maanantai 30. huhtikuuta 2012

Vinkkejä juoksutapahtumiin osallistuville, osa 3.

Tänään vappuaattona treenaan salilla ja huomenna vappupäivänä ajattelin käydä juoksemassa mutta ennen sitä heitän kehiin viimeiset vinkkini juoksukisoihin valmistautuville debytanteille.

Ravinto ennen kisaa. Ennen kympin kisaa ei tarvitse tankata erityisemmin, tavallinen aamiainen ja nesteiden nauttiminen riittävät mainiosti. Puolimaratonille kannattaa tankata vähän enemmän nestettä, hiilaripitoisesti voi syödä jo edellisenä päivänä mutta monen päivän pastamässäilyyn ei kannata alkaa. Hyvälaatuisenkin hiilarin mättäminen turvottaa monia ja voi aiheuttaa ongelmia joten jos se ei sovi sinulle niin älä missään nimessä vedä mitään pastadieettiä ennen kilpailua. Olen kuullut ihmisistä jotka ovat oksennelleet ja ripuloineet kun ennen kisaa söivät ihan eri tavalla kuin normaalisti. Tavallinen ravitseva ruoka riittää.

Ravinto kisan aikana. Kympillä et tarvitse nestettä jos olet juonut hyvin ennen kilpailua. Ehkä jollain juomapaikalla voi vähän kostuttaa suuta mutta ainakaan ei kannata keskeyttää hyvää etenemisrytmiä ja lipitellä rauhassa mitään parin desin mukia tyhjäksi. Puolimaratonilla vähän vettä kaikilta huoltopaikoilta ja loppumatkalla vaikka pieni pala banaania jotta viimeisille kilsoille riittää vielä vähän energiaa. Proteiinipatukka tai -juoma kisan aikana tai heti sen jälkeen nopeuttaa valtavasti palautumista mutta pistää monella pötsin sekaisin. Testaa treenilenkkien yhteydessä soveltuuko se sinulle.

Kisavarustus. Käytä kisassa samoja vaatteita, kenkiä ym. joilla olet juossut jo pidempään. Tiedän miltä tuntuu juosta pitkää lenkkiä samalla kun tuore paita raastaa nännit verisiksi. Näytin toki Rambolta kun saavuin metsästä paidan rintamus verisenä mutta suihkussa ei tuntunut yhtään kivalta.

Teet sitten miten tahansa niin nauti kuitenkin kisasta. Juoksutapahtumien energistä fiilistä ja itsensä voittamisen tunnetta ei voita mikään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti