Juoksuharrastuksen osa-alueista erityisesti polkujuoksu on nostanut koko ajan suosiotaan ja uusia siihen keskittyneitä tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Toisaalta samaan aikaan muutamia ultrajuoksutapahtumia on peruttu osallistujien vähyyden takia ja harrastajapiireissä näissä on nähty yhteys. Miten tähän on tultu ja miten monien, myös hyvin perinteikkäiden tapahtumien käy?
Yksi sysäys tälle keskustelulle on erittäin mielenkiintoisen Härkätien ultrajuoksun eli Oxroad Ultran peruuntuminen. Ensimmäisen kerran viime elokuussa järjestetty 100 mailin eli 160 kilometrin yksisuuntainen juoksu Turusta Hämeenlinnaan keräsi mukavan määrän osallistujia ja mediahuomiota ja moni odotti että tapahtuma järjestettäisiin myös tänä kesänä. Niin oli tarkoituskin, mutta toukokuussa tuli tieto että ilmoittautuneita oli liian vähän ja näin haastavan tapahtuman järjestäminen ei olisi kannattavaa jos ja kun osallistujamäärä jäisi kovin pieneksi.
Myös vuodesta 1972 alkaen järjestetty Suomi-juoksu oli vaikeuksissa saada riittävästi juoksijoita vaikka legendaarisen 100 kilometrin kisan ohessa oli mahdollista juosta myös lyhyemmät 60 ja 10 kilometrin matkat.
Samaan aikaan polkujuoksutapahtumia on paljon ja esimerkiksi Kolilla järjestettävä Vaarojen maraton myytiin loppuun tänäkin vuonna ennätysnopeasti alle kahdessa tunnissa. Vaaroilla on mahdollista juosta polkuja pitkin 15 ja 43 kilometrin lisäksi 86 kilometrin ultramatkalla. NUTS- eli Northern Ultra Trail Service-porukka puolestaan järjesti Karhunkierroksen Oulangalla toukokuussa ja tänä viikonloppuna juostaan Midnight Sun Trail Ultra Hetassa. Nämä kaikki kolme tapahtumaa ovat osa Trail Tour Finlandia johon kuuluvat myös Espoon Bodom Trail, Pyhän Tunturimaraton sekä Nuuksio Classic Trail Marathon.
Polkujuoksutapahtumissa on usein ultrasarjojen lisäksi myös inhimillisempiä ja tavallisille harrastajille paremmin sopivia matkoja joten osallistujamäärää ja samalla kannattavuutta saadaan nostettua korkeammaksi.
Toisaalta tasaisilla alustoilla järjestettävistä ultrajuoksuista esimerkiksi Espoossa helmikuussa sisähallissa juostava 24 tunnin juoksutapahtuma Endurance 24h myydään myös aina loppuun ja ensimmäistä kertaa toukokuussa järjestetyn Kokkola Ultra Runin järjestäjät olivat erittäin tyytyväisiä uuden tapahtuman saamaan vastaanottoon.
Ultrajuoksupiirit ovat pienet eikä osallistujia tietenkään riitä jatkuvasti moniin tapahtumiin. Moni juoksija voi juosta kauden aikana vain yhden tai kaksi kilpailua ja kisan järjestäminen sopivassa ajankohdassa on avainasemassa, päällekkäisyyksiä ei saa missään nimessä tulla. Jotkut tapahtumat, kuten Kivitippu Ultra, ovat jopa niin salamyhkäisiä ettei nillä ole edes nettisivuja. Silloin on päivänselvää ettei mitään suurta suosiota voi olla eikä sitä varmasti edes haeta.
Olen ihan varma että polkujuoksunkin suosio tasaantuu ja nyt eletään jonkinlaista kovinta huumaa ja piikkiä. Laji on kuitenkin niin mielenkiintoinen että toivon monen tapahtuman elävän pitkään. Myönnän silti että mua vähän huvitti kun ensimmäisen kerran kuulin Helsingissä järjestettävästä polkujuoksuelokuvafestivaalista! Polkujuoksusta on helpompi saada aikaiseksi vetoavia ja visuaalisesti huikaisevia lyhytelokuvia kuin jostain kaupunkimaratonista, se on tietysti selvä asia.
Olen juossut vajaa neljä vuotta kestäneen juoksuharrastukseni aikana jo lukuisissa hyvin eri tyyppisissä juoksutapahtumissa, varsinaisia polkujuoksuja, ainakaan haastavassa maastossa ei ole ollut, vaan polut ovat olleet erilaisia helppokulkuisia maasto-osuuksia. Hankalakulkuisessa maastossa juokseminen on hyvin haastavaa ja lyhyeenkin matkaan kuluu helposti aikaa. Polkujuoksu ei ole kiireisen ihmisen tai vauhdikkaan juoksijan harrastus.
Itse kävin tänään juoksemassa tähän asti haastavimmassa maastossa jossa olen ollut, noin 4 kilometrin luontopolku oli passeli kuntoilu-urakka kesän toistaiseksi kuumimmassa kelissä, 30 asteessa. Olin kävellyt tuon saman polun keväällä, aikaa taisi mennä rauhassa maisemia katsellen parikin tuntia, mutta nyt juostessa ei maisemia katseltu! Katse täytyi pitää tiukasti kiinni polussa jossa ei juuri tasaista ollut, pelkkää kivikkoa ja juurakkoa. Nilkat vääntyilivät ja napsuivat jatkuvasti vaikka olin mielestäni varovainen. Pitkospuut ovat usein erittäin liukkaita ja haastavia juosta tavallisilla juoksutossuilla mutta nyt pitkään kestänyt kuiva sää oli kuivattanut ne täysin ja pito oli erinomainen, ne olivat melkeinpä vauhdikkaimpia osuuksia. Kädessä oli maasto-gps joka kertoi että kilometriin kului keskimäärin 9 minuuttia!
Polkujuoksu ei useinkaan muistuta tavallista juoksua laisinkaan, se on jatkuvaa tasapainoilua ja loikkimista ja tarkkaavaisuuden harjoittamista. Pienikin herpaantuminen tai vilkaisu ympärilleen voi tarkoittaa kaatumista ja verisiä haavoja ja ruhjeita. Puihin merkittyjä punaisia täpliä ei hirveästi ehtinyt katsomaan mutta onneksi risteäviä polkuja ei juuri ollut. Välillä polku oli tosin niin ummessa että piti oikein katsoa että onko tämä edes mikään polku! :) Gps ja kännykkä on syytä pitää aina mukana, erään tien ylityksessä harhauduin hetkeksi vaikka kyseessä oli tuttu paikka, suuntavaisto katosi kun huomio keskittyi hetkeksi vaeltajaporukkaan joka lähti kulkemaan toista reittiä. Tänä viikonloppuna järjestetyssä Hetan ultrapolkujuoksussa muuten lähes puolet juoksijoista harhautui pois reitiltä ilmeisesti heikkojen opasteiden vuoksi. Harmittava tapaus, mielenkiintoista nähdä miten tuo oikaisu mm. tuloslistoissa hoidetaan.
Metsä tarjosi jatkuvasti varjoa mutta myös aukeilla kohdilla rajua paahdetta, juomavyössä olisi ollut vettä koko ajan tarjolla mutta maasto oli niin teknistä ettei voinut juoda koska olisi kompastunut, piti odottaa niitä harvoja tasaisia kohtia.
Tämän bloggauksen kuvat ovat tuolta tämän päivän maastolenkiltä. Yleensä kun kirjoitan että juoksin metsässä tai maastossa, ne polut ovat hyvin tallattuja ja jatkuvassa lenkkeilykäytössä. Asteikolla 1-5 niiden vaikeus on vahva ykkönen. Tänään vaikeus oli 2-3, minkähänlaisia ovat ne oikeasti raskaat maastot kovine nousuineen ryteiköissä ja kallioilla?
En juurikaan lue Juoksufoorumia mutta sen Ultrajuoksu-osio on erittäin mielenkiintoinen ja asiantunteva. Polku- ja ultrajuoksuun keskittyviä erinomaisia blogeja on paljon, itse seuraan eniten Mikael Heermanin blogia Rogaten ja ultraten sekä Marko Forsellin blogia Matkalla Spartaan. Lukekaa esimerkiksi Mikaelin raportti parin viikon takaa kanadalaisesta 100 mailin Sinister 7 polku-ultrasta tai Markon tarina viime syksyn Spartathlonista , 246 kilometrin rääkistä helteisessä Kreikassa.
Toivottavasti sen enempää ultrajuoksu kuin polkujuoksukaan eivät paina toisiaan alaspäin vaan toisiaan tukien nostavat tätä hienoa harrastusta uuteen kukoistukseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti