torstai 9. lokakuuta 2014

Tampereella tapahtuu: CrossFit SM 2015 ja rutkasti painonnostoa.

Joko siitä on kohta vuosi? Suomen isoin ja merkittävin crossfit-kilpailu Winter War lähestyy jälleen kerran. Kahden edellisvuoden tapaan kisat käydään jälleen Tampereella ja paikka vaihtuu tälläkin kertaa isompaan. Vuoden 2013 taistot käytiin Haarlankadun crossfit-salilla, vuonna 2014 Kalevassa sijaitsevalla Tampere Areenalla ja ensi helmikuussa mestat ovat jälleen isommat ja prameammat kun hikeä vuodatetaan Tampereen Messukeskuksessa.


Kilpailuiden karsinta käydään 4.-21. joulukuuta ja iso finaalipäivä koittaa tosiaan lauantaina 7. helmikuuta. Vähän odottelin jo että aika voisi olla kypsä kaksipäiväiselle finaalille mutta ei ainakaan vielä. Viime helmikuussahan kilpailijat aloittivat urakkansa jo perjantaina soudun merkeissä.

Tampereella järjestetään myös muutamia mielenkiintoisia painonnostokisoja, ensimmäiset jo marraskuussa. Sunnuntaina 16.11. Tampereen teknillisellä yliopistolla skabataan saman aikaisesti sekä painonnoston- että voimanoston opiskelijoiden mestaruuksista. Harvinainen tapaus, crossfittiä lukuunottamatta voimanostoa ja painonnostoa ei juuri koskaan samoissa tapahtumissa näe. Voimanosto käydään RAW-säännöin. Mukana on myös rennompia sarjoja niille joilla ei ole virallisia kilpailulisenssejä.

Aivan Tampereen lähellä eli Lempäälässä kisaillaan 13. joulukuuta painonnoston Suomen Cupin finaali. Se on todella hieno tapahtuma sillä mukaan pääsee vain seitsemän parasta mies- ja naisnostajaa jotka ovat vuoden aikana eri kilpailuissa tehneet kovimmat sinclairit eli nostajan painon mukaan lasketut pisteet. Tällä hetkellä mm. crossfitin kaksi ensimmäistä suomen mestaruutta voittanut Essi Koskinen olisi pääsemässä cupin finaaliin, samoin crossfitin puolelta tuttu Saara Leskinen saatetaan nähdä finaalissa.

Crossfitin tapaan myös painonnoston vuoden suurin kotimainen tapahtuma järjestetään helmikuussa - ja tietysti Tampereella! SM-kisat käydään 21. - 22. helmikuuta, kisapaikasta en ole ihan varma. Nääshallissa ehkä?

Pyrin olemaan mukana mahdollisimman monessa näistä tapahtumista, Tampereelle on aika nopeaa, helppoa ja halpaa matkustaa meidän kulmilta. Ennen kuin pääsee näkemään kotimaan huipputason tankotanssia voi nautiskella maailman parhaiden nostajien edesottamuksista MM-kisoissa jotka käydään Kazakstanissa 8. - 16. marraskuuta. Eurosport näyttää käsittääkseni skabat paljolti suorina lähetyksinä ja todennäköisesti tulen niistä kirjoittamaan tarkemmin sitten kun mankku pölisee ja ammoniakkia niiskautellaan. Tulossa varmasti älyttömän kovatasoiset karkelot, juuri päättyneissä Aasian mestaruuskisoissa nähtiin käsittämättömän kovia tuloksia ja uusia maailmanennätyksiä.

Crossfit ja painonnosto ovat ehdottomasti molemmat parasta paikan päällä koettuna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti