kuva Jussi Laine |
Molemmat aamut aloitin toimimalla punnitusten kirjurina, yllättävän moni konkarinostajakin oli ihan pihalla siitä miten kilpailijakortin kanssa pitää toimia. Kisajännitystä ehkä. Ainoastaan yksi nostaja jäi kisoista pihalle pummattuaan painonvedon, ylipainoa olikin lopulta todella reilusti. Jotkut olivat onnistuneet hommassa ihailtavalla tarkkuudella, esimerkiksi 53 kiloisten kuningatar Pauliina Utoslahti painoi puntarilla tasan 53 kiloa :D Kymmenen grammaa enemmän ja olisi pitänyt alkaa hikoilemaan tai vaikka syljeskelemään painoa pienemmäksi.
Toimitsijapöydän takana oli koko ajan kisojen ytimessä ja näki nostot paraatipaikalta. Tuomarilinja oli mielestäni hyvä, joissakin nostoissa kilpailijat jalat olivat tosin levällään kuin kuuluisat Jokisen eväät eikä niitä nostoja olisi pitänyt koskaan hyväksyä. Isojen kisojen tyyliin kuuluvasti jury myös hylkäsi joitain nostoja, yksi onnekas tosin sai myös hylätyn nostonsa hyväksytyksi juryn toimesta. Liiton puheenjohtaja kertoi että jatkossa myös nuorten SM-kilpailuissa tullaan näkemään jury. Pääsääntöisesti näen muutoksen ihan hyvänä urheilijan oikeusturvan kannalta, kun jury valvoo tuomarien päätöksiä niin linja on usein tiukempi ja samalla myös tasapuolisempi. Ei ole oikein että joltain menee pumpit ja punnerrukset läpi ja toiselta hylkyyn.
Anna Everi ja sarjan 69 kiloa voittotempaus, 87 kiloa. Kuvaaja Jussi Laine |
Itse lavalta jäi mieleen paljon kovatasoisia sarjoja ja hienoja suorituksia. Lauantain ehdottomia helmiä oli Jesse Nykäsen ja Jere Johanssonin todellinen titaanien taistelu ja nokittelu kilo ja nosto kerrallaan 77 kiloisissa. Vaikka Jesse voiton veikin niin molempien riemu ja tuuletukset ja onnitteluhalaukset olivat sitä luokkaa että eipä tuossa oikeastaan häviäjiä lopulta ollut. Loistavaa urheiluhenkeä ja kilvoittelua parhaimmillaan! Milko Tokola oli juuri niin kovassa vireessä kuin tiesimme odottaakin ja teki uudet suomen ennätykset sekä tempauksessa että yhteistuloksessa. Erityisesti tempausnostot olivat niin kevyitä ja helppoja että EM-kisoissa enkat menevät taas uusiksi. Naisten kovin sarja oli lauantaina 58-kiloiset, Jenni Puputti teki 256 sinclair-pistettä ja viisi muutakin naista yli kaksisataa pistettä.
Sunnuntain helmi oli naisten 69 kilon sarja jossa nähtiin kaksintaistelu Anna Everi vs Anni Vuohijoki, enpä muista heitä aiemmin samassa sarjassa nähneeni koska Anna on vetänyt aina SM-lavoilla painonsa 63 kiloisiin. Anna oli selvästi varmemmassa kondiksessa ja vei voiton yhteistuloksessa peräti kahdeksan kilon erolla. Crossfitin kolme edellistä suomen mestaruutta voittanut Saara Laaksonen sijoittui SM-debyytissään maajoukkuenostajien jälkeen pronssille tehtyään hienon kuuden onnistuneen noston putken. Kova kisakokemus crossfit-kisoista näkyi komeana nostovarmuutena.
Sunnuntain nostot löytyy Youtubesta osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=jvHBi3ANNec ja kisapöytäkirjat osoitteesta http://painonnostosm2016.fi/ . Varsinaiset tuloslistat ovat liiton sivuilla: http://painonnosto.fi/tuloksia/2414-yleisen-sarjan-sm-kilpailut-pori .
Mielestäni tein itse kaiken voitavani näiden kisojen eteen enkä oikein keksi mitään minkä olisin tehnyt toisin. Hoidin kisojen markkinoinnin ja tiedottamisen niin hyvin kuin näillä aika olemattomilla resursseilla pystyy ja ehtii. Lopulta oli ehkä yllätys miten hyvin ja helposti lauantaina yhdeksän ja sunnuntaina lähes kahdeksan tuntia kestäneet kisat sujuivat. Meidän seuran vahvuus on iso aktiivisten ja lajiin sitoutuneiden ihmisten porukka jotka jaksaa puhaltaa yhteen hiileen pitkiäkin päiviä hyvällä fiiliksellä.
Kiitos kilpailijoille ja yleisölle, nää oli hienot kisat! :)
Upeaa työtä, Mika! Innostuneisuus ei tosiaan laske tunteja. Näin se näkyy olevan - asiasta riippumatta. :)
VastaaPoistaNäin se on! Kyllä tapahtumien järjestäminen vain on hienoa ja antoisaa hommaa.
PoistaKisat oli hienot ja erittäin hyvin järjestetyt. Kelpasi kyllä nostella! :)
VastaaPoistaKiva kuulla! Pitääkin käydä lukemassa sun raportti kisoista.
Poista