torstai 8. tammikuuta 2015

Nasta lenkki - talvijuoksua liukkailla teillä.

Tämä talvi on ollut aika helppo juoksun kannalta. Ainakin meidän seudulla maa on ollut paljas jouluun asti ja juoksu turvallista. Jouluna lunta satoi ekan kerran kunnolla mutta onneksi heti ei alkanut ikävä vaihe jossa lumi sulaa ja ilman viiletessä jäätyy taas uudelleen. Tavallisilla juoksutossuilla on ollut hyvä pito ja on päässyt juoksemaan ilman kummempaa varustautumista.

Tottakai joka talvi tilanne muuttuu jossain vaiheessa ja täällä kävi niin viime viikolla kun lämpötila nousi uudenvuoden aattona parikymmentä astetta ja päätyi lopulta jossain vaiheessa +8 asteen tienoille. Nyt on sahattu nollan ja reilun kymmenen pakkasasteen väliä ja jäisiä pintoja on paljon.

Mulla on käytössä liukkailla lenkeillä Nordic Gripin Running-liukuesteet jotka ovat ainakin omassa käytössäni olleet erinomaiset.


Nopea kiinnitys ja irroittaminen, nastoja sopiva määrä oikeissa kohdissa niin kantapään kuin päkiänkin alla joten erilaisilla askelluksillakin pito on hyvä. Moni on kehunut että muutaman euron halvimmat liukuesteetkin toimivat juoksussa mutta toisaalta olen myös kuullut että niitä on hajonnut kun osa reitistä on ollut kuivaa asfalttia tai kivikkoa ja kumiosat ovat hapertuneet rikki. Omilla reiteilläni suurin osa pinnoista on hiekoitettu tai muuten pitävää mutta kulutuksesta huolimatta Nordic Gripit ovat kestäneet ainakin toistaiseksi hyvin.


Uudenvuoden päivänä juoksin tällaisella peilijäällä.


Pito oli tutun hyvä, on mukava juosta kun tietää että jalat eivät katoa alta.

Talvella voi juosta myös tavallisilla juoksutossuilla mutta silloin reitit pitää miettiä tarkoin. Itse tein niin ekojen juoksutalvieni ajan. Pysyttelin hyvin hoidetuilla ja hiekoitetuilla ulkoilureiteillä.

Monilla on myös talvijuoksuun tarkoitettuja nastajuoksukenkiä kuten Icebugit tai Salomon Spikecrossit. Itselleni kertyy niin vähän liukkaita lenkkejä että en ole nähnyt mitään järkeä ostaa siihen tarkoitukseen erikseen kenkiä - joiden tietysti pitäisi istua omaan jalkaan yhtä hyvin kuin vakiotossujenkin.

Yksi vaihtoehto on myös irtonastat jotka ruuvataan juoksukenkien pohjaan. Tämä on näistä itselleni vierain vaihtoehto enkä osaa sanoa kuinka hyvin homma toimii käytännössä. Ainakin vanhojen juoksukenkien elinkaaren saa tällä tavoin pidennettyä kun ne saavat uuden elämän talvijuoksulenkkareina.

Kun voi luottaa siihen että pitoa löytyy juoksu on paitsi turvallisempaa niin myös helpompaa. Asento pysyy hyvänä eikä askel tai kropan asento muutu jännittyneeksi kun koko ajan valmistautuu liukastumisen estämiseen.

14 kommenttia:

  1. Vaarojen harjoitteluun saakka juoksin "katutossuilla" aina ja joka paikassa, mutta on nuo maastotossut ollut kyllä hyvä hankinta. Salomonin SpeedCrossit on mulla ja toimii hyvin talvikeleillä, siitä iso plussa niille. Tuollasia nastoja vois kyllä kokeilla etenkin nopeampia lenkkejä ajatellen, jos nyt joskus vielä juoksuharjoittelun makuun pääsee :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SpeedCross on siis se liukkaisiin maastoihin sopiva tossu? Olen vähän ulkona noista kun mun maastolenkit kulkee aika hyvillä poluilla joissa ei ole liukkaita kallio- tai pitkospuuosuuksia juuri lainkaan.

      Poista
    2. Emmää oikeen tiedä kuin liukkaisiin maastoihin (myös vähän ulkona 😄), mut ihan perus polkujuoksuun kyllä passelit ja esim. vaaroilla en olisi nastoja kaivannut. Varmaan liukkailla pitkospuilla nastat toimii parhaiten, kun kalliolla taas ei. Näin niinkun yleisellä tasolla tuntuma maastoon on parempi verrattaen katutossuihin. Icebugeja joskus kokeilin, mutta ei vaan ollut hyvä fiilis jalassa. Ylipäänsä on vaikea ostaa enää mitään muuta kenkää, kun adizero sarjasta jotain kadulle ja tuo Salomon maastoon, mutta onneksi ei toistaiseksi ainakaan tarviikkaan 😊.

      Poista
  2. Tuollaiset vois olla hyvät! Mulla on nastalenkkarit, Asicset, mutta ne on surkeat. Olen ruuvannut nastat pois, koska ei vaan rullaa nastoilla. Nuo on enemmän ulkoilukengät (goretexit), ja käytän niitä äärimmäisessä hätätapauksessa lenkillä nykyisin. Toki mulla on suunnistusnastarit, mutta niillä ei oikein oo myös kovalla alustalla hyvä juosta. :)

    Toivon että mun tilaamistani maastokengistä (ilman nastoja) olis myös mun tuleviksi talvilenkkareiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten suunnistusnastakengät eroaa muista nastajuoksutossuista?

      Toivotaan että uutuudet on hyvät :)

      Poista
    2. No suunnistuskengissä ei ole vaimennusta oikeastaan ollenkaan, joten se tuntuu kovalla alustalla jaloissa. Tosin, kyllä niilläkin juoksee, jos on ihan peilijää :D

      Uutuudet kotiutuu aikaisintaan parin viikon päästä. Ovat Suomessa vähän harvinaisemmat kengät!

      Poista
  3. Mulla on käytössä Icebugin nastat ja olen niihin ollut kyllä tyytyväinen. Tänä talvena niitä on tullut käytettyä ehkä jopa aiempaa enemmän. Jäisten kielien lisäksi olen tykännyt käyttää niitä myös sillon kun on just satanut lunta. Nastoilla meno on myös ollut rennompaa kuin tavan tossuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, kyllä nastat on hyvät kun on vähänkin epävarma pidosta :) Jos ja kun reitillä on paljaita kohtia niin aika kovan äänen ne kyllä pitää varsinkin asvaltilla. Kilkati kalkati..

      Poista
  4. Ainakin täällä Espoossa on alku- ja lopputalvesta monesti sellaiset jäätiköt, että mä uskallan lenkille vain nastoilla :) Esim. eilen (saatika tänään) en olisi pärjännyt maastokengilläni (SpeedCrossit). Lumisilla alustoilla maastokengät toimii kyllä hyvin.

    Mä hankin ensin Icebugin irtonastapohjalliset, mutta ne ei ole istuneet kaikkiin lenkkarimalleihin, joten tänä talvena hankin lisäksi nuo Nordic Gripin juoksumallit. Kummatkin versiot ovat toimineet tosi hyvin, Icebugeilla muistan hölkänneeni ihan peilijäälläkin ilman ongelmia. Mun mielestä parikymppiä ei ole paha hinta siitä, että saa itselle hyvin istuvat lenkkarit ympärivuotiseen käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen ja tänään on ollut täälläkin ihan järkyttävät kadut, suorastaan hengenvaarallista liikkua missään - paitsi nastoilla :)

      Oon myös juossut näillä peilijäätä jopa mäissä ja siltojen liuskoissa, varsinkin alamäissä tuntui alussa hurjalta mutta niin vain pitoa on. Tosi hyvä hinta-laatu-suhde ja ehdoton hankinta mun mielestäni juoksuharrastajille.

      Poista
  5. Mulla on käytössä Icebugin nastalenkkarit. Aikaisemmin yritin lipsutella tavallisilla lenkkareilla myös liukkaammilla alustoilla ja siitä kaikesta jännittämisestä sain vain polveni kipeiksi. Nyt voi antaa vaan palaa rennosti jäisilläkin teillä, koskaan ei ole Icebugit jalassa askel lipsunut :) Ainoa mikä niissä on huonoa, on se että kun täällä Helsingissä on tosi vähän viime vuosina nastoja tarvinnut, ei jalka oikein totu siihen painavaan kenkään ja ekat lenkit ovatkin melko raskaita ja jalat väsyvät. Siksi olen tehnytkin niin, että jos kelien puolesta näyttää, että nastoja tarttis, olen tehnyt niillä jonkun kävelylenkin ennen juoksulenkkiä ja sillä tavalla totuttanut jalkoja taas raskaampiin kenkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosiaan se merkittävin ero irtonastoissa ja nastakengissä. Noi Icebugin kengät taidetaan tehdä muutenkin vähän tuhdimmiksi jotta ne olisivat lämpimämmät jalkaan? Siis muutenkin talveen sopivammat kuin vain nastojen puolesta. Tavalliset juoksutossut alkaa olla jo niin superkevyitä että pienikin ero kyllä tuntuu.

      Poista
  6. Mä ostin inovin nastalliset maastojuoksukengät, jotka on parin käyttökerran jälkeen tuntuneet hyviltä talviolosuhteissakin. Menee myös kesällä sitten maastossa. On ollut ihan vinha tunne, kun töppöset pitää eikä lipsu alta. Lisää juoksun mukavuutta huomattavasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inov-8 on tosiaan mielenkiintoinen kenkämerkki, kaikkea maastojuoksusta painonnostoon. Hyvä että sopii sun jalkoihin!

      Talvijuoksussa pito on tosi tärkeä asia, kyllä siihen mitä tekee pitää voida luottaa.

      Poista