perjantai 21. helmikuuta 2014

Kuuden päivän treeniputki pakettiin.

Viikonloppu on alkamassa ja takana on tosi hyvä treeniviikko. Harjoituspäiviä tuli lopulta kuusi peräkkäin, edellinen lepopäivä kun oli viime lauantaina.

Sunnuntaina kävin hölkkäilemässä 12 kilometriä, se oli se pahamainen iltalenkki tyhjillä tankeilla. Maanantaina oli tiukka salitreeni eikä ollut mikään paras mutta ei myöskään huonoin treeni, yleensä ilta + aamupäivä yhdistelmä harjoittelussa on vaan aika raskas. Lepoa ja palautusta ei millään ehdi kertymään riittävästi.


Tiistaina kävin juoksemassa 9 kilometriä ja keskiviikkona oli painonnostotreenit. Sitä samaa vuoristorataa kuin ennenkin, vuorotellen hyvää ja huonoa palautetta. Alussa valmentajilta tuli ihmettelyä siitä miten hyvin selän asento on kehittynyt siitä mistä aloitettiin kuukausi sitten, on kuulemma jo aikalailla optimaalinen lähtöasento nostoihin. Ehkä selkä alkaa pikkuhiljaa tottelemaan! :) Työntöjen saksauksissa oikea jalka eli edelleen ihan omaa elämäänsä, parissa viimeisessä nostossa taisi tulla jo kohtuulliseen asentoon eikä kääntynyt niin pahasti sivulle. Valakyykyissä tanko tuli aluksi liian taakse mutta siinäkin viimeisissä sarjoissa tuli edistystä ja se alkoi pysymään suoraan ylhäällä, lantion ja takapuolenkin asento oli pohjalla jo ihan kelvollinen.

Eilen tuli juostua taas 12 kilometriä, kartan mukaan itse asiassa 12.8km mutta olen päättänyt merkitä aina täydet kilometrit. Joskus vähän kirpaisee kun lenkin jälkeen tutkii karttaa ja Mapmyrun näyttää vaikkapa 12.95km :D

Tänään perjantaina päätin siirtää normaalin aamupäivän salitreenini vähän myöhemmäksi. Olin salilla klo 13.45, halusin nähdä miten autiota siellä olisi kahdelta. Eipä sitä porukkaa kovin paljon ollut, melkein yhtä aavemainen paikka kuin joskus lauantai-iltaisin kymmeneltä. Ne harvat jotka siellä treenasivat olivat niissä laitteissa joista näki telkkarit ja screenin, taisi jotkut tulla tarkoituksella kahdeksi ja vemputtaa cardiota matsin ajan.

Mulla oli aiemmin käytössä salilla viikoittain yksi harjoituspäivä jolloin tein valakyykkyjä, penkkipunnerrusta ja leuanvetoa. Nyt olen lopettanut omatoimiset valakyykyt ja miettinyt mitä ottaisin niiden tilalle. Olen päätymässä pystypunnerruksiin, olen tehnyt niitä jo pitkään käsipainoilla vuorotellen raskaita 3x5 tai hapottavia 3x15 sarjoja mutta onhan se tangolla ihan eri liike. Todennäköisesti teen progressiivisia 5x5 sarjoja joista kaksi niskan takaa ja kolme rinnalta. Mahdollisimman puhtaita punnerruksia ilman vauhtia jaloista.



Kuuden päivän treeniputken päälle on taas mukava ottaa ihan lökölökö-viikonloppu. Näistä jutuista se onni koostuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti