perjantai 20. helmikuuta 2015

15 tuntia painonnostoa Tampereella ja 24 tuntia juoksua Espoossa.

Edessä on melkoinen urheilun superviikonloppu, iso osa kansasta tuijottaa varmasti Falunin MM-hiihtoja mutta itse keskityn kotimaisiin tapahtumiin. Espoossa käydään huikea Endurance 24h juoksu ja Tampereella Urheilu- ja messukeskuksessa eli Pirkkahallissa kisataan saman aikaisesti sekä painonnoston SM-kisat että yleisurheilun halli-SM-kilpailut.

Endurance 24h on tapahtuma jossa juostaan nimensä mukaisesti 24 tunnin ajan mahdollisimman paljon metrejä, näyttämönä toimii Esport Areena ja sen juoksurata. Ennakkotietojen mukaan matkaan lähtee lähes 130 juoksijaa, 25 naista ja reilu sata miestä. Naisten osallistujalistalla on peräti neljä yli 200 kilometrin 24 tunnin tulosta tehnyttä ja näistä kaksi, norjalainen Sharon Broadwell ja britti Sharon Gayter ovat juosseet satasenkin alle 8½ tunnin! Sumie Inagaki on voittanut naisten sarjan jo viidesti peräkkäin mutta tulokset ovat pudonneet vuosi vuodelta, 2010 ja 2011 hän juoksi älyttömät yli 240 kilometriä mutta viime vuonna "enää" 210 km. Silläkin tuloksella oltaisiin tottakai korkealla myös miesten sarjassa. Viime vuonna 13 miesjuoksijaa ylitti E24:ssa 200km, heistä suomalaisia oli kuusi.

Miesten sarjan voittajat ovat olleet viime vuosina suomalaisia, Jari Soikkeli voitti viime vuonna 241 kilometrin saldolla ja vuonna 2011 mielipuolisella yli 247 kilometrin lopputuloksella. Vuonna 2013 Pasi Penttinen juoksi 237km ja 2012 Juha Hietanen 243km.

Endurance24:n etenemistä voi seurata kisan online-seurannasta: http://endurance.fi/live/e24-2015/ . Myös juoksufoorumille on perinteisesti ilmestynyt tiuhaan tahtiin päivityksiä kisapaikalta: http://juoksufoorumi.fi/vb/showthread.php?33345-VIII-Endurance-24h-21-22-2-2015 . Osallistujalista löytyy puolestaan täältä: http://endurance.fi/live/wp-content/uploads/2015/02/E24h_2015_startlist2.pdf .

Esportilla on varmasti ainutlaatuinen tunnelma, lähtekäähän sankoin joukoin kannustamaan ultraajia ja ihmettelemään millaisiin ihmeisiin sinnikkyydellä onkaan mahdollista päästä. Myös vapaaehtoisia tarvitaan huoltamaan kisaajia ja hääräämään taustalla. Kisan viimeinen tunti ja tietysti yön vaikeat hetket ovat varmaan niitä tietynlaisia kohokohtia joita ainakin kannattaa käydä väijymässä jos pk-seudulla viikonloppuna liikuskelee.

Itse olen koko viikonlopun Tampereella jossa kisataan painonnoston suomenmestaruuksista. Urheilijoita riittää kaupungissa ja erityisesti Pirkkahallissa, samaan aikaan kun painonnostajat kolistelevat rautoja D-hallissa niin maan parhaat yleisurheilijat taistelevat A-hallissa. Molemmat kisat järjestää erittäin aktiivinen ja hieno urheilun yleisseura Tampereen Pyrintö.


Painonnoston SM-kisoihin on ilmoittautunut hurjat 120 nostajaa ja ensimmäistä kertaa tapahtuman historiassa miehiä ja naisia on yhtä paljon, 60 molempia.

Tänä vuonna kisojen aikataulu ja järjestys on uudenlainen, miehet nostavat nimittäin lauantaina ja naiset sunnuntaina. Aiemmin sarjoja on nostettu vuorotellen molempien kevyimpiä sarjoja lauantaina ja raskaimpia sunnuntaina. Molempina päivinä kisatapahtumat alkavat klo 11.30 ja viimeisten sarjojen pitäisi olla ohi noin klo 19. Pitkiä päiviä on siis jälleen luvassa!

Jo viime vuoden SM-kisoissa päivät venyivät todella pitkiksi ja osallistumiseen vaadittavia tulosrajoja nostettiin selvästi. Näköjään lajin ja kilpailijoiden taso on noussut melkoisesti kun kilpailijamäärät eivät pudonneetkaan. Se on tosi hieno juttu se! On kuitenkin jo melkoisen varmaa että ensi vuonna tulosrajat nousevat jälleen.

Tuttuun tapaan ns. välisarjat ovat suosituimpia. Naisten 58-kiloisissa nostaa 14 nostajaa ja 63-kiloisissakin 12 nostajaa. Miesten suosituimmat sarjat ovat 69, 77, 85 ja 94-kiloiset joissa kaikissa on mukana noin kymmenen nostajaa.

Tarkat aikataulut löytyvät täältä: http://painonnosto.fi/sites/default/files/liitetiedosto/sm_aikataulu4_0.pdf ja osallistujalistat puolestaan täältä: http://painonnosto.fi/sites/default/files/tiedostot/sm2015_ilmot17.pdf.

Osallistujalistalta löytyy nostajien kohdalta tulos jolla heidät on ilmoitettu mukaan, se ei välttämättä tarkoita ennätystulosta vaan voi olla mikä tahansa karsintarajan ylittävä yhteistulos. Käytännössä melkein kaikilla kyseessä on kuitenkin menneen kauden paras tulos. Hyvä keino vertailla eri nostajia ja nähdä heidän tilastojaan on selailla Bodonoksen ylläpitämää upeaa saittia:  http://www.bodonos.fi/stats/

Ikävä kyllä ennakkohuhuista poiketen näitä kisoja ei näytetä telkkarissa. Aamulehden Urheilusivuille pitäisi ilmestyä live-stream.

Meidänkin seuralta on useita nostajia tulessa, toivottavasti luvassa on roppakaupalla omia ennätyksiä ja hienoja nostoja.

Urheilullista viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Arvasin, että stä blogista löytyy samat mielenkiinnot :) Näitä kahta kisaa tulee itsekin seurattua viikonloppuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa etten ole ihan ainoa joita nämä eri ääripäiden lajit kiinnostaa :) Jonkinlaista raporttia toivottavasti luvassa lähipäivinä.

      Poista
  2. Tosin E24:ssä on flunssa hieman kurittanut.. ei ole ihan 130 pääsemässä viivalle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu oli painonnostossa ja nähtiin paljon poisjääntejä erinäisistä syistä. Molemmissa taisi lopulta olla reilu 100 osallistujaa.

      Poista