haasteen tuo muiden ohjaaminen ja valmentaminen, kilpailuiden järjestäminen, harjoitusseminaarit ja koulutukset. Miten paljon ne vievät puhtia ja ennen kaikkea aikaa pois omilta treeneiltä? Voi olla että vie hetken että löydän oikeanlaisen tasapainon näiden välille, kun on kyse asioista joista olen erittäin kiinnostunut niin voi olla vaikea kieltäytyä jos vain kalenterissa on tilaa. Jo ensi viikolla olisin halunnut lähteä huoltamaan nuoria nostajiamme painonnoston peruskoululaisten mestaruuskilpailuihin mutta olin jo ehtinyt kehitellä kalenteriin pienen juoksuelämyksen. Tää menee ihan hyvin kyllä näinkin :)

Helmikuu starttasi maanantaina painonnostotreenillä ja eilen juoksin 11 kilsaa. Sunnuntainakin juoksin 13 kilometriä joten lukemat alkaa jo heti kohenemaan. Piti ihan tarkistaa mikä on helmikuun ennätyssaldoni: 86 kilometriä vuonna 2013.  Eiköhän se ainakin mene uuteen uskoon!

Painonnostoseminaari valmentajan silmin.

Viime viikko kului tuttuun tapaan toisessa kotiosoitteessani eli painonnostosalilla. Maanantaista lauantaihin salilla tuli pyörittyä joka päivä, pääasiassa ihan normaaleja juttuja eli omia treenejä ja junnujen ohjaamista. Lauantai oli kuitenkin toista maata: kahdeksan tunnin painonnostoseminaari jonka järjestelyt olin ottanut kontolleni.

Osallistujia oli lopulta kahdeksantoista ja lähtötilanteet olivat hyvin erilaisia. Osalla oli hyvin vankka tausta esimerkiksi crossfitista tuntien ohjaamisesta ja kilpailemisesta lähtien ja osalla ei ollut mitään tietoa koko lajista. Meitä ohjaajia ja valmentajia oli viisi ja osallistujat jaettiin mahdollisimman saman lähtötason mukaisiin kolmen hengen ryhmiin.

Päivä starttasi teoriatunnilla jossa käytiin läpi painonnostoa yleisesti, selvitettiin osallistujien aiempi tausta ja lähtötaso ja lähdettiin avaamaan päivän ekan harjoituksen sisältöä eli tempausta. Tempausta harjoiteltiin kahden tunnin verran, harjoitusohjelmaksi olin kehitellyt seuraavanlaisen setin:

raakatempaus x 2
raakatempaus x 2 + valakyykky x 2
tempaus kyykkyyn x 3
maastaveto tempausotteella x 3

Aiemmin mietin olisiko vaikeaa tehdä ohjelma joka sopii niin vasta-alkajille kuin lajin jo hyvin tunteville mutta aika helpostihan se kävi progression kautta. Raakanostot (siis painonnostoliikkeet ilman syvään kyykkyyn pudottautumista) ovat helpohko tie lajin pariin mutta kokeneemmillekin ne ovat mainio oheisharjoitus jossa allemenon sijaan keskitytään ennen kaikkea vetovaiheeseen.

Kolmen ekan seminaaritunnin jälkeen pidettiin tunnin lounastauko jonka jälkeen oli tempausharjoituksen palautteen vuoro. Katsottiin videtykillä osallistujien suorituksia ja päävalmentaja antoi vielä lisää vinkkejä. Videovalmennus on hyvin tärkeä osa teknisten lajien harjoittelua joka varsinkin meillä aloittelijoilla jää usein tekemättä. Oman tekemisensä havainnoi ihan eri tavalla ulkoapäin katseltuna kuin vain sillä miltä tehty harjoite itsestä tuntuu. Videopalautteen jälkeen käytiin läpi työnnön eri vaiheita ja tekniikkaa läpi ja siirryttiin taas salille.

Kahden tunnin työntöharjoitukseen väsäsin ohjelmaksi seuraavan:

raaka rinnalleveto + työntö saksiin x 2
rinnalleveto kyykyn kautta + työntö saksiin x 2
työntöveto x 3
etukyykky x 3

Työntö on aavistuksen tempausta helpommin ymmärrettävä ja toteutettava liike mutta usein samat vaikeudet esimerkiksi vedon suhteen ovat läsnä molemmissa. Jos tangon kontakti reisiin katoaa polven ohituksen jälkeen niin hyvin usein ongelma toistuu tempauksessa sekä rinnallevedossa. Samasta vedostahan on käytännössä kyse, vain oteleveys vaihtuu.

Viimeisten parin vuoden aikana niin treenikavereina kuin nykyään myös ohjattavinani on ollut niin pieniä lapsia, aloittelevia aikuisia kuin kokeneempia harrastajiakin. Hyvin usein samat tekniikkavirheet toistuu, eikä se ole ihme. Kun katsoo vaikkapa MM-kisoja niin tismalleen samoja ohjeita valmentajat antavat lajin parhaille urheilijoille: veto loppuun asti, kunnon potku saksiin ja etujalka pitkälle, tanko lavoille ja päätä eteenpäin!

Toisen parin tunnin setin jälkeen porukka alkoi olla jo vähän väsynyttä mutta pakko antaa krediittiä jokaiselle osallistujalle: kaikki jaksoivat erittäin hyvin kovan päivän alusta loppuun vaikka uutta asiaa tuli monelle todella paljon. Hyvä peruskunto takaa sen että  2 x 2 tuntia treeniä onnistuu mainiosti ihan kuntoliikkujiltakin kunhan mieli on avoin ja innostunut.

Päivän kahdeksas ja viimeinen tunti käytettiin taas nostovideoiden parissa ja seuran päävalmentaja pureutui nostajien rinnallevetoihin, työntöihin ja työntövetoihin.

Seminaarin jälkeen saatiin paljon palautetta ja se oli vieläpä pelkästään positiivista. Moni ilmoitti olevansa innokas tulemaan uudelleenkin kunhan vain järjestämme harjoituspäivän uudestaan. Olemme järjestäneet tällaisia päiviä 1-2 kertaa vuodessa ja kun innostuneita riittää niin jatkoakin varmasti seuraa.

Olen ollut seminaarissa aiemmin osallistujana ja saanut siitä paljon uutta näkemystä. Myös nyt ohjaajana koin saman. Hyväksi urheilijaksi tulee vain harjoittelemalla ja urheilemalla ja hyväksi valmentajaksi tulee vain harjoittelemalla ja valmentamalla. Jokainen treeni jota olen ohjaamassa on osa kehitys- ja oppimisprosessia.

Meillä oli käytössä järjestelmä jossa valmentaja vaihtuu jatkuvasti: nostajat oli jaettu kuudelle nostolavalle ja viisi valmentajaa kiersi paikalta toiselle koko ajan. Tällöin jokainen harjoittelija saa samalla tavalla huomiota ja ohjeita eri valmentajilta ja valmentajat saavat kokemusta erilaisten urheilijoiden ohjaamisesta. Jokaisella valmentajalla on oma näkymyksensä ja visionsa joka ohjaa siihen mihin asioihin he kiinnittävät ensisijaisesti huomiota ja urheilijan saamista ohjeista tulee näin kokonaisvaltaisempia.

Painonnosto on silmiä avaava ja rehellinen laji jokaiselle joka sitä kokeilee. Se paljastaa omat heikkoudet liikkuvuudessa, kehonhallinnassa ja koordinaatiossa. Kyse ei ole siitä että pitäisi harrastaa painnonnostoa jotta nämä ominaisuudet kehittyvät - niitä voi kehittää monella tavalla. Jos ei pääse kyykkyyn tai ei osaa ohjata lihaksia toimimaan tietyssä järjestyksessä, ongelmia saattaa olla tulossa oli oma laji sitten mikä tahansa. Painonnostoharjoitus on vähän kuin fysioterapeutin kropalle tekemä määräaikaiskatsastus.

Päivän aikana käytiin jonkin verran keskusteluja siitä miten painonnosto vaikuttaa esimerkiksi kestävyysjuoksuun mutta koska uutta asiaa painonnoston perusteista tuli käytyä läpi niin paljon niin sille ei ikävä kyllä enää juurikaan ollut aikaa. Ehkä se olisi kokonaan oman luennon tai harjoitusseminaarin paikka.

Nähdään taas eri urheilutapahtumissa, harjoituksissa, kilpailuissa, seminaareissa ja lenkeillä! Harjoittelu ja oman suorituskyvyn kehittäminen ovat niin mielenkiintoisia ja laajoja aihealueita että keskusteltavaa ja näkemyksiä riittää loputtomasti. :) Jatketaan siis dialogia!