perjantai 10. toukokuuta 2013

Viikko Crossfit Gamesien Euroopan karsintoihin.

Crossfit Gamesien toinen karsintavaihe on pyörähtämässä käyntiin, ensi viikolla järjestetään ensimmäiset maanosien karsintatapahtumat ja Eurooppa on heti ekana vuorossa Bostonin, Floridan ja Los Angelesin aluekarsintojen ohella.


Karsintojen ensimmäiseen vaiheeseen, Openiin, osallistui 130 00 harrastajaa, ja näistä karsittiin 48 miestä ja naista alueellisiin karsintakilpailuihin. Euroopan karsinta käydään siis ensi viikolla perjantaista sunnuntaihin Tanskassa. Suomalaisista mukana ovat vuoden 2009 Games-mestari Mikko Salo (CrossFit Pori), kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittanut Mikko Aronpää (CrossFit Tampere) sekä varasijalta mukaan kisoihin noussut Jonne Koski (CrossFit Pori). Naisia on mukana kaksi, Aronpään tavoin molemmat tarjolla olleet SM-kisat voittanut Essi Koskinen (CrossFit Oulu) sekä Saara Laaksonen (CrossFit Turku).

Openin perusteella voi laatia seuraavanlaisen ranking-listan:

1. Mikko Salo
2. Lukas Högberg
3. Lacee Kovacs
---
5. Mikko Aronpää
48. Jonne Koski


1. Samantha Briggs
2. Martina Barbaro
3. Thuridur Erla Helgadottir
---
16. Essi Koskinen
26. Saara Laaksonen


Naisten puolella kävi outo juttu, kisoihin olisi päässyt 48 kilpailijaa mutta kisapaikkoja jätettiin niin ahkerasti ottamatta vastaan että vaikka varasijoilta on nostettu kisaajia mukaan niin lopullinen saldo on 36 urheilijaa. Miehissä kieltäytymisiä ei ollut kuin muutamia, onneksi, niin saatiin vasta 19-vuotias porilainen, uimarina hurjan kuntopohjansa luonut Jonne Koski Tanskaan. Jonne oli Tampereen Winter Warissa huikeasti neljäs vaikka on ilmeisesti aloittanut lajin vasta viime kesänä!


Kaikki karsintalajit on jo julkaistu ja ne löytyvät CrossFit Gamesien kotisivuilta. Seitsemän monipuolista ja erittäin rankkaa lajia kolmen päivän aikana varmistaa sen että vain ne kolme todellakin kovinta naista ja miestä lähtee Kaliforniaan heinäkuussa.

Melkoinen lista eri harjoitteita:

- soutua
- thrustereita (etukyykky + pystypunnerrus)
- leuanvetoa
- burpee muscle-uppeja (jännehyppy jonka yläasennossa voimapunnerrus renkailla!)
- valakyykkyjä
- voimapalloja
- lisää leuanvetoja - tällä kertaa rinnan tulee osua tankoon
- yhden jalan kyykkyjä
- yhden käden tempauksia käsipainoilla
- maastavetoa
- boksihyppyjä
- tuplanaruhyppyjä
- käsilläseisontapunnerruksia
- varpaita tankoon!
- fatbar-liikkeitä! askelkyykkyjä ja ylöstyöntöjä
- köysikiipeilyä
- pikajuoksua
- etukyykkyjä

Alkaako riittää? Lajeista mielenkiintoisin on ehkä tuo kakkonen, se on kuin minun suunnittelemani! Olen miettinyt että tempaus-, valakyykky- tai boksihyppy-ladderit olisivat mielenkiintoisia. Vielä kun liike tehdään tismalleen samalla tavalla kuin itse teen: tanko pitää vetää maasta rinnalle tai temmata ylös, räkkiä ei ole käytössä. Jos olisin itse suunnitellut lajin niin olisin halunnut että kolme valakyykkyä pitää suorittaa peräkkäisinä, nyt käsittääkseni ne saa tehdä ykkösenä. Seitsemän minuuttia on kuitenkin pitkä aika ja aloituspainokin on itse päätettävissä muutamista eri vaihtoehdoista.

Neljäs laji on kenties rankin, 25 minuutin aikaraja tulee todennäköisesti monilla vastaan.


Nyt tulee muuten tämän bloggauksen paras uutinen: sunnuntain finaali tulee suorana lähetyksenä tv:stä! Eurosport näyttää sunnuntaina 19.5. klo 20-22 sekä miesten että naisten finaalin. Olen ennenkin hehkuttanut Eurosportia ja nyt sitä linjaa kannattaa jatkaa. Kanavan saa hankittua melkein mihin tahansa kotitalouteen Suomessa noin kymmenellä eurolla, maksukortillinen digiboksi pitää tosin olla. Samaan settiinhän tietysti kuuluu myös nuo Giron huikeimmat vuorietapit ja muut mahtavat urheilulähetykset.

Huomenna lauantaina klo 9.30 samalta kanavalta tulee The Box-makasiiniohjelma jossa ilmeisesti pureudutaan tarkemmin näihin Euroopan Regionalseihin. Stay tuned!

13 kommenttia:

  1. Hurjat on lajit, apua. Täällä tietenkin liputetaan isosti kannustusta oman boksin Saaralle! :)

    Ääääää, meillä näkyi Eurosport vielä viime vuonna, mutta ei taida näkyä enää. Hnnngh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai. Eurosport on erinomainen hintalaatu-suhteeltaan.

      Toivottavasti Saara on kovassa iskussa!

      Poista
  2. Täällä lippu liehuu oman boksin Mikolle ja Jonnelle! ;) En malta odottaa miten Tanskassa käy! Kovat lajit kyllä, mutta se oli ihan odotettavissa. Mitähän ne sitten oikein Gameseihin keksii...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin muuten kirjoittaa että jos joku edellinen mestari selviytyy kolmen parhaan joukkoon niin regionalseista pääsee yksi ylimääräinen urheilija jatkoon eli yhteensä neljä. Oisko Mikko, Mikko, Jonne ja vaikka Frederik Aegidius? :D

      Poista
  3. The Boxit näkyy myös (viiveellä?) Eurosportin nettisivuilla, jos ei muuten näy kanavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK, hyvä tietää! Melkein silti paras keino tutustua lajeihin ja kilpailijoihin on Gamesien omat kotisivut ja kilpailijahaastattelut ja artikkelit. Boxissa häiritsee myös kehno suomalainen selostus, lajitietämys on heikkoa ja asiavirheitä tulee hirvittävän paljon. Edellisessä jaksossa mm. sanottiin että MM-kisat ovat tänä vuonna Kööpenhaminassa...

      Poista
  4. Miksi luulet et ihmiset on kieltäytyneet jatkopaikoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys, varmasti johtuu osalla siitä että kisamatka toiseen maahan ei välttämättä onnistu parin kuukauden varoitusajalla. Osa saattaa kärsiä vammoista eikä viitsi lähteä mukaan puolikuntoisena. Silti on omituista että naisissa kieltäytyneitä on 24 ja miesten puolella vain muutama.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta!

      Poista
    3. Isoin syys kieltäytymiseen lienee se, että yksilökisan sijaan henkilöt kisailivat joukkueissa :)

      Poista
    4. Hyvä huomio! Tuo joukkuekisa on jäänyt itseltäni aika pienelle huomiolle vaikka CF Porin joukkue hienosti Tanskassa edustikin.

      Poista
  5. Naisissa on kieltäytyneitä siksi enemmän, että monella on perhettä ja yhä tätä nykyäänkin nainen on perheessä se joka enimmäkseen hoitaa lapsia...Miehet on vapaampia menemään.
    Osa syy luulisi olevan se ettei ole rahaa matkustaa Usaan asti. Ei mikään halpa reissu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Eiköhän siellä kuitenkin ne kovimmat tänäkin vuonna kisaile!

      Poista